Kertomuksia historiasta ja elämästä : Lapsille Ja Nuorisolle

Spartalaisten lainsäätäjä.

Vanhan Kreikan arvollisimpia miehiä oli Lykurgos, joka eli noin 800 vuotta ennen Kristuksen syntymistä tahi muiden historioitsijoiden mukaan vielä 80 vuotta aikaisemmin. Veljensä kuoltua tuli hän kuninkaaksi, vaan jätti kuitenkin hallitustoimet veljensä pojille ja läksi pois Spartasta. Hän läksi ensin Kreetan saareen, sieltä matkusti hän Joniaan ja kävi sittemmin myös Egyptissä ja Indiassa. Kaikissa maissa, joihin hän tuli, hankki hän tarkkoja tietoja yhteiskunnallisista la'eista ja hallitusmuodoista sekä neuvoitteli filosofien ja oppineiden miesten kanssa. Kymmenen vuotta oltuansa matkoilla palasi hän viimein kotomaahansa ja nyt sai hän kansalaisiltansa toimittaakseen uuden valtioasetuksen Spartalle. Hän otti tämän tehdäkseen ja kohta astui hän kansan eteen ja julisti lakinsa. Spartalaiset hyväksyivät ne, vaikka suurella vastahakoisuudella rikkaiden puolelta. Nämä kävivätkin muutamana päivänä liittoon ja karkoittivat Lykurgon kivenheitolla ja rajuilla huudoilla kansakokouksesta.

Lykurgo pakeni silloin erääsen temppeliin, pelastaakseen henkensä, vaan häntä ajettiin takaa ja hän sai kärsiä pahaa menettelyä monelta spartalaiselta. Takaa ajavien joukossa oli nuori mies nimeltä Alkander, joka saavutti jalon Lykurgon ja löi kepillä häneltä toisen silmän puhki. Lykurgos seisattui ja näytti raivokkaalle väkijoukolle verta vuotavaa silmäänsä. Silloin seisoivat kaikki häpeän vallassa mainion lainsäätäjän edessä; ottivat kiinni nuoren miehen ja antoivat hänet Lykurgon valtaan, että tämä itse rankaisisi häntä kärsitystä vääryydestä.

Vaan mitä teki Lykurgos? Hän otti Alkanderin mukaansa perheesensä, nuhteen sanaakaan sanomatta, ja antoi hänen tulla tilaisuuteen näkemään sitä hyvyyttä ja rehellisyyttä, jota hän osoitti kaikille. Alkander käsitti silloin ja tunnusti mainion miehen suuria ansioita ja tuli kohta, äsken oltuansa Lykurgon ankarimpia vastustajia, hänen kiitollisimmaksi ystäväksensä ja uskollisimmaksi puollustajaksensa.

Nuori filosofi Abderasta.

Protagoras oli syntynyt köyhistä vanhemmista ja hänen täytyi nuoruudessaan ansaita elatuksensa tavarain kantajana. Kun hän kerran palasi maalta Abderan kaupunkiin, kantaen halkokimppua, jonka hän taidokkaasti oli solminut kokoon lyhyillä nuorilla, tuli häntä vastaan filosofi Demokritos. Hänestä oli halkokimppu kokoonpantu ja yhteensidottu erinomaisen ihmeteltävällä tavalla ja hän pyysi nuorukaista hetkeksi seisattumaan. Demokritos kysyi häneltä kuka puut oli pannut kokoon, ja kun Protagoras vastasi itsensä sen tehneen, pyysi filosofi häntä hänen läsnä ollessansa purkamaan auki puukimpun ja uudestaan sitomaan sen yhteen.

Kun nuori Protagoras nyt oli huolellisesti asettanut puut kokoon ja sitonut ne yhteen samalla tavalla, kuin olivat olleet ennen, ihmetteli Demokritos nuorukaisen taitoa ja sanoi hänelle:

"Nuori mies, koska sinulle on suotu lahja tehdä hyvin minkä teet, niin antaudu suuremmille ja jalommille harrastuksille, joita voit minun luonani oppia."

Sitten otti Demokritos Protagoraan mukaansa, opetti hänelle filosofiaa. -- ja siten tuli Protagoras oppineeksi ja kuuluisaksi mieheksi.

Anteeksi antaminen on jaloin kosto.

Kleobulolla, joka oli yksi Kreikan seitsemästä viisaasta, oli kunniahimoinen vihollinen nimeltä Typhon. Tämä koetti turmella Kleobulon arvoa, panetteli häntä ja kylvi kaikkialle epäluulon siemeniä häntä vastaan. Kun Kleobulos kaikesta tästä huolimatta oli vaiti, kehoittivat hänen ystävänsä häntä vetämään Typhonia oikeuden eteen. Mutta hän hymyili vaan ja sanoi:

"Jos Typhon puhuu totta, kuka voi silloin kieltää häntä puhumasta? Jos hän taas puhuu valhetta, kuka häntä silloin uskoo?"

Typhon panetteli häntä kuitenkin vielä, enemmän, ja viimein rupesi kansa tulemaan horjumieliseksi ja uskomaan parjaajaa. Silloin meni muutama etevimpiä miehiä viisaan johtajansa luokse ja sanoivat:

"Kuinka sinä vieläkin voit olla vaiti? Pitääkö meidän uskoa Typhonilla olevan oikein? Me emme ymmärrä sinua kauemmin? Ainoastaan moitteettomalle miehelle voimme antaa luottamuksemme; se taas, joka ei vastaa tuommoisiin syytöksiin, ei voi olla meidän johtajanamme. Valitse: luovu virastasi tai puhdista päältäsi kaikki epäluulot!"

"Huomenna kansankokouksessa saatte kuulla minun päätökseni!" vastasi Kleobulos ja antoi miesten mennä.

Hän meni nyt vihollisensa luokse, joka ei niin vähän säikähtänyt, kun hän sai nähdä tuon niin julmasti loukatun miehen astuvan hänen huoneesensa.

Kleobulos puhutteli ystävällisesti parjaajaa seuraavilla sanoilla:

"Elä pelkää! Minä en ole tullut sinua tilille vaatimaan, sillä meitä tuomitsee jumalat. Vaan sinä estät minua hyvää tekemästä ja sentähden minä nyt seison sinun edessäsi. Sano minulle mikä syy sinulla on minua moittia. Minä tiedän etten ole kaualle aikaa ollut niin hyvä kuin minun ystäväni ehkä ovat minulle luuletelleet sano minulle sentähden minun virheeni, että voisin parantaa itseni. -- Kuinka, sinä olet ääneti. Häpeätkö sentähden että olet minua nuorempi? Tahi oletko parjaaja? Ei vainenkaan; suo anteeksi tämä epäluulo; siihen olet sinä kovin jalo. Sinä voisit minua väärin tuntea, vaan et valhetella minulle paheita; ei, Typhon, siihen olet sinä ollut liian hyvä. Minä eroon ja luovun virastani. Ota sinä se. Minä tiedän, että sinä olet sitä uskollisesti hoitava, sillä sinä rakastat kansalaisiasi. Typhon, minun äänestäni voit olla varma; ole parempi ja onnellisempi kuin minä! Huomenna kansankokouksessa näemme toisemme taas!"

Typbon punastui, oli vaiti eikä uskaltanut katsoa viisasta miestä silmiin.

Seuraavana aamuna puhui Kleobulos kokoontuneelle kansalle:

"Kuulkaa minua, kansalaiseni, kuulkaa minua, te kansani isät! Oli aika, jolloin joka sydän oli minuun harrastunut; minä saatoin kerran sanoa olevani varman teidän rakkaudestanne. Nyt on teidän sydämmenne kääntynyt pois minusta. Myrkyllinen epäluulo on säikäyttänyt pois sen luottamuksen, joka kerran elähytti teitä. Minä tunnustan teidän rakkautenne olleen suuremman kuin minun kuntoni; vaan enkö minä aina ole koettanut edistää teidän onneanne? Tunnollisesti täyttää velvollisunteni oli minun harrastuksieni tarkoituksena. Jos joku voi sitä kieltää, astukoon hän esille, ja minä tahdon hänelle vastata."

Kun kaikki olivat ääneti, jatkoi Kleobulos:

"Vaan juuri sentähden että minä joka päivä selvemmin huomaan päälle ottamieni velvollisuuksien käyvän yli voimieni, luovun minä siitä virasta, joka on minulle uskottu. Ansiollisempi astukoon minun siaani!"

"Ja kuka?" kysyi kansa.

"Typhon", vastasi Kleobulos; "antakaa hänelle äänenne, häntä siunaavat jumalat!"

Vanhus vaikeni ja kävi istumaan kansalaistensa joukkoon, jotka kunnioituksella siirtyivät tieltä.

Silloin Typhon, häpeän vallassa, puhkesi puhumaan:

"Kuulkaa minua, kansalaiseni! Teidän oman hyötynne, kuolemattomain jumalain nimessä rukoilen minä teitä: älkää antako johtajanne mennä. Pysyköön Kleobolus virassaan!"

Hän muistutti heille nyt, kuinka Kleobulos aina oli pitänyt huolta isänmaan menestymisestä, kuinka jalosti hän aina oli menetellyt. Sitten lopetti hän puheensa näillä sanoilla:

"Minun kunniahimoni saattoi minut tuomitsemaan väärin jaloa miestä ja vietteli minua yksin parjaamaankin häntä. Antakaa minulle anteeksi, että teitä petin; anna myös sinä minulle anteeksi, loukattu Kleobulos!"

Typhon tarjosi hänelle kättään; Kleobulos syleili häntä ja painoi häntä vasten sydäntään. Kansa huusi yksin äänin:

"Kleobulos pysyköön johtajanamme!"

"Te tahdotte sen", sanoi hän, "ja teidän tahtonne on minun lakini. Minun elämäni on pyhitetty teille. Toivon että voisin tehdä teidät niin onnellisiksi, kuin tahtoisin. Vaan ainoastaan sillä ehdolla rupeen minä uudelleen virkaani, että Typhon tulee lähimmäiseksi miehekseni."

"Tulkoon hän siksi!" vastasi kansa, ja tervehti riemuten jaloja miehiä.

Kunniota korkeata ikää!

Spartassa määrättiin nuorison velvollisuudeksi erittäin siivollisuutta ja kunnioitusta korkeata ikää kohtaan. Kun kerran kaksi lähettiläistä Spartasta olivat teaterilla Athenassa, astui vanhus sisään, joka ei enää löytänyt itselleen istumasijaa. Heti nousivat molemmat Spartalaiset paikoiltaan antaakseen vanhukselle sijaa. Silloin huusivat Athenalaiset hyväksymisensä Spartalaisten käytökselle, vaan nämät sanoivat:

"Niin, Athenalaiset tietävät kyllä mikä on oikein, vaan eivät sitä tee!"

Ei pidä ketään pitää onnellisena ennen hänen loppuansa.

Persian länsipuolella, vähässä Aasiassa, löytyi monta, monta vuotta takaperin useampia kuningaskuntia, joiden joukossa Lydia oli mahtavimpia. Täällä hallitsi kuningas Kroisos, joka Sardes nimiseen pääkaupunkiinsa oli koonnut suuren määrän aarteita ja rikkauksia, joihin hän pani koko luottamuksensa.

Kerran tuli hänen luoksensa mies, jonka nimi oli Solon, muuan viisas Kreikasta, joka oli matkustanut monessa maassa, oppiakseen viisautta. Kroisos antoi Solon'in ottaa osaa hänen juhliinsa ja näytti hänelle suuret aarteet ja harvinaiset taideteokset palatsissaan. Kun suoraluontoinen filosofi ei lausunut mitään kummastusta kaikesta tästä loistavaisuudesta, kysyi Kroisos häneltä, ketä hän piti onnellisimpana pane kaikista kuolevaisista, jotka hän tunsi. Solon mainitsi silloin Tellus nimisen Athenalaisen, koska tämä oli saanut nähdä jaloja ja oivallisia poikia ja pojanpoikia kasvavan ympärillään ja koska hän korkeaikäisenä oli saanut kuolla taistelussa isänmaan edestä.