Kuningas Henrik Neljäs I

Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1897.

Näytelmän henkilöt.

KUNINGAS HENRIK NELJÄS. HENRIK, Walesin prinssi, | kuninkaan pojat. JUHANA, Lancasterin prinssi, | Westmorelandin kreivi. Sir WALTER BLUNT, THOMAS PERCY, Worcesterin kreivi. HENRIK PERCY, Northumberlandin kreivi. HENRIK PERCY, liikanimeltä HOTSPUR, hänen poikansa. EDMUND MORTIMER, Marchin kreivi. SCROOP, Yorkin arkkipiispa. ARCHIBALD, Douglaan kreivi. OWEN GLENDOWER. Sir RICHARD VERNON. Sir JOHN FALSTAFF. POINS. GADSHILL. PETO. BARDOLPH. LADY PERCY, nuoren Percyn vaimo, Mortimerin sisar. LADY MORTIMER, Glendowerin tytär, Mortimerin vaimo. ROUVA VILKAS, Eastcheapin ravintolan emäntä. Loordeja, virkamiehiä, sheriffi, viinuri, passari, tallirenki, ajureita, matkustajia ja seuralaisia.

Tapaus Englannissa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Lontoo. Huone kuninkaan linnassa.

(Kuningas Henrik, Westmoreland, Sir Walter Blunt ja muita tulee.)

KUNINGAS HENRIK. Mureesta kalvaana ja murtuneena, Puhaltaa säikytetyn rauhan suomme Ja äännähdellä uusist' otteluista, Jotk' ennen pitkää alkaa kaukomailla. Tään mannun nielu janoinen ei huultaan Saa omain lasten verill' enää kastaa, Sen peltoja ei sodan veitsi viiltää, Ei vainovarsain rautakengät sortaa Sen kukkia. Nuo vihassilmät, jotka, Kuin meteoorit pilvitaivahalla, -- Kaikk' yhtä maata, yhtä alkujuurta, -- Yhtyivät äsken hurjass' ottelussa Ja veljesmurhan verilöylyssä, Nyt käyvät sovussa ja parittaisin Kaikk' yhtäänne, eik' enää heimolaistaan, Maanmiestänsä ja ystäväänsä vastaan. Ei sodan terä herraans' enää vihlo Kuin veitsi tupeton. Siis, ystävät, Kristuksen haudalle, -- jonk' olemme Soturi nyt ja jonka pyhän ristin Olemme ottaneet, -- het' aiomme Lähettää Englannista sotajoukon, Jon kädet äidinkohdussa jo luotiin Pakanan ajoon noilla pyhäin mailla, Miss' astuneet nuo siunatut on jalat, Nuo neljätoista sataa vuotta sitten Naulitut meidän tähden ristinpuuhun. On vuoden vanha päätöksemme; turhaa Siis sanoakin, että lähdemme; Sen vuoksi emme tänne yhteen tulleet. -- Westmoreland, armas lanko, soisin kuulla, Mit' eilen neuvostossa päätettiin Tään hurskaan hankkeen edistämiseksi.

WESTMORELAND. Kuningas, intoa vaan kiira antoi, Ja monta menoarviota tehtiin Jo eilisiltana, kun esteeks saapui Walesista kuorma raskait' uutisia; Pahin ol', että jalo Mortimer, -- Kun taisteluun vei Herefordshiren miehet Rajua, hurjaa Glendoweria vastaan, Tuon tylyn walesilaisen vangiks joutui Ja tuhatmäärä väestänsä teuraaks, Joidenka ruumihia Walesin naiset Niin petomaisesti ja julkeasti Silpoivat, rääkkäsivät, ett'ei siitä Punastumatta saata kertoakaan.

KUNINGAS HENRIK. Siis tieto tästä kahakasta näyttää Katkaisseen retken tuumat pyhään maahan.

WESTMORELAND. Niin, kuninkaani, sen ja monta muuta. Viel' oli pahempi ja ikävämpi Sanoma pohjoisesta; näin se kuului: Urhakka Hotspur, nuori Henrik Percy, Ja kelpo Archibald, tuo ikiuljas, Koiteltu skottilainen, Holmedoniss' Yhtyivät ristinpäivänä, ja siellä Heill' oli verinen ja kuuma hetki, Mikäli saattoi tykkein jyskehestä Ja muusta sellaisesta aavistaa; Näet sanantuoja ratsun selkään astui, Kun käsikähmä oli kuumimmallaan, Ja siis ei tuloksesta mitään tiennyt.

KUNINGAS HENRIK. Täss' uupumaton, harras ystävä, Sir Walter Blunt, juur alas ratsailt' astui, Likaamana jos jonkinlaisen pölyn Tään linnan välillä ja Holmedonin. Hyviä tuo hän, hauskoj' uutisia: On Douglas kreivi perin pohjin lyöty; Kakskolmatta hän näki ylimystä Ja kymmentuhatt' ylvää skottilaista Verissään tanterella pinottuina. Hotspurin vangiks Mordake, Fifen kreivi, Samaisen Douglaan vanhin poika, joutui Ja Anguksen, Atholin, Menteithin Ja Murrayn kreivit. Eikö kelpo saalis Ja kunnon voitto tää? Niin, eikö, lanko?

WESTMORELAND. On tosiaan se voitto, josta prinssit Vois ylpeillä.

KUNINGAS HENRIK. Nyt murheeseen mun saatat Ja syntisesti kadehtimaan, ett' on Northumberlandilla noin kelpo poika, Noin maineen kielten kilvan kiittämä, Solein taimi koko puistikossa, Imaran onnen lemmikki ja ylpeys, Jonk' ylistystä kun ma katselen. Näen otsall' oman Henrikkini pelkkää Häpeän, räähkän tahraa. Jospa joku Yöleikko keiju lapsemme jo kehdoss' Ois vaihtanut, ja mun jos pojastani Ois tullut Percy, hänen Plantagenet! Mun Henrikkini hän sais, minä hänen. Mut hänt' en huoli muistaa. -- Mitä, lanko, Tuon nuoren Percyn korskast' arvelette? Hän vangit, jotka taistelussa otti, Omanaan pitää, mulle laittain tiedon, Ett' yksin Mordake mun on, Fifen kreivi.

WESTMORELAND. Tuon oppi sedältään hän, Worcesterilta, Jok' aina turmantähtenne on ollut; Siks arvoanne vastaan pöyhistellen Nyt nostelee hän nuoruutensa harjaa.

KUNINGAS HENRIK. Mut siitä vaadin häntä tilille; Ja siksi täytyy pyhän retkemme Jerusalemiin jäädä tuonnemmaksi. Ens tiistaina on meillä neuvottelu Windsorissa, se loordein tiedoks viekää; Mut takaisin te itse joutuun tulkaa: Enemp' on puhuttavaa, tehtävää, Kuin mitä vihast' ilmaista nyt saatan.

WESTMORELAND. Käskynne täytän, armollinen herra.

(Poistuvat.)

Toinen kohtaus.

Paikka sama. Toinen linnan huone.

(Henrik, Walesin prinssi, ja Falstaff tulevat.)

FALSTAFF. No, Heikku, mikä aika nyt on päivästä, poikaseni?

PRINSSI HENRIK. Sinä olet niin paksupääksi tullut vanhan sektin juonnista, nappiesi päästelemisestä ruoan jälkeen ja iltapäivin rahilla loikomisesta, ett'et oikein muista kysyä, mitä oikein tahdot tietää. Mitä hittoa päivän aika sinuun koskee? Jos tunnit olisivat sektikippoja, minuutit salvokukkoja, kellonläpät parittajain kieliä, viisaritaulut porttolain nimikilpiä ja itse Jumalan aurinko kaunis lutka-liekiö tulipunaisessa silkkiharsossa, niin silloin ymmärtäisin, miksi olet niin hillittömän utelias tietämään päivän aikaa.

FALSTAFF. Totta totisesti, osasitpa oksaan, Heikku; sillä me, jotka kaappaamme kukkaroita, me seuraamme kuuta ja Otavaa, emmekä Phoiboa, tuota "kulkija-ritaria sievää". Ja kuulehan nyt, sinä herttapoika, kun sinä tulet kuninkaaksi, -- niin totta kuin Jumala varjelkoon sinun armoasi, -- majesteettiasi, aioin sanoa, sillä armosta sinä et tule osalliseksi.

PRINSSI HENRIK. Mitä? Enkö armosta?

FALSTAFF. Et, piru vieköön, et senkään vertaa, että sillä siunaisit munapaistikkaasi.

PRINSSI HENRIK. No, entä sitte? Puhu suusi puhtaaksi.

FALSTAFF. No niin, sinä herttapoika, kun sinä tulet kuninkaaksi, niin älä salli, että meitä, jotka olemme harmaan yön vartiojoukkoa, sanotaan armaan päivän partiojoukoksi; anna meille nimeksi Dianan metsänvartijat, hämärän teikarit, kuun lellipojat, ja anna ihmisten sanoa meistä, että olemme hyväsuuntaisia ihmisiä; sillä meitä, niinkuin mertakin, suuntaa kuutar, tuo jalo ja siveä valtijaamme, jonka turvissa me sukellamme.

PRINSSI HENRIK. Hyvin puhuttu ja suunnilleen osattu; sillä meidän onnemme, meidän, kuun ihmisten, nousee ja laskee, niinkuin merikin, koska sitä, niinkuin mertakin, suuntaa kuu. Esimerkiksi: kukkaro kultaa siepataan jumulla maanantaiyönä ja hukataan humulla tiistaiaamuna; raastetaan kiroten: seis, mies! ja haaskataan kirkuen: hoi, viinuri! Milloin lasku niin alhainen kuin tikapuun alin porras, milloin nousu niin korkea kuin hirsipuun ylin huippu.

FALSTAFF. Jumaliste, puhutpa totta, poikaseni. Mutta eikö tuo kapakan-emäntämme ole sangen suloinen naikko?

PRINSSI HENRIK. Niinkuin Hyblan hunaja, ukkoseni. Ja eikö puhlunnahkainen nuttu[1] ole sangen suloinen ja tyrmä kapine?

FALSTAFF. Mitä nyt taas, sinä hulluttelija? Joko taaskin noita pistopuheita ja kompia? Mitä hemmetissä puhlunnahkainen nuttu minuun koskee?

PRINSSI HENRIK. Ja mitä hittoa tuo kapakan-emäntämme koskee minuun?

FALSTAFF. Olethan useamman kuin yhden kerran hänen kanssaan maksusta sopinut.

PRINSSI HENRIK. Huusinko koskaan sinua osaasi maksamaan?

FALSTAFF. Et, siinä olet oikeassa; siellä sinä yksin suoritit kaikki.

PRINSSI HENRIK. Niin, siellä ja muuallakin, minkä vaan kukkaro kesti; ja kun se ei riittänyt, käytin luottoani.

FALSTAFF. Niin kyllä, ja käytit sitä niin, että, jos et olisi luultava vallan perillinen, olisi vallan luultavaa, -- Mutta kuulehan, sinä herttapoika, vieläkö täällä tulee olemaan hirsipuita Englannissa, kun sinä tulet kuninkaaksi? Ja vieläkö, niinkuin nyt, laki, tuo vanha pilkkakirves, saa miehuutta räävätä ruostuneilla kankisuitsillaan? Sinä kun tulet kuninkaaksi, älä ketään varasta hirtä.

PRINSSI HENRIK. En; sen saat sinä tehdä.