Patty ja Priscilla

I. Tunteellinen ovenvartija. II. Vanha pelko. III. Herkkäuskoinen herra Todhunter. IV. Etiikan luento. V. Salaperäinen Kate Ferris. VI. Tarina, johon oli neljä jatkoa. VII. Muinaisenglanninkielen tutkinto. VIII. Robertin kuolema. IX. Patty lohduttajana. X. Italian kautta. XI. "Paikallisväri." XII. Seuratapojen vaatimukset. XIII. Mela ulkona. XIV. Tarina vainotusta tytöstä. XV. Patty ja piispa.

I LUKU.

Tunteellinen ovenvartija.

"Mustetolpot", huomautti Patty, imien loukkaantunutta peukaloaan, "eivät nähtävästi ole tarkoitetut nupien naulaamista varten. Tarvitsisin välttämättä vasaran."

Tämä huomautus jäi vastausta vaille, ja Patty laskeutui alas pystyportaiden ylimmältä astuimelta ja meni huonetoverinsa luo, joka istui lattialla ottamassa esille vaatearkusta sohvatyynyjä ja verhoja.

"Priscilla", sanoi hän pyytäen, "sinulla ei ole mitään tekemistä. Menepäs noutamaan Petersiltä vasara."

Priscilla nousi vastahakoisesti. "Luulen, että ainakin viisikymmentä tyttöä on jo käynyt sitä pyytämässä."

"Viis' siitä, hänellä on omansa takataskussaan. Lainaa se. Ja Pris", -- huusi Patty vielä hänen jälkeensä -- "pyydä sitten, että hän lähettää jonkun miehen ottamaan tämän astiakaapin oven saranoiltaan."

Sillävälin istuutui Patty portaiden ylimmälle astuimelle ja katseli allaan olevaa sekamelskaa. Itämainen, ruo'oista tehty nojatuoli, jonka kädensijat olivat jokseenkin pahoin kuluneet, muutamia pienempiä erilaisia tuoleja, kaksi pulpettia, sohva, pöytä ja kaksi vaate-arkkua olivat yhdessä läjässä keskellä huonetta. Lattia, sikäli kuin sitä voi sieltä täältä huonekalujen lomasta huomata, oli ruohon-viheriän maton peitossa, kun taas ikkuna- ja oviverhot olivat räikeän karmosiinipunaisia.

"Tuskinpa vaan kukaan", ajatteli Patty itsekseen katsellessaan kalustoa, "kutsuisi tätä värien sopusoinnuksi."

Samassa koputettiin ovelle. "Sisään", sanoi hän.

Ovelle ilmestyi siniseen, nilkkaan asti ulottuvaan, liinaiseen merimiespukuun puettu tyttö, jolla oli pitkä hiuspalmikko niskassaan. Patty tutki häntä ääneti. Tytön silmät harhailivat hämmästyneinä ympäri huonetta ja kiintyivät lopuksi portaiden huipulle.

"Minä -- minä olen 'nahkiainen'" ["nahkiaisiksi" kutsuttiin ensikurssilaisia], aloitti hän.

"Mutta, rakas ystävä", mutisi Patty ikäänkuin anteeksi pyytäen, "minä olisin luullut Teitä yläluokkalaiseksi; mutta" -- viitaten kädellään lähintä vaate-arkkua -- "tulkaa sisään ja istukaa. Minä tarvitsen Teidän neuvoanne. Tässä esimerkiksi on vihreitä värivivahduksia", sanoi, hän ikäänkuin jatkaen keskustelua, "jotka eivät niinkään huonosti sovi yhteen punaisen kanssa; mutta sanokaa suoraan, sopiiko tuo vihreä vivahdus mihinkään?"

"Nahkiainen" katsoi vuoroin Pattya vuoroin mattoa ja hymyili epävarmasti. "Ei", sanoi hän, "sitä minä en luule."

"Tiesin, että sanoisitte niin", huudahti Patty, huoaten helpoituksesta. "Mutta mitä sitten neuvoisitte meidän tekemään sille?"

"Nahkiainen" joutui hämilleen. "En tiedä, ellette ota sitä pois", änkytti hän.

"Sepä mainiota!" huudahti Patty. "Kummallista, ettemme ole ennen tulleet sitä ajatelleeksi."

Priscilla palasi samassa takaisin ilmoittaen: "Peters on epäluuloisin mies, minkä olen koskaan tuntenut!" Mutta hän vaikeni äkkiä huomatessaan "nahkiaisen."

"Priscilla", sanoi Patty ankarasti, "ethän vain liene ilmaissut, että ripustamme verhoja seinille."

"Koetin välttää sitä", sanoi Priscilla, "mutta hän luki totuuden silmistäni. Hän oli tuskin katsahtanut minuun kun hän sanoi: 'Kuulkaapas neiti, tiedättehän Te, että on vastoin sääntöjä ripustaa verhoja seinille ja lyödä nauloja rappaukseen, ja minä en luule Teidän tarvitsevan ollenkaan vasaraa'."

"Hävytön olento!" huudahti Patty.

"Mutta", jatkoi Priscilla nopeasti, "minä pistäysin tullessani Georgie Merrilesin luo ja lainasin hänen vasaransa. Oh, olin vähällä unohtaa", lisäsi hän, "Peters sanoi, ett'emme saa ottaa ovia pois saranoiltaan -- että niin pian kuin me olemme ottaneet omamme pois paikoiltaan, niin viisisataa muuta nuorta neitosta tahtoo tehdä samoin ja silloin riittää puolelle tusinalle miehiä koko kesäksi työtä asettaessaan niitä taas paikoilleen."

Pattyn otsa vetäytyi pahaaennustavaan ryppyyn ja "nahkiainen" kysyi pelokkaasti: "Kuka on Peters?"

"Peters", sanoi Priscilla, "on lyhyt, vääräsäärinen herrasmies, jolla on punainen Van-Dyck-parta, ja jonka varsinainen arvonimi on ovenvartija, mutta joka tosiasiassa on diktaattori. Jokainen pelkää häntä -- myöskin Prexy."

"En minä kuitenkaan", sanoi Patty, "ja", lisäsi hän päättävästi, "tuo ovi täytyy saada pois, sanokoonpa hän sitä tai tätä ja luulen, että saamme siis ottaa sen itse."

Hänen silmänsä kiintyivät jälleen mattoon ja hänen katseensa kirkastui. "Oh, Pris, meillä on uusi oivallinen suunnitelma. Tämä pikku ystäväni ei sano pitävänsä matosta ollenkaan ja ehdottaa, että ottaisimme sen pois ja maalaisimme lattian mustalla värillä. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siinä", lisäsi hän, "että flaamilainen tammilattia ryijyllä peitettynä olisi paljon kauniimpi."

Priscilla katsoi epäilevästi "nahkiaiseen" ja sitten lattiaan. "Luuletteko, että he suostuvat siihen?"

"Sitä emme koskaan kysy heiltä", sanoi Patty.

"Nahkiainen" nousi veltosti ylös. "Minä tulin", sanoi hän epäröiden, "ottamaan selvää -- minä sain kuulla, että tytöt lainaavat vanhoja kirjojaan, ja minä ajattelin, että jos Te tahtoisitte --"

"Tahtoisitte!" sanoi Patty vakuuttavasti, "me lainaamme sielummekin viidestäkymmenestä centistä lukukaudessa."

"Se -- se oli latinan sanakirja, jota minä olisin tarvinnut", sanoi "nahkiainen", "ja viereisen huoneen tytöt sanoivat, että Teillä on kenties sellainen."

"Ja kaunis onkin", sanoi Patty.

"Mitä vielä", keskeytti Priscilla. "Hänen kirjastaan ovat kaikki lehdet O:sta R:ään poissa ja se on muutenkin aivan repaleinen, mutta minun", -- hän penkoi erästä laatikkoa ja veti sieltä esiin paksun niteen ilman kansia -- "vaikka se ei olekaan niin kaunis kuin se oli kerran, niin se on vielä yhtä käyttökelpoinen."

"Minun on selityksillä varustettu", sanoi Patty, "ja kuvitettu. Näytän heti miten erinomainen kirja se on"; ja hän alkoi laskeutua portaita, mutta Priscilla esti hänet tulemasta alas ja hän nousi jälleen ylimmälle astuimelle. "Minkä tähden", päivitteli hän pelästyneelle "nahkiaiselle", "ette sanonut tarvitsevanne sanakirjaa ennenkuin hän tuli takaisin. Sallikaa minun antaa Teille muutamia neuvoja koulu-uranne alussa", lisäsi hän opettavaisesti. "Älkää koskaan valitko itseänne suurempaa huonetoveria. Ne ovat vaarallisia."

"Nahkiainen" peräytyi äkkiä ovea kohden, joka samassa aukeni ja kynnykselle ilmestyi miellyttävän näköinen tyttö, jolla oli untuvanpehmeä, punertava tukka.

"Pris, sinä pakana veit minun vasarani!"

"Oh, Georgie, me tarvitsemme sitä paremmin kuin sinä! Tule sisään ja auta meitä naulaamisessa."

"Hei, Georgie", huudahti Patty portailta. "Etkö luule tästä huoneesta tulevan kauniin, sitten kun olemme saaneet sen valmiiksi?"

Georgie katseli ympärilleen. "Sinä olet paljon toivorikkaampi kuin minä olisin", naurahti hän.