Kuningas Henrik Neljäs II

HUHU. Nyt korvat auki! Kuka kuulons' ukset Vois sulkea, kun Huhu raikas haastaa? Idästä alkain riutuvahan länteen, Ja tuuli kyytiratsunani, huudan Maan pallon kaikki aikeet, alkeet julki. Alati kielilläni parjaus pyörii, Ja sen ma kaikin kielin ilmi lausun Ja valheit' ihmiskorvat täyteen sullon. Puhelen rauhasta, kun luihu viha, Hymyssä piillen, raataa maailmaa. Ken muu kuin Huhu hirmujoukot nostaa Ja kutsuu aseisiin, kun vuoden kohtu, Muunlaisen tuskan turvottama, luullaan Tyrannin, sodan, raskauttamaksi, Vaikk' ihan syyttä? Huhu ompi huilu, Jot' epäluulo, viha, kateus soittaa, Ja jota on niin helppo läpätellä, Ett' tuhma, tuhatpäinen hirviökin, Tuo riiteliäs, häälyväinen joukko. Voi sitä soittaa. Vaan miks omilleni Ma hyvin tunnettua ruumistani Näin paloittelen? Mitä Huhu täällä? Kuninkaan voiton edellä ma riennän, Henrikin, joka Shrewsburyssä kuoloon Kukisti nuoren Percyn joukkoinensa Ja kapinoivain veriin tukahutti Kapinan hurjan liekin. Vaan miks oiti Näin puhun totta? Mun on toimenani Levittää, että Henrik Monmouth kaatui Ylevän Percyn tuiman miekan tiestä Ja kuningaskin Douglaan vimman eestä Voidellun päänsä surman helmaan painoi. Tät' olen turuilla ma kuulutellut Kuningaskentält' aikain Shrewsburyssä Ja tähän lahoon louhilinnaan asti, Miss' ukko Northumberland, Percyn isä, Tekeytyy sairaaks. Viestit tulla huohuu, Mut yksikään ei muuta uutta tiedä, Kuin minkä minulta on oppinut. Valelohtu, jota Huhun kielet kertaa, Pahemp' on tosi pahaa monta vertaa.

(Poistuu.)

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.