Kauhun laakso 1: Murhenäytelmä Birlstonen kartanossa

Lukijalle. 1. Enne. 2. Mr Sherlock Holmes tekee päätelmiä. 3. Murhenäytelmä Birlstonen kartanossa. 4. Pimeyttä. 5. Murhenäytelmän henkilöt. 6. Vähän valoa. 7. Ratkaisu.

Lukijalle.

Arthur Conan Doyle on syntynyt Edinburghissa toukok. 22 p. 1859. Hänen isänsä oli taitelija. Kasvatuksensa sai hän Edinburghin yliopistossa, jossa suoritti lääkärin tutkinnon. Käytännöllisenä lääkärinä toimi hän kotimaassaan sekä Etelä-Afrikassa. Elää nykyisin kirjailijana Englannissa, Surrey'n kreivikunnassa.

Kirjailijana on hän kuulu kautta maailman. Julkaistuaan v. 1889 romaaninsa "Neljän merkit" herätti hän heti huomiota siinä päähenkilönä esiintyvällä yksityis-salapoliisityypillä, siitä hetkestä kuolemattomaksi käyneellä Sherlock Holmes'illaan. Hänessä katsottiin esiintyvän anglosaksilapsen rodun pääominaisuudet yhteen koottuina: loogillisuus, ajatuksen aktiivinen terävyys, järkkymätön siveellisyys, itsenäisyys, luoksepääsemätön, mutta kerran voitettuna ystävyydessään järkähtämätön luonne; samoin rodun ulkonaiset tunnusmerkit: pituus ja laihuus, puvun siisteys, ruumiinvoimat, hyvä ruokahalu, ankara tupakointi j.n.e. Hän oli kaikkenkaikkiaan tyypillinen englantilainen, jonka ominaisuuksia ja erikoisuuksia oli joka taholle hiukan liioiteltu, mutta joka juuri sellaisena oli kaikille mieluisa ja kansalaistensa itserakkautta kutkutteleva. "Sherlock Holmes'in seikkailut" ovat sitten tulleet kaikkialla kuuluisiksi, ilmestyen monilla eri kielillä. (Suomeksi neljänä eri osana à 3:75; kaikki osat kahtena siteenä korukansissa 17:--; K.O.Y. Kirjan kustannuksella.)

Holmes'in menettelytapa rikoksia tutkiessaan ei ole kirjallisuudessa varsinaisesti uusi, vaikka Doylelle onkin annettava se tunnustus, että hän on ensimäiseksi meidän päivinämme sitä pää-asianaan kehittänyt. Jo romantiikan kauhuromaaneissa esiintyy takaa-ajoa, joka on sukua salapoliisikertomuksille, ja esim. engl. filosofi ja kirjailija William Godwin käyttää romaanissaan "Caleb Williams" keinoja, joista toiset kelpaisivat Sherlock Holmes'illekin. Amerikan romaanikirjallisuuden perustaja Charles Brockden Brown on eräissä teoksissaan aivan tietoisesti Doylen johtopäätösmenetelmän käyttäjä. Saksalainen E.T.A. Hoffmann, jonka tuotanto herättää nykyisin yhä enemmän tutkijain mielenkiintoa, on hyvin lähellä tätä alaa, kunnes hänen hengenheimolaisensa, amerikalainen Edgar Allan Poe, eräillä kertomuksillaan ("Murha La Morgue-kadun varrella") suorastaan perustaa tällaisen menettelytavan meidän päiviemme merkityksessä.

Nämä esimerkit riittäkööt osoittamaan, kuinka Doylenkin tuotanto elimellisesti liittyy vanhempaan kirjallisuuteen, olematta ydinosaltaan erikoisesti uutta. Suorituksessa ja käsittelyssä esiintyy vasta sen omintakeisuus. Ryhtymättä tarkemmin Doylen salapoliisikertomuksia erittelemään huomautamme vain, että niissä kaikissa on voimakas siveellinen inho rikollisuutta ja pahuutta vastaan, ja että niissä ei koskaan vedota lukijan huonoihin vaistoihin. Siinäkin suhteessa ne ovat ajanvietelukemisista sopivimpia, ehkä usein kasvattavia ja opettaviakin. Siksi niitä ei myöskään pidä sekoittaa siihen salapoliisikirjallisuuteen, joka raakuudellaan ja rikoksen ihannoimisella on kaikissa maissa herättänyt voimakasta vastustusta. Doylen kirjat ovat myös niitä ainoita alaltaan, jotka tekotavaltaan ja tyyliltään tyydyttävät kohtuullisia kirjallisia vaatimuksia.

Esillä oleva kertomus "Kauhun laakso" on sangen onnistunut. Leppoisan humorin höystämänä kulkee käsittely siinä jännittävästi todella yllättävää ja hyvin osattua loppua kohti.

ENSIMÄINEN LUKU.

Enne.

-- Minä aijon ajatella --, sanoin.

-- Kun kerran aijot, niin ajattele, huomautti Sherlock Holmes kärsimättömästi. Luulen olevani kuolevaisten pitkämielisimpiä, mutta myönnän ystäväni pistosanojen tällä kertaa suututtaneen minua.

-- Kunnon Holmes, sanoin minä vakavasti, sinä koettelet toisinaan kärsivällisyyttäni.

Hän oli niin vaipunut omiin mietteisiinsä, ettei hän heti vastannut huomautukseeni. Hän istui alkamaton aamiainen edessään, nojasi päätään käteensä ja tuijotti paperiin, jonka hän äsken oli ottanut kirjekuoresta. Sitten otti hän käteensä kuoren, piti sitä valoa vasten ja tutki tarkoin sekä sen etupuolta että takapuolta.

-- Käsiala on Porlockin, sanoi hän miettiväisesti; voin tuskin epäillä, ettei se olisi Porlockin käsialaa, vaikka olen nähnyt sen vain kaksi kertaa. Tämä kreikkalainen 'e' heittokoukeroineen on tunnusmerkillinen. Mutta jos kirje on Porlockin lähettämä, niin täytyy sen olla erinomaisen tärkeä.

Hän puhui enemmän itselleen kuin minulle, mutta hänen sanainsa herättämä mielenkiinto hälvensi suuttumukseni.

-- Ken on Porlock? kysyin minä.

-- Porlock on, Watson, taiteilijanimi, tunnusmerkki, mutta sen omistaja on ovela ja vaikeasti saavutettavissa oleva mies. Eräässä edellisessä kirjeessä ilmoitti hän minulle aivan suoraan, ettei nimi ollut hänen oikea nimensä ja väitti, etten löytäisi hänen jälkiään tämän suuren kaupungin miljoonien ihmisten joukosta. Porlock ei ole merkityksellinen itsensä vuoksi, vaan sen suuren miehen vuoksi, jonka kanssa hän on yhteydessä. Kuvittele haukea hain seurassa, shakaalia leijonan seurassa -- niin mitä hyvänsä, mikä on vähäpätöistä jonkun kauhistuttavan seurassa -- eikä ainoastaan kauhistuttavaa, Watson, vaan mitä suurinta onnettomuutta uhkaavaa. Sellaisena hän kuuluu minun mielenkiintoni piiriin. Olet kai kuullut puhuttavan professori Moriartysta?

-- Kuuluisasta tieteellisestä rikoksellisesta, joka on yhtä mainio roistojen keskuudessa kuin --

-- Minun vaatimaton persoonani, lausui Holmes, estäen minua jatkamasta.

-- Hän on tuntematon yleisölle, aijoin minä sanoa.

-- Hyvin sattuvasti sanottu! huudahti Holmes. Sinä alat antaa leikillisen pilanteon näytteitä, joita minun täytyy varoa. Mutta kun sinä nimität Moriartya rikokselliseksi, niin sinä lain mukaan olet syypää herjaukseen, ja se juuri on merkillistä ja ihmeellistä. Suurin juontenpunoja, mitä milloinkaan on ollut, kaikenkaltaisten pirullisuuksien järjestäjä, synkimpien salahankkeitten ohjaava järki -- aivot, jotka olisivat voineet ohjata kansakuntien kohtaloja -- siinä mies! Mutta niin vapaana hän säilyy julkisesta epäluulosta -- niin saavuttamattomissa kaikelle arvostelulle, niin ihailtavan taitava hän on ohjaamaan lankoja pysyen itse näkymättömissä, että hän äsken lausumiesi sanojen johdosta voisi haastaa sinut oikeuteen, missä sinut tuomittaisiin maksamaan hänelle vuotuinen eläke korvaukseksi hänen kunniansa loukkaamisesta. Eikö hän ole kirjoittanut teosta "Asteroidin dynamiikka", teosta, joka kohoaa puhtaan matematikan niin korkeille asteille, että väitettiin, ettei tieteellisissä aikakauskirjoissa kukaan kyennyt arvostelemaan kirjaa? Käykö laatuun panetella sellaista miestä? "Hävytön tohtori"", "häväisty professori" -- sellaisin otsikoin sanomalehdet asiasta kertoisivat. Sellainen on neron valta, Watson. Mutta jos minä selviydyn niistä, jotka ovat vähäpätöisempiä, niin koittanee vielä kerta meidänkin voitonpäivämme.

-- Sen minä haluan nähdä! huudahdin innostuneena. Mutta sinähän puhut tuosta Porlockista?

-- Niin tosiaankin -- tuo niin sanottu Porlock on rengas ketjussa, rengas, joka on jonkun matkan päässä ketjun valtavasta kiinnityskohdasta. Meidän kesken sanottuna ei Porlock ole mikään ehjä rengas. Mikäli minä olen voinut huomata, on hän tämän renkaan ainoa heikko kohta.

-- Mutta mikään ketju ei ole voimakkaampi sen heikointa rengasta.

-- Olet vallan oikeassa, rakas Watson. Se on juuri Porlockin suuri merkitys. Jälelle jääneen oikeudentunnon hitusen vaikuttaessa häneen ja jonkun sopivaan aikaan hänelle lähetetyn kymmenen punnan setelin herättäessä hänen harrastustaan, on hän pari kertaa ennakolta lähettänyt minulle tiedonantoja, joilla on ollut arvoa -- mitä suurin arvo, niiden avulla kun on voitu ennakolta tietää ja estää rikos sensijaan että olisi täytynyt tyytyä vain kostamaan se. En ensinkään epäile sitä; jos meillä vain olisi salakirjoituksen avain, niin huomaisimme tämänkin tiedonannon olevan juuri senlaatuisen.

Jälleen levitti Holmes paperin käyttämättömälle lautaselleen. Nousin, kumarruin hänen puoleensa ja katselin omituista kirjoitusta, jonka sisältö oli seuraava:

534P2-13-127-36-31-4-17-21-41-Douglas 109-293-5-37 Birlstone 26 Birlstone 9-13-171.

-- Miten sinä selität tämän, Holmes?

-- Se on varmaankin yritys lähettää salainen tiedonanto.

-- Mutta mitä hyötyä on käyttää avaimetonta salakirjoitusta?

-- Ei mitään tällä kertaa.

-- Miksi sanot "tällä kertaa"?

-- Siksi että on monia salakirjoituksia, jotka minä voisin selittää yhtä helposti kuin "Timesin" niin sanotun "pelko palstan" salaisuudet. Sellaiset yksinkertaiset keksinnöt virkistävät ajattelukykyä väsyttämättä sitä. Mutta tämä on aivan toista. Ne viittaavat varmaankin jonkun kirjan määrätyn sivun sanoihin. Olen avuton, ennenkuin saan tietää, minkä kirjan mihin sivuihin.

-- Mutta mitä merkitsevät "Douglas" ja "Birlstone"?

-- Ne sanat on kirjoitettu selvästi sen vuoksi, ettei niitä luultavasti ollut tuolla sivulla.

-- Mutta miksi hän ei ole ilmoittanut kirjaa?

-- Synnynnäinen teräväjärkisyytesi, tuo sinulle ominainen oveluus, joka tuottaa suurta iloa ystävillesi, olisi varmaankin estänyt sinut panemasta salakirjoitusta ja sen avainta samaan kuoreen. Jos se olisi joutunut harhateille, olisi lähettäjä ollut tuhon oma. Mutta kun asia on järjestetty, niin kuin nyt, niin molemmat paperit olisivat eksyneet samalle taholle, ennenkuin mitään vahinkoa olisi tapahtunut. Mutta toisen postin pitäisi jo olla täällä ja ihmettelisin, ellei se toisi kirjettä, jossa on tarkempi selitys, tai -- mikä on luultavampaa -- mainitsemaasi kirjaa.

Holmesin ennustus toteutuikin, kun muutaman minuutin kuluttua palveluspoika Billy tuli tuoden odotetun kirjeen.

-- Sama käsiala, huomautti Holmes, avatessaan kirjekuoren, ja tässä on todella nimikirjoitus, lisäsi hän mielissään kääriessään kirjeen auki. Edistymme, Watson.

Mutta hänen otsansa synkistyi, kun hän silmäili kirjeen sisältöä.