Hans Nielsen Hauge

Tuolla tuli kaksi poikaa, toinen kuusitoista ja toinen noin neljätoista vuotias, hiljaisina ulos avoimesta tuvan ovesta. He seisahtuivat hetkiseksi porraskivelle; sitten menivät he hiljalleen renkipojan luo, joka istui rattaiden väliaisalla, ja istuutuivat siihen. Ne olivat Niels Mikkelsenin kaksi poikaa, Mikkel ja Ole.

Taaskin vallitsi hiljaisuus; renki oli ottanut esiin puukkonsa ja vuoleskeli löytämäänsä honkatikkua. Pojat istuivat kädet sylissä. Rakennusten välistä voi ikkunasta nähdä isän leveän haahmon; hän istui ja luki tuolla sisällä. Ja ovi oli edelleenkin auki.

Nyt tuli koira hitaasti ja väsyneesti ulos, seisoi rakennusten välissä, vainueli ja tuli hiljaa jolkutellen näitä kolmea kohden. Sen selkää siliteltiin, se meni vuoroonsa kunkin luokse ja sitten hitaasti edelleen portin luo, johon se asettui vahtimaan.

Renkipoika istui hiljalleen hyräillen ja vuoli lastuja honkatikusta. Heittipä jonkun lastun poikain päälle ja hymyili samalla. He heittivät takaisin ja hymyilivät myöskin, mutta eivät puhuneet mitään.

Vähän ajan kuluttua pani renkipoika puukon tuppeen, antoi honkatikun pudota ja istui kädet sylissä.

"Aholla on tänä yönä tanssit", sanoi hän.

Pojat katsoivat häneen.

"Niinkö?" sanoivat he molemmat yht'aikaa.

Ja sitten vallitsi täydellinen hiljaisuus.

Vihdoinkin puheli nuorempi, Mikkel, hän, joka oli neljäntoista vuotias:

"Menetkö sinä sinne?" kysyi hän matalalla äänellä. Ja hän vilkaisi ikkunaan, jonka sisäpuolella isä edelleenkin leveänä istui ja luki.

Renkipoika hymyili.

"Lähdetkö sinäkin ehkä mukaan?" kysyi hän.

Poika oli kauan vaiti, silmäili vanhempaa veljeään ja oli edelleen vaiti.

"En -- sitäpä en tee", sanoi hän vihdoin.

Renkipoika hymyili taaskin.

"Sinäpä et tohdi", sanoi hän. "Sinäpä et saa isältäsi lupaa siihen."

Mikkel ei heti vastannut. Hän istui ja tuijotti eteensä.

"Se on synti", sai hän vihdoin hiljaa ja vitkalleen sanoneeksi.

Renkipoika vihelsi ja katseli sormiaan.

"Niinhän pappikin sanoo", vastasi hän.

Ja taas oltiin kauan hiljaa.

Vähän ajan kuluttua puhui renkipoika taaskin:

"Niinpä niin -- sinähän oletkin vielä pieni mennäksesi tanssiin, sinä", sanoi hän.

Tähän ei vastattu.

Renkipoika nousi ja meni navettaan päin; molemmat pojat istuivat hetkisen; sitten hekin nousivat ja seurasivat.

Renkipoika seisoi navetan ovella ja katseli sisälle. Palvelustyttö lypsi siellä.

"Menetkö tanssiin tänä iltana?" kysyi hän.

"En tiedä", vastasi tyttö sisältä.

"Sinne tulee paljon. Kristen Gleng tulee soittamaan."

Renkipoika solui sisälle navettaan ja jäi sinne seisomaan puolipimeään.

"Sittenpä tulee hauskaa", kuului palvelustytön ääni tuolta sisältä.

Molemmat pojat, jotka seisoivat ulkopuolella, kuulivat että hän nauroi samalla kertaa.

Mikkel meni sisälle ja seisoi nyt navetan ovella; Ole seisoi ulkopuolella.

Silloin tuli renkipoika taas takaisin puolipimeästä ja seisoi ovella Mikkelin luona. Palvelustyttö tuolla sisällä istuutui taasen ja lypsi.

"Mihin Hans on joutunut?" kysyi renkipoika.

Mikkel vetäytyi ulos navetan ovelta.

"Hän lukee", vastasi hän laimeasti.

Renkipoika hymyili.

"Hän lukee lujasti", sanoi hän.