Kalavartion seikkailut

Valkoiset ja keltaiset. Kreikkalaisten kuningas. Osterirosvoja takaa-ajamassa. "Lancashiren kuningattaren" piiritys. Charlesin juoni. Demetrios Contos. Keltainen liina.

VALKOISET JA KELTAISET.

San-Franziskon lahti on niin leveä, että myrskyt siinä ovat merenkulkijoille usein vaarallisemmat kuin valtamerellä pahimmillaankaan ollen. Lahdessa on kaikkia mahdollisia kaloja ja senpävuoksi hääriikin siinä alituisesti tavaton paljous kalastaja-aluksia ja kaikenkarvaisia kalastajia. Kalojen suojelemiseksi tältä kirjavalta, uivalta asutukselta on julkaistu joukko erinomaisia lakeja, joiden noudattamista pitää silmällä kalavartio. Kalavartion tehtävä ei ole helpoimpia, sen historia kertoo tappioistakin ja useampi kuin yksi vartiomies on saanut tuhonsa tässä vaarallisessa palveluksessa. On ollut tietysti voittojakin -- luvattomasti kalastaessaan kalastajat vielä useammin kadottavat yhteenotoissa tovereitaan. Kaikista hurjimpina kalastajien keskuudessa pidetään kiinalaisia meriäyriäisten pyydystäjiä. Suuret äyriäislaumat ryömivät tavallisesti meren pohjaa myöten makeille vesille, palaten taas takaisin. Käyttäen hyväkseen luodetta ja vuoksea kiinalaiset pyydystävät äyriäisiä tiheisiin verkkoihin, joista saalis siirtyy heidän patoihinsa. Tästä ei olisi mitään sanottavaa, ellei verkoissa olisi liian kapeat silmukat.

Pieninkään äyriäinen, kaikista pienin, juuri syntynyt, ei vielä neljännes tuumankaan pituinen äyriäispoikanen, ei pääse verkon silmien läpi. Pedro- ja Paulo-niemien kauniit rannat, joissa äyriäisten pyydystäjät asuvat, ovat kauhean näköisiä ja hajuisia miljaardien mätänevien kalojen vuoksi. Kalavartion velvollisuuksiin kuuluu tämän varkain pyydystämisen, joka uhkaa puhdistaa lahden kokonaan äyriäisistä, ehkäiseminen.

Ollessani kuusitoista vuotias poikanen olin jo erinomainen merimies ja tunsin lahden pitkin ja poikin. Senvuoksi määräsi kalansuojeluskomitea minun veneeni "Pohjan Hirven" vartiopalvelusveneeksi ja minut itseni valittiin vartiomieheksi. Kun ensin työskentelimme Ylälahdella ja joissa kreikkalaisten kalastajien joukossa, missä veitset välähtelivät heti hälyytyksen sattuessa ja jossa miehet antoivat pidättää itsensä vain nähdessään heihin suuntautuneen revolverin piipun, tervehdimme ihastuksella määräystä siirtyä Alalahdelle kiinalaisia vastaan.

Meitä oli kuusi miestä kahdessa aluksessa. Välttääksemme epäluuloja menimme alaspäin pimeän tultua ja laskimme ankkurin vedestä pistävän niemekkeen luo, jota kutsuttiin Pinolin saareksi. Kun itä alkoi vaaleta, me nostimme ankkurin ja ohjasimme rantatuuleen pyrkiäksemme viistoon yli lahden Pedro-niemelle. Aamusumu syveni ja riippui yli veden, oli mahdoton nähdä mitään, ja me aloimme lämmittää itseämme kuumalla kahvilla. Samalla täytyi meidän ryhtyä hyvin epäkiitolliseen työhön, tyhjentämään alustamme vedestä, sillä jollain tuntemattomalla tavalla oli "Pohjan Hirvi" saanut huomattavan vuodon. Puoli yötä meni painolastin siirtoon ja sen tarkastukseen. Vesi tunkeutui ponnisteluistamme huolimatta alukseemme, vaikkakin keskitimme koko tarmomme sen poisheittämiseen.

Kahvin jälkeen kolme miestä siirtyi toiseen alukseen -- kolumbialaiseen lohiveneeseen -- jättäen meidät toiset kolme "Pohjan Hirveen". Molemmat alukset purjehtivat päivännousuun saakka yhdessä. Kun aurinko nousi ja sen kuumat säteet hajoittivat sumun, aukeni eteemme eloisa kuva kalanpyydyslaivastosta, joka muodosti puolikuun muotoisen kaaren ja jonka äärimmäiset päät olivat kolmen mailin päässä toisistaan. Kukin "dschonka" oli lujasti sidottu puumerkkiin, joka näytti verkon paikan. Mutta ei ollut mitään ääntä, ei pienintäkään elämän merkkiä kuulunut.

Asema alkoi selvitä. Odottaessaan seisovaa vettä, jolloin saattaisi nostaa raskaat verkot, makasivat kaikki kiinalaiset aluksissaan. Me teimme nopeasti suunnitelmamme.

-- Jokainen teistä heittäytyköön eri dschonkaan -- kuiskasi minulle Le-Grant omasta veneestään. -- Me teemme samalla tavoin, eikä ole mitään syytä epäillä, ettemme onnistuisi sieppaamaan ainakin kuutta dschonkaa.

Me erosimme. Minä käänsin "Pohjan Hirven", laskin tuulen alapuolelta erään dschonkan luo, hellitin isoapurjetta lopettaen vauhdin melkein kokonaan. Aluksemme lipui niin hiljaa dschonkan perän ohi, että eräs vartiomiehistämme helposti hypähti veneeseen. Tiukensin isoapurjetta, kohosin hiukan tuuleen ja aloin pyrkiä toisen dschonkan luo.

Tähän saakka ei ollut kuulunut pienintäkään ääntä, mutta tuskin oli aluksemme kohdannut seuraavan dschonkan, kun nousi melu. Kuului läpitunkevia itämaisia huutoja, revolverin laukaus ja melu yltyi.

-- Hullusti kävi. He varoittavat toisia -- sanoi George, toinen vartiomies, joka seisoi kanssani kannella.

Me olimme juuri laivaston keskuksessa, josta hälyytys leveni uskomattomalla nopeudella. Dschonkkien kansilla tunkeili puoleksi heränneitä pukeutumattomia kiinalaisia. Vihaiset merkkihuudot kajahtelivat yli veden ja jossakin lyötiin hälyytysmerkkiä kiivaasti merisimpukan kuoreen. Minä näin, kuinka oikealla meistä erään dschonkan päällikkö löi kirveellä poikki kiinnitysköyden ja ryntäsi auttamaan miehistöään kohottamaan suurta, karkeatekoista hamppupurjetta. Mutta vasemmalla, toisessa veneessä, olivat kiinalaiset juuri heränneet ja kurkistelivat kannelle. Käänsin "Pohjan Hirven", laskin kylki kylkeen ja George hyppäsi kannelle.

Koko laivasto oli nyt lähtenyt liikkeelle. Purjeiden avuksi lisäsivät he airot ja kiikkuvat dschonkat alkoivat hajaantua joka suuntaan lahdelle. Minä olin nyt yksin "Pohjan Hirvellä". Kuumeentapaisesti etsin tilaisuutta siepatakseni kolmannen dschonkan. Ensimmäisellä yrityksellä kohtasi minua huono onni. Kun ohjasin merkitsemälleni dschonkalle, pullistuivat sen purjeet ja se kohosi tuuleen tavattoman jyrkästi. Se kohosi puoli astetta ylemmäksi "Pohjan Hirveä" ja kunnioitukseni tähän kömpelön näköiseen alukseen kasvoi. Huomaten takaa-ajon toivottomaksi hellitin isoapurjetta ja laskin tuulen alapuolella minusta viistoon seisoviin dschonkoihin, sulkien ne tällä tavoin hyvin epäedulliseen asemaan.

Seuraava merkitsemäni dschonka kiikkui epävarmana edessäni ja kun aioin kääntää pois tuulesta lieventääkseni iskua yhteensattuessa, nousikin dschonka yht'äkkiä tuuleen ja pakeni, likaisten mongoolien päästellessä villejä huutoja kumartuessaan yli airojensa. Mutta minä olin tätä odottanutkin. Nousin heti tuuleen, heittäydyin koko painollani peräsimeen, tein jyrkän käännöksen ja hellitin äkkiä suurta purjetta lieventääkseni yhteentörmäyksestä koituvaa iskua. Dschonkan oikealla puolella olevat kaksi airoa katkesivat ja molemmat veneet törmäsivät rasahtaen yhteen. "Pohjan Hirven" kokkapuu pyyhkäsi ikäänkuin jättiläiskäsi reiästään dschonkan heikon maston ja repi sen suurpurjeen.

Tämä otettiin vastaan hurjalla, vimmastuneella kirkunalla. Paksu kiinalainen, epämiellyttävin, rasvaisin naamoin, päässään keltainen silkkiliina, otti seipään ja alkoi työntää "Pohjan Hirveä" etemmäksi. Odotin hetken voidakseni hellittää viistopurjeen ja juuri silloin, kun "Pohjan Hirvi" alkoi jäädä ja oli dschonkan perän kohdalla, hyppäsin minä siihen kädessäni kiinnitysnuora, jolla kytkin "Pohjan Hirven" siihen kiinni. Kiinalainen rasvaisine kasvoineen lähestyi uhkaavasti minua, mutta minä laskin käteni housujeni takataskulle ja hän pysähtyi. Minä olin aseeton, mutta kiinalaiset olivat oppineet kunnioittavasti suhtautumaan amerikkalaisten takataskuihin. Tällä tavoin toivoin voivani pidättää koko tämän villin joukon sopivan välimatkan päähän itsestäni.

Käskin kiinalaisen heittää ankkurin, mutta hän vastasi: "en ymmärrä". Hänen miehensä eivät myöskään olleet ymmärtävinään ja vaikka merkeillä selvästi ilmaisin heille toivomukseni, kieltäytyivät he ymmärtämästä. Havaitessani tämän kysymyksen edelleen pohtimisen hyödyttömäksi, menin itse keulaan ja laskin ankkurin.

-- Nyt neljä teistä menee minun alukseeni -- sanoin jyrkästi näyttäen samalla sormillani, että neljän oli tultava mukaani, mutta viidennen jäätävä dschonkaan. "Keltainen liina" epäröi, mutta toistin käskyn uhkaavasti (paljon uhkaavammin kuin tunsin) ja ohjasin käteni samalla takataskuun. Se vaikutti "Keltaiseen liinaan" ja synkin katsein muutti hän kolmen toverinsa kera "Pohjan Hirveen". Päästin kiireesti irti kiinnitysköyden ja viistopurjetta tiukentamatta ohjasin dschonkalle, jolla George oli. Täällä oli turvallisempaa, koska meitä oli kaksi ja Georgella oli sitäpaitsi revolveri, jolla äärimmäisessä tapauksessa saattoi suojella itseään. Tästä dschonkasta me otimme myöskin neljä kiinalaista alukseemme, jättäen yhden vartioimaan tavaroita.

Vielä lisäsimme kolmannesta dschonkasta neljä kiinalaista matkustajiimme. Sillä aikaa toinen vartiovene otti myöskin kaksitoista vankia ja tuli viereemme kuormitettuna aivan liiaksi. Tilannetta huononsi vielä se, että vene oli hyvin pieni ja vartiomiehet olivat puristetut niin kiinni vangittujen väliin, että häiriön sattuessa he tuskin olisivat olleet tilaisuudessa tekemään mitään.

-- Teidän täytyy auttaa meidät pulasta -- sanoi Le-Grant.

Katsoin omiin vankeihini, jotka tunkeilivat kajuutassa ja kannella.

-- Voin ottaa kolme -- sanoin minä.

-- Ottakaa neljä -- sanoi hän -- ja minä otan itselleni Billin (kolmannen vartiomiehen). -- Meillä on ahdasta ja tappelun tullen on jokaista valkoista kohti pari keltaista ja se on ehkä juuri sopiva suhde.

Vaihto suoritettiin. Toisessa veneessä nostettiin keskipurje ja se alkoi mennä alas lahtea suunnaten San-Rafaelin vastapäätä oleville soille. Minä asetin paikoilleen viistopurjeen ja seurasin heitä. San-Rafael, jossa meidän piti jättää saaliimme viranomaisille, oli yhteydessä lahden kanssa pitkien, matalien jokien kautta, joita myöten saattoi kulkea vain nousuvedellä. Oli seisova vesi ja koska kohta alkaisi lasku, oli kiirehdittävä, jos mieli välttää puolipäiväistä odotusta.

Rantatuuli alkoi auringon noustessa hiljentyä ja nyt tuuli vain heikkoina henkäyksinä. Etumaisessa veneessä laskettiin airot ja se jätti meidät pian kauas taakseen. Muutamia kiinalaisia seisoi kajuutan oven luona ja kun kumarruin yli puomin korjatakseni purjetta, tunsin, kuinka joku kosketti housujeni takataskua. Tekeydyin niinkuin en olisi kiinnittänyt siihen mitään huomiota, mutta vilkaistuani "Keltaseen liinaan" ymmärsin, että hän oli huomannut, ettei taskussani ollutkaan revolveria, jonka pelko tähän saakka oli pitänyt heitä aisoissa.

Tilanne alkoi käydä vakavaksi, kun sitäpaitsi dschonkkoja pyydystäessä "Pohjan Hirveen" oli tullut paljon vettä, joka tunkeutui jo kajuuttaan. Kiinalaiset huomasivat sen ja katsoivat minuun kysyvästi.

-- Niin -- sanoin minä -- te ette halua heittää pois vettä ja me hukumme kaikki kohta, ymmärrättekö?

Ei, he eivät ymmärtäneet; joka tapauksessa pudistivat he vastaukseksi päätään, vaikkakin heidän kurttuisilla naamoillaan näkyi levottomuuden ilme. Kohotin veneen pohjalta muutamia lautoja, otin laatikosta esille sankoja ja kehoitin merkeillä heitä heittämään vettä pois. Mutta he nauroivat ryhtymättä mihinkään.

Heidän naurunsa ei miellyttänyt minua. Siinä oli uhkaa, yhdistettynä pahaan aikomukseen, päättäen heidän synkistä kasvoistaan. "Keltainen liina" käyttäytyi röyhkeästi siitä lähtien kun huomasi, ettei minulla ollut revolveria, liikkuen vangin luota toiselle innokkaasti vakuuttaen heille jotain.