Storieta
English
Save & sign up

The opening · free to read

Sisällys:

Ensimäinen osa.

Zarathustran esipuhe. Yli-ihmisestä ja viimeisestä ihmisestä.

Zarathustran puheet.

Kolmesta muutoksesta. Hyveen opetusistuimista. Tuonpuoleisten odottajista. Ruumiin halveksijoista. Riemuista ja intohimoista. Kalpeasta rikoksellisesta. Lukemisesta ja kirjoittamisesta. Vuorella kasvavasta puusta. Kuoleman saarnaajista. Sodasta ja sotaväestä. Uudesta epäjumalasta. Torin kärpäsistä. Siveydestä. Ystävästä. Tuhannesta ja yhdestä päämaalista. Lähimmäisenrakkaudesta. Luovan teistä. Vanhoista ja nuorista naisista. Käärmeenpuremasta. Lapsesta ja avioliitosta. Vapaasta kuolemasta. Lahjoittavasta hyveestä.

Toinen osa.

Lapsi ja kuvastin. Autuailla saarilla. Sääliväisistä. Papeista. Siveellisistä. Roskaväestä. Tarantteleista. Ylistetyistä viisaista. Yölaulu. Tanssilaulu. Hautalaulu. Itsensävoittamisesta. Ylhäisistä. Sivistyksen maasta. Tahrattomasta tiedosta. Oppineista. Runoilijoista. Suurista tapauksista. Tietäjä. Lunastuksesta. Ihmisviisaudesta. Hiljaisin hetki.

Kolmas osa.

Vaeltaja. Näystä ja arvoituksesta. Autuudesta, jonka saa vastoin tahtoansa. Ennen auringonnousua. Pienentävästä hyveestä. Öljymäellä. Ohitsekäymisestä. Luopioista. Kotiintulo. Kolmesta pahasta. Raskauden hengestä. Vanhoista ja uusista tauluista. Elpyvä. Suuresta kaipuusta. Toinen tanssilaulu. Seitsemän sinettiä. (Eli: On- ja Aamen-laulu).

Neljäs ja viimeinen osa.

Hunajauhri. Hätähuuto. Puhelu kuninkaitten kanssa. Veri-iili. Loihtija. Virkajättönä. Rumin ihminen. Vapaaehtoinen kerjäläinen. Varjo. Keskipäivällä. Tervehdys. Ehtoollinen. Korkeammasta ihmisestä. Alakuloisuuden laulu. Tieteestä. Erämaan tyttärien joukossa. Herätys. Aasijuhla. Juopunut laulu. Merkki.

Kuinka syntyi teos "Näin puhui Zarathustra".

"Kymmenen vuotta tulit sinä ylös tänne luolaani: sinä olisit valoosi ja tähän tiehen kyllästynyt ilman minua, minun kotkaani ja käärmettäni.

"Mutta joka aamu me sinua varroimme, otimme sinulta pois liian ja siunasimme sinua siitä.

"Katso! Minun viisauteni on yltäkylläinen kuin mehiläinen, joka on liiaksi koonnut hunajaa, minä tarvitsen kurkottavia käsiä.

"Tahtoisin lahjoittaa ja jakaa, kunnes ihmisten viisaat kerran taas hulluudestaan ja köyhät kerran taas rikkaudestaan riemuitsevat.

"Sitävarten minun täytyy astua syvyyteen, niinkuin sinäkin iltaisin teet meren taa mennessäsi ja vielä Tuonelalle valoa tarjoot, sinä yltäkylläinen tähti!

"Sinun laillasi minun täytyy laskeutua, kuten ihmiset sanovat, joiden luo lähteä tahdon!

"Siunaa siis minua, sinä levollinen silmä, joka kadehtimatta voit katsoa liikaakin onnea!

"Siunaa sitä maljaa, joka tahtoo yli laitojensa kuohua, jotta vesi siitä kultaisena valuisi ja kaikkialle kantaisi sinun onnesi kuvastelun!

"Katso! Tämä malja tahtoo jälleen tyhjentyä, ja Zarathustra tahtoo jälleen tulla ihmiseksi."

-- Näin alkoi Zarathustran laskeutuminen.

2.

Zarathustra astui yksin alas vuorta eikä kukaan kohdannut häntä. Mutta kun hän saapui metsiin, seisoi äkkiä hänen edessään vanhus, joka oli jättänyt pyhän majansa, etsiäkseen juuria metsästä. Ja näin puhui vanhus Zarathustralle:

"Ei ole outo minulle tämä vaeltaja: monta vuotta sitten kulki hän tästä ohi. Zarathustra oli hänen nimensä; mutta hän on muuttunut.

"Sillä kertaa sinä kannoit tuhkasi vuorille: tahdotko tänään kantaa tulesi alas laaksoihin? Etkö pelkää murhapolttajan rangaistusta?

"Niin, minä tunnen Zarathustran. Kirkas on hänen silmänsä, eikä hänen suunsa kätke yhtään saastaa. Eikö hän kulje tietänsä kuin tanssiva?

"Muuttunut on Zarathustra, lapseksi on Zarathustra tullut, herännyt on Zarathustra: mitä tekemistä sinulla nyt on nukkuvien joukossa?

"Kuten meressä elit sinä yksinäisyydessä, ja meri kantoi sinua. Voi, sinä tahdot maihin astua? Voi, sinä tahdot jälleen itse laahata ruumistasi?"

Zarathustra vastasi: "Minä rakastan ihmisiä."

"Miksi, sanoi pyhä mies, läksin minä sitten metsään ja erämaahan? Enkö senvuoksi, että rakastin ihmisiä ylen paljon?

"Nyt rakastan jumalaa: ihmisiä minä en rakasta. Ihminen on minulle liian epätäydellinen asia. Rakkaus ihmiseen tekisi minusta lopun."

Zarathustra vastasi: "Mitä puhuin minä rakkaudesta! Minä annan ihmisille lahjan."

"Älä anna heille mitään", sanoi pyhä mies. "Ota heiltä mieluummin jotakin pois ja kanna sitä heidän kanssaan -- se on heille parasta: jos se vaan sinulle on hyvä!

"Ja jos tahdot heille antaa, niin älä anna enempää kuin almu: ja anna heidän vielä sitäkin kerjätä!"

"En, vastasi Zarathustra, minä en anna almua. En ole kyllin köyhä tehdäkseni sitä."

Pyhä mies nauroi Zarathustralle ja puhui näin: "Pidä sitten huoli siitä, että he ottavat vastaan aarteesi! He ovat epäluuloisia erakoita kohtaan eivätkä usko, että me tulemme mitään lahjoittamaan.

"Meidän askelemme kaikuvat heistä liian yksinäisiltä heidän kaduillaan. Ja kun he yöllä vuoteissaan kuulevat jonkun miehen käyvän varhain ennen auringon nousua, niin he miettivät: minne varas aikoo?

"Älä mene ihmisten luo, jää metsään! Mene mieluummin eläinten luo! Miksi et tahdo olla kuten minä karhu karhujen joukossa, lintu lintujen joukossa?"

"Ja mitä tekee pyhä mies metsässä?" kysyi Zarathustra.

Pyhä mies vastasi: "Minä teen lauluja ja laulan niitä, ja kun teen lauluja, niin minä nauran, itken ja mörisen: niin ylistän minä jumalaa.

The book keeps going

Keep reading, and see it illustrated

Reading is free forever. Sign up and watch scenes appear while you read.

Illustrated scene from The Great GatsbyIllustrated scene from Pride and PrejudiceIllustrated scene from Alice's Adventures in Wonderland

Scenes Storieta drew for other classics.

New illustrated classics

A new classic, drawn, in your inbox.

Once or twice a month: the latest books to get full character casts, scene art, and free comic editions. No account needed.