Public-domain ebook
Language: fi298 downloads on Project Gutenberg
Subjects
In: Biographies·History - Other
Public-domain ebook sourced from Project Gutenberg #50190.
The opening · free to read
Alkusanat. Tarina Wrede-suvun alkuperästä. Lapsuus. Uusi elämä. Laajenevia työaloja. Muistoja ensimmäiseltä käynniltä Kakolassa. Jäähyväiset Siperiaan lähteville. Vankilakäynnit tohtori Henry Lansdellin kanssa. Keskeymättömässä työssä. Helsingissä. Hämeenlinnassa. Toivolan koti. Vankilamatkoja vv. 1886-1888. Menestystä ja vastoinkäymisiä. Pietarin kansainvälinen penitentsiäärikongressi. Koponen. Englannissa. Kotona jälleen. Työtä ja lepoa. Helsinkiin muutettua. Reima. Matti Haapoja. Piirteitä Mathilda Wreden arkielämästä. "Järp.-N." eli Pyypoika. Bobrikovin aikana. Immanuel Karppinen. Elämyksiä ja kokemuksia kesämatkoilta. Joulu Kakolassa. "Mathilda Wreden malja" ja muita kertomuksia. Seurustelu ystävien kera. Erämaissa. Sosialistijohtajia ja valtiopäivämiehiä. Erään vangin uni. Hajanaisia tapahtumia Mathilda Wreden toiminnasta. Vankilan portit suljetaan. Sanomalehtien lausuntoja kiellon johdosta. Mathilda Wreden 50-vuotispäivä. Uusia suruja ja koettelemuksia. Veljelä. Mathilda Wrede kertoo. Venäjän vallankumouksen aikana. "Punaisena" aikana. Rauhan miehellä on tulevaisuus.
Alkusanat.
Sairaana ja suruisena istuin eräänä iltana silmäillen vanhaa päiväkirjaani. Muistot menneiltä päiviltä vierivät sisäisen silmäni editse kirjavana sekaisena vyyhtenä ja jo kauan sitten unohtuneet tapaukset sukelsivat esiin muistin kätköistä. Siellä ja täällä oli joku "vankien ystävän" kertoma pieni juttu, todellisuuskuva hänen omasta rikkaasta elämästään, jonka olin muistista pannut paperille. Ja ihmetellen kyselin itseltäni: Miksi ei parempi kynä kuin minun ole piirtänyt noita valtavia elämyksiä, jotka ovat täynnä korkeaa, syvää tunnelmaa? Muistin kuinka Mathilda Wrede oli lämpimästi ja samalla leikillisesti kertonut "pojistaan", ja siihen verrattuna oli kaikki, mitä olin kirjoittanut, kalpeaa ja väritöntä. Ja kuitenkin heräsi minussa juuri silloin ajatus koota ja julkaista piirteitä Mathilda Wreden elämästä ja toiminnasta. En saattanut silloin ollenkaan aavistaa, kuinka paljon tuskaa ja sisäisiä ristiriitoja hänelle oli tuottava suostumuksensa antaminen siihen. Hän teki sen kuitenkin tuottaakseen minulle iloa ja askartelua pitkällisenä ja vaikeana toipumisaikanani.
Lähteet, jotka ovat olleet käytettävissäni ja joista olen saanut aineiston tähän teokseen, ovat seuraavat:
1. Mathilda Wreden muistelmat vuosilta 1884-1889. (Hän kirjoitti muistelmansa veljeänsä Henrik Wredeä varten, joka silloin oleskeli Siperiassa Englannin ja ulkomaan bibliaseuran lähettinä perustaakseen sinne raamattujen varasto- ja jakelutoimistoja.)
2. Hänen itsensä ja hänen sisarensa Helena Wreden kertomat elämykset.
3. Aikaisemmin ilmestyneet kirjoitelmat "vankien ystävästä" (esim. "Lapsuus" on ote eräästä v. 1914 Pääskysessä julkaistusta kirjoituksesta, jota on sitten vain täydennetty lisäämällä muutamia pieniä tapahtumia Mathildan aikaisimmilta lapsuusvuosilta.)
4. Suomen vangeille kirjoitetut joulukirjeet.
5. Vankien y.m. kirjoittamat kirjeet.
Ja nyt kiitos kaikille, jotka tietoisesti tahi tietämättään ovat auttaneet aineistoa koottaessa! Minun suurena etuoikeutenani on ollut koota ja liittää hajanaiset lehdet yhteen. Toivoisin, että työ olisi tullut paremmin suoritetuksi, olenhan täysin tietoinen sen suurista vajavaisuuksista.
Kun tämä teos lähtee maailmalle, on harras toivoni ja rukoukseni, että Jumalan siunaus saisi seurata sitä.
Helsingissä, joulukuulla 1917.
Evy Fogelberg.
Ennen aavistamattomista syistä on käsikirjoitus jäänyt makaamaan laatikkoon. Kun se nyt lähtee julkisuuteen, on se paljon laajentunut.
Paitsi lähteitä, jotka aikaisemmin ovat olleet käytettävissäni, on minun myöhemmin sallittu lukea joukko kirjeitä, jotka Mathilda Wrede on kirjoittanut ja neiti Helena Wrede säilyttänyt kuolemaan saakka. Ja sittemmin on minulla ollut tilaisuus kuulemaan erilaisia elämyksiä, joita Mathilda Wrede on kertonut seurapiireissä ja yksityisissä keskusteluissa.
Helsingissä, toukokuulla 1920.
E. F.
Tarina Wrede-suvun alkuperästä.
14:nnellä sataluvulla eli Italiassa kuuluisa sotaherra Colonna. Hän oli vanhaa aatelissukua, joka aina 11:nneltä vuosisadalta asti oli näytellyt tärkeää osaa Roomassa. Colonna-suku kuului ghibelliineihin eli keisarillismielisiin ja oli ainaisessa sodassa guelfejä vastaan, jotka taas muodostivat vastakkaisen eli kansallisen puolueen.
Colonnalla oli poika, isänsä ylpeys ja tulevaisuuden toivo. Hän oli harvinaisen jalo, lämminsydäminen ja lujaluonteinen nuorukainen, aina valmis uhraamaan oman etunsa toisten hyväksi, mutta horjumaton, kun oli kysymyksessä oikea tai väärä.
Sattuipa sitten eräänä päivänä, että nuori Colonna tuli isänsä luokse kertoen luottavasti hänelle antaneensa sydämensä jalolle ja hyvälle naiselle. Mutta hän ei ollut prinsessa, kuten isä oli toivonut, vaan halpasäätyinen.
Ylpeä sotaherra kieltäytyi antamasta suostumustaan heidän liitolleen. Niin, vieläpä hän uhkasi hylätäkin poikansa ja tehdä hänet perinnöttömäksi, jos tämä vastoin isän tahtoa naisi kihlattunsa. Mutta poika pysyi järkähtämättä päätöksessään, konsaan hän ei pettäisi naista, jolle oli vannonut uskollisuutta -- ja hiljaa, jäähyväisiä sanomatta hän katosi kotoaan tuntemattomien kohtaloiden kouriin.
Ghibelliinit ja guelfit kävivät raivoisia taisteluita keskenään. Missä hätä oli suurin ja kuoleva nääntyi janoon, missä luodit vinkuivat tiheimmässä ja haavoittuneet voihkivat tuskissaan, nähtiin vihreään sotisopaan puettu ritari, joka silmikko laskettuna riensi apuun. Hän ei näyttänyt pelkäävän mitään ja oli aina saapuvilla auttamassa ja pelastamassa. Kaikki kärsivät olivat hänen ystäviään, ei kenkään hänen vihollisensa.
Ken hän oli? Sitä ei tiennyt kukaan. Mutta häntä alettiin yleisesti nimittää "Il cavalliero verde", vihreäksi ritariksi.
Eräänä päivänä hän kaatui taistelun tuoksinassa kuolettavan luodin lävistämänä. Kun hänen kasvonsa paljastettiin, huomattiin, että hän oli nuori Colonna.
Hänen jälkeläisensä ottivat nimen Verde, joka merkitsee vihreää. Silloisen ajan puutteellisen kirjoitustaidon takia muuttui nimi vuosien kuluessa Wredeksi.
Niin kertoo perinnäistaru.
Tuon suvun jälkeläisiä asettui jo 14:nnellä vuosisadalla asumaan Rheinin maakuntiin. Eräs sukuhaara muutti myöhemmin Itämerenmaakuntiin, missä heistä tuli useiden maatilojen omistajia, m.m. Wredesitzin, joka 1600-luvulla kuului Henrik Wredelle, liiviläiselle aatelismiehelle, joka uhraamalla henkensä pelasti Kaarle IX:n Kirkholman taistelussa joutumasta puolalaisten käsiin. Hänen leskelleen antoi kuningas silloin kiitollisuutensa osoitukseksi Elimäen neljännestilan Suomesta läänitykseksi, ja siten siirtyi Wrede-suku tähän maahan.
Lapsuus.
Väliin sattuu, että jo lapsen elämässä saattaa havaita piirteitä, jotka selvästi viittaavat hänen tulevaan kutsumukseensa. Kertomukset ja tapahtumat Mathilda Wreden lapsuudesta ja hänen aikaisemmilta nuoruusvuosiltaan osoittavat epäämättömästi johtoa siihen suuntaan, jolla hänen erikoislaatuinen lahjakkuutensa oli pääsevä purkautumaan siunaukselliseen elämäntyöhön.
Hänen isänsä, vapaaherra Karl Gustav Wrede, hienosti sivistynyt, jalosti ajatteleva ja suuressa arvossa pidetty mies, oli Vaasan läänin maaherrana. Siihen aikaan käytettiin vankeja kaikenlaisiin töihin vankilan ulkopuolella ja he saivat silloin osan työpalkasta. Joka kerran kun vangit vartijan seuraamina tulivat maaherran pihaan halonhakkuuseen tahi muuhun työhön, kohdeltiin heitä ystävällisesti ja kestittiin kahvilla. Kun Vaasan rantapuisto rakennettiin maaherran talon eteen, käytettiin siihenkin työhön vankeja.
Silloin tällöin ilmestyi työskentelevien miesten näkyviin suloiset lapsenkasvot korkean puutarhan muurin takaa. Siellä oli pieni tyttönen, joka nyökkäili ja hymyili heille, samalla kuin hän innokkaasti seurasi heidän toimiaan. Välistä hänellä oli muassaan kakkuja ja appelsiineja, joita hän tarjoili heille. Hän oli pikku Mathilda, yhdeksästä sisaruksesta nuorin, vilkas, suloinen ja tavattoman kiltti lapsi.
Hänen äitinsä, Eleonora Wrede, synt. Glansenstjerna, kuoli joulukuussa 1864 Mathildan ollessa vain yhdeksän kuukauden vanha. Hieman aikaisemmin oli vanhin sisar, Helena, täyttänyt 17 vuotta. Syntymäpäivän aamuna laski sairas äiti pienen avuttoman lapsukaisensa tyttären syliin sanoen: "Tämä on minun syntymäpäivälahjani sinulle. Hoida huolellisesti pikku siskoasi ja kasvata hänet hyväksi ihmiseksi!" Pari viikkoa myöhemmin oli äiti kuollut. Suuren perheen saattamana vietiin vainaja hevosella 56 peninkulmaa pitkä taipale Vaasasta Anjalaan, jossa tomumaja kätkettiin perhehautaan Anjalan kirkkomaalle. Oli sydäntalven aika ja kova pakkanen, mutta "pikku Tilda" suoriutui vahingoittumattomana ensimmäiseltä pitkältä, surulliselta matkaltaan.
Helenan seitsentoistavuotisille hartioille laskettiin nyt suuren kodin ja lukuisan lapsilauman hoito. Kuinka hellä ja hyvä "sisko-äiti", kuten Mathilda häntä kutsui, oli nuorempia sisaruksiaan kohtaan, käy selvästi ilmi siitä, että Mathilda sanoo vain harvoin kaivanneensa äitiään.
Pikku tyttö oli lämpimästi kiintynyt myöskin isäänsä. Usein lähti hän häntä vastaan hänen palatessaan lääninhallituksesta. Mutta eräänä päivänä, juostuaan tapansa mukaan kelkkoineen tiehensä, ei hän palannutkaan isänsä mukana. Kotona syntyi silloin suuri hälinä, mutta pitkän etsinnän jälkeen hänet löydettiin lopulta -- paluumatkalta lääninvankilasta, jonne hän oli lähtenyt erään pienen pojan kera.
Oppiminen ei tuottanut Mathildalle vähintäkään vaivaa ja lukeminen oli hänen rakkaimpia toimiaan -- vain matematiikka tuotti jonkun verran vaikeuksia. Nukkein kanssa hän ei leikkinyt koskaan. Kun hänelle oli kerran annettu nukke, kantoi hän sen rantalautalle, sitoi nuoran nuken kaulaan ja uitti sitä, kuten hän oli nähnyt renkien tekevän talon hevosille ja kuten hänen itsensä oli tapana tehdä puuhevosilleen -- "jotta sillä olisi oikein hyvä ja viileä olla" -- sillä silloin oli kuuma kesäpäivä.
Kerran -- hän oli silloin seitsenvuotias -- hän sai nähdä jotakin, mikä järkytti voimakkaasti hänen tunteellista mieltään. Hänen oli tapana kaksi kertaa viikossa harjoittaa laskentoa erään opettajattaren johdolla, joka asui kaupungin ulkolaidalla. Eräänä päivänä saapui hän niin aikaisin tunnille, ettei opettajatar ollut vielä tullut kotiin. Odotellessaan hän asettui ikkunan ääreen ja katseli kadun toiselle puolen, missä oli paja. Samassa kuljetettiin erästä vankia ohi, jonka kahleet oli juotettava kiinni. Siihen aikaan piti vankien aina laahata mukanaan raskaita kalisevia kahleita, ja kauhistunut tyttönen katseli, kuinka seppä kuumennetulla kolvilla juotti kiinni rautarenkaan, joka oli miehen nilkkojen ympärillä. Kauhusta ja säälistä kangistuneena hän seisoi yhä ikkunassa, kun opettajatar saapui. Tämä kutsui hänet heti pois, sillä pajan luona avautuva näky ei ollut lapsille sopiva. Mutta tyttö vastasi ikäänkuin aavistaen tulevan kutsumuksensa: "Jos vanki voi kärsiä sellaista, niin pitää minun voida nähdä sitä."
Hyvin aikaisin hän osoitti omaavansa sydämen, joka sääli sekä ihmisten että eläinten kärsimyksiä. Kaikki koirat olivat hänen ystäviään, mutta hevosia hän rakasti aivan erikoisesti. Hän tunsi Vaasan jokaisen hevosen nimeltä ja tiesi, kuka oli minkin omistaja. Siksi olikin hänen ilonsa rajaton, kun isä lahjoitti hänelle varsan, joka pian seurasi häntä kuin koira, minne hän vain meni.
The book keeps going
Reading is free forever. Sign up and watch scenes appear while you read.
Scenes Storieta drew for other classics.
New illustrated classics
Once or twice a month: the latest books to get full character casts, scene art, and free comic editions. No account needed.
