Leo Mechelinin elämä

II luku 1856-1864

Ylioppilasvuodet. Työ ja huvitukset. Toverielämä ja ystävät. Tilapäisrunoilua. Lainopilliset opinnot. Alkava sanomalehtimiestoiminta. Yleinen valtiollinen kanta.

III luku 1864-1874

Alkava julkinen virkaura. Avioliitto, matkoja, maanviljelysharrastuksia. Alkava valtiopäivämiestoiminta. Tieteellinen kirjailijatoiminta.

IV luku 1874-1882

Opettaja- ja tieteellinen kirjailijatoimi. Komiteain jäsenenä, kunnallismiehenä. Keisarivierailu, aateloiminen, 1877-78 vuoden valtiopäivät. Liberaalinen ohjelma. Keisari Aleksanteri II:n kuolema. Muutoksia Suomen hallituksessa. 1882 vuoden valtiopäivät.

V luku 1882-1890

Senaatin jäsenenä. Hallitustoimia. Valtiopäivät v. 1885, 1888. Diplomaattinen tehtävä Espanjassa. Kodifioimiskysymys. Hyökkäyksiä Suomen valtiosääntöä vastaan Venäjän kiihkokansallisten taholta. Toiminta niiden torjumiseksi. Postijulistuskirja. Ero senaatista.

VI luku 1890-1898

Kunnallisia ja muita julkisia tehtäviä. 1891 vuoden valtiopäivät. Kodifioimiskysymys, Bungen komitea. 1894 vuoden valtiopäivät. Hallitsijanmuutos. 1897 vuoden valtiopäivät. Kirjallinen tuotanto, Suomen oikeuksien puolustus.

VII luku 1898-1903

Routavuodet. Ylimääräiset valtiopäivät 1899. Helmikuunjulistuskirja, kansanadressi. Mechelinin valtiollisia julkaisuja. Hänen kuusikymmenvuotispäivänsä. 1900 vuoden valtiopäivät. Uusia laittomuuksia. Maastakarkoitus.

VIII luku 1903-1905

Maanpakolaisena. Bobrikoffin ja Plehwen murha. Asema Venäjällä. Järjestelmä lievenee. 1904 vuoden valtiopäivät. Maastakarkoitettujen paluu. Suurlakko. Marraskuun-julistuskirja, laillisuus palautettu.

IX luku 1905-1908

Toistamiseen hallituksen jäsenenä. Uudistusohjelma. Eduskuntauudistus. Muita hallitustoimenpiteitä. Uuden hallitusmuodon sekä muiden yhteiskunnallisten parannusten ehdotuksia. Taantumus pääsee jälleen valtaan. Ero senaatista.

X luku 1908-1914

Viimeiset elinvuodet. Uudistunut valtiollinen kirjailijatoimi. 1910-1913 vuoden eduskunnan jäsenenä. "Valtioperuskirjan" ehdotus. Oikeuteen perustuva rauha. Loppu. Jälkimaine.

I LUKU.

1839-1856.

Suku ja vanhemmat. Lapsuudenaika. Kotielämä, matkat. Koulunkäynti ja kotiopetus. Haminan seuraelämä.

Mechelinin suvussa kulkevan perinnäistiedon mukaan on suku kotoisin Mechelnin kaupungista Alankomailta, mutta siirtyi, asuttuaan jonkin aikaa Saksassa ja silloisessa Ruotsin alusmaassa Pommerissa, 1600-luvulla Ruotsiin ottaen alkuperäisen kotipaikkansa muistoksi nimekseen "Mechelinus" tahi "Mechelin". Suvun erään jäsenen, Jacob Mechelinin, kerrotaan asuneen Suomassa, Helsingissä, ja olleen ammatiltaan kauppias. Hänen poikansa Henrik tuli papiksi ja Kuopion pitäjän kappalaiseksi sekä jätti jälkeensä poikia, joista nuorin, Henrik, 1700-luvun ensi vuosikymmeninä raivoavan Isonvihan ja koululaitoksen silloisen rappiotilan johdosta ei päässyt opin tielle, vaan rupesi talonpojaksi. Hänen pojastaan Adamista, joka asettui Juvan pitäjään asumaan, tuli puuseppä, rakennusmestari ja sahankirjuri.

Adam Mechelinin poika Henrik Johan, syntynyt v. 1774; osotti aikaisin lukuhalua, pantiin kouluun, tuli ylioppilaaksi Turussa sekä filosofian maisteriksi ja tohtoriksi, vihittiin papiksi, tuli Kesälahden kappalaiseksi, v. 1818 Viipurin läänin Jaakkiman kirkkoherraksi, Sortavalan rovastikunnan lääninrovastiksi ja kuoli v. 1840. Avioliitossaan Maria Kristina Costianderin kanssa hänellä oli monta lasta, muiden muassa pojat Gustaf Johan ja Henrik Adolf, joka viimeksi mainittu sittemmin toimi Venäjän pääkonsulina Kristianiassa, nimitettiin Suomen senaatin jäseneksi, aateloitiin v. 1886, merkittiin Suomen ritarihuoneen jäsenluetteloon N:o 265:n kohdalle ja kuoli v. 1899. Tyttäristä vanhin oli nimeltään Charlotta. Kirkkoherra H.J. Mechelin oli perin oppinut mies ja pani paljon huolta lastensa kasvatukseen; opettipa hän muun muassa ei ainoastaan pojilleen, vaan Charlotta tyttärelleenkin latinaa, jota tämän mainitaan käyttäneen keskustellessaan veljiensä kanssa, minkä tähden häntä oli tapana nimittää "Latina-Lotaksi". Runojakin hän sepitteli. Avioliitossa kappalaisen, sittemmin rovasti P.F. Brofeldtin kanssa tuli hänestä kirjailija Juhani Ahon isoäiti.

Mainituista veljistä vanhempi, Gustaf Johan, tämän elämäkerran esineen isä, oli syntynyt v. 1807 Kesälahdella ja tuli, Savonlinnan silloisen saksalaisen koulun käytyään, ylioppilaaksi, filosofian maisteriksi ja tohtoriksi Turussa. Hänen sanotaan aikoneen antautua yliopistonopettajan uralle, mutta Turun palon takia luopuneen tästä aikeestaan. Sen sijaan hän tuli Haminan kadettikoulun opettajaksi, saman laitoksen opetuksen tarkastajaksi ja sai valtioneuvoksen arvonimen. Hän oli laajatietoinen mies ja opetti monta ainetta: luonnontieteitä, sielutiedettä, maantietoa, historiaa ja Suomen lainoppia sekä ruotsia, suomea ja venättä. Suomen kielen opetus otettiin kadettikoulussa käytäntöön 1830-luvulla, ja Mechelin antoi ensimäisenä opetusta tässä aineessa, jonka tuntemista pidettiin tarpeellisena vastaisille upseereille heidän joutuessaan tekemisiin kotimaisten sotamiesten kanssa. -- Muissa julkisissa oppilaitoksissamme suomen kieli otettiin opetusaineeksi vasta 1840-luvun alussa. -- Mechelin kirjoitti myös yleisen kieliopin oppikirjan, joka tarkastettuna painettiin valtion kustannuksella ja otettiin kadettikoulussa käytäntöön valmistuksena varsinkin uusien kielien opiskeluun. Hän oli jonkin verran perehtynyt lääketaitoonkin ja kuuluu muun muassa kerran parantaneen erään sukulaisensa polvivian sähköllä. Soitannollisiakin taipumuksia hänellä oli. Hän oli muuten käytöstavaltaan maailmanmies, vartaloltaan ryhdikäs ja täyteläinen, kuuluupa olleen aika väkeväkin. Kerrankin oli raju härkä, päästyään kuljettajaltaan karkuun, kadettikoulun puistossa hyökännyt Mecheliniä vastaan, mutta hänen onnistui pistämällä sauva härän sarvien väliin kaataa hurja elukka kumoon. -- Valtioneuvos G.J. Mechelin kuoli v. 1863.

Hän oli nainut Amanda Gustava Sagulinin, Viipurin pitäjän kruununnimismiehen, sotakomisarius Benjamin Sagulinin ja tämän vaimon Gustava Stålhandsken tyttären. Amanda tytär kasvoi Viipurin kaupungissa ja nautti opetusta sikäläisessä hyväksi tunnetussa saksalaisessa tyttökoulussa. Hän joutui kahdesti naimisiin, ensi kerran Lappeen tuomiokunnan tuomarin G.J. Costianderin, toisen kerran tämän sisarenpojan G.J. Mechelinin kanssa. Hänellä oli ensimäisestä avioliitostaan kaksi poikaa, Robert ja Torsten, joista niinmuodoin tuli hänen jälkimäisen miehensä poikapuolet ja Leo Mechelinin velipuolet. Rouva Amanda Mecheliniä pitivät kaikki, jotka häntä lähemmin tunsivat, varsin älykkäänä naisena. Hän oli sukkelasanainen, kielitaitoinen ja sangen musikaalinen. Asuessaan Turussa leskenä ensimäisen miehensä kuoltua hän antoi soitonopetusta, ja mentyään toisiin naimisiin v. 1837 sekä muutettuaan Haminaan hän otti osaa tämän paikkakunnan soitannollisiin rientoihin. Hän oli erittäin uuttera, piti kotinsa hyvässä kunnossa, mutta toimi sen ohessa kaikenlaisissa yleishyödyllisissä yrityksissä, perusti Haminaan köyhäin lasten koulun ja naisyhdistyksen, joka hankki varattomille työtä.

Tässä avioliitossa syntyi marraskuun 24 p:nä 1839 poika Leopold Henrik Stanislaus, perheen keskuudessa tavallisesti kutsuttu Leoksi, jonka nimen hän myöhemminkin sai lähemmässä toveripiirissään pitää. Perheessä, johon paitsi Leoa kuului hänen neljä täysisisarustaan (kolme sisarta ja veli) sekä molemmat Costiander velipuolet, jotka kumpikin saivat suorittaa kadettikoulun kurssin ja antautua sotilasuralle, vallitsi mitä ystävällisin suhde jäsenten kesken. Hieno sivistys, joka oli saanut leimansa sekä tieteen ja kirjallisuuden että taiteen harrastuksesta, oli ominaista tälle kodille, missä nuoren Leon runsaat luonnonlahjat saivat otollisissa olosuhteissa kehittyä. Puhekielenä käytettiin perheessä enimmäkseen saksaa, kuten vielä siihen aikaan useissa Kaakkois-Suomen sivistyneissä perheissä oli laita. Ruotsiakin sentään puhuttiin Mechelinin perheessä. Eräät tallessa olevat Leo M:n muistiinpanot hänen poikavuosiltaan osottavat hänen jo silloin täydellisesti tainneen sekä saksaa että ruotsia. Mutta sen lisäksi hän nuoruudessaan oppi käytännöllisesti sekä ranskaa äidiltään, joka oli siihen kieleen hyvin perehtynyt, että venättä isältään. Suomen kieli oli siihen aikaan, kuten tunnettua, säätyläisten keskuudessa syrjäytetyssä asemassa, ja lapset oppivat sitä enimmäkseen palvelusväen kanssa puhellessaan. Leokin saavutti siinä nuoruudessaan jonkinlaisen taidon, jota hän sittemmin opetuksen ja opintojen avulla lisäsi, pääsemättä kuitenkaan niin pitkälle kuin olisi halunnut. Eräässä ylioppilasaikanaan kirjoittamassaan kirjeessä velipuolelleen Torsten Costianderille hän lausuu: valitettavasti minä, kuten tiedät, olen niitä monia onnettomia, jotka osaavat kaikkea muuta paremmin kuin oman maansa kieltä ("als ihre Landessprache").