Hiilikaivoksessa

1. Kaksi vastakkaista kirjettä. 2. Matkalla. 3. Yhdistetyn Kuningaskunnan sisusta. 4. Dochartin kaivos. 5. Fordin perhe. 6. Selittämättömiä ilmiöitä. 7. Eräs Simon Fordin tekemä valinta. 8. Dynamiitti-laukaus. 9. Uusi Aberfoyle. 10. Kävely ja palaaminen. 11. Tulinaiset. 12. Jack Ryanin toimia. 13. Hiilikaupunki. 14. Hengen vaarassa. 15. Nell asunnossa. 16. Heiluvalla portaalla. 17. Auringon nousu. 18. Lomond-järvestä Katrine-järvelle. 19. Viimeinen uhkaus. 20. Katuja. 21. Nellin häät. 22. Vanhan Silfaxin taru.

Ensimmäinen Luku.

Kaksi vastakkaista kirjettä.

"_Insinööri, Herra J.R. Starr_

Edinburgissa. 30 Canongate Street.

"Jos hra Jamer Starr tahtoisi huomenna lähteä Aberfoylen kivihiili-aluelle, Dochartin kaivokseen, Jarowin aukkoon, saapi hän tärkeitä tietoja, jotka häntä ehkä miellyttävät".

"Hra James Starria odottaa koko päivän Callanderin pysäyspaikalla Harry Ford, entisen kaivosmestarin Simo Fordin poika".

"Tätä kutsumusta pyydetään häntä salassa pitämään".

Tämä oli kirjeen sisältö, jonka ensimmäinen rautatien posti toi James Starrille 3 päivänä joulukuuta 18 .. --, kirjeelle oli painettu Aberfoylen postimerkki, Stirlingin kreivikunnassa, Skotlannissa.

Insinööri kävi kovin uteliaaksi. Hänelle ei juohtunutkaan mieleen, että kirjeessä voisi olla joku salainen petos. Vanhastaan tunsi hän jo Simo Fordin, entisen kaivosmestarin Aberfoylen kaivoksissa, joissa James Starr kokonaista 20 vuotta oli ollut johtajana -- eli viewer niinkuin englantilaisissa kaivoksissa on tapana sanoa.

James Starr oli 55 vuoden vanha mies, vaikka hän näytti ainoastaan 40 täyttäneen. Hän oli erään vanhan Edinburgilais-suvun etevimpiä jäseniä. Hänen työnsä tuotti kunniaa tuolle arvoisalle insinööri-kunnalle, jotka vähitellen Cardiffissa, Newcastlessa ja muissakin Skotlannin kreivikunnissa kaivavat esiin Yhdistettyin Kuningaskuntain hiilivarastot.

Aberfoylen salaperäisissä kaivoksissa, likellä Alloa-kaivoksia, jotka ulottuvat osaksi Stirlingin kreivikuntaan, oli Starr etenki saavuttanut yleistä mainetta. Siellä olikin melkein koko hänen elämänsä aika kulunut. James Starr oli myöskin valittu Skotlannin Muinaistutkinto-yhtiön puheenjohtajaksi. Hän oli the Royal Institutionin toimekkaimpia jäseniä ja Edinburgh Review julkaisi useampia huomattavia hänen nimimerkillään merkittyjä kirjoituksia. Hän oli siis noita oppineita, käytännöllisiä miehiä, jotka Englannille ovat tuottaneet niin paljon onnea ja menestystä. Hänellä oli arvoisa yhteiskunnallinen asema Skotlannin vanhassa pääkaupungissa, joka ei ansaitse ainoastaan ulkonaisessa, vaan myöskin siveellisessä merkityksessä nimen "Pohjolan Athena".

Yleisesti tunnettu on, miten Englanti nimittää laajoja hiilikaivoksiaan yhteisellä sattuvalla nimellä. He sanovat niitä oikeuden mukaan "Mustaksi Intiaksi", ja tämä Intia onkin kentiesi enemmän kuin Idässä oleva kartuttanut Kuningaskunnan hämmästyttäviä rikkauksia. Siellä työskenteleekin todella kokonainen väestö yöt ja päivät, päivät ja yöt maan sisustasta kaivaaksensa tätä tärkeää, teollisuudelle niin välttämätöntä, polttoainetta.

Kertomuksemme ajasta oli vielä pitkältä siihen päivään, jona asiantuntijat ovat vakuuttaneet hiilikaivosten tyhjentyvän, eikä hiilivaraston vähentymistä silloin tarvittu pelätä pitkiin aikoihin. Vielä löytyi laajoja hiilialoja, joissa saatiin työskennellä. Nuo monet tehtaat, veturit, höyrylaivat ja kaasutehtaat eivät vielä tarvinneet kaivata tuota kivennäis-polttoainetta. Vaan sen käytäntö oli viime aikoina kasvanut niin suuresti, että muutamat kerrokset olivat tyhjennetyt pohjiin asti. Nämä hyljätyt kaivokset olivat nyt tyhjine aukkoineen ja autioine käytävineen ainoastaan tarpeettomia loukkoja ja epätasaisuuksia maassa.

Näin oli Aberfoylenki hiilikaivosten laita.

Kymmenen vuotta oli kulunut siitä päivästä, jolloin viimeinen tynnyri kivihiiltä oli otettu tästä kaivoksesta. Työkalut "syvyydestä" [Työt kaivoksessa ovat kahta laatua: "syvyydessä" ja "päivänvalossa" tehtävät työt, joista edelliset toimitetaan maan sisustassa ja jälkimäiset maan päällä.], koneet kuletusta varten rautakiskoilla kaivoksen käytävissä, maanalaiset rautatie- ja ratavaunut, vipukonetynnyrit, ilma-torvet, lyhyesti, kaikki kaivoksen työkapineet ja koneet vietiin "syvyydestä" maan pinnalle. Tuo tyhjennetty kaivos oli hirveän suuren nisäkkään kaltainen, jolta on riistetty kaikki ruumiin elimet ja ainoastaan luuranko jäljelle jätetty.

Kaikista työkaluista oli jäljellä ainoastaan pitkät puu-astimet Jarowin aukossa, ja nämä olivat ainoat, joita myöten päästiin alas Dochartin kaivokseen, työn siellä loputtua.

Ylhäällä osoittivat rakennukset, joissa "päivänvalon työ" ennen toimitettiin, vielä sitä paikkaa, missä aukko mainittuun kaivokseen oli ollut, joka nyt oli autioksi jätetty niinkuin muutkin kaivokset Aberfoylen hiilialalla.

Synkkä oli päivä, jona työmiehet viimeisen kerran jättivät kaivoksen, jossa niin monta vuotta olivat eläneet.

Insinööri James Starr oli käskenyt kokoon nuo muutama tuhat työmiestä, jotka olivat kaivoksen uuttera ja rohkea väestö, naiset, lapset, vanhukset, "syvyyden" ja "päivänvalon" työmiehet kaikki olivat kokoontuneet Dochartin kaivoksen suureen pihaan, joka ennen oli ollut täpösen täynnä kivihiiltä.

Nämä rehelliset ihmiset, joita elämän tarpeet nyt oli eroittava, jotka pitkiin vuosikausiin olivat seuranneet toisiaan, isästä poikaan, vanhassa Aberfoylessa, odottivat nyt kuullakseen viimeisen jäähyväis-puheen, jonka insinööri heille oli lausuva. Yhtiö oli heille jakanut kuluvan vuoden voiton. Se oli tosin pieni, sillä tulo melkein tyhjästä kaivoksesta oli tuskin suurempi, kuin mikä työpalkkoihin meni, mutta siinä oli kuitenkin tarpeeksi työmiehille, siksi kuin saivat työtä naapuri-kaivoksissa, maatiluksilla, tahi kreivikunnan tehtaissa.

James Starr seisoi suuren katoksen portin edessä, jossa mahtavan suuret vipukoneet olivat työskennelleet niin monta vuotta.

Simo Ford, kaivosmestari Dochartin kaivoksessa, silloin 55 vuoden vanha, sekä muutamat muut työnjohtajat seisoivat hänen läheisyydessään.

James Starr otti hatun päästään. Työmiehet, jotka myös ottivat päähineensä päästään, seisoivat äänettöminä.

Tämä jäähyväis-hetki oli liikuttava, melkein suuremmoinen.

"Ystäväni", lausui insinööri "hetki on tullut, jona meidän täytyy erota. Aberfoylen kaivokset, jotka meitä niin monet vuodet ovat yhdistäneet yhteisellä työllä, ovat tyhjennetyt. Tutkimisillamme emme ole voineet löytää mitään uutta kerrosta ja viimeinen kivihiililohkare on nostettu Dochartin kaivoksesta".

Sanojensa vahvikkeeksi osoitti James Starr työmiehille kivihiilipalasta, joka oli jätetty käsikärryihin.

"Tämä kivihiilipalanen, ystäväni", jatkoi James Starr, "on ikäänkuin viimeinen verenpisara, joka juoksi kaivoksen suonissa! Me säilytämme sen, niinkuin olemme tallentaneet ensimmäisenkin palasen, joka 150 vuotta takaperin ensiksi otettiin Aberfoylen kivihiilialasta. Näiden palasten välillä on monta sukupolvea toistensa jälkeen työskennellyt kaivoksissamme! Nyt se on mennyttä. Viimeiset sanat, jotka insinöörinne puhuu teille ovat jäähyväissanoja. Te olette saaneet elatuksenne tästä kaivoksesta, joka teidän työllänne on tyhjentynyt. Työ on ollut raskasta, vaikk'ei edutonta, eikä voittoa vailla. Suuren perheemme on nyt hajoaminen, ja luultava on, ett'ei tulevaisuus voi yhdistää sen hajotettuja jäseniä. Elkää kuitenkaan unhottako, että kauan olemme yhdessä eläneet ja että Aberfoylen kaivoksen työmiehet pitävät velvollisuutenaan auttaa toisiaan. Teidän esimiehenne eivät tätä suinkaan unhota. Jotka yhdessä ovat työtä tehneet, eivät voi olla vieraat toisilleen. Tahdomme pitää teitä muistossamme, ja missä ikänä esiinnytte rehellisinä ihmisinä, on puoltosanamme hyödyttävä teitä. Hyvästi siis ystäväni, jääkää Herran haltuun!"

Kun James Starr oli lopettanut puheensa, sulki hän syliinsä kaivoksen vanhimman työmiehen, jonka silmissä kyyneleet välkkyivät. Sitte tulivat kaivosmestarit jättämään hyvästi; työmiehet heiluttivat hattujaan ja lakkiaan ilmassa huutaen:

"Hyvästi, James Starr, esimiehemme ja ystävämme!"

Tämä eronhetki oli pysyvä unhottumattomana muistona näiden kunnioitettavain ihmisten sydämissä. Mutta nyt oli heidän kuitenkin lähteminen tästä suuresta pihasta. Kaikki kävi tyhjäksi James Starrin ympärillä. Nuo mustat Dochartin kaivoksen seinät kaiuttivat viimeisen kerran työmiesten askelia ja tyhjä äänettömyys seurasi vilkasta elämää, joka tähän asti oli vallinnut Aberfoylen kaivoksissa.

Yksi mies oli kuitenkin jäänyt James Starrin luokse.

Tämä mies oli kaivosmestari Simo Ford. Hänen vieressään seisoi viidentoistavuotias nuorukainen, poikansa Harry, joka jo muutaman vuoden oli tehnyt työtä "syvyydessä".

James Starr ja Simo Ford tunsivat toisensa ja sentähden myöskin kunnioittivat toisiaan.

"Hyvästi Simo", sanoi insinööri.

"Hyvästi hra James", vastasi kaivosmestari, "tahi paremmin, suokaa minun lisätä: me kohtaamme toisemme!"

"Niin me kohtaamme toisemme, Simo!" kertoi James Starr. "Te tiedätte, että minusta aina on iloista tavata teitä ja puhua kanssanne entisistä Aberfoylen ajoista".

"Minä olen vakuutettu siitä, hra James".

"Talossani Edinburgissa olen aina valmis vastaan ottamaan teitä".

"Täältä on niin pitkä matka Edinburgiin!" vastasi kaivosmestari, pudistaen päätään. "Niin, pitkä matka Dochartin kaivoksesta!"