Suomenlahden salaisuus

WSOY, Porvoo, 1918.

SISÄLLYS.

1. Rusalkan perikato. -- Ensimäiset tutkimukset ja huhut 2. Rusalka löydetty! Matka Pohjolaan. -- Pietarissa 3. Diplomaattisia vastuksia 4. Tulo Helsinkiin. Uusia vaikeuksia Viaporissa 5. "Vain kuollut hylje" 6. Jälkimaininkeja. Arvostelua, lupauksia ja venäläistä toveruutta 7. Kotiutuminen. Uutteraa kirjevaihtoa ja mitä hämmästyttävimpiä uutisia 8. Muistiinpanot. Rusalkan kamppailu elämästä ja kuolemasta. Perikato 9. Tuhoiskun jälkeen. Mereen suljettuna 10. Mereen suljettuna 11. Mereen suljettuna. Yksityisluontoinen tunnustus 12. Mereen suljettuna. Tunnustus, joka ei ole varsin yksityistä laatua. Loppu 13. Selvittäviä mietiskelyjä. Uusia mahdollisuuksia valaista kysymystä 14. Everstinrouva Dorshinski ja hänen ajutanttinsa. Ratkaisu.

1.

Rusalkan perikato. -- Ensimäiset tutkimukset ja huhut.

Ranskan merimiespiireissä herätti mitä vilkkainta mielenkiintoa muuan sähkösanoma, joka saapui kesken niitä suurenmoisia valmistuksia, joilla Venäjän laivasto-osasto aiottiin ottaa vastaan, kun tämä v. 1893 teki unohtumattoman vierailumatkansa Touloniin. Sähkösanomaan sisältyi se onnettomuusviesti, että muuan Venäjän Itämeren-laivaston monitori oli kadonnut jäljettömiin ja sen mukana koko laivaväki, satakuusikymmentä miestä. Onnettomuus oli tapahtunut pimeänä myrskyisenä syysyönä Suomenlahdella. Monitori Rusalka oli yhdessä erään panssarilaivan kanssa lähtenyt Tallinnasta höyrytäkseen Helsinkiin, mutta vain jälkimäinen saapui päämääräänsä.

Cherbourgin upseeriklubi lähetti heti valitussähkösanoman Kronstadtiin, ja Revue Marinen toimitus asettui kosketuksiin asianomaisen venäläisen viraston kanssa saadakseen varmoja ja ammattimiehille mitä mielenkiintoisimpia tietoja tuhoutuneitten kohtalosta. Tuloksetta valaisevia tietoja ei tullut. Tämä ei johtunut venäläisistä viranomaisista, jotka tosin ovat tunnetut siitä, etteivät suosi tai helli sanomalehtityötä -- tällä kerralla tuloksettomuus johtui Suomenlahdesta, joka ei luovuttanut mitä se kerran oli syliinsä saaliiksi saanut. Niin, sen verran oli toki saatu selville, että Rusalka oli painunut pohjaan lähellä Suomen pääkaupunkia, Helsinkiä, ajauduttuaan varmaankin johonkin vedenalaiseen kariin, joita näillä vesillä on lukemattomia ja jotka ovat, eivät vain luonnollisena rantasuojana vihollisia vastaan, vaan myöskin haittana rauhalliselle laivakululle ja Venäjän omalle sotalaivastolle. Haaksirikko todettiin siten, että maihin ajautuneesta venheestä, jossa oli Rusalkan nimi, löydettiin merimiehen ruumis, mutta hän olikin ainoa laivan satakuusikymmenisestä miehistöstä, jonka meri huostastaan luovutti. Joukko monitoriin kuulunutta kansirihkamaa ajelehti sinne tänne rannoille, mutta itse jättiläisestä ja sen muusta miehistöstä ei nähty jälkeäkään sinä syksynä.

Tietysti tällainen lievimmin sanoen salakähmäinen täydellinen häviäminen synnytti monenmoisia huhuja, ja Venäjällä, missä taikauskolla vielä on huomattava sija, ei voitu olla tekemättä omituisia yhdistelmiä monitorin nimen ja salaperäisen luonnottaren, Rusalkan, ja tämän yhtä salaperäisen kohtalon kanssa.

Rusalka on naishaltia, joka asustaa vedessä. Venäläinen kansantaru somistaa sitä samoilla ominaisuuksilla, millä ruotsalainen koristaa Ahdin ja Vellamon ja kreikkalainen nereidit ja najadit, mutta Rusalkaan kätkeytyy salaperäistä hämärää paljon runsaammin kuin milloinkaan noihin ilakoiviin ja kevytkenkäisiin nymfeihin.

Venäjän tyytymättömissä puoluepiireissä pantiin tietysti haaksirikko heti hallituksen varojen vilpillisen ja väärän käytön tiliin. Rusalka oli vanhan mallin monitoreja, joka oli valmistettu 1860-luvulla, ja tiedettiin, että se jo ammoin oli ollut melkoisen vähän kulkukelpoinen. Väitettiin, että valtion laivatelakalla oli tyydytty puhdistamaan laiva jotenkuten päältäpäin, vaikka se olisi sietänyt perinpohjaisen korjauksen. Meriministeristö oli siihen tarkoitukseen myöntänyt huomattavan suuren rahamäärän, mutta nämä varat oli, niin arveltiin, käytetty hyödyllisemmin ja Rusalka jätetty semmoiseksi kuin se oli. Päällikön ja upseeriston vastalauseista huolimatta oli alus määrätty olemaan mukana syystoiminnassa. Seuraus oli, kuten aiemmin on kerrottu.

Vieraan on vaikeata sanoa, kuinka paljon näissä huhuissa on perää, mutta varmaa ainakin on, ettei Rusalka liene ollut parhaassa kunnossaan. Sen seikan ovat todenneet päällikön ja muun johtomiehistön tiedonannot.

Mitä enemmän huomiota laivan katoaminen herätti, sitä voimakkaammat siivet huhut saivat. Eivätkä huhut tauonneet siitäkään, ettei haaksirikon lähimpinä kuukausina Rusalkan kaameasta salaisuudesta tullut päivänvaloon yhtään mitään -- päinvastoin: huhut paisuivat mikäli voivat.

Ja niin saapui talvi, se jääti suurimman osan myrskyistä Suomenlahtea ja keskeytti kaikki enemmät tutkimukset. Suomenlahti säilytti salaisuutensa.

Venäjä ja Ranska olivat näihin aikoihin ystävällisissä suhteissa toisiinsa, varsinkin merilaivastoa koskevissa kysymyksissä. Näiden suhteiden välityksellä Revue Marinen onnistui seuraavan kesän aikana saada kosolta valaisevia tietoja niistä suurisuuntaisista, uusiintuneista tutkimuksista, joita Venäjän meriministeristö koko kesäkauden toimitutti kadonneen monitorin löytämiseksi. Ne on julkaistu Revue Marinessa, ja ne ovat herättäneet mitä vilkkainta mielenkiintoa, eivät vain ammattipiireissä, vaan myöskin maallikoissa, jotka aiemminkin olivat kohdistaneet huomionsa tähän omituiseen täydelliseen katoamiseen.

Mutta kaikkien tutkimusten, ponnistusten ja kustannusten tulokset vastasivat peräti vähän niitä suurenmoisia puuhia, joihin oli ryhdytty.

Kunnioitettavat lukijani tuntenevat aikaisemmista sanomalehtikirjoituksista, että Suomenlahden merenpohjaa on tutkittu perusteellisesti, ei ainoastaan niiden särkkien tienoilla, joita on viitattu Rusalkan haaksirikon aiheuttajiksi, vaan myöskin laajalti niiden ympäristöllä. Venäläiset ilmailijat ovat vasituisesti tätä tarkoitusta varten sommitelluissa kallishintaisissa ilmapalloissa leijailleet sen merenpinnan yläpuolella, joka levittäikse lounaaseen Pohjolan Gibraltarista, Viaporista, ja kaikkein parhaimmilla vesitähystimillä tutkineet mahdollisimman tarkkaan merenpohjaa usean penikulman laajuudelta. Jokainen, ken tietää, että tuollaisella koneella voi suotuisan sään aikana keksiä kymmenen metrin syvältä nyrkinkokoisen kiven, käsittää, kuinka huolellisesti tutkimuksia oli tehty. Sen ohessa ovat sukeltajat olleet toiminnassa kaikkialla, missä on vähäisintäkin syytä ollut arvella jotakin erikoista piilevän merenpohjassa.

Yhtä kaikki tutkimukset keskeytettiin elokuun jälkipuoliskolla, ne olivat näet osoittautuneet turhiksi. Kahden tyynen ja kirkkaan kesäkuukauden aikana ei uutteralla työllä ollut keksitty jälkeäkään kadonneesta monitorista. Ja silloin tehtiin se luonnollinen johtopäätös, ettei Rusalka ollut ajautunut karille ja painunut pohjaan niiden särkkien lähettyvillä, joita upseerit ja saaristolaiset olivat niin varmasti vakuuttaneet tuhopaikaksi.

Pääasiallisena syynä siihen, että tutkimukset suunnattiin juuri näille tienoille, oli muuan yksinäinen kalastaja, joka eleli eräällä luodolla lähellä Viaporia. Hän väitti kuulleensa mereltä hätähuutoja, kuin sadoista kurkuista lähteneitä huutoja, samana yönä, jolloin onnettomuus tapahtui. Mika olikaan luonnollisempaa kuin tutkia merenpohja luodon seutuvilta ellei muun vuoksi niin ainakin yleisen mielipiteen rauhoittamiseksi. Sekä Pietarissa että Helsingissä oli käyty peräti levottomiksi, kun tuloksia ei kuulunut. Ei mielitty oikein tyytyä siihen ainoaan oikeaan, hukkuneita tovereita koskevaan tietoon: että meri oli heidät niellyt.

Uskomattomalta totisesti tuntuukin, että kokonainen monitori ja sen satakuusikymmeninen miehistö voivat kadota jäljettömiin niinkin pienellä vesialueella, kuin Suomenlahti oikeastaan on. Se ei ole leveämpi kuin Kanaali Pas de Calaisin kohdalla, siinä ei ole voimakkaita pohjavesivirtoja, ei siinä käy vuoksi eikä luode kuten Kanaalissa, ja tuskinpa se on syvempi kuin että hyvällä vedenalais-tähystimellä voi rannoilta tutkia merenpohjaa miltei kaikkialle. Ainakin pitäisi voitaman helposti löytää esine, jonka suuruus on monitorin kokoisen panssarijättiläisen.

Olkoon kuinka tahansa, tulokseksi jäi joka tapauksessa, ettei mitään löydetty. Oliko Suomenlahden vesi sameampaa kuin Ranskan rantaa huuhtelevan valtameren, vedenalainen kasvullisuus rehevämpää -- mikä on varsin vähän luultavaa -- tai venäläiset vedenalaiset kojeet huonompia kuin ranskalaiset, -- kuinka tahansa -- mitään ei saatu päivänvaloon.

Yleinen mielipide ei tietenkään voinut siihen tyytyä. Tahtoisinpa nähdä, kuinka ranskalaiset suhtautuisivat tietoon, että joku maan monitoreista katoaisi sataisine miehineen jäljettömiin esim. La Havren edustalla. Tilanne olisi miltei sama katsoen niihin vaikeuksiin, joita pohjaan vajonneen laivahylyn etsiskely aiheuttaisi.

Hurjat huhut, jotka olivat syntyneet Rusalkan katoamisen jälkeen, elpyivät kaksinkertaiseen vireeseen. Uskomattomimmatkin arvailut pyrkivät totuuksiksi, joita ei käynyt epäileminen. Varmaksi vakuutettiin, että haaksihylky oli löydetty, mutta niin hirveään lahoumistilaan joutuneena, ettei mikään maailman hallitus mielisi päästää meriväkeään näkemään, mikä kammottava kohtalo oli sen toverien osaksi tullut, ja sen johdosta arkailemaan omaa tulevaisuuttaan.

Moisiin lapsellisuuksiin uskottiin varmasti. Venäjän sanomalehdistö vaati elossaolevien sukulaisten nimessä kysymystä selvitettäväksi, kunnes hallitus arvovaltaisesti ja lujasti puuttui asiaan ja kielsi koko jutusta enempää puhumasta, sehän oli omiaan vain kiihottamaan mieliä eikä silti kykenisi pienimmässäkään määrässä vastaamaan tuhansiin esitettyihin kysymyksiin. Mutta mielet rauhoittuivat kaikkein vähimmin siten -- päinvastoin ne kiihtyivät kahta pahemmin.

Pietarissa vaadittiin, että laivahylky oli nostettava pohjasta ja asetettava keskelle kaupunkia. Siitä tulisi julkinen rukoushuone, minne jokainen uskovainen venäläinen voisi mennä rukoilemaan niiden monien hukkuneitten sielunrauhan puolesta. Venäjän kansan nimessä sitä vaadittiin. Sillä oli toki oikeus vainajiin, niitä ei meri saisi säilyttää. Mutta hallitus tahtoi toisin, niin väitettiin. Ja mielet kuohuivat levottomien aaltojen lailla, yhtä korkeina kuin ne, jotka olivat ikiajoiksi nielleet Rusalkan onnettoman miehistön.

Mitä hallitus kykeni tekemään? Väittämään vääräksi, väittämään vääräksi. Ei muuta.

2.

Rusalka löydetty! Matka Pohjolaan. -- Pietarissa.

Rusalka on löytynyt! Se hälytyshuuto kajahteli venäläisistä lehdistä noin kuukautta myöhemmin kuin meriministeri oli keskeyttänyt uponneen monitorin etsiskelyt.

Cherbourgissa olimme jo tyystin rauhoittuneet monitorin kohtalosta, ja se olikin käynyt melkoista helpommin kuin laivan kotimaassa. Selitimme asian varsin yksinkertaisesti niin, että sotalaivan kohtalona on aina upota, ja vaikka venäläinen alus olikin vajonnut peräti kummallisella ja salaperäisellä tavalla, niin ei se meitä suuria liikuttanut. Kronstadtin ja Toulonin juhlat kuuluivat jo historiaan, ja ranskalaisesta merimiehestä oli oikeastaan samantekevää, upposiko joku ikäkulu venäläinen monitori vai kulki. Haaksirikossa joutui meren syvyyteen joku satakunta miestä, mutta samoinhan olisi voinut käydä minkä uppoavan laivan miehistön tahansa. Voilà tout!