Kotona Kerttulassa: Kertomus nuorisolle

Name: Kotona Kerttulassa: Kertomus nuorisolle
Author: Edith Forssman

by Edith Forssman

Read now Add to library

Language: fi319 downloads on Project Gutenberg

Subjects

Fiction

In: Children & Young Adult Reading·Novels

Public-domain ebook sourced from Project Gutenberg #18710.

The opening · free to read

Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed Proofreaders Europe

Kotona Kerttulassa.

Kertomus nuorisolle.

Kirjoittanut Aina [Edith Forssman].

Suomentanut Th. Yrjö-Koskinen.

Ensimmäisen kerran julkaissut G. W. Edlund 1903.

Nuorille lukijoilleni.

Luettuani "Ainan" "*Hemma på Gretaby*", ihastuin kirjaan, tekijän puhtaan hengen ja sujuvan kirjoitustavan vuoksi, ja ajattelin, että tämähän olisi meidän suomalaisellekkin nuorisolle sopivaa lukemista. Koska aina olen rakastanut nuorisoa, päätin kääntää yllämainitun kirjan suomeksi. Kauppaneuvos G. W. Edlund otti sen hyväntahtoisesti kustantaaksensa, joten se nyt suomalaisessa asussaan, nimellä "*Kotona Kerttulassa*", tarjotaan Teille luettavaksi.

Toivoen Teille, nuorille lukijoilleni, siitä paljon hyödyllistä huvia, piirrän

vanha ystävänne Th. Yrjö-Koskinen.

Enon ja tädin luona.

Äiti rakas!

Täällä nyt siis olen terveenä ja raittiina rakkaassa lapsuudenkodissasi Kerttulassa, ja tämäpä todellakin on ihan sellainen, jommoiseksi sitä olet kuvannut, miellyttävin paikka mitä maailmassa löytyy. Muistoni siitä ovat hyvin hämärät, sen huomasin heti, ja mitäpä neljänvuotiaasta saattaisikaan muistaa. Senpä vuoksi kaikki täällä onkin melkein kuin uutta minulle.

Eno ja Meeri olivat minua vastassa asemalla. Olisinhan saattanut tulla tänne laivallakin kahta päivää myöhemmin, täällä kun on oma laivalaituri, mutta junamatka oli myöskin varsin hauska. Satuin tutustumaan erääseen rouvaan, jolla oli kolme vilkasta lasta. Minä rupesin näitten lasten kanssa leikkimään, jotta äiti sai hetkeksi lepoa, ja tiedätkö, äiti, hän erotessamme oikein kiitti minua tuosta vähäpätöisestä avusta.

Eno itse ajoi ja Meeri ja minä istuimme takaistuimella vähäisissä nelipyöräisissä troskan tapaisissa ajoneuvoissa, ja hevonen -- sen nimi oli Oiva -- se nyt oli oikein komea elukka, tumman ruuni, tuuheaharjainen ja -häntäinen. En koskaan ole nähnyt jalompaa hepoa. Eno sanoo asemalta olevan 14 kilometriä Kerttulaan, mutta minusta tämä matka kului niin nopeaan kuin tanssi, sillä minulla oli niin paljo nähtävää ja kuultavaa. Kyllähän ennenmuinoin Koivulassa vanhan iso-äidin luonakin oli hauskaa, mutta tämä seutu metsäisine vuorineen, järvineen ja lampineen on kuitenkin paljon ihanampi. Vedet välkkyvät sinisilminä tuolla vehreyden keskellä.

Minä muistin setä Topelius'en kaikki kauniit kertomukset ihanasta synnyinmaastamme Suomesta ja sydämmeni rupesi taajempaan sykkimään. Tiedätkö, äiti kultani, kyllä minä tunnen, että rakastan kotimaatani, vaikka tähän asti en kentiesi ole sitä oikein käsittänyt. -- Meeri oli iloinen, kun näki minun ihastukseni, hän oikein ylpeileekin siitä, että hän on suomalainen, ja eno hymyili ystävällisesti meille. -- Hyvä on, että olette isänmaallisia, rakkaat tyttöseni -- sanoi hän -- mutta teidän tulee myöskin aina työssänne ja toimessanne elämässä osottaa, että isänmaan menestys on pyrkimystenne päämaali, sillä se on oikeata isänmaanrakkautta. --

Aurinko läheni jo laskuaan, kun me ajoimme pitkin Kerttulaan vievää lehtokujaa, jossa lehevät koivut levittivät varjoansa. Ne sinä varmaankin vielä muistat, äiti kulta, vaikka ne tietysti ovat paljon kasvaneet sinun nuoruutesi ajoilta. Piha näyttää somalta, kun tie jakautuu kahtaalle, kiertäen kukkaryhmillä koristettua ruohonurmikkoa. Kun sitten ajetaan portaitten eteen, näyttää Kerttulan vaalea kahdenkertainen rakennus erittäin kodikkaalta ruskeine akkunapuitteineen ja sievine kattokoristeineen.

Veranta tänne on laitettu lisää sittekuin sinä olit täällä. Se on niin iso, että koko perhe mahtuu siinä päivällistä syömään, vieläpä vieraitakin lisäksi. -- Täti otti minut vastaan avosylin; hän näytti niin hyvältä ja hauskalta; voi, en saata kuvata häntä kuten tahtoisin, mutta sinä, äiti, kyllä muistat hänet. Hän on ikäänkuin Gerdan vanhempi sisar. Gerda täyttääkin jo pian kahdeksantoista vuotta ja Fredrik seitsemäntoista sekä Meeri viisitoista, -- Meeri ja minähän olemme ihan yhden-ikäiset, kuten tiedät, -- ja Bruuno on kolmentoista vuotias. Sitte täällä vielä on kaksoisveljekset Haarald ja Pentti, jotka makasivat kehdossa minun viimein täällä ollessani, sitte Eedit ja Ester, "pikku tytöt", joiksi heitä nimitetään, ja viimeiseksi kaikkein herttaisin kultanuppu, pieni Lilli, joka ei vielä osaa selvästi puhua.

Meitä on niin monta, että täällä surisee kuten mehiläispesässä, kun olemme kaikki koossa, mutta täällä Kerttulassa on niin hyvää tilaa, ettei milloinkaan tunnu ahtaalta. -- "Missä sydän antaa tilaa, löytyy kyllä makuusijaa", sanoo täti, vaikka hänellä olisi kuinkakin monta majoitettavaa, eikä hän myöskään näytä rasittuneelta, vaikka me miten hääräisimme ja teuhaisimme hänen ympärillään.

Pojilla on tänä vuonna opettaja, eräs herra Kontio, joka näyttää vähän puhkilukeneelta. Bruunohan sai keväällä ehdot matematiikassa. Fredrik tutkii kasveja ahkerasti, hänestä tulee varmaankin luonnontutkia -- ja maisteri tekee samoin; heitä tuskin vielä olen nähnyt. -- Sitten en myöskään saa unhottaa kertoa äidille kaikkien lemmikistä, vanhasta Tussesta -- suuresta newfoundlantilaisesta mustaturkkisesta koirasta, jolla on viisaat ruskeat silmät ja pitkät pörhöiset korvat. Se seuraa lapsia kaikkialle sekä on heidän rakkahin leikkikumppaninsa, ja kun se loikoilee pihassa auringon paisteessa, niin ei voi olla taputtamatta tätä uskollista, oivallista talonvartiaa.

Serkut ovat jo tehneet kaikenmoisia hauskoja suunnitelmia kesää varten; me aiomme soudella ja ajella, kylpeä ja kävellä, ja minä tiedän, että minun tulee hyvin hauska, joll'et sinä, rakas äiti, vain minua siellä Ruotsissa liiaksi kaipaa. Jospa sinä nyt oikein voisit kylpeä pois pahan päänkivistyksesi ja tulisit oikein terveeksi ja reippaaksi. Sano terveisiä rakkaalle isälleni ja muista joka päivä omaa

Helkaasi.

-- No nyt on kirje valmis! -- Helka piirsi nimensä viimeiselle sivulle tehden vallattoman koukeron lopulle, otti sitten kirjekotelon käteensä ja juoksi portaita alas. Hän naputti hiljaa etehisestä vasemmalle menevää ovea. -- Eno! --

-- Noh, mitä tahdot, pikku ystäväni? Astu sisään vain! --

-- Tuon kirjettä äidilleni. --

-- Se on oikein tehty. Laske se tuonne hyllypöydälle muitten joukkoon, minun täytyy vielä kirjoittaa yksi, ennenkuin posti lähtee. Äiti on, näenmä, saanut sinulta pitkän jutun; se tulee häntä huvittamaan suuresti, kun hän siellä istuu yksinäisyydessä kaipaillen ainoaa lastansa -- sanoi asessori Bergendahl ystävällisesti. -- Kunpa nyt vain viihtyisit Kerttulassa, rakas Helkaseni!

-- Hoh, sen tunnen varmasti, -- vastasi Helka katsellen suurilla ruskeilla silmillään suoraan enoonsa. -- Olen jo vuosikausia toivonut tänne, sillä silloin kun olin pieni, kertoi äitini tuontuostakin minulle rakkaasta lapsuudenkodistaan, mutta kun me asuimme niin kaukana, emme tulleet matkustaneeksi tänne, ei senkään vuoksi, että äiti oli kovin heikko, eikä hän uskaltanut antaa minun lähteä yksin.

Asessori nyökkäsi myöntävästi päätään.

-- Kun sitte muutimme Helsinkiin ja minä tutustuin serkkuihin ja tulin heidän koulutoveriksensa, silloin minä yhä enemmän rupesin halajamaan tänne, ja sitte vanhempani lupasivat, että pääsisin tänne tänä kesänä.

-- Niin, ja nyt siis olet täällä tädin ja enon luona vanhassa Kerttulassa -- sanoi asessori ja taputti sydämmellisesti sisarentytärtään olalle. -- Huvittele nyt serkkujesi kanssa miten parhaiten saatat; silloin tulet pian, toivon minä, yhtä ahvettuneeksi kuin Meeri ja tunnet itsesi oikein kodistuneeksi luonamme.

-- Kiitoksia, eno hyvä, sen kyllä uskon... Nyt Meeri minua huutaa...

Ja poissa oli tyttö.

Arki-elämää.

-- Missä olet, serkkuseni? Noh, hyvä että sain sinut käsiini, tule nyt kaikella muotoa! Gerda on jo mennyt hyvän matkaa rannalle päin lasten kanssa. -- Meeri tarttui kiihkeästi Helkan käteen ja vei hänet mukaansa.

Meren lahti sijaitsi noin viiden minuutin matkan päässä asuinrakennuksesta, tie kulki puiston kautta ja sitte kauniin lehti- ja hakometsikön läpi, ja sitte oltiin jo heti perillä keltaiseksi maalatun kylpyhuoneen luona, jota tuuheakasvuinen niemi suojasi aavemmalta tulevaa tuulta vastaan. Täällä meressä oli lapsilla iloisimmat hetkensä. Pikku tytöt olivat jo vedessä, jossa potkielivat niin, että vesi roiskui kauas heidän ympärillään, ja Gerda seisoi lautalla asettaen nutturalle pitkää palmikkoansa, Meeri viskasi äkkipäätä vaatteet yltään ja molskahti veteen kuin suuri sammakko, mutta Gerda laskeutui alas kuten kaunis valkoinen kalalokki; siltä hän ainakin näytti Helkan mielestä, joka seisoi portailla pöyristellen kastaen paljaita jalkojansa kylmään veteen. Ester ja Eedit koettivat oppia uimaan; he makasivat poikittain kuivatuitten kahilakimppujen ja korkkityynyjen päällä. Meeri tuli varsin hyvin toimeen vedessä, ja Helka ihmetteli Gerdaa, joka uiskenteli sinne tänne niin taitavasti, että tuskin näki hänen liikuttavan käsiään tai jalkojaan.

Hui, ui, nyt täytyi Helkankin mennä veteen. Se tuntui niin kylmältä kuin jää, hänen kuumaa ruumistansa vasten, mutta kun ensi vastenmielisyys oli voitettu, ihastui hän niin tuohon kirkkaaseen veteen, että hän rupesi piirisille lasten kanssa ja lupasi pyytää Gerdaa opettamaan hänellekin uimataitoa.

Kaikkien mielestä uiminen oli mitä hauskinta, ja vaikea oli saada pikkutyttöjä vedestä pois. Meeri nuhteli ja Gerda varoitti levollisella, hiljaisella tavallaan, mutta aina he vastasivat: -- Me kastamme itseämme vain kerran vielä, katsoppas nyt, tämä käy oikein taiteellisesti -- yks, kaks, kolme! -- Ja noin he kastoivat itseään monta monituista kertaa, kunnes heidän oli niin vilu, että hampaat kalisivat, ja silloin he aivan sinikalpeina riensivät uimahuoneeseen. Siellä oli jokaisella määrätty paikkansa ja vaatevaarnansa. Kerttulassa oli kaikki huolellisen käden järjestämää, sen huomasi heti. Eedit auttoi pikku Esteriä, joka ei vielä tullut toimeen nappiensa ja nauhojensa kiinnittämisessä. Tullaksensa lämpimiksi uimisen jälkeen, lapset lähtivät juosten kotiin, mutta isot tytöt istuivat vielä kauan puolipuettuina juttelemassa, suureksi harmiksi Bruunolle, joka jo maltittomasti halusi päästä uimaan.

Poikain oli tapana juosta oitis aamulla noustuaan järveen kylpemään, mutta he menivät sitte jo taas toistamiseen ennen päivällistä. Pikku tytöt eivät sitä saaneet tehdä, heillä kun oli ollut talvella hinkua.

Päivällislepoa vietettiin pihalla riippumatoissa koivujen alla tahi vaahterikossa puutarhassa. Jokainen etsi mielipaikkansa, sillä välin kuin isä luki sanomalehtiä kammarissaan ja äiti nautti hetken lepoa verannan sohvannurkassa. Hänen vapaahetkensä olivat harvat, ja usein hänet kutsuttiin pois kesken hänen lyhyttä lepoansa.

-- Täti ei saa olla viittä minuuttia rauhassa, luulen minä -- sanoi Helka eräänä päivänä -- nyt jo kolmannen kerran tätiä huudetaan, sitte kuin tänne istuimme.

-- Olet kyllä oikeassa -- myönsi Meeri -- hän tekee kaikki meidän kaikkien puolesta, ja me olemme niin ajattelemattomia, että usein unohdamme auttaa häntä, milloin sitä voisimme tehdä. En tiedä miten aika joutuu niin nopeaan, ikäänkuin sillä olisi siivet, ja aina loma-aika tuntuu liian lyhyeltä.

The book keeps going