Setä Pitkäsääri

Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1918.

Sinulle.

"Sininen keskiviikko".

Joka kuukauden ensimäinen keskiviikko oli Ihan Kamala Päivä -- se päivä oli kauhea odottaa, tuima kestää ja hyvä unohtaa pian. Joka lattian piti olla tahraton, joka tuolin tomuton, joka vuoteen rypytön. Yhdeksänkymmentä seitsemän pientä vikuroivaa orpolasta oli hangattava puhtaiksi, kammattava ja napitettava vastatärkättyihin puuvillamekkoihin, ja kaikki yhdeksänkymmentä seitsemän oli opetettava käyttäytymään hyvin ja sanomaan "Kyllä, sir", "Ei, sir", aina kun Johtokunnan Jäsen puhui.

Se oli tuskallinen päivä, ja Jerusha Abbot parka, joka oli vanhin orpolapsi, sai kantaa kuumimman helteen. Mutta tämänkertainen ensimäinen keskiviikko laahautui vihdoin loppuunsa, kuten sen edeltäjätkin. Jerusha pääsi pujahtamaan ruokakomerosta, jossa oli levittänyt voileipiä orpokodin vieraille, ja palasi yläkertaan suorittamaan säännöllistä työtään. Hänen erikoishuolenaan oli huone F, jossa yksitoista pientä palleroista, neljästä seitsemään, piti hallussaan yhtätoista pientä, riviin asetettua vuodetta. Jerusha kokosi holhokkinsa, oikaisi heidän rypistyneet mekkonsa, kuivasi heidän nenänsä ja lähetti heidät järjestyneessä ja halukkaassa rivissä ruokasalia kohti, jossa heillä oli edessään autuas puolituntinen leivän ja maidon ja luumuvanukkaan ääressä.

Sitten hän lysähti ikkunalaudalle ja painoi jyskyttävät ohimonsa kylmää lasia vastaan. Hän oli sinä aamuna ollut liikkeellä viidestä saakka, tehnyt jokaisen käskyjä, saanut toreja ja sysäyksiä hermostuneelta johtajattarelta. Mrs. Lippett ei kulissien takana aina säilyttänyt tuota tyventä ja mahtavaa arvokkuuttaan, joka uhkui hänen olemuksestaan, kun Johtokunnan Jäsenet ja naisvieraat tulivat taloon. Jerusha katseli ulos yli leveän, jäätyneen ruohokentän, suuren, rautaisen aitauksen, joka oli orpokodin rajana, alas aaltoilevalle harjanteelle, jossa siellä täällä oli siroteltuina maakartanoita, ja kylään, jonka savupiiput kohosivat alastomien puiden keskeltä.

Päivä oli päättynyt -- täysin onnellisesti, mikäli hän tiesi. Johtokunnan Jäsenet ja tarkastuskomitea olivat tehneet kierroksensa ja lukeneet lausuntonsa ja juoneet teensä ja kiirehtivät nyt kotiin omien iloisten takkavalkeittensa ääreen unohtamaan vaivalloiset pikku turvattinsa taaskin kuukaudeksi. Jerusha kumartui eteenpäin ja katseli uteliaana -- ja hieman surullisena -- tuota vaunujen ja automobiilien virtaa, joka vieri orpokodin portista ulos. Mielikuvituksessaan hän seurasi ensin toisia, sitten toisia ajoneuvoja suuriin taloihin siellä täällä pitkin mäenrinnettä. Hän kuvitteli itse istuvansa tuollaisissa vaunuissa, turkistakki yllä ja höyhenillä koristettu samettihattu päässä, taaksepäin nojautuneena, ja sanovansa ajajalle välinpitämättömästi: "Kotiin." Mutta kodin kynnyksellä kuva sumeni.

Jerushalla oli mielikuvitus -- mielikuvitus, joka vielä tuottaisi hänelle ikävyyksiä, niin oli Mrs. Lippett sanonut, jollei hän olisi varuillaan -- mutta niin vilkas kuin se olikin, ei se voinut viedä häntä porttikäytävää pitemmälle taloihin, joiden sisälle hän olisi tahtonut päästä. Poloinen, kiihkeä, seikkailunhaluinen pikku Jerusha ei koko seitsemäntoista vuoden iässään ollut jalallaan astunut tavallisen talon sisäpuolelle; hän ei osannut kuvitella jokapäiväistä elämänmenoa noiden toisten ihmisolentojen parissa, jotka elivät elämäänsä häiriintymättä orpolapsista.

Je-ru-sha Abbot sinua tarvitaan kansliassa ja paras on että lähdet kohta!

Tommy Dillon, joka oli ollut mukana kuorossa, tuli laulellen portaita ylös ja pitkin käytävää, ja hänen loilotuksensa tuli äänekkäämmäksi mikäli hän lähestyi huonetta 7. Jerusha riistäytyi irti ikkunasta ja kävi jälleen kohtaamaan elämän vaikeuksia.

"Kuka tarvitsee?" katkaisi hän Tommyn laulun, äänessä terävän levoton sävy.

Mrs. Lippett kansliassa ja taitaa olla vihainen. Ah-amen!

lauloi Tommy hurskaasti, mutta hänen äänensä ei ollut kokonaan pahanilkinen. Paatuneimmassakin orpolapsessa oli myötätuntoa hairahtunutta sisarta kohtaan, joka kutsuttiin kansliaan vihastuneen johtajattaren eteen, ja Tommy piti Jerushasta, vaikka tämä väliin ravistikin häntä käsivarresta ja miltei hankasi pois hänen nenänsä.

Jerusha lähti pitemmittä puheitta, mutta hänen otsallaan oli kaksi yhdensuuntaista viivaa. Hän pohti mielessään, mikä nyt oli voinut mennä hullusti. Eivätkö voileivät olleet kyllin ohuita? Oliko pähkinäkaakuissa kuoria? Oliko joku naisvieras nähnyt reiän Susie Hawthornin sukassa? Oliko -- oi kauhua! -- joku noista F-huoneen pikku enkeleistä "höystänyt" Johtokunnan Jäsentä?

Pitkässä alaeteisessä ei ollut vielä sytytetty valoja, ja kun Jerusha tuli alas, oli viimeinen Johtokunnan Jäsen lähtemäisillään ovesta, joka vei porttikäytävään. Jerusha ehti saada vain aivan epämääräisen vaikutelman miehestä -- ja se vaikutelma oli pelkkää pituutta. Mies huiskutti kädellään autolle, joka odotti kaartuvassa käytävässä. Kun auto lähti liikkeelle ja lähestyi, kulkien pienen matkaa eteenpäin, niin sen häikäisevät etulyhdyt loivat hänestä kovan varjon eteisen seinälle. Varjossa näkyi hullunkurisen pitkät käsivarret ja jalat, jotka venyivät pitkin eteisen lattiaa ja ylös seinille. Se oli totisesti kuin suunnaton, huiskuttava setä pitkäsääri. [Engl. sana Daddy-Long-Legs merkitsee myöskin erästä pitkäjalkaista kovakuoriaista.]

Jerushan huolestunut ilme vaihtui nopeaksi nauruksi. Hän oli luonnostaan aurinkoinen sielu, ja oli aina tarttunut kiinni pienimpäänkin hauskutuksen mahdollisuuteen. Jos niin painostavasta tosiseikasta kuin eräästä Johtokunnan Jäsenestä voi saada jotakin hupia, oli se kerrassaan odottamaton onni. Hän tuli kansliaan aivan virkistyneenä ja astui Mrs. Lippettin eteen hymyilevin kasvoin. Hänen ihmeekseen oli johtajatarkin, jollei nyt suorastaan hymyssäsuin, niin ainakin huomattavan ystävällinen; hänen kasvoillaan oli miltei yhtä hauska ilme kuin se, minkä hän puki ylleen vieraskäyntejä varten.

"Istu, Jerusha, minulla on jotakin sanottavaa sinulle."

Jerusha istahti lähimmälle tuolille ja odotti miltei henkeä pidättäen. Auto suhahti ikkunan ohi. Mrs Lippett katsoi sen jälkeen.

"Kiinnititkö huomiosi herrasmieheen, joka juuri lähti?"

"Minä näin hänen selkänsä."

"Hän on meidän mahtavimpia Johtokunnan Jäseniämme ja on lahjoittanut suuria rahasummia orpokodin ylläpitoa varten. Minulla ei ole lupa mainita hänen nimeänsä, hän erityisesti pani ehdoksi, että saisi pysyä tuntemattomana."

Jerushan silmät hieman levisivät; hän ei ollut tottunut siihen että hänet kutsuttiin kansliaan keskustelemaan johtajattaren kanssa Johtokunnan Jäsenten päähänpistoista.

"Tämä herrasmies on kiinnittänyt huomionsa useihin meidän poikiimme. Muistatko Charles Bentonin ja Henry Freisen? Heidät molemmat kustansi korkeakouluun Mr. -- hm -- tämä Johtokunnan jäsen, ja molemmat ovat kovan työn ja menestymisen avulla maksaneet takaisin rahan, joka oli niin jalomielisesti kulutettu. Muuta maksua ei tämä herrasmies halua. Tähän saakka hänen ihmisystävällisyytensä on kohdistunut vain poikiin; en ole koskaan kyennyt herättämään hänessä vähintäkään mielenkiintoa laitoksen tyttöihin, ansaitsivat he sen sitten miten tahansa. Hän ei välitä tytöistä, sen voin sanoa sinulle."

"Ei, ma'am", mumisi Jerusha, koska näytti siltä että tässä kohden odotettiin jonkinlaista vastausta.

"Tämänpäiväisessä kokouksessa otettiin puheeksi kysymys sinun tulevaisuudestasi."

Mrs. Lippett antoi pienen hiljaisuuden seurata puhettaan ja jatkoi sitten hitaalla ja rauhallisella tavalla, joka pani hänen kuulijansa äkkiä pingoittuneet hermot äärimmäisen ankaralle koetukselle.

"Tavallisesti, niinkuin tiedät, ei lapsia pidetä täällä kun he ovat täyttäneet kuusitoista vuotta, mutta sinun suhteesi tehtiin poikkeus. Olit lopettanut meidän koulumme neljätoistavuotiaana, ja koska olit suoriutunut hyvin opinnoissasi -- et aina, se minun täytyy sanoa, käytöksessäsi -- päätettiin antaa sinun käydä oppikoulua kylässä. Nyt lopetat senkin, ja tietenkään ei orpokoti enää voi vastata elatuksestasi. Nytkin jo olet saanut kaksi vuotta enemmän kuin useimmat."

Mrs. Lippett sivuutti sen tosiseikan, että Jerusha oli näinä kahtena vuonna tehnyt kovaa työtä elatuksensa puolesta ja että laitoksen etu aina oli ollut ensi sijalla ja hänen kasvatuksensa toisella. Päivinä sellaisina kuin tämäkin hänen täytyi jäädä kotiin puuhaamaan.

"Niinkuin sanoin, otettiin puheeksi kysymys sinun tulevaisuudestasi, ja päiväkirjasi tutkittiin -- tutkittiin perinpohjin."

Mrs. Lippett suuntasi moittivan katseen syytettyjen penkille, ja vanki näytti syylliseltä, koska sitä nähtävästi odotettiin -- ei siksi että hän olisi voinut muistaa mitään silmäänpistävän mustia sivuja päiväkirjassaan.

"Tietenkin olisi luonnollisin menettelytapa sinunlaisesi suhteen toimittaa sinulle paikka, jossa voisit ruveta tekemään työtä, mutta sinä olet menestynyt koulussa erinäisissä opinhaaroissa; näyttääpä siltä että edistymisesi englanninkielessä on ollut loistavaa. Miss Pritchard, joka kuuluu tarkastuskomiteaamme, on myöskin kouluneuvoston jäsen; hän on keskustellut äidinkielen opettajasi kanssa ja puhui kokouksessa puolestasi. Hän myöskin luki ääneen kirjoittamasi lastun nimeltä 'Sininen Keskiviikko'."

Jerushan syyllinen ilme ei tällä kertaa ollut teeskennelty.

"Minusta tuntuu että osoitit hyvin vähän kiitollisuutta saattaessasi naurunalaiseksi laitoksen, joka on tehnyt niin paljon puolestasi. Jollet olisi onnistunut olemaan sukkela, epäilen, tokko sinulle olisi annettu anteeksi. Mutta sinun onneksesi Mr. --, se on, tuo herra, joka äsken lähti -- näyttää omaavan ylenmääräisen huumorin lahjan. Tuon nenäkkään paperin perusteella hän on tarjoutunut lähettämään sinut korkeakouluun." [Alkukielellä college, amerikkalainen oppilaitos ylemmän koulun ja yliopiston välillä.]

"Korkeakouluun?" Jerushan silmät levisivät suuriksi.

Mrs. Lippett nyökäytti päätään.

"Hän jäi keskustelemaan kanssani ehdoista. Ne ovat tavattomat. Tuo herrasmies on epävakainen, minun täytyy sanoa. Hän uskoo että sinussa on omintakeisuutta, ja aikoo kasvattaa sinusta kirjailijan."

"Kirjailijan?" Jerushan mieli turtui. Hän kykeni vain toistamaan Mrs. Lippettin sanat.

"Se on hänen toivomuksensa. Tuleeko siitä mitään, sen on tulevaisuus osoittava. Hän antaa sinulle hyvin runsaan koulurahan, melkein liiankin runsaan sinunlaisellesi tytölle, joka ei koskaan ole saanut mitään kokemusta rahan käsittelystä. Mutta hän on suunnitellut asian yksityiskohtia myöten, enkä katsonut voivani tehdä mitään ehdotuksia. Sinä jäät tänne vielä kesäksi ja Miss Pritchard on ystävällisesti tarjoutunut valvomaan pukuvarastosi täydentämistä. Maksu ylläpidosta ja opetuksesta suoritetaan suoraan korkeakouluun, ja lisäksi saat niiden neljän vuoden aikana, jotka siellä olet, kolmekymmentäviisi dollaria kuussa käsirahaa. Se tekee sinulle mahdolliseksi päästä samaan asemaan kuin muutkin opiskelijat. Rahat lähettää tämän herran yksityissihteeri sinulle kerran kuussa ja siitä hyvästä on sinun kirjoitettava kuittauskirje kerran kuussa. Se on -- sinun ei tarvitse kiittää häntä rahasta, hän ei tahdo että siitä mainitaan, mutta sinun tulee kirjoittaa kirje, jossa kerrot opintojesi edistymisestä ja jokapäiväisen elämäsi yksityiskohdista. Juuri sellaisia kirjeitä kuin kirjoittaisit vanhemmillesi, jos he eläisivät."