Olli Oivallinen eli "Hyvä kaikkiin kelpaa"

"Oraass' on tou'on alku".

Sananlasku.

"Mikähän ei tuostakaan tulisi, kun tekisi?" puheli "Matti-suutarin" kymmenvuotias pojan-tolkki itsekseen, ja poltteli laudan-kappaletta tien ohessa.

"Mitä sinä jupiset, Olli?" kysyi samassa vanha ämmän-ääni poika-klopin takana.

Olli kääntyi puhujan puoleen, ja purskahti nauramaan.

"Sinäkö, Repekka, Resupekka siinä taaskin tiedustelet, mitä minä jupisen? Etkö sinä tiedä, että viisaalla on monta mietittävää?"

"Kuuleppas poikaa, miten vastaa!"

"Niin, kuin huudat, niin kaikukin on. Tuon laudan kappaleen suurta arvoa tuossa mietiskelin".

"Ahaa! 'Vähässä paljon seisoo'. Oletko kuullut sitä sananlaskua?"

"Olen! ja nyt juuri viimeiseksi".

"Älä ole, poika, niin kovin pisteliäs, niin neuvon, mikä siitä tulee".

"No, saamarissa, Repekka! Hyvä neuvo aikanansa on kultaa kalliimpi. Älä suutu, niin saat ajaa kukkarostani tupakkia piippus täyteen".

"No, en suutukkaan; mutta 'nuoria pitää opetettamaan ja vanhoja kunnioitettamaan.' Annas tänne kukkaros!"

"Tuoss' on, ja ollaan taaskin, kuten laulussa sanotaan:"

Sana sanan synnyttää Ystävätkin yllyttää Toisiansa torumaan, Tappeleen ja tuuppimaan.

Mutta piippu tupakkaa Rauhan taaskin rakentaa, Ystävinä istumaan. Tuttavina tuumimaan.

"Eikös niin, Repekka?"

"Aivan niin, poikaseni! Mistäs sinä olet saanut näitä tupakeita?"

"Isäni hakkurista puhalsin. Mutta koitappas sanoa vain, niin etpä tottakiesauta saa minulta tupakkia sinä ilmoisna ikänä".

"Enhän toki sano. Mutta koska nyt tahdot tietää tuon laudan-kappaleen suurta arvoa, niin sanon sen sinulle. Minä olen, kuten tiedät, jo vanha ihminen, ja paljon maailmassa nähnyt".

"Niin olet, Repekka raiska! Olethan sinä noitakin?"

"Niin ihmiset sanovat, ja taidanpa se ollakkin. Kyllä kai. Mutta olenkos kenellekkään koskaan pahaa tehnyt? -- Tuosta laudan-kappaleesta tulee pokka-pöytä. Sillä, etkös näe, se on ruumiin arkusta?"

"Herra Jesta, mitä sanot, Repekka? -- Ruumiin arkusta ... ja pokka-pöytä! Mikä on pokka-pöytä?"

"Se on noita-kapine".

"Noitakapine!"

"Niin, ja kelpo kapine se onkin. Se sanoo sinulle ikäs, nimes, ajatukses, ja kaikki, mitä vain kysyt".

"No, perhana! Sen minä siitä teenkin. Mutta miten minä sen te'en?"

"Sen saat oppia Mutkalalta".

"Mikäs mies Mutkala on?"

"Paras noita tämän herran läänissä".

"Mistäs sen tiedät, jos hän on se?"

"Enkö minä sitä tiedä? -- Tulikuono, joka myös on noita, on opettanut Multalan; mutta Tulikuono asuu niin kaukana, ett'et sinä häntä löydä".

"Mistäs Tulikuono oppi noitumaan?"

"Mistä ... mistä? Pitääkö minun sekin sinulle sanomaan? Mutta sama se. Annas kukkaros tänne, että saan vieläkin panna piippuuni!"

"Puhutkos sitten kaikki tietos kohta?"

"Puhun mar!"

"No, aja nyt niin kauvan, kun kestää; mutta muista myös, että sitten, kun hullun eväät on ensin syöty, annat kukkaros minulle vuorostas".

"No, mitenkäs! 'Vuoroin vieraisilla käydään'. Nyt puhun sinulle Tulikuonosta".

"Tulikuono ja Liinaharja -- Liinaharja on myöskin noita. -- Niin, Tulikuono ja Liinaharja olivat töllin-poikia Kuusamosta. He kuljeksivat työn ha'ussa Kalajoella. Kerran menivät he siellä juovus-päissä kirkkomaahan mellastamaan. Tulikuono potkasi silloin hautausmaata jalallaan ja sanoi kopeudessaan:

"Nosta nurmi nuttus, Ja maa mantereesi!"