Troilus ja Cressida

PRIAMUS, Troian kuningas. HECTOR, | TROILUS, | PARIS, | hänen poikansa. DEIPHOBUS, | HELENUS, | AENEAS, | Troian sotapäälliköitä. ANTENOR | CALCHAS, troialainen pappi, joka on luopunut kreikkalaisten puolelle. PANDARUS, Cressidan setä. MARGARELON, Priamuksen äpäräpoika. AGAMEMNON, kreikkalaisten ylipäällikkö. MENELAUS, hänen veljensä. ACHILLES, | AJAX, | ULYSSES, | kreikkalaisten sotapäälliköitä. NESTOR, | DIOMEDES, | PATROCLUS, | THERSITES, muotopuoli ja törkeä kreikkalainen ilveilijä. ALEKSANDER, Cressidan palvelija. Troiluksen palvelija, Pariin palvelija, Diomedeen palvelija. HELENA, Menelauksen puoliso. ANDROMACHE, Hectorin puoliso. CASSANDRA, Priamuksen tytär, tietäjä. CRESSIDA, Calchaan tytär. Troialaisia ja kreikkalaisia sotureita, ja seuralaisia.

Tapaus Troiassa ja kreikkalaisten leirissä Troian edustalla.

PROLOGI.

Tapaus Troiassa on. Vihan vimmass' On Kreikan saarist' ylväät ruhtinaat Ateenan lahteen laivans' ohjanneet, Kamalan sodan virkaajia täynnä Ja aseita. Kuuskymment'yhdeksän Kuningaskruunun kantajaa Ateenast' On mennyt Phrygiaan; on vannoneet he Hävittää Troian, jonka linnass' uinuu Helena, Menelauksen puoliso, Ja Paris, ryöstäjänsä. Siitä sota. Tulevat Tenedokseen, johon laivat Syvästä ruumastansa tyhjentävät Sotaisan lastin. Troian tantereelle Ravakat, raittiit Kreikan miehet nostaa Upeat telttansa. Kuus porttia On Priamuksen kaupungissa -- Chetan, Dardanian, Thymbrian, Troian, Heliaan Ja Antenorin -- joiden vahvat pönkät Ja kireät ja tiukat telkimet Salpaavat Troian pojat kaupunkiinsa. Odotus, kiihkomieltä kutkutellen Niin Kreikan niinkuin Troian leirissä, Jo panee kaikki vaaraan. -- Prologina Aseissa tulen,[1] en siks, että turvaan Tekijän kynään, näyttelijän ääneen, Vaan aineen laadun mukaan ollakseni, Ja kerron teille vain, ett' esitys Sivuuttaa sodan alkutapaukset Ja keskelt' alkaa, käyden käsiks siihen, Mik' edullisinta on näytelmälle. Kehukaa, moittikaa: on ehto vapaa; Hyvin tai pahoin: se on sodan tapaa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Troia. Priamuksen hovilinnan edusta. (Troilus, aseissa, ja Pandarus tulevat.)

TROILUS. Pois nämä aseet! Kutsu asepoika! Miks Troian ulkopuolla taisteleisin, Näin tuima kun on sota sisäinen? Se troialainen, joll' on sydän vielä, Sotahan menköön; Troilus sit' on vailla.

PANDARUS. Tuost' eikö koskaan tule valmista?

TROILUS. Luja Kreikan mies on, lujuudessa viisas, Viisaudess' uljas, uljuudessa hurja; Mut minä naisen kyynelt' epatompi, Kesympi unta, tyhmää typerämpi, Enemmän alla päin kuin tyttö yöllä, Ja saamaton kuin kokematon laps.

PANDARUS. No niin, tästä olen jo tarpeeksi sinulle puhunut; mitä minuun tulee, niin minä en siihen sen enempää kajoo enkä siitä piittaa. Joka haluaa vehnäistä kakkua, sen täytyy odottaa jauhamista.

TROILUS. Enkö minä ole odottanut?

PANDARUS. Niin, jauhamista; mutta täytyy myöskin odottaa seulomista.

TROILUS. Enkö ole odottanut?

PANDARUS. Niin, seulomista; mutta täytyy vielä odottaa taikinan nousemista.

TROILUS. Lakkaamatta olen odottanut.

PANDARUS. Niin nousemista; mutta siihen tulee vielä vastaaminen, leipominen, uunin lämmitys ja kypsentäminen; täytyypä vielä odottaa jäähtymistäkin, muuten poltat huulesi.

TROILUS. Ei kärsiväisyys, vaikk' on jumalatar, Vähemmän viero kärsintää kuin minä. Priamus-kuninkaan kun pöydäss' istun, Ja kaunis Cressida kun mieleen tulee, -- Haa, petturi! -- vai tulee! -- Siin' on aina.

PANDARUS. No niin, hän näytti eilen illalla kauniimmalta kuin mitä koskaan hän tai kukaan muukaan nainen minusta on näyttänyt.

TROILUS. Sanoa aioin vain: kun huokaus oli Halaista, niinkuin vaaja, sydämmeni, Niin, ettei isäni ja Hector huomais, Ma huokauksen, -- niinkuin aurinko Selittää myrskyn -- hymyn kurttuun peitin. Mut murhe, joka teko-iloks vääntyy, On niinkuin pila, joka tuskaks kääntyy.

PANDARUS. Jos ei hänen tukkansa olisi hiukan tummempi kuin Helenan -- vaan vähät siitä! -- niin ei olisi näillä kahdella mitään väliä; mutta, mitä minuun tulee, niin on hän minun orpanani; en tahtoisi, niinkuin sanotaan, ylistää häntä; mutta soisin, että muuan olisi kuullut, mitä minä kuulin hänen eilen sanovan. En tahdo sisarenne Cassandran älyä halventaa, mutta --

TROILUS. Oi, Pandarus! Oi, kuule, Pandarus, -- Kun sanon: "Siinä toivo meni järveen", Niin älä kysy, kuinka monta syltä Se syväss' on. Kun sanon: "Cressidaa Kuin hurja lemmin", vastaat: "Hän on kaunis", Valaen sydämmeni avohaavaan Sen silmät, posket, tukan, käynnin, äänen; Puheessas kättelet, oi, tuota kättä, Min rinnall' itse valkeus on kuin muste, Joll! oman piirtää häpeänsä; kättä, Min hellän puristuksen rinnalla On höyhen kova, vienoin kosketuskin Kuin kyntömiehen koura karkea. Noin sanot tottakin, kun minä sanon, Hänt' että lemmin; mutta noin kun sanot, Niin joka haavaan, jonka lempi iski, Sa balsamin ja öljyn sijaan pistät Sen veitsen, joka nämä haavat löi.

PANDARUS. Minä sanon vain totuuden.

TROILUS. Et, sinä et sano senkään vertaa.

PANDARUS. Totta totisesti, minä en ryhdy koko asiaan. Olkoon hän, mikä on; jos on kaunis, niin sitä parempi hänelle; jos ei, niin on hänellä apukeinot omassa hallussaan.

TROILUS. Hyvä Pandarus! Mitä tarkoitat, Pandarus?

PANDARUS. Vaiva vaivan palkka! Hän ajattelee halpaa minusta, ja sinä ajattelet halpaa minusta; tulen ja menen, menen ja tulen, mutta vähän saan kiitosta vaivastani.

TROILUS. Mitä? Oletko suuttunut, Pandarus? Ja minuunko?

PANDARUS. Siksi että hän on minulle sukua, siksi hän ei ole yhtä kaunis kuin Helena; jos hän ei olisi sukua minulle, olisi hän yhtä kaunis perjantaisin, kuin Helena on sunnuntaisin. Mutta mitä minä siitä välitän? En, en välitä, vaikka hän olisi musta kuin murjaani; se on minusta yhtä kaikki.

TROILUS. Minäkö sanon, että hän ei ole kaunis?

PANDARUS. Minä siitä viisi, sanotko vai etkö sano. Hän on hölmö, kun jäi tänne isästään.[2] Menköön kreikkalaisten tykö; sen minä hänelle sanon, kun ensi kerran hänet näen. Mitä minuun tulee, niin minä en enää piittaa enkä välitä asiasta niin mitään.