Agricola
Public-domain ebook
Agricola
Language: fi293 downloads on Project Gutenberg
Subjects
In: Biographies·History - British·History - Ancient
Public-domain ebook sourced from Project Gutenberg #53265.
The opening · free to read
Julius Agricolan elämä ja luonne:
Johdanto: 1-3 luvut. Agricolan elämä Britannian maaherratoimeen saakka: 4-9 luvut. Britannia ja sen valloitus: 10-17 luvut. Agricola Britannian maaherrana: 18-38 luvut. Agricolan paluu Roomaan ja kuolema: 39-45 luvut. Loppulause: 45-46 luvut.
Alkulause.
Si quid novisti rectius istis, Candidus imperti; si non, his utere mecum.
Horatius. Epist. I 6.
Tacituksen kyhäämä Agricolan elämäkerta jätetään täten ensi kerta suomalaisessa asussa yleisölle. Samoin kuin vast'ikään julkaistu Tacituksen Germanian suomennos, on Agricolankin käännös aikaisemmin yliopistollisilla luennoilla esitetty.
Suomennoksessani olen tarkasti seurannut latinalaista tekstiä etupäässä opiskelevain tarpeita silmällä pitäen; siksi käännöksen asu alkuteoksen vaikeasti tulkittavan kielimuodon vuoksi kaikin paikoin ei ole tullut niin tyydyttävä kuin olisin suonut. Melkein kaikkialla suomennokseni perustuu Yliopettaja, T:ri Hj. Appelqvistin julkaisemaan tekstiin (Tacitus Germania och Agricola med förklaringar. Helsingfors 1899).
Kirjan alkuun on asetettu lyhyt esitys Tacituksen elämästä ja teoksista sekä käännökseen liitetty jotkut tarpeelliset selitykset.
Helsingissä, syyskuulla 1904.
K. J. Hidén.
Cornelius Tacituksen elämä ja teokset.
Vaikka Tacituksen kirjallinen merkitys aikaisin tunnustettiin, on jälkimaailmalla perin vaillinaiset tiedot hänen elämänvaiheistaan. Emme tunne hänen syntymävuottaan (siksi on oletettu v. 55 tai 56 j.Kr.), emme hänen syntymäpaikkaansa emmekä hänen kuolinvuottaan, emme edes varmuudella täydellisesti tiedä hänen nimeään. Eräs kirjailija keisarivallan loppupuolella Apollinaris Sidonius mainitsee hänet Gaius-etunimellä ja samoin jotkut muut, mutta hänen teostensa vanhimpaan käsikirjoitukseen on nimi Publius merkitty ja sitä pidetään nykyjään oikeana. Yleensä saamme tyytyä niihin varsin niukkoihin tiedonantoihin, mitkä tavataan Tacituksen ja hänen läheisen ystävänsä Plinius nuoremman kirjoitelmissa.
Kaikesta päättäen Tacitus kuului ylhäiseen ja arvossa pidettyyn sukuun. Hänen isänsä oli luultavasti eräs roomalainen ritari Cornelius Tacitus, jonka Plinius vanhempi kertoo olleen Belgica-maakunnan prokuraatorina. Lapsuudessaan ja nuoruudessaan sai Tacitus huolellisen kasvatuksen. Niinkuin sen ajan nuoret Roomalaiset tutki hän ahkerasti lakitiedettä, filosofiaa ja puhetaitoa voidakseen sittemmin menestyksellä astua valtion palvelukseen. Muiden muassa hän oman kertomuksensa mukaan kuunteli Marcus Aperia ja Julius Secundusta, jotka siihen aikaan olivat Rooman kuuluisimmat puhujat, ja nautti luultavasti myös Quintilianuksen opetusta retoriikassa. Siten hän itse vähitellen tuli kuuluisaksi asianajajaksi ja kokosi ympärilleen joukon oppilaita. Jotenkin nuorena hän meni v. 78 j.Kr. naimisiin Cn. Julius Agricolan tyttären kanssa.
Valtiollisista toimistaan Tacitus kyllä itse puhuu, mutta niin epäselvästi, että emme täydellä varmuudella saata tietää mitään niistä. Otaksutaan että hän Vespasianuksen aikana tuli quaestoriksi ja sitten Tituksen hallitessa joko aediliksi tai kansantribuniksi. Domitianus teki hänet praetoriksi ja sen ohessa 15-mieskollegion (pappisveljistön) jäseneksi. Sellaisena hän otti osaa siihen vuosisataisjuhlaan, jonka keisari v. 88 toimeenpani. Vähää myöhemmin v. 90 jätti Tacitus Rooman ja palasi vasta appensa Agricolan kuoltua v. 93. Sinä aikana hän oli jossakin toimessa, mutta emme tiedä missä.
Roomaan palattuaan Tacitus yleensä pysyttäytyi syrjässä välttääkseen Domitianuksen epäluuloa. Kun Domitianus oli kukistettu, tuli Tacitus konsuliksi v. 97 L. Verginius Rufuksen jälkeen ja piti myös hautajaispuheen hänen kunniakseen. Sitten mainitaan hänen nimensä v. 100, kun hän ystävänsä nuoremman Pliniuksen kanssa esiintyi Afrika-maakunnan asujanten avustajana heidän syyttäessään ent. prokonsulia Marius Priscusta rahainkiskomisista, jolloin Marius tuomittiin syylliseksi. Lisäksi muuan äskettäin löydetty piirtokirjoitus osoittaa, että hän Trajanuksen aikana oli Asian prokonsulina (maaherrana). Mitään enempää emme tiedä hänen toimistaan valtion palveluksessa. Arvellaan hänen kuolleen keisari Hadrianuksen ensi hallitusvuosina.
Aikaisin Tacituksen teoksista on luultavasti Dialogus de oratoribns (Keskustelu puhujista), jossa hän esittää syyt puhetaidon rappeutumiseen keisarien aikana. Ainettaan on tekijä käsitellyt hyvinkin viehättävästi ja luontevasti, jotta kirjanen syystä on luettu Rooman kirjallisuuden parhaimpiin tuotteisiin. Kuitenkin on usein väitetty ett'ei Tacitus olisikaan tämän kirjan tekijä, koska se tyyliltään monessa suhteessa suuresti eroaa hänen muista teoksistaan. Sen johdosta ovat jotkut otaksuneet että Tacitus jo nuoruudessaan noin v. 80 olisi teoksen sepittänyt.
Ennenkuin Tacitus ryhtyi suurempiin teoksiinsa, julkaisi hän melkein samaan aikaan v. 98 kaksi kirjasta. Ensiksi julkaisi hän appensa Agricolan elämäkerran. Tämä on historiallinen ylistyskirja, missä tekijä varsin laajasti kuvailee Agricolan seitsenvuotista maaherranaoloa Britanniassa liittäen arvokkaita tiedonantoja tästä maasta ja sen kansoista.
Toinen samana vuonna ilmestynyt kirjanen on Germania. Tällä kansatieteellis-maantieteellisellä tutkielmalla Tacitus tahtoi kiinnittää kansalaistensa huomiota Germaneihin, joitten tulevaa suurta merkitystä maailmanhistoriassa tarkkasilmäinen valtiomies sekä harras isänmaanystävä vaistomaisesti huolestuneena aavisteli.
Sitten seurasi suurisuuntainen teos Historiae, jossa Tacitus kuvaili omaa aikaansa Galbasta Domitianuksen kuolemaan, siis etupäässä flavilaisen suvun historiaa. Tästä luultavasti 14 kirjaa käsittävästä teoksesta on vain osa säilynyt.
Toisessa pääteoksessa, jota tavallisesti kutsutaan Annales (Vuosikirjat), kerrotaan tapaukset Augustuksen kuolemasta Neron kuolemaan. Sitä oli kaikesta päättäen 16 kirjaa; ainoastaan osa on tallella.
Sen lisäksi Tacitus aikoi käsitellä Augustuksen historiaa sekä kuvata Neron ja Trajanuksen hallitusta, mutta kuolema esti hänet siitä.
Tacitus noudattaa historiallisissa teoksissaan pragmatista (psykologista) katsantotapaa: hän ei tyydy yksinomaan kuvaamaan tapauksia, vaan koettaa myös selvitellä niitten syitä ja yhteyttä sekä ihmisiin että ulkonaisiin oloihin nähden. Hänen nuoruutensa ja miehuutensa aika kauheine ja turvattomine oloineen oli kuitenkin siinä määrässä painanut hänen mieleensä synkän katkeruuden, jotta hän yleensä kaikkialla näkee vain kehnoutta ja halpamaisuutta sekä sen takia tietämättäänkin värittää esitystään. Hänen kielessään on tosin henkisen pilaantumisen merkkejä havaittavissa, mutta intohimoisessa, pingoitetussa niukkuudessaan runollisine vivahduksineen ynnä lennokkaine sanoineen se vaikuttaa valtavasti syvemmälti ajattelevaan lukijaan.
1. Kuuluisain miesten tekojen ja tapojen kertominen jälkimaailmalle oli muinoin tavallista eikä edes meidän päiviemme suku, vaikka onkin väliäpitämätön nykyajan tapahtumista, ole sitä unohtanut, kunhan joskus suuri ja loistava ansio voitollisena on kohonnut yli tuon pienille ja suurille yhteiskunnille yhteisen paheen, yli väliäpitämättömyyden siveellisestä arvosta ja kateuden. Mutta kuten esi-isiemme aikana oli helppo suorittaa muistettavia tekoja sekä siihen oli vapaa tilaisuus, niin mainioimmat nerot ilman puolueellisuutta ja imartelematta ryhtyivät ansiokkaan muistoa ikuistuttamaan yksin hyvän omantunnon palkasta. Ja useatkin pitivät oman elämänsä esittämistä pikemmin luottamuksena omaan arvoonsa kuin ylimielisyytenä, eikä se eräälle Rutiliukselle tai Scaurukselle tuottanut vähempää luotettavaisuutta tai ollut pahennukseksi heille.[1] Siten ansioita niihin aikoihin parhaiten arvostellaan, jolloin esteettömimmin esiintyvät. Mutta nyt on minun täytynyt pyytää anteeksi aikoessani vainajan elämää kuvata, jota en olisi pyytänyt, jos olisin tahtonut esiintyä syyttäjänä. Siihen määrään julmat ja ansioille epäsuotuisat ajat olemme läpikäyneet.
2. Vielä luemme, että, kun Arulenus Rusticus oli ylistänyt Paetus Thraseaa sekä Herennius Senecio Helvidius Priscusta, oli se ollut hengenrikos ja oli raivottu sekä itse kirjoittajia että lisäksi niitten kirjoituksia vastaan,[2] kun annettiin poliisi-virkamiehille toimeksi polttaa vaalipaikalla, itse torilla, niin kuuluisain miesten hengentuotteita. Tietysti sillä tulella luultiin voitavan tukahuttaa Rooman kansan ääntä, senaatin vapaudentunnetta ja ihmissuvun arvostelua, kun lisäksi viisaustieteen opettajat ja kaikki jalot harrastukset kirottiin maasta, ett'ei mitään ihanteellista missään sattuisi olemaan. Olemme tosiaan antaneet suuren todistuksen kärsivällisyydestämme; ja niinkuin vanha aika on kokenut vapauden äärimäisyydet, niin me olemme kokeneet orjuuden, kun vakoilemisjärjestelmän kautta myös vapaa sana- ja ajatusvaihto riistettiin. Olisimme kadottaneet itse muistamiskyvyn vapaan sanan kera, jos vallassamme olisi ollut yhtä paljon unohtaminen kuin vaikeneminen.
3. Nyt vasta elämä palautuu; mutta vaikka keisari Nerva heti ylen onnellisen hallituskautensa ensi alussa on yhteen liittänyt kaksi kauan yhdistämätöntä seikkaa, nim. yksinvallan ja vapauden, ja Nerva Trajanus päivä päivältä lisää aikamme siunausta eikä yleinen turvallisuus tunne ainoastaan toivoa ja kaipausta, vaan myös on omaksunut varmaa luottamusta kaipauksensa täyttymisestä, niin inhimillisen epätäydellisyyden mukaisesti parannuskeinot hitaammin vaikuttavat kuin paheenainekset; ja niinkuin ruumiimme vain hiljalleen varttuvat, mutta yht'äkkiä sortuvat, niin helpommin voidaan neroja sekä tieteellisiä harrastuksia tukahuttaa kuin jälleen eloon herättää: sillä juuri mieltymys toimettomuuteen hiipii huomaamatta meihin ja aluksi vihattu paikalla-oleminen tulee rakkaaksi. Ja vielä, jos nyt 15 vuoden aikana, mikä ihmiselämässä on pitkä jakso, useat ovat hävinneet satunnaisten kuolemantapausten kautta sekä rohkeimmat hallitsijan julmuuden johdosta ja me harvat jälkeen jääneet, niin sanoakseni, olemme jääneet eloon sekä muitten jälkeen että myös itsemme jälkeen, kun keskeltä elämäämme, näette, on riistetty niin monta vuotta, joiden kuluessa me nuoret hiljaisuuden vallitessa olemme päässeet vanhuuden-ikään ja vanhukset melkeinpä umpeen kuluneen elämänsä loppuun. Ja kuitenkin se on minulle suureksi iloksi, kun olen kyhännyt vaikkapa koruttomalla ja yksinkertaisella kielellä entisen orjuuden-ajan muistokirjan sekä todistuskappaleen nykyisestä onnellisesta tilasta. Sillä välin tämä kirja, joka on määrätty appeni Agricolan kunniaksi, ollen lapsellisen rakkauden osoitus, saapi kiitosta tahi ainakin anteeksi-antoa osakseen.
Agricolan elämä Britannian maaherratoimeen saakka.
Gnaeus Julius Agricolalla, joka oli syntynyt Forum Julii'n vanhassa, kuuluisassa siirtokunnassa,[3] oli kumpaiseltakin puolelta isoisänä keisarillinen prokuraatori, mikä osoittaa ritarinarvoa. Hänen isänsä Julius Graecinus, senaatorinarvoinen mies, oli tehnyt itsensä tunnetuksi kaunopuheisuuden ja filosofian harrastuksestaan sekä oli juuri näitten ominaisuuksien johdosta ansainnut keisari Gaiuksen vihaa;[4] sillä hän sai käskyn esiintyä syyttäjänä Marcus Silanusta vastaan ja surmattiin, kun hän siitä oli kieltäytynyt.[5] Hänen äitinsä oli Julia Procilla, harvinaisen siveä nainen. Kasvatettuna tämän huolellisessa hoivassa vietti hän lapsuuttaan ja nuoruuttaan kaikenpuolisesti viljellen jaloja harrastuksia. Hänet pidätti viettelyksen kiusauksista oman hyvän, terveen luonteensa ohessa myös se seikka, että hän heti lapsena sai olinpaikkansa ja opetuksensa Massiliassa, missä paikassa kreikkalainen sivistys ja maalaiskaupungin yksinkertaisuus oivasti yhtyivät.[6] Muistan hänen usein itse kertoneen ensi nuoruudessaan syventyneen filosofian tutkimiseen kiivaammin kuin oli luvallista Roomalaiselle ja lisäksi senaatorille, mutta että hänen äitinsä järkevyys oli hillinnyt hänen tulista intoaan. Sillä hänen laajasuuntainen ja korkealle pyrkivä neronsa tavoitteli suuren, ylevän maineen kaunista ihannetta tulisemmin kuin varovaisuus vaati. Sitten iän mukaan tullut järkevyys tyynnytti hänen mieltään ja hän pidätti itsellensä filosofiasta itsensähillitsemisen kyvyn, mikä on juuri vaikein taito.
The book keeps going
Keep reading, and see it illustrated
Reading is free forever. Sign up and watch scenes appear while you read.
Scenes Storieta drew for other classics.
