Viimeinen tuomio

Hämeenlinnassa, O.Y. Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino, 1909.

Kirjanen koskettelee Amerikan oloja, mutta sopii täydellisesti meilläkin.

Muutamassa arvokkaassa Amerikkalaisessa aikakauslehdessä oli julkaistuna tulokset siitä tutkimuksesta, jonka eräs Chicagon yliopiston opettaja oli toimittanut pukuteollisuuden alalla mainitussa kaupungissa. Pukuteollisuuden alalla Chicagossa työskentelee noin 500,000 henkilöä, eli noin 30 pros. tuon Yhdysvaltain toisen kaupungin koko väkiluvusta. Luottaen tuon oppineen tutkijan laskuihin, oli siellä tämän teollisuuden alalla työskentelemässä naisia, 10 tuntia päivässä, 6 päivää viikossa ja 40 sentin viikkopalkalla. Useat naiset ansaitsivat vähemmän kuin yhden dollarin viikossa, -- ja yksikään näistä naisista ei voinut löytää työtä joka viikoksi. Alhaisin keskimääräinen palkka oli n.s. dressmaakareilla, ollen viikkopalkka keskimäärin 90 senttiä ja siis ne jotka työskentelivät 42 viikkoa vuodessa, voivat ansaita vuoden ajalla keskimäärin 37 dollaria. Housujen valmistajat ansaitsivat keskimäärin 1.30 senttiä viikossa, mutta tekivät työtä vaan 37 1/2 viikkoa keskimäärin vuodessa, ansaiten 42 doll. vuodessa. Korkein keskimääräinen palkka oli räätäleillä, jotka ansaitsivat 6.20 senttiä viikossa, 32 viikon työajalla, vuosittain siis ansaiten 212 dollaria. -- Keskimääräinen palkka koko tällä teollisuuden alalla -- se on: 30 prosentilla suuren Chicagon onnellisista asukkaista -- oli 2.48 senttiä viikossa, 31 viikon työstä, eli 76.74 senttiä vuodessa.

Mitä olisi tehtävä tämän asiantilan suhteen? -- Useat ajattelevat ihmiset tekevät itselleen tuon kysymyksen, ja tuskinpa yksikään heistä voi väittää, ettei vastaukseksi olisi tullut mieleen ajatus, että meidän taloudellinen järjestelmämme on huono, ja että jolloinkin, jonkunlainen toinen järjestelmä täytyisi tulla tilalle.

On niin raskasta ajatella kuitenkin muutosta, se kun on niin äärettömän valtavaa! Kuitenkin me tiedämme, että ihmiskunnan historian on täytynyt kulkea monien ja suurten muutosten läpi -- että jos meidän esi-isämme nousisivat haudoistaan, heidän täytyisi tunnustaa sama totuus. Kehitys ei ole mielikuvitusta, se on tosiasia ja vaikein tosiasia mitä olla voi. -- Me kaikki olemme kuulleet Ranskan vallankumouksesta kuinka se perin pohjin muutti koko Ranskalaisen yhteiskunnan. Ja mikä oli perussyynä Ranskan vallankumoukseen? -- Se oli se, että kuningas ja ylimystö tahtoi saada haltuunsa kaikki mukavuudet ja vallan sekä tehdä koko kansan nöyräksi välikappaleeksi omissa käsissään. Ranskan kansa oli rakentanut kaikki, mutta sen sijaan, että se olisi saanut nauttia työnsä hedelmistä, täytyi sen maksaa suunnattomia veroja ylimyslaiskureille ja tuhlaavalle hovijoukolle. He huomasivat, nimittäin kansa, että, ensiksi valtiollinen hirmuvalta ei ollut välttämätön ja toiseksi että se oli epäinhimillinen -- se tahtoo sanoa että nämä muutamat henkilöt eivät voineet käyttää valtaansa koko yhteiskunnan hyväksi. Ja silloin Ranskan kansa muodosti järjestelmän, jossa valtiollinen hirmuvalta, itsevaltius oli mahdoton -- se tahtoo sanoa, järjestelmän, jossa valtiollinen itsenäisyys oli taattu joka miehelle koko yhteiskunnassa. -- Ja nyt, te tiedätte jokainen, että juuri samalla tavalla meidän teollisuus-ruhtinaat ovat anastaneet kaiken rikkauden tässä maassa omiin käsiinsä, mikä tarkoittaa taloudellista muotoa verotukselle, eli liikevoittoa; ja täten myöskin samalla tavalla he ovat aikaansaaneet melkein koko valtakunnan rikkaudet keskittymään, eli paremmin sanoen synnyttäneet, kansallistaloudellisen halvauksen, -- jonka täytyy vuorostaan synnyttää vallankumouksen, sillä kansalla on ainoastaan kaksi ehtoa, joko nousta vaatimaan oikeuksiaan tai kuolla nälkään. Te käsitätte mikä ehto näistä on luonnollisempi. Mikä on sitten se järjestelmä, jonka päällä meidän taloudellinen yhteiskunta lepää? -- Tuotannon välikappaleet ja mitä tuotannolla tarkoitetaan -- rautatiet, sähkösanomalaitokset, kaivannot, tehtaat ja kauppaliikkeet -- ovat pienen joukon käsissä miehiä, jotka ovat muodostaneet itselleen yksinoikeuden valmistaa ja myydä elämän välttämättömimpiä tarpeita. Toiselta puolen kansan enemmistö on pakoitettu kilpailemaan keskenään, niin että meillä on kilpailun alentama palkka, ja monopoolihinnat kaikille tavaroille, -- joka yksinkertaisesti merkitsee sitä, että koko maan rikkaudet ovat joutuneet varakkaan luokan käsiin. Ja luonnollinen seuraus tästä tulee olemaan että palkkatyöntekijät pakoitetaan poistumaan taloudellisesta yhteiskunnastamme, ja joutuvat perikatoon -- ellemme onnistu, minä ja sinä, työmies, pääsemään kengän kiillottajaksi tai muuksi sellaiseksi!

Seisahtukaamme silmänräpäykseksi ajattelemaan.

Tässä olisi kapitalisti -- sanokaamme että hän omistaa kenkätehtaan. Työntekijät tarjoutuivat, saadakseen "jabin" tekemään 5 paria kenkiä päivässä. Yhden parin kenkiä työmies saapi palkastaan; kaksi paria menee kapitalistilta raaka-aineeseen, yksi pari tarpeisiin ja työkapineisiin, ja yhden parin pistää hän taskuunsa voittona. Sinä ehkä huomautat, että hän ei teetä taskukenkiä; hän pistää taskuunsa ainoastaan rahat. Mutta hän ei myöskään maksa työmiehen palkkaa kenkäparilla, vaan antaa ainoastaan niiden arvon rahassa. Ja toiselta puolen, hänen täytyy kyetä myymään kengät, ja arvattavasti hän on bisness-mies mies eikä mikään ihmisystävä, hänen täytyy saada sellainen hinta että siitä jää osa, taaskin hänen voittonsa, eli muuten hän sulkee tehtaansa. Ja se on juuri tässä kun vaikeus tulee eteen; sinun palkkasi oli laskettu alhaisimman arvon mukaan, ja myydessä tekemäsi tavara monopoli-hinnan mukaan. Täten joutuu juuri maan rikkaudet yhden luokan käsiin, kapitalistien käsiin, ja kansa saa korkeilla hinnoilla korvata sen vahingon, jonka liikatuotanto tuottaa -- ja niin liike vähenee, ja tulee sopiva tilaisuus työväestölle miettiä asemaansa.

Kaksi tahi kolme vuotta takaperin oli mr John D. Rockefellerin tulot 100 miljoonaa dollaria vuodessa. Sen jälkeen on mr Rockefeller Standard öljyvarastollaan kohottanut tulojaan 50 tahi 60 prosenttia vuosittain! Ja mitä tekee hän tällä suunnattomalla omaisuudellaan? Kuluttaako hän sen? Jos hän kustantaisi maailmannäyttelyn St. Louis'iin joka vuosi, ei hän saisi tulojaan hävitetyksi. Hänellä on toimikunta, johon kuuluu 32 hyvin opetettua liikeneroa, jotka työskentelevät aina löytääkseen uusia rahansijoituspaikkoja; toisin sanoen hän vaihtaa rahansa uuteen pääomaan. Ja hän tekee sen uudestaan ja uudestaan, vuosi vuodelta, ja kun hän tällä tavalla jatkaa, täytyy hänen oppilaittensa kulkea perässä -- ja silloin me näemme että miljonäärimme eivät voi kuluttaa kymmenettä osaa tuloistaan -- he yksinkertaisesti sijoittavat uudestaan ne. Oletteko koskaan laskeneet mikä tulee olemaan lopputulos tästä leikistä?