Sysmäläinen: Humoristinen historiallinen romaani

Suuressa majatalossa, jonka saksalaiset kauppiaat olivat rakentaneet Turkuun asunnokseen käydessään siellä kauppamatkoillaan, vallitsi suuri rähäkkä. Tuvan perällä seisoi hajareisin nuori, roteva mies, joka miekallaan taisteli kymmenkuntaa hänen kimppuunsa hyökkäävää kauppiasta vastaan. Hänen takanaan laiha miehen ruipelo koetti toisen leveän selän takana piilotteleida.

-- Te saksalaiset koirat, jos tahdotte saada vatsaanne reikiä, niin tulkaa vaan lähemmäksi, huusi taisteleva mies, ja samassa hän jo antoi lähimpänä seisovalle sellaisen pistoksen keskelle mahaa, että haavoitettu pahasti parkaisten keikahti syrjään.

Hän huitoi ja pisteli miekallaan oikealle ja vasemmalle, seisoessaan hajareisin suojelemassa takanaan olevaa miestä.

-- Anna pois tuo mies meille! huusivat saksalaiset kauppiaat mongertaen puutteellista suomeaan.

-- Tulkaa ottamaan, jos mielenne tekee! Arvid Henrikinpoika Tandefelt ei ole niitä miehiä, jotka tekevät nöyrästi sen, mitä kamasaksat sanovat.

Ja samassa hän jo sivalsi erään kauppiaan poskeen pitkän haavan.

-- Päästä tuosta ulos sisusi, elä suustasi! huusi hän.

-- Piruko sinua riivaa, sinä itsepäinen mies? huusi muuan kauppias.

-- Ei siihen pirua tarvita, kyllä omakin luonto siihen riittää! vastasi Arvid Tandefelt.

-- Me paloittelemme sinut aivan pieniksi kappaleiksi, senkin suomalainen maankiertäjä!

-- Sitä minä uskallan epäillä, sillä olen minä ennenkin miekallani koetellut, minkälaista saksalaisen liha on, ja minä olen huomannut, että miekka menee sen sisään kuin lusikka puuroon. Ei kuulu muuta kuin pieni pirahdus vain!

-- Senkin ryysyläinen!

-- Vai ryysyläiseksi sinä sanot Stålhandsken ratsumiestä! Katso, etten revi miekallani sinun hienoa verkapukuasi vaimollesi matonkuteiksi, huusi Tandefelt, ja samassa hän jo taitavasti veti kalvallaan saksalaisen takin halki.

Ase välähteli hänen kädessään, se pisteli, se löi, ja koko ajan hän suorastaan nautti tästä, sillä joka kerta kun saksalainen sai iskun -- ja se tapahtui tuhka tiheään -- nauroi hän ääneen, ja hänen naurunsa kaikui kirkkaana saksalaisten kiroilujen keskellä.

-- Jollet anna tuota miestä meille, niin me otamme sinut hengiltä!

-- Siihen ei saksalainen tähänkään asti ole pystynyt, vastasi Tandefelt. Luuletteko, että minä ensi kertaa olen katselemassa saksalaisia vasten naamaa? Kyllä minä sen ihmislajin tunnen jo ennestäänkin, sen voin teille vakuuttaa, niin hyvin kuin se joka heidät on nähnyt sekä edestä että takaa.

Jo oli monta kauppiasta taisteluun kykenemättömänä, ja ne, jotka vielä sitä jatkoivat, alkoivat käydä varovaisiksi, sillä he näkivät, että tuon vimmatun miehen kanssa ei ollut hyvä leikkiä. Arvid Tandefelt hypähteli taistellessaan pitkin tuvan seinän viertä ovea kohden, ja laiha mies, jota hän näin suojeli, pujahteli sen mukaan hänen takanaan. Kun ovelle oli tultu, sieppasi Arvid säpistä ja veti oven nopeasti kiinni.

-- Kas niin, huusi hän, nyt saamme tehdä lopun leikistä! Kenellä vielä on vaatteensa ehjinä, hän tulkoon nyt minun luokseni, niin näytän minä hänelle hiukan sysmäläisiä ratkomistemppuja.

Kauppiaille tuli jo hätä käteen, ja he alkoivat käydä sovinnolle.

-- Saat mennä, ja vie tuo mies mukanasi! sanoi eräs heistä. Me emme enää tahdo hänelle mitään pahaa tehdä.

-- Jos niin on, sanoi Arvid ja pisti tyynesti miekkansa tuppeen, niin ollaan ja eletään sitten sovussa.

Äkkiä koko melu ja rähäkkä taukosi.

-- Minkä tähden sinä tuota miestä olet puolustanut? kysyi muuan kauppias, kun tuvassa taas tuli hiljaista.

-- Minä puolustan aina sitä, jonka kimppuun hyökätään. Minä näin teidän ajavan häntä takaa ja kuulin hänen huutavan apua. Totta kai minä silloin tulen auttamaan.

-- Tiedätkö, mitä hän on tehnyt?

-- Mitä se minuun kuuluu! Minä puolustan, ja sillä hyvä.

-- Ketä tahansa?

-- En aivan ketä tahansa, mutta jokaista, joka suomea puhuu.

-- Jokaista suomea puhuvaa varastakin siis?

-- Kuka tässä varkaista puhuu? Niitä minä olen aina vihannut. Niitä minä en puolusta! ärähti Arvid.

-- Tuo mies on varas, ja häntä sinä kuitenkin puolustat miekallasi.

-- Onko se totta? huusi Arvid kiukkuisesti laihalle miehelle.

Tämä katsoi viisaammaksi korjata koipensa ovea kohden. Mutta Tandefelt karjaisi jyrisevällä äänellä:

-- Seis, ruipelo! Mitä sinä olet tehnyt?

-- Minäkö? En kerrassaan mitään. Minä vain katselin ja ihailin näiden kauppiasten tavaroita. Ja sitä kai saa aina tehdä. Eihän muuten kaupoista mitään tule.

-- Vai katselit? huusivat saksalaiset. Sinähän aioit ottaa tavarat ja jättää ne maksamatta.

-- En minä olisi maksamatta jättänyt, jos minulla olisi ollut rahaa, sanoi mies.

-- Elä siinä venkaile, vaan puhu, miten asia on, sanoi Tandefelt.

-- Minä menin tuolla pihalla olevaan aittaan, jossa näiden kauppiasten tavaroita on, ja katselin, mitä hyvää he nyt taas olivat tuoneet tänne Turkuun. Silloin he suurella huudolla tulivat minun luokseni ja alkoivat ajaa minua takaa. Onkos sitten ihme ja kumma, jos minä silloin, kun henkeä uhataan, alan huutaa?

Kiukusta punaisena seisoi Arvid Tandefelt miehen edessä.