Kolme kutteria: Meriseikkailukertomus

Frederick Marryat. I. Ensimäinen kutteri. II. Toinen kutteri. III. Kolmas kutteri. IV. Portland Bill. V. Valepukuisina. VI. Huvipursi salakuljettaja-aluksena. VII. Loppu.

Frederick Marryat.

Historiallisen romaanin ensimäinen mestari Walter Scott kuvasi merielämääkin ensi kerran kaunokirjallisessa muodossa, v. 1822 ilmestyneessä "Merirosvossa." Se tapahtui tosin ohimennen, mutta oli kuitenkin sytyttävänä alotteena laajalle kirjallisuuden haaralle, joka muutamissa vuosissa pääsi suureen vauhtiin ja yleiseen suosioon kaikissa sivistysmaissa. "Merirosvosta" lausuttujen arvostelujen johdosta innostui monipuolinen ameriikkalainen kirjailija James Fenimore Cooper yrittämään, eikö hän sotalaivastossa palvelleena upseerina kykenisi käyttämään kokemuksiansa tällä alalla luonnonmukaisempaankin kuvailuun kuin Scott, joka ei itse ollut purjehtinut merillä. Cooper julkaisi maailmankirjallisuuden ensimäiset varsinaiset meriromaanit, ja samalle uralle lyöttäysi muutamaa vuotta myöhemmin englantilainenkin meriupseeri, Frederick Marryat, v. 1829. Sekä Cooper että Marryat valitsivat henkilönsä yksinomaan päällystöstä ja antoivat pääsijän seikkailuille; ameriikkalainen R.H. Dana jälleen kyhäsi v. 1840 ensimäiset eletyt kokemukset merimiesten arkielämästä. Kumpainenkin merikirjallisuuden laji on sittemmin enimmäkseen pysynyt anglosaksilaisten kirjailijain hoidossa, leviten käännöksinä kaikkiin maihin.

Yksiin aikoihin toimineet Cooper ja Marryat ovat jääneet tasavertaiseen asemaan maailmankirjallisuudessa; he ovat kumpainenkin yhtä suuresti suosittuja, käsittelemiensä aiheiden vuoksi eritoten nuorison keskuudessa. Heidän elämäntyössään oli paljon yhtäläisyyttä. He olivat hartaita, mutta kiivasluontoisia ja kovin suorapuheisia aatteen miehiä, jotka olisivat mahtavammalla esiintymisellä saaneet suurten lahjojensa mukaisen yhteiskunnallisen aseman, sensijaan että elämä tuotti heille kiusoja ja pettymyksiä. Kaunokirjallisissakin teoksissaan he liian usein antausivat suoranaisiin väittelyihin yhteiskunnallisista epäkohdista ja muista yleisistä kysymyksistä, joita nykyinen käsityskanta yhä enemmän vieroksuu tällaisissa tuotteissa. Kumpainenkin myös kirjoitteli jokseenkin huolettomasti, välittämättä kertomustensa taiteellisesta viimeistelystä. Mutta tästä merimies-luonteesta myös johtuu heidän teostensa vilkas vauhdikkuus ja uhkuva leikkisyys, joka on säilyttänyt ne elinvoimaisina, vaikkakin käännökset muille kielille on enimmäkseen ollut toimitettava mukaelmina, joista on karsittu tekijäinsä liiallisen opettavaisuuden aiheuttamia syrjähyppäyksiä, samalla kun rakenteen hataruutta on tasoiteltu.

Frederick Marryat oli syntynyt Lontoossa v. 1792 ja kääntyi kaunokirjailijaksi vasta 37-vuotiaana, ottaen eronsa sotalaivastosta, jonka virallisessa järjestelmässä hänen hieman oikullinen ja huimapäinen luonteensa ei oikein viihtynyt. Hän oli palvellut laivastossa 14-vuotiaasta merikadetista kapteeniksi asti, yhtämittaa kunnostautuen uljaalla neuvokkuudella ja esittäen järkeviä uudistusehdotuksia ammatissaan, jälkeenpäinkin hän esiintyi käytännöllisissä kysymyksissä -- hänestä lähtöisin on m.m. kauppalaivojen merkkilippu-järjestelmä, joka on tullut käytäntöön koko maailmassa, -- mutta hän arvosteli oloja useinkin niin vapaasanaisesti, että vallassaolijat eivät tahtoneet hänelle antaa tunnustustansa silloinkaan kun ottivat varteen hänen ehdotuksiansa. Hän oli parlamentin-ehdokkaana ja hävisi täpärästi vaalissa, vetäytyen loppuvuosikseen maaseudun yksinäisyyteen kuten ameriikkalainenkin ammattiveljensä. Cooperille ja Marryatille on sekin yhteistä, että he eivät nimenomaan nuorisoa varten kuvanneet ainoastaan meriseikkailuja, vaan myöskin vaarallisia vaiheita villeillä saloseuduilla. Viimeiset vuotensa Marryat kokonaan omisti aivan helppotajuisten ja opettavaisten kertomusten sommittelemiseen 7--15-vuotiaille, osoittaen niissä eheintä käsialaansa. Hän kuoli vuoden sairasteltuansa ja taloudellisten huolten murtamana v. 1848.

Marryat pääsi kirjailijana heti suuren yleisön suosikiksi, ja hänen tuotteliaisuutensa oli ehtymätön. Vilkasluontoisena ja avosilmäisenä seuramiehenä hän oli tutustunut mitä laajimpiin henkilöpiireihin ja käytti näitä peräti eläviin piirroksiin, jotka saavat hänen kertomustensa huomattavammat esiintyjät kuvastumaan todellisina ja mielenkiintoisina ihmisinä lukijalle. Merielämästä hän oli saavuttanut asiantuntemusta ja kokemusta, jonka avulla hän kykeni vakuuttavan varmasti esittämään aivan uudenlaisia tapausnäyttämöitä, loihtien niille raikasta luonnontunnetta. Hänen koko tuotantoansa kirkastaa rattoisa leikkisyys, joka hauskutuksen halussa kyllä pyrkii liikoihinkin. Pikku novelli "Kolme kutteria" ilmestyy lyhentämättömänä suomennoksena, ollen tekijänsä huolitelluimpia tuotteita. Sen sisältö perustuu niihin pariin vuoteen, jotka Marryat vietti tullialuksen päällikkönä; hän ahdisteli silloin jäntevästi salakuljettajia, mutta novellissaan hän ei suinkaan ihannoitse silloisia järjestysvallan edustajia, antaessaan mitä tasapuolisimman kuvauksen kolmestakin erilaisesta purjehtijapiiristä. Kertomuksen ansioita on moninaisen toiminnan valaiseva esittäminen suppeaksi juoneksi sommiteltuna. Tutustumme englantilaiseen huvipurjehdus-harrastukseen, rannikkoliikkeen valvomiseen ja salakuljetukseen sellaisina kuin ne ilmeisesti ovat tosielämässä olleet, ja tähän ulapan laatumaalaukseen on sovitettu asiallisia tietoja suuren kauppaväylän maisemista. Päähenkilöt ovat eläviä kuvia, ja kertomuksella on aatteellinen pohja, opetuksen tulematta liiaksi tuntuviin.

I LUKU.

Ensimäinen kutteri.

Lukija, oletko milloinkaan käynyt Plymouthissa? Jos olet, niin silmäsi on varmaan ihastuen viivähtänyt katselemaan Mount Edgcumben kreivin kaunista maatilaa; ellet ole Plymouthissa ollut, niin sitä parempi, kuta pikemmin sinne menet.

Edgcumbe-vuorella saat ihailla maailman uhkeinta metsää, jota sankkana kasvaa kukkulan huipuilta aina rantasomerikolle saakka. Ja tältä viehättävältä paikalta näet maailman ihanimpia näköaloja. Saat nähdä -- tuskin tiedän mitä et näkisikin -- saat nähdä Ram Headin vuoret ja Cawsand-lahdelman, aallonmurtajan ja Drake's Islandin -- linnoitetun kalliosaaren -- sekä Devil's Bridgen riutat allasi. Katseesi siirtyy Plymouthin kaupunkiin ja linnoituskehään sekä Hoen kukkulaan, jonka takana vuorovesi vinhasti huuhtelee Devil's Pointin niemekevarustusta. Näetpä myös uuden muonaviraston rakennukset, joitten ympäri uljaan amiraali James Gordonin oli tapana kävellä töpsiä puujalallaan päivät päästään ja ottaa hyppysellinen nuuskaa jokaiselta vastaantulijalta, kellä vain nuuskarasia oli; kaikki olivat yhtä ihastuneita sitä hänelle tarjoamaan kuin hän oli vastaanottamaan, -- niin paljon mielihyvää voi pelkästä nuuskahyppysellisestä koitua.

Edelleen saat katsella Wise-vuoren kävelyteitä ja Mutton-lahdelmaa, Devonportin kaupungin komeata laivaveistämöä ja asetehtaita sekä Saltashin pikkukaupunkiin Cornwallin rajalle johtavaa tietä. Näet laivoja rakenteilla ja toisia taklaasistaan riisuttuina, laivoja korjattavina ja parhaillaan varusteltavina, laivanrunkoja ja vankilaivoja ja vartioaluksia, purjehdusvalmiita merenkyntäjiä ja purjehtivia, sekä lisäksi lotjia, sotalaivojen veneitä, veistämöpursia, muonaveneitä ja rannikkoruuhia.

Lyhyeen sanoen Plymouthissa on varsin paljon nähtävää itse meren ohella; mutta tällä kertaa erityisesti soisin asettuvasi Mount Edgcumben pattereille, suunnataksesi katseesi alas Barn Poolin lahdelle. Siellä näet ankkurinsa varassa kelluvan kutterin, jonka voit viiristä ja lipusta päättää huvipurreksi.

Englantilaisen aatelin ja vallassäädyn ajanvietteistä ei mikään ole niin miehekästä, niin virkistävää, niin isänmaallista ja kansallista kuin urheilupurjehdus. Se on ominaista Englannille, ei vain Englannin saariaseman ja oivallisten satamien vuoksi, vaan myöskin siksi, että se vaatii erityistä tarmoa ja suurehkot tulot, jollaisia harvemmin on muualla. Sitä ovat hallitsijamme viisaasti suosineet ymmärtäen valtakunnan turvallisuuden lisääntyvän, kun jokainen mies on jossakin määrin merimies tai tekemisissä sen ammatin kanssa. Tuollainen urheilu on maalle mitä tärkeintä, se kun on paljon edistänyt laivanrakennustaitoa ja merenkulkua, samalla tarjoten työtä merimiehillemme ja laivanrakentajillemme. Mutta jos sanoisin tässä kaiken, mitä voisin haastaa huvipurjehduksen ylistykseksi, niin en pääsisi kertomuksessani mihinkään. Juon senvuoksi maljan amiraali loordi Yarborough'n ja hänen johtamansa Pursiklubin onneksi, jatkaakseni esitystäni.

Lähemmin tarkastaessasi huomaat, että tämä huvipursi on taklattu kutteriksi ja että se kelluu peräti soreasti tyynellä vedenpinnalla. Se on parhaillaan nostamassa ankkuriaan; sen keulapurje on päästetty levälleen, kaikki on valmiina sen lähteä liikkeelle -- muutamassa minuutissa se joutuu matkalle. Näet muutamia naisia istumassa peräpartaalla, jonka laidalta riippuu ulkopuolelle viisi hirvenlapaa. Mutta meidän onkin pistäydyttävä alukseen. Kannen huomaat tehdyksi kapeista lumivalkoisista mäntylankuista; tykit ovat kiilloitettua pronssia, piitinpölkyt ja kompassikopit mahonkia; pursi on aistikkaasti maalattu, ja kaikki koristeet ovat kullattuja. Mitään ei puutu; ja miten vapaa ja avara silti onkaan sen kansi!

Käykäämme nyt alas. Tässä on naisten kajuutta: voiko mikään olla miellyttävämpi ja sirompi asuinpaikaksi? Eikö se ole ylellinen? Ja etkö ihmettele, kuinka näin pieneen tilaan on saatu sievästi järjestetyksi niin monenlaista mukavuutta? Tässä on ruokasali ja herrojen oleskeluhuone. Mikä voi olla täydellisempää ja paremmin soviteltua? Ja pilkistähän heidän hytteihinsä ja makuupaikkoihinsa. Tässä on muonamestarin kajuutta ja tarjoiluhuone: mainittu toimihenkilö pusertaa parhaillaan sitruunamehua punssimaljaan, ja tuossa on samppanjaa jäissä; jäähdyttäjän vieressä huomaat lisäksi rivin pitkätulppaisia punaviini-pulloja, kaikki valmiina. Siirtykäämme nyt keulapuolelle: täällä on miesten makuusijat, vähemmän ahtaassa kuin sotalaivalla. Ei, ylellisyys alkaa perältä päin, ja sitä riittää vielä keulasoppeenkin. Tämä tässä on keittiö: eikö se ole ihmeteltävästi järjestetty? On siinä runsautta vähäisellä alalla! Ja kuinka ihana höyry nouseekaan kilpikonnanliemestä! Merellä joutuu joskus pahan sään viskelemäksi, mutta huvipurressa minä silloinkin mieluimmin heilun! Näytettyäni sinulle nyt laivan paikat on minun esiteltävä sikäläiset henkilötkin.

Näet punakan, komean miehen, valkoisissa housuissa ja sinisessä nutussa, pitelevän kaukoputkea toisessa kädessään ja maistelevan totia lasistaan. Hän on aluksen omistaja ja Pursiklubin jäsen, loordi B. Hän näyttää merimieheltä, ja siksi häntä voi sanoakin; olen silti nähnyt hänet juhlapuvussa Ylähuoneen avajaisissa. Hänen lähellään seisoo mr. Stewart, sotalaivaston luutnantti. Hän pitää toisella kädellään kiinni laivaköysistä; oltuaan nimittäin kaiken ikänsä käytännöllisessä uurastuksessa ei hän tiedä mitä tehdä käsillään silloin kun niissä ei ole mitään. Hän on loordi B:n suojatti ja toimii nyt laivassa purjemestarina.

Tuo kaunis ja sorearyhtinen mies, joka seisoo kompassikopin ääressä, on mr. Hautaine. Hän on palvellut kuusi vuotta kadettina sotalaivastossa, mutta se ala ei häntä miellyttänyt. Sitten hän meni naimisiin, ja paljoa lyhemmässä koeajassa hänelle selvisi, että sekään ei häntä miellyttänyt. Mutta hän on kovin ihastunut huvipursiin ja hauska seuramies, ja hän on tervetullut kaikkialla.