Kuninkaitten aarteet

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1918.

Johdanto.

"Meidän päiviemme todellinen yliopisto on kirjavalikoima", sanoo Carlyle.

Ruskinin nyt suomennetun kaunopuheisen esityksen alottamalla teossarjalla on kustantaja tahtonut tarjota meikäläiselle yleisölle ensimäisen suomenkielisen yliopiston sitä laatua: lyhyeen sanoen maailmankirjallisuuden huippusaavutukset muinaisuudesta nykyaikaan asti, yhdenmukaisesti toimitettuna ja tarkistettuna kokoelmana, jonka nidoksista ovat takeena pätevät kotimaiset nimet. Suunnattomasta kirjatulvasta poimitaan esille ne tuotteet, jotka kaiken muun edellä kuuluvat meidän kansallisen sivistyksemme kehitysvälineihin.

Ajanjakso on katsottava otolliseksi tällaiselle suurisuuntaiselle yritykselle. Ensi kertaa historiassamme on itsenäinen Suomi nousemassa vapaasti vaurastuttamaan kansalaiskasvatusta. Mielet ovat elpyneet pohtimaan ihmiskunnan suurimpia kysymyksiä ja tavoittamaan parhaita henkisiä arvoja. Levoton yhteiskunnallinen ja taloudellinen murroskausi tuntuu ohimenevältä. -- Mutta tuskinpa olisi hanke taannoisinakaan vuosina osoittautunut ennenaikaiseksi, ainakaan enää silloin kun "Suomalaisen kirjallisuuden edistämisrahasto" alotti vaikutuksensa.

Varsinkin viime vuosina on kyllä saatu toimitetuksi suomenkielelle lukuisia klassillisia teoksia, mutta ne ovat ilmestyneet ilman järjestävää yhtenäistä alotetta, hajallaan, erikokoisina ja usein niin pieninä painoksina, että kirjakauppahinta on ne rajoittanut suppean valiopiirin tarpeiksi. Missä määrin "Kariston klassillinen kirjasto" esiintyy edistysaskeleena, sen osoittaa piankin kokemus. Valinnassa noudatettujen näkökohtien selostaminen ei voisi tuntua erityisemmin vakuuttavalta ilman laajaa vertailevaa arvostelua, jossa klassilliseksi luokitellusta kirjallisuudesta koetettaisiin osoitella kannalta tai toiselta tärkeimpiä meidän yleisöllemme, niinkuin nykyäänkin länsimaissa lukuisat kirjallisuuden käsittelijät sommittelevat eritoten "sadan parhaan kirjan" valikoimia maailmankirjallisuudesta. Riittänee mainita, että ensimäiset kymmenen numeroa ovat osittain saaneet tämän julkaisuvuoronsa nykyhetken vaikuttimista: valtiotaidon peruskirja "Ruhtinas", kansanvaltaisen hallitusjärjestelmän kuuluisa pohjateos "Yhteiskuntasopimuksesta" ja vallankumouksellisen isänmaanmiehen voimakas vetoomus "Ihmisen velvollisuudet" ovat näyttäneet, ansaitsevan erityistä huomiota meillä juuri nyt. Kokonaisuudelle haittaa tuottamatta on aluksi voitu pitää silmällä sitäkin tarkoitusperää, että hetkellisten poikkeusolojen vallitessa siirrettäisiin tuonnemmaksi sellaisia teoksia, joiden laajuus nyt kohottaisi hintaa ylettömäksi. Sarjan jatkuminen on eheyden vuoksi ajateltu tapahtuvaksi siten, että siihen kulloinkin järjestetään kymmenen kirjaa kerrallaan jonkunlaista vaihtelua eli monipuolisuutta edustavina sikerminä.

Tällaisen sarjan merkityksestäkään ei tässä tarvitse enempää lausua; on turha näyttää aurinkoa kynttilällä: "Kuninkaitten aarteet" on tässä kohden koko valikoiman esipuheena... jonka edessä muu suosittelu surkastuisi mitättömäksi.

John Ruskin (1819-1900), joka yllämainitusta käytännöllisestä syystä esitellään ensimäisenä tässä sarjassa, vaikkakin toimintakaudeltaan äskeisimpänä, tulee toisella kertaa seikkaperäisemmin puheeksi, kun hänen pääteoksiansa käännätetään. "Kuninkaitten aarteiden" johdannoksi vain muutama sana.

Hän oli julkisen sanan suuria taistelijasieluja -- yleväluontoinen, jalomielisille vaikutteille herkkä ja vastuksista väistymätön, mutta pikaistuva ja vakaumustensa varmuudessa hieman suvaitsemattomuuteen luontuva. Ruskin esiintyy englantilaisessa kirjallisuudessa yhäti aivan etevimpiin tyylitaitureihin kuuluvana; kaikki ajattelun aiheet saavat hänen sanoissaan värikkään eloisuuden. Jo omana aikanaan hän saavutti johtavan sijan kansansa sivistyselämässä, ensin taiteen alalla, jota hän monet vuodet suorastaan hallitsi ylimpänä tuntijana, ja sittemmin (sekä pysyvämmin) taloustieteen ja yhteiskunnallisten uudistusten suurmiehenä, vaikka häntä ensimältä katsottiin epäkäytännölliseksi unelmoitsijaksi. Vanhuuden vaitiolo syrjäytti jossain määrin hänen asemaansa, kuten yleensäkin tapahtuu, mutta ihmisystävällisen ajattelijaneron merkitys on nykyään vakaantunut ja levinnyt kaikkiin sivistysmaihin: hänen epälukuisten julkaisujensa pääainekset ovat säilyviä, ja niiden esitystapa tenhoaa meidänkin päivinämme niinkuin tuo syvämielinen, kiihkeä arvostelija ja kulttuurin rakentaja seisoisi ilmielävänä edessämme esitelmää pitäen.

Ruskin syntyi Lontoossa; isä oli varakas viinikauppias, skotlantilainen kuten brittiläisen henkevyyden toinenkin samanaikainen suurmies ja aatteellinen taistelija Carlyle. Hyvän yliopistokoulutuksen alkeet saaneena nuorena miehenä hän Italian matkalla v. 1840 tutustui etevään maanmieheensä, auringonvalo-tauluistaan tunnettuun taidemaalari Turneriin, ja alkoi innokkaasti syventyä taiteen tehtäviin. Kolmea vuotta myöhemmin ilmestyi ensimäinen osa teosta "Nykyaikaisia maalareita", jossa hän todisteli oman aikansa itsenäisempien luomusten ja etenkin Turnerin maisemataulujen etevämmyyttä kaikkiin vanhojen mestarien tuotteisiin ja niiden aiheuttamaan sovinnaiseen suuntaan verraten. Tekijän vakuuttava voima ja omintakeisuus sekä loistava esitystapa herättivät heti yleistä huomiota, samalla kun vanhojen esikuvien puoltajat kuitenkin ryhtyivät kiivaasti vastustamaan hänen käsityksiänsä. Julkaisun jatkoksi tuli myöhempinä vuosina vähitellen neljä osaa lisää. Samaan aikaan ilmestyi hänen kynästään useita muita taiteen peruskirjoja: "Rakennustaiteen seitsemän lamppua" (1854), "Piirtämisen alkeet" (1856) ja "Etääntymäopin alkeet" (1859). Ruskinin osuuteen merkillisessä prerafaeliittisessa virtauksessa, joka on maalaustaiteen historian viehättävimpiä lukuja, ei käy tässä yhteydessä kajoaminen; noiden kärsivällisten taiteenharrastajien tukipylväänä hän perin kauniisti kuvaili koskemattoman luonnon täydellisyyttä, jota piirtimen ja siveltimen piti vain koettaa mitä tunnollisimmin ja yksityiskohtaisimmin jäljentää, jotta taiteen tuotteet vaikuttaisivat samaan tapaan ylentävästi kuin Luojan käsiala.

Niiden seitsemäntoista vuoden mittaan, jotka kuluivat "Nykyaikaisten maalarien" ensimäisen nidoksen ilmestymisestä viimeisen valmistumiseen, -- alkuperäisestä tarkoituksestaan tämä suurteos muuten laajeni pohtimaan taiteen kaikkia henkisiä pyrkimyksiä, -- Ruskinin mielipiteet uskonnosta taiteen palvomana ja taiteesta yleensä olivat paljonkin muuttuneet. Hänen innostuva mielensä oli suuntautunut yhteiskunnallis-valtiollisiin ja kansantaloudellisiin kysymyksiin, ja pohtiessaan käytännöllisiä parannuksia yksilöiden ja yhteiskunnan elämään koko ihmisrodun onnellistumiseksi hän alkoi sovelluttaa niistä saamiansa näkökantoja taiteenkin vaatimuksiin: taiteen piti palvella ja kasvattaa suurta yleisöä, jotta tässä saataisiin tehokkaammin heräämään toisaalta olosuhteiden uudistumiselle tarpeellista kauneuden kunnioitusta ja toisaalta ymmärtävämpää taiteen ylevän merkityksen käsitystä. Hän omaksui samanlaisen profeetan tehtävän kuin aikaisemmin Carlyle, jonka opetukset olivat häneen paljon vaikuttaneet, ja käytti siitälähtein koko elämäntyönsä kansansa mielialan sitkeään käännyttämiseen käsitystensä puolelle. "Taiteen valtiotalous" v. 1857 ilmestyessään jo osoitti, mille tolalle hänen ajattelunsa oli kulkemassa, mutta vasta "Tähän viimeiseen asti" (1860) kävi täydesti kehittelemään näitä mietteitä.

Hän sai vastaansa myrskyisen ja myrkyllisen kuohumuksen, kuten uusien oppien rohkeat julistajat ainakin, mutta vaikka tämä monivuotinen kiivailun ja vääristelyn paljous pahoin järkytteli hänen peräti herkkäluontoista olemustansa, se ei millään muotoa vaientanut häntä tai edes tehonnut hänen mielipiteisiinsä. Samaa suurenmoista uudistusten valmistelua jatkoivat "_Munera pulveris_" (Tomun antimia), "Oliivinlehväseppele", "Sesamia ja liljoja" (1865), "Aika ja käännekohta" sekä lukemattomat hetken kirjoitelmat; viimeksimainittu teos kuuluu niihin kokonaisen ihanne-yhteiskunnan suunnitteluihin, joille Platonin "Valtio" on yhteisenä pohjana.

V. 1869 Ruskin nimitettiin taidehistorian professoriksi Oxfordin yliopistoon ja perusti lahjoittamallansa rahastolla sinne piirustuskoulun. Hän viimeisteli luentokurssejaan useiksi teoksiksi ja julkaisi samalla eri väliajoin ilmestyvinä vihkosina sikermää nimeltä "_Fors Clavigera_" (Nuijamies Sattuma). Se oli sarja monen monituisia aiheita käsitteleviä huomioita ja tutkielmia, joita tekijä painatti omalla kustannuksellaan, asettuen välittömään yhteyteen yleisönsä kanssa. Tämä menetelmä oli ensi alkuna yhteiskuntatalouden omintakeiselle sovellutukselle käytäntöön; sellaisesta kokeilusta oli edelleen tuloksena m.m. kommunistis-osuustoiminnallinen yhdyskunta "Pyhän Yrjänän kiltta", muuan kahvilahanke ja erikoinen tienrakennus-yritys, joista tekisi mieli tässäkin hiukan puhua.

Äitinsä kuoltua v. 1871 Ruskin osti pikku maatalon n.s. Järvi-alueella ja vietti siellä lopun elinaikaansa, julkaisten neljänäkolmatta vihkona viimeisen teoksensa "_Praeterita_" (Menneitä), oman elämänsä muistelmia, jotka ulottuvat vuoteen 1864. Ruskinin koko henkilöllisyys ja elämä muistuttaa monessa suhteessa Tolstoita, ja paljon yhtäläisyyttä ilmenee heidän opetuksissaan. Ruskinillakin esiintyy ilmeisesti ennakkoluuloisuutta ja liioittelua, lujien vakaumusten ja kiihkeän väittelypakon tavallisia ilmiöitä, kuten sanottu; mutta kaiken kaikkiaan hänen työskentelynsä vaikutti suurena voimana utilitarianismia ja materialismia vastaan, ja hänen teoksensa ovat tulvillaan herätteitä, elähdyttäviä vaikutteita, jotka edelleen tuottavat henkistä virkeyttä miljoonille, niin huomaamattomilta kuin maailmanparantajan taistelun tulokset aina päällisinpuolin katsoen näyttävätkin inhimillisen kehityksen historiassa.

"Mikä viisaan miehen työn sipale vain on rehellisesti ja hyvässä mielessä tehtyä, se sipale on hänen kirjansa tai taideteoksensa", kuuluu muuan Ruskinin lausuma. Sellaisena suurten teoksien lomassa singonneena lastuna on "Kuninkaitten aarteilla" itsessään se arvo, että sen käännättämiseen ei ole satunnaisen näkökohdan tarvinnut vaikuttaa.

Lukijalle selviää heti, että tämä kaunopuheinen sivistymisen taidon hahmoittelu on erityiselle kuulijakunnalle pidetty luento, joka sitten on tasoiteltuna toimitettu painoon. Esitelmä pidettiin Manchesterissa v. 1864 ja ilmestyi ensin lentokirjasena (Of Kings' Treasuries), samoin kuin sitä seurannut toinen luento, "Kuningatarten puutarhat" (Of Queens' Gardens), jonka aiheena on naisellisuuden ihanne ja tyttöjen elävöittävä kasvatus. Nämä molemmat luennot sittemmin yhdistettyinä ovat edellämainittu teos "Sesamia ja liljoja" -- "liljat" luonnollisesti merkitsevät jälkimäisen luennon harrastamia kasvatteja, ja "sesamin" muistamme "Tuhannen ja yhden yön tarinoista" taikana, joka avasi aarrekammion lukitun oven.

Aarrekammio on Ruskinin luennossa hyvän kirjavalikoiman hiljainen säily, jossa lukijan suurena etuoikeutena on asettua henkiseen yhteyteen kaikkien aikojen kuninkaitten ja profeettain kanssa, näiden odottaessa kaikkea kuulijakuntaa mihinkään säätyarvoon katsomatta, auliina haastamaan parhaita ajatuksiansa kelle hyvänsä, joka heitä lähestyy älykkäällä ja myötätuntoisella mielellä. Tämänlaisen lähestymisen helpoittamiseksi antaa Ruskin "sesaminsa", viittauksina suurten ajattelijain, elämäntarkkaajien ja runoojain luomien aarteiden täydellisemmäksi havaitsemiseksi ja oivaltamiseksi, -- ohjeina todellisen sivistyksen hankkimistavasta.