Maan ympäri 80 päivässä

Phileas Fogg ja Passepartout ottavat toisensa, toinen palvelijaksi, toinen herraksi.

Vuonna 1872 talossa N:o 7 Saville-row kadun varrella, Burlington Gardens -- samassa talossa, jossa Sheridan kuoli 1816 -- asui Phileas Fogg, esq.,[1] eräs Lontoon <i>Reform-Club'in</i> kummallisimpia ja etevimpiä jäseniä, vaikka hän näytti panneen silmämääräkseen olla tekemättä mitään sellaista, joka vetäisi huomiota puoleensa.

Tässä talossa, niinkuin jo sanottiin, oli asunut eräs niitä suuria miehiä, jotka ovat tuottaneet kunniaa Englannille, ja nyt siinä asui Phileas Fogg, omituinen henkilö, josta ihmiset eivät tienneet niin mitään. Se vain tiedettiin, että hän oli hyvin säntillinen mies ja paraimpia gentlemanneja Englannin ylhäisissä piireissä.

Sanottiin häntä Byronin näköiseksi -- nimittäin pään suhteen, sillä hänen jaloissaan ei ollut mitään moitteen sijaa -- niin, hän oli Byron, mutta Byron, jolla oli viikset ja poskiparta, ja Byron ilman intohimoja, joka olisi saattanut vanhenematta elää tuhannen vuotta.

Englantilainen hän kyllä oli, tuo Phileas Fogg, mutta lontoolainen hän oikeastaan kenties ei ollut. Ei häntä koskaan nähty Pörssissä, ei Englannin Pankissa, ei ainoassakaan Cityn kauppakonttorissa. Lontoon satamiin tai laivatokkiin ei vielä koskaan ollut tullut Phileas Foggin varustamaa laivaa. Hänellä ei ollut sijaa ainoassakaan hallinnollisessa virastossa. Hänen nimensä ei ollut koskaan kaikunut missään asianajajain yhdistyksessä, ei Temple'ssä, ei Lincolns-Inn'issä, ei Grays-Inn'issä. Eikä ollut hänellä koskaan asioita ajettavina kanslerin virastossa, ei Kuningattaren Pankissa eikä Kirkollisasiain virastossa. Ei hän ollut tehtaanisäntä eikä tukkukauppias eikä pikkukauppias eikä maanviljelijä. Ei hän ollut jäsenenä ainoassakaan niistä monen monista seuroista, joita Englannin pääkaupungissa on lukemattomia, <i>Society of Armonica'sta</i> hamaan <i>Society of Entomology'hin</i> asti, jonka tarkoituksena on vahingollisten hyönteisten hävittäminen.

Phileas Fogg oli Reform-Clubin jäsen, ja siinä se.

Jos ken kummeksuisi sitä, että näin salaperäinen herrasmies oli jäsenenä niin arvokkaassa seurassa, niin hän tietäköön hänen tulleen sinne herrain Baring Brothers esityksestä, joilla hänellä oli avonainen luotto. Siitäpä hänellekin jonkinlainen "näky", joka perustui siihen, että hän säännöllisesti maksoi shekkinsä näytettäissä, juoksevan tilinsä lukuun.

Oliko hän rikas, tuo Phileas Fogg? Epäilemättä. Mutta miten hän oli rikkaaksi tullut, sitä eivät tienneet nekään, jotka muuten tietävät kaiken maailman asiat, ja Mr. Fogg oli viimeinen, jolta semmoista olisi sopinut mennä tiedustamaan. Oli miten oli, tuhlari hän ei ollut eikä ollut saitakaan, sillä milloin vain puuttui joku summa täytteeksi tähän tai tuohon jaloon tai hyödylliseen yritykseen, silloin hän sen lahjoitti kaikessa hiljaisuudessa, jopa nimettömästikin.

Sanalla sanoen, ei vaiteliaampaa toista kuin hän. Hän puhuikin niin vähän kuin mahdollista, ja tuo hiljaisuus se teki hänet vielä salaperäisemmäksi. Hänen elämänsä oli kaikkien nähtävissä, mutta minkä hän teki, se oli niin matemaatillisesti aina samaa, että mielikuvitus turhaan olisi hakenut sille verran vetävätä.

Oliko hän matkustellut? Kyllä kai, sillä ei kukaan tuntenut maailmankarttaa niin hyvin kuin hän. Ei ollut niin kaukaista kolkkaa, josta ei hänellä olisi ollut erikoistietoja. Parilla lyhyellä, mutta selvällä sanalla hän selvitti tuhannet arvelut, joita klubissa lausuttiin kadonneista tai eksyneistä matkustajista; hän lausui julki oikeat todennäköisyydet, ja hänen puheensa oli usein kuin tietäjän, ja ainapa sittemmin nähtiinkin hänen olleen oikeassa. Kyllä kai tuo mies oli matkustanut joka paikassa, ainakin hengessään.

Varmaa oli ainakin, ettei Phileas Fogg moneen vuoteen ollut liikkunut Lontoota ulompana. Niistä, joilla oli kunnia tuntea häntä lähemmin kuin muut, ei yksikään sanonut nähneensä hänen kulkevan muuta tietä kuin sitä, mikä vei hänen kotoansa klubiin. Ajankulukseen ei hän tehnyt muuta kuin luki sanomalehtiä ja pelasi vistiä. Tässä äänettömyyden pelissä, joka oli niin omiansa hänen luonteelleen, hän usein voitti, mutta voittojansa ei hän milloinkaan pannut kukkaroonsa, vaan ne siirtyivät hänen menosäännössänsä hyväntekeväisyys-osastoon. Olkoon muuten sanottu, että Mr. Fogg pelasi ainoastaan pelin eikä koskaan voiton vuoksi. Peli oli hänestä taistelua, ottelua vastuksia vastaan, mutta ottelua, joka ei vaatinut liikkumista, paikan muuttamista eikä väsymystä, ja se oli juuri hänen luonteensa mukaista.

Phileas Foggilla ei ollut vaimoa eikä lapsia -- ja sehän saattaa tapahtua kunniallisimmillekin miehille; ei hänellä myöskään ollut sukulaisia eikä ystäviä -- vähän harvinaisempi seikka sentään. Phileas Fogg asui yksinään talossa Saville-row'in varrella, ja sinne ei päässyt kukaan. Millaiselta asunto sisästä näytti, siitä ei ollut puhetta milloinkaan. Hänellä oli yksi ainoa palvelija. Murkinat ja päivälliset hän söi klubissa aina määrättyinä aikoina kronometrin mukaan, samassa salissa, saman pöydän ääressä, koskaan tarjoamatta mitään klubikumppaneillensa, tuomatta milloinkaan sinne vierasta mukanaan. Hän tuli kotiin vasta yöksi, pannen maata aina ummelleen kello 12, milloinkaan käyttämättä hyödykseen niitä komeita huoneita, joita Reform-Club piti jäsentensä varalta. Vuorokauden 24 tunnista hän vietti 10 kotonansa, käyttäen ajan osaksi makuuseen, osaksi pukeutumiseen. Hän käveli muuttumatta samanlaisilla askelilla klubin etusalin vahatulla parkettilattialla tahi salin ympäri kulkevalla parvekkeella, jonka yli kaareilee sinilasinen kupu, nojaten 20 punaiseen joonialaiseen porfyyripilariin. Klubin keittiöt, aitta, kalasumput, maitohuoneet varustivat hänen ateriansa herkuilla; klubin palvelijat, totiset miehet mustissa hännystakeissa ja pehmoisissa jalkineissa, kantoivat hänelle ruuat erityisissä posliiniastioissa pöydälle, joka oli katettu komealla saksilaisella pöytäliinalla; erityisissä klubin lasikarafiineissa tuotiin hänelle sherryt, portviinit tai kanelilla ja muilla ryydeillä höystetyt vaahtoviinit; klubin jäällä -- jota suurilla kulungeilla tuotiin Amerikasta -- hän jäähdytti juomiansa, ei liian vähän eikä liian paljon, vaan kohtuulliseen viileyden asteeseen.

Jos tuommoinen elämä on omituista, niin täytyy sanoa, että omituisuus osaa sentään pitää hyviä päiviä.

Talo Saville-row'in varrella oli erittäin mukavasti laitettu, ilman mitään komeutta kumminkin. Muuten, koska isäntä noudatti muuttumattomasti samoja tapoja, ei palveluskaan ollut mutkallista. Mutta sanomatonta säännöllisyyttä ja täsmällisyyttä Phileas Fogg vaati palvelijaltansa. Juuri tänään, lokakuun 2 päivänä, hän oli antanut eron palvelijallensa James Forsterille siitä syystä, että tämä oli uskaltanut tuoda partavettä, joka oli 84 Fahrenheitin astetta lämmintä, sen sijaan että sen olisi pitänyt olla 86-asteista. Nyt hän paraillaan odotti uutta palvelijaa, jonka oli määrä tulla kello 11:n ja puoli 12:n välillä.

Phileas Fogg istui nojatuolissaan, jalat yhdessä kuin sotamiehellä paraadissa, kädet polvilla, ruumis suorana, katsellen viisarin kulkua pöytäkellossa, joka oli semmoinen konstikas laitos, että se näytti tunnit, minuutit, sekunnit, päivät, kuukaudet ja vuodet. Kello löi neljännestä yli 11. Täsmälleen puoli 12 oli Mr. Foggin tapana lähteä klubiin.

Samassa kuului koputus sen pienen salin oveen, jossa Phileas Fogg silloin istui.

Virkaeron saanut James Forster astui sisään.

-- Uusi palvelija, -- ilmoitti hän.

Sisään tuli noin 30-vuotias mies ja tervehti.

-- Te olette ranskalainen ja nimeltä John, niinkö? -- kysyi Phileas Fogg häneltä.

-- Nimeni on Jean, jos suvaitsette, monsieur, -- vastasi tullut, -- Jean, liikanimeltä Passepartout: sen olen saanut osoitteeksi luontaisesta näppäryydestäni, jolla osaan selvitä pulista ja pälkähästä. Rehellinen mies kyllä olen, monsieur, mutta sanonpa suoraan, että olen ollut jo senkin seitsemässä ammatissa. Olen ollut kuljeksivana laulajana, olen ollut ratsastajana hevossirkuksessa, heitellyt kuperkeikkoja kuin Leotard ja tanssinut nuoralla kuin Blondin; sitten rupesin voimistelunopettajaksi, käyttääkseni lahjojani nousevan nuorison hyödyksi, ja sittemmin olin kersanttina Pariisin palokunnassa. Todistuksessani on monta merkillistä tulipaloa mainittuna. Mutta viisi vuotta sitten läksin Ranskasta, ja mieleni kun teki nauttia perhe-elämän suloja, niin rupesin kamaripalvelijaksi Englannissa. Olin juuri paikatta ja kuultuani monsieur Phileas Foggin olevan tarkimman ja kunnollisimman herran Yhdistetyssä Kuningaskunnassa saan esittää itseni, monsieur, toivoen saada elää rauhassa ja unhottaa kaiken, jopa tämän Passepartout nimenkin.

-- Passepartout, se sopii, -- vastasi isäntä. -- Teitä on minulle suositettu. Tiedättehän ehtoni?

-- Tiedän, monsieur.

-- Hyvä. Mitä kellonne on?

-- Kello on 11 ja 22 minuuttia, -- vastasi Passepartout katsahtaen suunnattoman suureen hopeakelloon, jonka oli vetänyt taskustaan.

-- Kellonne jättää.

-- Anteeksi, monsieur, mutta se on mahdotonta.

-- Se jättää neljä minuuttia. Mutta vähät siitä. Virhe on pian korjattu. Siis, tästä hetkestä saakka, kello 11 ja 29 minuuttia a.p. tänään, keskiviikkona 2 p:nä lokakuuta 1872, olen ottanut teidät palvelukseeni.

Näin sanottuaan Phileas Fogg nousi, otti hatun vasempaan käteensä, pani sen koneenomaisesti päähänsä ja meni ulos, sanaakaan enää sanomatta.

Passepartout kuuli katuportin narahtavan kerran: hänen uusi isäntänsä meni ulos; toisen: Passepartout'in edelläkävijä, James Forster, meni ulos.

Passepartout oli nyt yksinänsä talossa Saville-row'in varrella.

II.

Passepartout huomaa päässeensä viimeinkin ihanteensa perille.

-- Kunniani kautta, -- sanoi Passepartout itsekseen, hieman nolona ensi aluksi, -- olen minä madame Tusseaud'in luona nähnyt herrasväkeä yhtä vilkasta kuin uusi isäntänikin.

Selitykseksi olkoon sanottu, että "herrasväkeä" madame Tusseaud'in luona ovat vahasta tehdyt ihmisenkuvat, joita Lontoossa paljon katsellaan ja joilta ei todellakaan puutu muu kuin puheenlahja.

Moniaan silmänräpäyksen vain Passepartout oli puhunut Phileas Foggin kanssa, mutta jo siinäkin ajassa hän oli ennättänyt huolellisesti tarkastella uutta isäntäänsä. Tämä oli noin 40 vuotta vanha, jalot ja kauniit kasvot, kookas vartalo, vaaleat hiukset ja vaaleat poskiparrat, korkea otsa ilman rypyn alkujakaan ohimoilla, kalpeahkot kasvot, kauniit hampaat. Hänellä näkyi olevan suuressa määrässä sitä, jota fysionomistit sanovat "levoksi toimessa", toisin sanoen yhteistä omituisuutta kaikille niille, jotka toimivat hiljaa, ilman melua. Tyyni hän oli ja hidas, silmät olivat kirkkaat, silmäterä liikkumaton, sanalla sanoen hän oli täydellinen kuva noista kylmäverisistä englantilaisista, joita kohtaa kaikkialla Yhdistetyssä Kuningaskunnassa ja joiden akatemialliseen vivahtavan ryhdin Angelika Kauffmann niin peräti onnistuneesti on kuvannut. Nähdessäsi tuota gentlemannia hänen esiintymisensä eri vivahduksissa luulit kuin luulitkin hänen olevan kaikille osilleen täydessä tasapainossa, luulit tarkoin punnituksi olennoksi, joka kulki täsmällensä kuin Leroy'n tai Earnshaw'in kronometri. Ja niinpä olikin: Phileas Fogg oli itse tarkkuus, ja se näkyi myös hänen "kättensä ja jalkainsa ilmeestä", sillä ihmisissä, niinkuin eläimissäkin, osoittavat jäsenet selvään, mitä intohimoja heillä kullakin on.