Vainottu: Romaani

ENSIMÄINEN OSA. Ote teoksesta: Ent. rykmentin lääkärin, lääket. toht. John H. Watsonin muistiinpanot.

I. Mr Sherlock Holmes. II. Päätelmäoppia. III. Murha Lauriston Garden'issa. IV. Mitä John Rance tiesi kertoa. V. Ilmoitus hankkii meille vierailun. VI. Tobias Gregson osoittaa mihinkä hän kykenee. VII. Valoa pimeydessä.

TOINEN OSA. Pyhien maa.

I. Suuri suola-aavikko. II. Utah'in kukka. III. John Ferrier puhelee profeetan kanssa. IV. Pakolaiset. V. "Kostavat Enkelit." VI. Jatkoa tri Watsonin muistiinpanosta. VII. Loppu.

ENSIMÄINEN OSA.

(Ote teoksesta. Ent. rykmentin lääkärin, lääket. toht. John H. Watsonin muistiinpanot.)

ENSIMÄINEN LUKU.

Mr Sherlock Holmes.

Vuonna 1878 suoritin lääketieteen tohtorin tutkinnon Lontoon yliopistossa ja menin Netley'hin suorittaakseni sotilaslääkäreiksi aikovilta vaaditun kurssin. Päätettyäni opintoni siellä sain toisen rykmentinlääkärin paikan 5:nessä Northumberlandin rykmentissä. Rykmentti oli silloin Intiassa ja, ennenkuin minä ehdin sinne, oli toinen Afghanilainen sota alkanut. Bombay'hin saapuessani sain kuulla, että minun rykmenttini jo oli kulkenut vuorensolien läpi ja oli jo kaukana vihollisen maassa. Minä ja joukko toisia upseereita, jotka olivat samassa asemassa, seurasimme joukkojen jälessä ja onnistuimmekin pääsemään Candahar'iin, jossa löysin rykmenttini ja rupesin heti palvelukseen.

Sotaretki tuotti monelle sekä kunniaa että virkaylennyksiä, mutta minulle ainoastaan onnettomuutta ja kurjuutta. Minut siirrettiin omasta rykmentistäni Berkshir'in rykmenttiin, jossa palvelin Maiwand'in verisessä taistelussa. Minun olkapäähäni sattui Jezail-luoti, joka muserti luun ja kosketti solisluusuonta. Ellei ordonnanssini Murray olisi osoittanut sellaista uskollisuutta ja miehuutta, niin olisin varmaan joutunut verenhimoisten vihollisten käsiin; hän heitti minut poikkipuolin erään kuormahevosen selkään ja hänen onnistui kulettaa minut varmaan paikkaan englantilaisen rintaman taakse.

Perin laihtuneena ja kärsimieni tuskien ja vaivojen heikontamana muutettiin minut ja osa toisista haavoittuneista Peshawur'in kelvottomaan sairaalaan. Siellä aloin toipua ja olin jo siksi parantunut, että voin kävellä ympäri sairassalia ja vieläpä istua kuistikolla auringonpaisteessa, kun sain suolitulehduksen. Henkeni oli useita kuukausia vaarassa, ja kun vihdoinkin jälleen tulin tajuihini ja aloin parantua, niin olin niin heikko ja riutunut, että lääkärit päättivät, päivääkään menettämättä, lähettää minut kotiin Englantiin. Niinmuodoin lähetettiin minut kuljetuslaivalla Orontes ja nousin maihin kuukauden kuluttua Portsmouthin satamassa. Terveyteni oli tykkänään pilalla, mutta isällinen hallitus salli minun käyttää seuraavat yhdeksän kuukautta parantaakseni.

Englannissa ei minulla ollut ystäviä eikä sukulaisia, joten olin vapaa kuin lintu -- tai ainakin niin vapaa, kuin ihminen 11 1/2 shillingin päiväpalkalla voi olla. Kun olosuhteet olivat sellaiset niin jouduin tietysti Lontooseen, siihen suureen likaviemäriin, joka vastustamattomasti vetää puoleensa kaikki maan tyhjäntoimittajat. Jonkun aikaa asuin eräässä yksityisessä hotellissa Strand'illa viettäen sietämätöntä elämää ja jakelin rahojani anteliaammin kuin varani sallivat. Ei kestänytkään kaukaa, ennenkuin asiani joutuivat niin pelottavalle kannalle, että huomasin olevani pakotettu lähtemään pääkaupungista kaivautuakseni johonkin paikkaan maaseudulla tai ainakin täydellisesti muuttamaan elintapaani. Valitsin jälkimäisen ja päätin lähteä hotellista muuttaakseni johonkin vaatimattomampaan ja halvempaan paikkaan.

Samana päivänä, kuin olin tehnyt tämän päätöksen ja seisoin Criterian Barin luona, löi joku minua olkapäälle, ja kääntyessäni ympäri, näin nuoren Stamford'in, joka ennen oli ollut apulaisenani sairashuoneella. Kun ihminen on yksinään, niinkuin minä, on todellakin hauskaa nähdä tutut kasvot rajattomassa Lontoossa. Stamford ja minä emme milloinkaan olleet olleet erittäin läheisiä, vaan nyt tervehdin häntä innostuneesti ja myöskin hän tuntui olevan ihastunut saadessaan nähdä minut. Iloissani pyysin hänet aamiaiselle Holborn Restaurantiin ja me lähdimme sinne ajurilla.

"Mitä ihmeitä te olette tehnyt, Watson?" kysyi hän peittämättömällä kummastuksella, kieriessämme Lontoon vilkasliikkeisiä katuja myöten. "Olettehan kapea kuin humalaseiväs ja ruskea kuin intiaani."

Kerroin lyhyesti seikkailuni ja ehdin juuri lopettaa kun saavuimme määräpaikkaamme.

"Miesraukka", sanoi hän kuultuaan kertomuksen onnettomuuksistani. "Mihin aijotte nyt ryhtyä?"

"Haen asuntoa", vastasin minä. "Koettelen ratkaista sitä probleemia, josko on mahdollista saada hauskoja huoneita kohtalaisesta hinnasta."

"Sepä oli ihmeellinen yhteensattumus", huomautti seuralaiseni. "Te olette jo toinen, joka tänä päivänä sanoo minulle samat sanat."

"Kuka oli ensimäinen?" kysyin minä.

"Eräs tuttavani, joka työskentelee sairashuoneen laboratooriossa. Hän valitteli aamulla sitä, ettei ole tavannut ketään, joka olisi halukas asumaan yhdessä hänen kanssaan muutamissa hauskoissa huoneissa; hän lienee löytänyt sellaiset, mutta ne olivat liian kalliit hänelle yksinään".

"No turkanen", huudahdin minä, "jos hän todellakin haluaa asuntotoveria, niin olen minä oikea mies. Minäkin asun mieluummin jonkun kanssa kuin yksinäni".

Stamford katsahti hiukan merkillisesti minuun. "Te ette vielä tunne Sherlock Holmes'ia", sanoi hän, "on mahdollista, ettette viihtyisi hänen seurassaan joka päivä".

"Kuinka niin? Mitä muistuttamista teillä on häntä vastaan?"

"Oh! Enhän minä sanokkaan, että häntä vastaan olisi muistuttamista. Hänellä on muutamia omituisia aatteita -- -- hän on intoilija muutamissa tieteenhaaroissa. Sen mukaan minkä minä tunnen häntä, on hän kelpo mies."

"Hän opiskelee kaiketi lääketiedettä?" sanoin minä.

"Ei! Minulla ei ole aavistustakaan siitä, miksi hän aikoo. Luulen, että hän tuntee hyvin anatomiian ja on taitava kemisti; en ole milloinkaan kuullut hänen käyneen lääketieteen luennoilla. Hänen opintonsa ovat kerrassaan tarkoituksettomia ja epäsäännöllisiä, mutta hän on koonnut joukon tietoja, jotka ihmetyttäisivät professoriakin."

"Ettekö milloinkaan ole kysynyt häneltä, miksikä hän aikoo?" kysyin minä.

"En! Hän ei ole sellainen mies, joka antaa urkkia itseltään, vaikka hän toisinaan on hyvinkin puhelias, kun sattuu sille tuulelle."

"Minä tahtoisin päästä tuttavuuteen hänen kanssaan", sanoin minä. "Jos minun pitää asua yhdessä jonkun kanssa, niin valitsen mieluummin henkilön, jolla on taipumusta opiskeluun ja joka on hiljainen tavoiltaan. En ole vielä kylliksi vahva kärsimään melua ja hälinää. Afghanistan'issa sain niin kyllältäni kummastakin, että siitä riittää koko elinajakseni. Missä voin tavata ystävänne?"

"Hän on luultavasti laboratooriossa," toisti Stamford. "Hän joko karttaa sitä viikkokausia, tahi myös tekee työtä siellä aamusta iltaan. Jos teitä haluttaa, niin ajamme sinne aamiaisen jälkeen?"

"Hyvin mielelläni!" vastasin minä ja keskustelu siirtyi sitten toisiin asioihin.

Tiellä sairashuoneelle antoi Stamford minulle koko joukon tietoja henkilöstä, jonka kanssa aijoin ruveta yhdessä asumaan.

"Ei ole minun syyni, ellette viihdy yhdessä," sanoi hän. "Minä olen ollut yksissä hänen kanssaan ainoastaan silloin tällöin laboratooriossa. Te ehdotitte itse asian ja minä en voi sille mitään."

"Ellemme me sovi, niin onhan helppo erota," vastasin minä. "Minusta tuntuu siltä, Stamford", sanoin minä katsoen tarkasti häntä, "kuin teillä olisi joku erikoinen syy, jonka vuoksi haluatte päästä eroon koko asiasta. Onko hän häijyluontoinen, tai mikä sitten on? Puhukaa suoraan!"

"Ei ole helppo selittää sitä, joka on selittämätöntä", vastasi hän nauraen. "Holmes on liian tieteellinen ollakseen minun mieleiseni; se lähenee kylmäverisyyttä. Voin kuvitella mielessäni, että hän voisi antaa ystävälleen annoksen uusinta alkaloidia, ei ilkeydestä, vaan ainoastaan tutkimisen halusta, saadakseen kunnollisesti selville sen vaikutukset. Jotta kuitenkin tekisin hänelle oikein, niin luulen, että hän itsekkin olisi valmis nauttimaan sitä. Hän haluaa intohimoisesti kaikenlaista määrättyä ja tarkkaa oppia."

"Se on kyllä oikein."

"Vaan se voi mennä liiallisuuksiin. Kun se menee niin pitkälle, että hän lyö kepillä raatoja anatomiasalissa, niin tuntuu se hiukan hullulta."

"Lyö raatoja?"

"Niin! Saadakseen selville, tuleeko ruumiiseen mustelmia kuoleman jälkeen. Minä olen itse nähnyt sen."

"Ja kuitenkin te sanotte, ettei hän opiskele lääketiedettä."