Kaukaisesta lännestä: Kolme kertomusta

I. Haukansilmä: I. Yhtymys metsässä. II. Käynti majatalossa. -- Eräs keino. III. Vihollisen jäljillä. -- Kahleissa. IV. Tukala tila. -- Eräs seikkailu. V. Ikävä yhtymys. -- Päätetty yhteentulo. VI. Keskustelu. -- Vankeudesta. VII. Uusia tuumia. -- Kova onnettomuus. VIII. Kotiin tulo. -- Ojasta allikkoon. IX. Intialaisleirissä kahleissa. -- Odottamaton apu. -- Jumalan sallimus.

II. Kivisydän: I. Erämaan ratsastaja. -- Eräs kohtaus. II. Kuolemasta pelastus. -- Vanhuksen tiedonantoja. III. Hyökkäys ja voitto. -- Ero. IV. Siirtolassa. -- Selityksiä. V. Eräs yhtymys. -- Vastenmielisiä havaintoja. VI. Hyökkäys siirtolaan. -- Vihollisen tappio. VII. Havaintoja. -- Erään onnettoman kuolema.

III. Wituh: I. Nuori siirtolainen. -- Saapumus. -- Nuori ystävä. II. Vanhuksen neuvo. -- Matkaan valmistus ja hyvästijättö. III. Rohkea ratsastus. -- Levähdys. IV. Hyökkäys. -- Voitto. V. Majassa. -- Vaarassa. -- Urhoollinen puolustus. VI. Hauska kotiintulo. -- Ero. VII. Kuolon kielissä. -- Ijäinen ero.

HAUKANSILMÄ.

Ensimmäinen luku.

Yhtymys metsässä.

Tämän kertomuksen tapahtumat sattuvat 1740 ja 1745 vuosien väliselle ajalle; ne johdattavat lukijan New-Yorkin siirtokunnan asutulle alueelle, Hudsonin joen varrella sijaitsevan erämaan kaitaiselle maankaistaleelle.

Oli ihana kesäkuun aamu, kun tämän äärettömän metsän sakeimmassa paikassa kaksi miestä kohtasi toinen toisensa; kappaleen matkaa kuljettuansa he seisahtuivat kukkulan rinteellä olevalle avonaiselle saarekkeelle. Asettuen kaatuneelle puunrungolle he ryhtyivät tarpeellisiin tavallisen, vaan voimakkaan ateriansa valmistuksiin.

Tämän ajan käytän lähemmin tutustuttaakseni lukijan näihin molempiin miehiin, joilla tässä kertomuksessa on varsin tärkeä osa.

Hurry, toinen heistä, jonka varsinainen nimi oli Heinrich March, joka nimi, kuten intialaisten rajanaapurein on tapa, oli hänen itsensä ottama, oli keskikokoinen, voimakas, luonteeltaan rauhaton ja levoton mies. Käytöksensä oli vapaa ja teeskentelemätön, tekemättä kuitenkaan mitään alhaisenlaista vaikutusta.

Haukansilmä, toinen heistä, oli sekä ulkomuotonsa että luonteensa puolesta paljoa erilaisempi toveriansa. Ollen hoikka ja pitkä vartaloltaan hänen jäsenissänsä oli notkeutta ja kasvonsa ilmaisivat teeskentelemätöntä avomielisyyttä.

Molemmat raja-asukkaat olivat vielä elämänsä keväimessä. Hurry oli 26, Haukansilmä 24 vuoden ijässä.

Heidän pukimensa oli suurimmaksi osaksi hirven nahoista tehty ja, mitä Haukansilmän pukuun tulee, oli se erinomaisen huolellista tekoa, samalla kun hänen aseensakin olivat somemmat ja hienommat, kuin toverinsa. "Tule Haukansilmä, käykäämme käsiksi!" kehoitti Hurry valmistettuaan aterian. Haukansilmä noudatti kutsumusta ja maistettuaan palasen hän kyllälti oli alkanut ylistää kylmän riistapaistin hienoa makua.

"Eikö ole totta, että palanen hirvivasikkaa on erinomainen ruoka metsämiehelle", sanoi Hurry mielihyvästä suu hymyssä ja sitten veitikkamaisesti jatkaen: "Montako tällaista eläintä etkö ole ottanutkaan hengiltä! -- Sinä olet, kuten olen kuullut, tarkka pyssymies; syyttäkös delawarelaiset olisivat sinua nimittäneetkään -- Haukansilmäksi".

"Paljon mahdollista!" vastasi puhuteltu; mutta nyt elämmekin toisissa oloissa, jolloin pyssyn käyttäminen minun mielestäni sota-aseena on edullisempi. Kaiketi tiedät nuo alinomaiset intialaisten ja siirtolaisten väliset rauhattomuudet?"

"Kyllä hyvin tiedän", vastasi Hurry, "enkä näille tienoille ole tullutkaan muuta varten, kuin auttaakseni ystävääni, Hutter ukkoa, joka tuonne järven rantaan on rakentanut itselleen linnoituksen tapaisen majatalon, hänen taisteluissaan intialaisia vastaan. Sanopa minulle", hän uteliaasti jatkoi: "mikä sinut tänne erämaahan johdatti?"

"Odottelen täällä erästä hyvää ystävääni", vastasi Haukansilmä.

"Vai niin, eihän liene vaan tuota Chingachgookia, Delawaresta", keskeytti Hurry, "tuota jaloa intialaispäällikköä, josta jo minulle puhuit. Mihin paikkaan olet yhtymisesi hänen kanssansa määrännyt?"

"Tuonne järven rantaan, kalliolle", vastasi Haukansilmä, "missä heimokuntain sanotaan tavallisesti kokoontuvan rauhan sopimuksiansa hieromaan".

"Niimpä menemme sitten yhdessä", Hurry jatkoi: "Minä saatan sitten sinua Hutter vanhuksen majaan, joka molempain tytärtensä kanssa kestiystävällisesti on ottava sinut vastaan".

Näin sanoen Hurry nousi ylös ja Haukansilmä seurasi hänen esimerkkiänsä. Tarttuen pyssyihinsä he jättivät avonaisen ruokailupaikkansa ja katosivat sakeaan metsään.

Toinen luku.

Käynti majatalossa. -- Eräs keino.

Hetkisen saivat seikkailijamme kulkeneeksi, kun Hurry äkkiä pysähtyi kaadetun jättiläislehmuksen kohdalle. Lähestyen sen tyvipuolta ja poistaen muutaman karvapalasen hän koverretusta puusta Haukansilmän suureksi ihmeeksi veti ilmoihin pienen venheen tuhtoineen ja airoineen. Hurry, nostaen toverinsa avulla venosen hartioilleen, kantoi sen järven rantaan, joka jo kotvasen aikaa oli ollut näkyvissä. Ollen metsäisten kukkuloiden ympäröimänä tarjosi tämä järvi viehättävän näköalan, jota Haukansilmä ei kyllin voinut ihmetellä.

Laskettuaan veneen järveen toverukset nousivat siihen ja työnsivät sen rannalta vesille. Puolen tunnin matkan rantaa pitkin soudettuaan tuli Hutterin majatalo yhtäkkiä näkyviin. Vahvain varusten ympäröimänä se pilarein päällä seisoi ylhäällä veden pinnasta, ja Hurry selitti toverilleen, minkätähden Tuomo Hutter asuntonsa näin oli varustanut.

"Kolmasti ovat ryöstöhaluiset intialaiset vanhuksen majan polttaneet poroksi maalla", sanoi Hurry, "ukko Tuomo haki sentähden turvaa järveltä. Kukaan ei voi veneettä tulla hänen luoksensa, ja veneestä hyökätessä on epäiltävää, kumpiko kääntyy tappiolle, kumpi voitolle. Sillä Hutter on kaukaisiksi ajoiksi sekä aseilla että ampumavaroilla varustettuna ja majatalokin on, niinkuin näet, rakennettu vahvoista tammipuista, jotka vihollisen kuulia vastaan muodostavat hyvän varustuksen".

Hurryn näin kertoessa läheni vene majataloa ja tuhtolauta sai toimittaa maalleastuttavan tointa. Kiinnitettyään veneen rantaan nousi Hurry Haukansilmän kera kallion törmälle vastapäätä majataloa. "Niinpä näkyy olevankin, kuin ajattelin", hän sanoi, "talossa ei ole yhtään ihmistä, koko perhe on löytöretkellä ja kaiketi vasta iltayöllä palaa kotio".

Sillä välin kun Hurry majatalon eteisessä katseli onkivapoja, verkkoja ja muita kalastusesineitä, astui Haukansilmä sisemmälle majataloa, jonka ovet Hurry oli saanut auki. Kaikki täällä sisällä oli hyvässä järjestyksessä, kuin maan kaukaisemmissa osissa olevilla siirtolaisilla ainakin. Haukansilmä, tarkastettuaan kaikkia, lähti ulos majatalon ulkopuolella olevalle tasangolle, missä Hurry oli rasvatyynen järven katseluun vaipuneena. Heitettyään silmäyksen vesille päin Haukansilmä etäällä huomasi veneen, jonka Hurry tunsi "arkiksi", kuten Hutterin laivaa tavallisesti nimitettiin.

"Tämä on nyt se Hutterin perheen uiva asunto", sanoi Hurry ystävälleen. "Se on liitetty kokoon vahvoista hirsistä ja huoneita siinä on useampia, kuin missä muussa talossa hyvänsä. Majatalon asujamet voivat ottaa pakonsa laivaan ja soutaa järvelle, kun rannalta huomaavat uhkaavan vihollisen".

Sillä välin tuli arkki lähemmäksi. Taisi olla vaan pari sataa askelta rannasta ja samassa laski arkki majatalon rantaan.

Huomatessaan ystävänsä sivulla vieraan, aivan tuntemattoman miehen, Hutter hämmästyi. Jätettyään tyttärensä laivaan hän meni Hurryn luo, joka lyhyen tervehdyksen jälkeen esitteli toverinsa. "Katsos, Tuomoseni, tämä on Haukansilmä, tuo kuuluisa metsästäjä, joka turhaan ei kannakaan nimeänsä. Suuren osan nuoruudestaan hän on delawarelaisten keskuudessa oleskellut, voipi sentähden intialaisten hyökätessä olla meille erinomaisena apuna".

"Olkaa tervetullut, nuori mies!" sanoi Hutter ystävällisesti vieraalleen, ojentaen hänelle kovan, jäntevän kätensä. "Minä luotan sinun apuusi", hän jatkoi, "ja toivon sinusta lapsillenikin oivaa turvaa".

"Sen lupaan teille", vastasi Haukansilmä ojentaen lupauksensa vakuudeksi oikean kätensä.

"Mutta kerropa", pyysi Hutter nuorukaista, "kuinka näihin kaukaisiin seutuihin olet tullut? Mikä on varsinaisesti syynä tänne tuloosi?"

"Tuopa on pian sanottu, Hutter ukkoseni", Haukansilmä vastasi. "Saattepa kuulla kertomukseni: Olen nuorimies, tähän asti vielä saamatta sotakenttää polkea. Delawarelaisten luona oleskelin useampia vuosia, he ovat rauhallisia intialaisia, jotka paljon eroavat sotaisista Hurooneista. Delawarelaiset pyysivät minua menemään valkoihoisten kansalaisteni luo pyytämään näiltä neuvoa ja apua. Sen tein ja nyt täällä järvellä odottelen Chingachgookia, tuota jaloa puna-ihoa, ilmoittaakseni hänelle keskusteluni päätöksen valkoihoisten kanssa. Voinko tässä teitä hyödyttää on se minua ilahuttava. Chingachgookikin, minun uskottuni, kuten varmuudella voi arvata, on mielellään oleva teille apuna".

Haukansilmä oli tuskin lopettanut kertomuksensa, kun Hetty ja Judith, molemmat Hutterin tyttäriä, jotka miesten keskustellessa olivat keittiössä olleet puuhailemassa, tulivat tasangolle käskemään isää vierainensa tulemaan illalliselle. Miehet kävivät majaan ja nautitsivat mielihyvällä mehukasta riistapaistia.

Sillä välin tuli hämärä, mutta Hutter kielsi tyttäriänsä sytyttämästä valkeata, jott'ei viholliset, jotka öisin tavallisesti ilmaantuivat järvelle, huomaisi majataloa,

"Kirkkaalla päivällä", hän varovasti muistutti, "en näiden paksujen hirsien suojassa pelkää tuhansiakaan villeistä, sillä olen sekä aseilla että ampumavaroilla hyvin varustettu, mutta öinen hyökkäys on vaarallinen. Salaa he voivat veneellä lähestyä majataloa ja silloin voimme olla hukassa kaikista varokeinoista huolimatta".

Tämän kuultua miehet nousivat ylös ja Hettyn ja Judithin poistuttua makuuhuoneesensa, Hutter ilmaisi tovereilleen tuumansa.

"Meidän asemassamme", hän sanoi, "on päähuomio laskettava siihen, että täydellisesti pidämme järven vallassamme. Venhe on meille samasta arvosta kuin sotalaiva. Sellaisia laivoja on täällä neljä. Kolme niistä on täällä luonamme ja neljäs tuolla järven rannassa onteloon puuhun kätkettynä. Lienee parasta hakea sekin pois, sillä villeillä on koiran vainu ja helposti voisi venhe joutua heidän käsiinsä".