Etsivä Samuel

I. Vanhempain luona. II. Perhe joutuu petkutuksen uhriksi. III. Kun Samuelin piti kulkea vapaamatkustajana junassa. IV. Ilman työtä ja rahaa. V. Poliisioikeudessa. VI. Köyhien työläisten parissa. VII. Professori Stewart'in luona. VIII. Pillastunut hevonen. IX. Rohkeus työn palkinto. X. Fairviewissä. XI. Juhlivia miljoonainomistajia. XII. Jälleen poliisin kynsissä. XIII. Pako poliisin avulla. XIV. Lapsi ja murtovaras. XV. Tohtori Vincen luona. XVI. Samuelista tulee kirkonpalvelija. XVII. Käynti miss Glady Wygantin luona. XVIII. Tohtori Vincen kanssa keskustelussa. XIX. Uusi käynti miss Gladyn luona. XX. Jälleen Charlie Swiftin luona. XXI. Samuel hankkii todistuksia. XXII. Tohtori Vince osottautuu mahdottomaksi. XXIII. Mr Wygantin luona. XXIV. Pyhän Matteuksen kirkon sakaristossa. XXV. Samuel esiintyy kirkkoneuvostossa. XXVI. Kun Samuel aikoi mennä naimisiin neiti Gladyn kanssa. XXVII. Kehoitus Pyhän Matteuksen kirkon jäsenille. XXVIII. Käynti poliisin luona. XXIX. Sanomalehtiuutinen ja varotus. XXX. Samuel sosialistikokouksessa. XXXI. Katukokous.

I. Vanhempain luona.

-- Samuel, sanoi vanha Efraim, etsikää, ja te löydätte!

Nämä sanat hän oli kirjoittanut Samuelin äidin pienelle valokuvalle, joka riippui Samuelin makuuhuoneen, vanhan ullakkokamarin seinällä. Ja niin kasvoi Samuel tietoisena siitä, että hänkin oli etsijä. Mitä hänen tulisi etsiä ja miten, se oli hänelle epätietoista -- se sisältyi etsimiseen. Vanha Efraimkaan ei voinut antaa paljon tietoja, sillä etsijät olivat lähteneet länteenpäin, jo ennenkuin hän oli asettunut farmilleen; ja Samuelin äiti oli kuollut hyvin nuorena, ennenkuin hänen miehensä oli ehtinyt omistaa muuta kuin hänen uskonsa alkuperusteet. Samuelin tiedot näistä asioista rajoittuivat siis siihen, että etsijät olivat lämpimästi jumalaapelkääviä miehiä ja naisia, mutta että he olivat katkaisseet siteensä vallitseviin kirkollisiin yhdyskuntiin, kun eivät voineet hyväksyä näitten oppeja. Heidän mielestään oli jokaisen ihmisen velvollisuus itse lukea jumalansanaa ja kulkea sen osoittamaa tietä.

Siten oppi poika käsittämään elämän, ei hiljaiseksi ja rauhalliseksi, vaan seikkailurikkaaksi. Täytyy etsiä, lakkaamatta etsiä; sillä tavalla avautui hänelle lopuksi totuuden tie. Hän voi lukea tämän innon äitinsä kasvoista, jotka yksinkertaisessa valokuvassakin näyttivät kauneilta ja hienoilta. Vanhalla Efraimilla oli joskus hämyhetkinä tapana puhua äidistä, ja silloin kyyneleet vierivät hänen poskilleen. Yhden ainoan vuoden yhdessäolo oli ollut kylliksi antamaan hänen elämälleen aivan uuden suunnan, siitäkin huolimatta, että hän oli yli keski-ikäinen leskimies, jolla oli kaksi lasta. Hän oli tullut työnjohtajaksi suurelle metsänhakkuupaikalle kauas vuoristoon.

Samuel oli aina pitänyt isäänsä vanhana miehenä; vauhko hevonen oli vaikeasti loukannut vanhaa Efraimia, ja siitä pitäen oli hän nopeasti alkanut vanhentua. Hän oli jättänyt tukinhakkuun; ei ollut kestänyt kauvaa, ennenkuin seutu oli puhdistettu metsistä. Nyt olivat vuoret paljaat, ja väestö oli ryhtynyt muilla töillä elättämään itseään.

Samuelin lapsuus oli ollut yksitoikkoinen ja ankara. Talvi oli tähän vuorierämaahan tullut aikaisin. Järvet menivät jäähän, lumi tukki tiet, ja sitten täytyi heidän elää kesäisillä ansioillaan ja sillä metsänriistalla, minkä Samuelin puoliveljet, Dan ja Adam, onnistuivat metsästyksellään hankkimaan. Mutta nyt oli kaikki muuttunut ja unohtunut, sillä järven päässä oli hotelli, ja seudulla runsaasti rahoja. Ei enää kannattanut tehdä heinää vuorenrinteiltä, vaan paljon kannattavampaa oli muuttaa omaisineen ullakolle ja vuokrata pois huoneensa. Muutamat naapurit muuttivat vanhat latonsakin makuuhuoneiksi ja ilmoittivat kaupungin sanomalehdissä vuokralaisia; eikä kestänyt kauvan, ennenkuin heillä oli kaikki maalattua ja hienoa ja uudet talot jo olivat hyvällä alulla omien "hotellien" saamiseen.

Vanhalla Efraimilla ei ollut oikeita edellytyksiä onnistumiseen tällä tavalla. Hän oli raajarikkoinen ja hidas, taipuvainen lihavuuteen, ja näki huonosti toisella silmällä. Samuel tiesi vuokralaisten nauravan hänelle, silloinkin kun he söivät itsensä kylläiseksi hänen ruuastaan ja hankkivat hänestä itselleen kaikenlaista hyötyä. Samuelille se oli ensimmäinen katkera kokemus, sillä hän tiesi, että Efraimilla oli kuninkaallinen sydän. Kerran kuuli poika hänen huoneessaan ullakkokamarin alapuolella sanovan eräälle vuokralaiselleen, leskelle, jonka pienestä tyttärestä ukko paljon piti:

-- Luulen ymmärtäväni teillä, rouva, olevan huolia, ja siksi sanon teille, että jos teidän on vaikea olla ilman näitä rahoja, niin näen mieluummin, että pidätte ne itse, sillä en niitä tällä kertaa tarvitse. Voittehan lähettää ne minulle myöhemmin, kun teille paremmin sopii.

Tällä lailla kohteli Efraim Prescott vuokralaisiaan, eikä hänen rikkautensa senvuoksi kasvanutkaan niin nopeasti kuin hänen ylevämielisyytensä.

Vaimonsa oli opettanut hänet lukemaan raamattua. Hän luki sitä iltaisin ja myöskin sunnuntaisin. Ukko ei ymmärtänyt oliko se, mitä hän luki, ylevää runoutta, ja kuuluiko se maailmankirjallisuuden paraisiin tuotteisiin. Hänestä sillä kaikella oli todellinen yhteys hevoskaupan, ruokavieraitten ruuan y.m. samallaisten asiain kanssa. Hän juurrutti Samueliinkin saman käsityksen; ja kun poika kasvoi, voittivat ujous ja saamattomuus hänessä alaa, ja ne siveysopilliset totuudet, joita hän luki kirjojen kirjasta, näyttivät merkitsevän hyvin vähän hänen ympärillään olevassa maailmassa.

Raamatun ja äidin lisäksi oli vielä eräs suuri aine, josta Efraim antoi opetusta pojalleen, ja se oli Amerikka. Amerikka oli Samuelin isänmaa, se maa, jossa hänen esi-isänsä olivat kuolleet. Se oli maa, joka erosi muista maista siinä, että sen täytettävänä oli suuri ja ihmeellinen tehtävä. Se oli vapauden maa. Vapauden puolesta oli tuhansittain urhoollisia miehiä vuodattanut sydänverensä, ja heidän unelmansa ruumiillistuivat laitoksissa, jotka olivat melkein yhtä pyhät kuin itse raamattukin. Samuel oppi virsiä, joissa näitä asioita käsiteltiin, ja hän kuuli niistä komeita puheita. Jokaisen heinäkuun neljäntenä päivänä oli hän, niin kauvan kuin muisti, mennyt kaupungin raatihuoneelle kuulemaan puhetta, ja aina hän häpesi sitä, että silloin sai kyyneleet silmiinsä.

Hän oli nähnyt kyyneleitä myöskin monien kesävieraitten silmissä joskus rauhallisina iltoina, kun vanhuksen päähän pälkähti avata sydämmensä sisimmät kätköt. Sillä Efraim Prescott oli ollut mukana suuressa sodassa. Hän oli seitsemännentoista Pensylvaniarykmentin mukana marssinut Bul Runista Cold Harbouriin, jossa oli kolme kertaa haavottunut, ja hänen muistissaan oli tyhjentymätön varasto rohkeita urotöitä ja vaikuttavia kuvauksia.

Nämä voimat olivat vaikuttamassa Samuelin kasvatukseen. Niitten lisäksi oli hänellä ainoastaan farmi jokapäiväisine töineen ja erämaan luonnon komeus: päivä ja yö, talvi ja kesä vuorilla. Kirjoja oli vähän. Oli risainen kirja, jonka Samuel osasi melkein ulkoa, ja kertoi se miehestä, joka oli joutunut asumattomalle saarelle ja miten hänen siellä onnistui ratkaista vaikea elatuskysymys. Tästä kirjasta Samuel oppi käsittämään elämää rehellisenä työnä ja löytämään mielenkiintoista ja romantista myöskin hyödyllisestä toiminnasta. Ja sitten oli siellä kertomus kristitystä ja hänen vaelluksestaan. Se oli juuri oikea kirja etsijälle, sillä sen kauniit tulevaisuuskuvat eivät olleet liiaksi tarkkoja, eikä se antautunut sellaiseen vaaraan, että olisi luvannut liian aikaista onnea.

Sitten, paljon myöhemmin, unohti joku kesävieras nidoksen James Whitcombe Rileyn "Maanviljelyksen runoutta", ja Samuel joutui taas katsomaan elämää uudelta puolelta. Hän oli ollut onnellinen, mutta nyt vasta hän sen huomasi. Hän oli rakastanut päänsä yläpuolella kaareutuvaa sinistä taivasta, äärettömiä metsiä ja välkkyvää järveä, mutta vasta nyt löysi hän sanoja niitten kuvaamiseen, ja elämän tavallisimmatkin toimet suoritettiin laulun voimalla.

Tästä kaikesta voi huomata, että Samuelin pääominaisuuksiin kuului innokkuus. Hän oli taipuvainen näkemään asiat ruusunpunaisina ja uskomaan, mitä hänelle kerrottiin erittäinkin, jos se oli jotakin kaunista ja puoleensavetävää. Hän oli taipuvainen omaamaan ihanteita ja hyväksymään teorioja. Ylevä periaate voi vaikuttaa häneen voimakkaasti, ja hän voi työskennellä innokkaasti sen soveltamiseksi käytäntöön. Mutta siitä ei pidä vetää johtopäätöstä, että Samuel olisi narri. Päinvastoin, kun asiat olivat hullusti, huomasi hän sen, ja uskontonsa mukaisesti etsi hän syytä, etsi väsymättä ja kaikin voimin. Jos kaikki ihmiset tekisivät niin, olisi maailma pian toisellainen.

II. Perhe joutuu petkutuksen uhriksi.

Sellaista oli Samuelin elämä, kunnes hän täytti seitsemäntoista vuotta, jolloin perhettä kohtasi surullinen onnettomuus.

Kaupunkilaisvieraat olivat siihen syyllisiä. Kaikki väittivät, että ne toivat paikkakunnalle hyvinvointia, mutta siitä huolimatta vanha Efraim ei lakannut valittamasta sitä seikkaa, että ne milloinkaan olivat sinne joutuneetkaan. Ne polkivat maahan vanhat käsitykset, tekivät lopun entisistä elämäntavoista. Mitä kannatti vääntää kantoja ja viljellä metsämaita, kun voi myydä salakoita pennistä kappale? Kaikista miehistä tuli "Tiennäyttäjiä" ja kaupunkilaisten palvelijoita kesän aikana ja tytöistä palvelijattaria. He saivat entistä hienommat vaatteet ja vilkkaamman puhetavan, mutta he tulivat myöskin ahneemmiksi ja levottomammiksi. He olivat esim. tottuneet ottamaan vastaan juomarahoja, ja useampi kuin yksi tyttö lähti kaupunkiin, jossa useinkin joutuivat sanoin kuvaamattomien, kauheitten kohtalojen alaisiksi.

Kaikilla kesävierailla oli rahoja. Olivatpa ne nuoria tai vanhoja, niin rahoja heiltä juoksi loppumattomana virtana. Heidän ei tarvinnut kyntää eikä kylvää -- he ostivat, minkä tarvitsivat; he viettivät aikaansa leikkimällä purjeveneillä, kalastusvehkeillä, polkupyörillä ja automobiileilla ja muissa samanlaatuisissa hommissa.

On vaikea ymmärtää, miten he näihin kaikkiin saivat varoja, mutta he tulivat kaupungista, suuresta pääkaupungista, johon ajatukset yhä itsepäisemmin alkoivat pyrkiä.

Sattui sitten erään vuoden elokuussa, että eräs mies kolkutti tuttaviemme ovea. Hänen nimensä oli Manning, Percival Manning, nuorempi osakas toiminimessä Manning ja Isaacson, joka toimi pankkiirina ja pörssikeinottelijana ja jolla oli osote, mikä löi Prescottin perheen hämmästyksellä. Se oli Wall Street!

Mr Percival Manning oli lihava ja lyhyenläntä mies. Hän oli puettu raitaiseen paitaan ja housuihin, jotka edestäpäin olivat veitsenterän muotoiset; hän säteili hyvinvointia. Hän puhui ainoastaan nerokkaista rahansijoituksista, joitten kautta päivässä koottiin omaisuus. Toiminimi Manning ja Isaacson oli sen kadun vanhimpia ja rikkaimpia, väitti hän; ja toiminimen nuorempi osakas oli muutamien maan suurimpien ja mahtavimpien rahamiesten uskottu. Prescottin perhe raukka, joka ei koskaan ollut lukenut eikä kuullut puhuttavan yhtiökeinottelijoista!

Vanhempi veli, jonka nimi oli Aatami, kuletti mr Manningin kalastamaan Indian Pond-järvelle ja Samuel seurasi mukana kantaen tavaroita. Koko matkalla ei puhuttu muusta kuin ihanasta kaupunkilaiselämästä. Samuel sai tietää kotinsa olevan surkean, Jumalan hylkäämän paikan; samallaista ei hän milloinkaan ollut sanallakaan nähnyt uskonnollisissa kirjoissaan mainittavan. Manning ihmetteli sitä, ettei Aatami ollut hakenut itselleen paikkaa, jossa ihmisellä olisi joitakin mahdollisuuksia. Sitten heitti hän pois puoleksipoltetun sikaarin ja alkoi puhua teattereista ja varieteista; sitten palasi hän jälleen tyhjentymättömään ainesvarastoonsa Wall Streetiin.