Maanalaiset: Seikkailuromaani kapinahankkeiden vakoilusta

Sanomalehtimiehen on aina oltava valmiina, eikä hän saa hämmästyä mistään.

"Annan sinulle viisitoista minuuttia aikaa pukeutua vanhoihin kenttävaatteisiin, ei sotilasmallisiin. Ota mukaan kaikki käsillä olevat rahasi. Browningi ja kaikki patruunat. Sadetakki ja saappaat. Tupakkaa. Mars, mars! Me lähdemme aivan heti."

"Me?" kysyi Kivinen hiukan hämmästyneenä.

"Niin, me. Etkö ole sanomalehtimies?"

"Toistaiseksi."

"Hankit uutisia?"

"Elämäntehtäväni."

"Siis valmistaudu silmänräpäyksessä. Me lähdemme nyt uutisia hankkimaan, ei lääninhallituksen pikkumoskaa, vaan sellaisia jymyuutisia, joitten otsakkeet ulottuvat yli sivun."

"Soo! Vai lähdemme! Me, Akseli Kivinen, me lähdemme heti sonnijalostusliiton syyskokoukseen. Siitä ei saa tosin jymyuutista, mutta sen hankkimiseksi ei tarvitse myöskään kenttäpukua, kapitaalia eikä browningia."

Koskela muutti hiukan leikillisen sotilaallista sävyään kiusoittelevaksi.

"Me lähdemme hankkimaan uutisia bolsheviikeista."

Nyt ei Kivinenkään enää malttanut näytellä välinpitämätöntä.

"Mitä sinä niistä tiedät?" hän kysyi.

"Toistaiseksi jokseenkin yhtä vähän kuin sinäkin. Mutta minä tiedän, mistä saa enemmän tietää. Älä kysele, vaan laittaudu valmiiksi!"

Kivinen kiirehti alkoovin taa ja sieltä alkoi kuulua laatikoitten aukomista ja sulkemista. Koskela ojentautui mukavasti nojatuolissa ja sytytti savukkeen. Hän oli vähän alle keskipituinen, mutta hartiakas, tanakka. Kasvot olivat jyrkkäpiirteiset, leuka voimakas, iho ahavoittunut, silmät kirkkaan ruskeat, tukka lyhyeksi sotilasmaisesti leikattu. Kasvojen ilme ja suun juonne ilmaisi uhmaa ja rohkeutta. Jääkäri, pääsi katsojalta väkisinkin, ja jääkäri hän olikin.

Kivinen ei vitkastellut. Muutaman minuutin kuluttua hän ilmestyi verhon takaa, vanhoissa kuluneissa metsästysvaatteissa, toisessa jalassa ja toisessa kädessä saapas. Hän alkoi kiskoa sitäkin jalkaansa, mutta vasta pienen voimasanan lausuttuaan onnistui hänen vetää hiukan kuivunut ja kutistunut saapas jalkaansa.

"Valmis!" ilmoitti hän asennossa, pistettyään kirjoituspöydän laatikosta taskuunsa browningin ja pari makasiinia sekä muutamia savukelaatikoita.

"Hyvä. Oletko syönyt ja juonut?"

"Syönyt kyllä, mutta en juonut."

Koskela vilkaisi kelloon. "Ehdimme käydä kahvilassakin."

"Kestääkö retkemme kauan?" rohkeni Kivinen kysyä.

"En tiedä. Pari päivää ainakin, korkeintaan kaksi viikkoa."

"Soo, vai pari viikkoa. Sitten täytyy minun soittaa toimitukseen. Pistävät vielä koko maailman nurin narin luullessaan minut ehkä varastetuksi.

"-- Prr! Saanko 11 50! Kiitos. Onko toimituksessa? Kivinen puhuu. Laittakaa joku toinen sinne härkäpäitten kokoukseen. Minä lähden oikein extra-uutisia hankkimaan. Älkää huolehtiko, vaikka viipyisin parikin viikkoa. Prr! -- Hahhaa, toimitussihteeri aikoi kai jotain kysyä, mutta minä soitin korvaan. Miettikööt! Siis, me olemme valmiit lähtemään, mutta minä haluaisin tietää, minne me oikeastaan lähdemme. Viipuriin, Helsinkiin, Ouluun, Kajaaniin?"

"Me lähdemme Ruotsiin", virkkoi Koskela tyynesti.

"P--na! Ruotsiin? Uimallako? Passitta?"

"Sinä älä huolehdi siitä, vaan usko olemuksesi minun huomaani. Me lähdemme purjeveneellä, ja mitä passeihin tulee, niin täytyy sinun vallan hyvin tietää, että suomalainen passi on riikinruotsalaisten keskuudessa täydellisesti arvoton kapine. Jos tahdomme, että meille osoitetaan jonkunlaista arvonantoa, niin on meidän mentävä sinne papereitta. Avosylinhän otettiin siellä vastaan ahvenalaiset asevelvollisuuskarkurit ja kaikennäköiset punikkipäälliköt."

"Niinpä niin, mutta mepä emme olekaan asevelvollisuuskarkureja emmekä punikkipäälliköitä emmekä aio sellaisiksi tullakaan."

"Me aiomme tulla ja me matkustamme Ruotsiin pakoon täällä Suomessa vallitsevaa hirmuista valkoista terroria", lausui Koskela pilkallisesti.

Kivinen vihelsi iloisen säveleen. "Sillä tavalla. Me siis lähdemme toden teolla seikkailemaan."

"Just vissist! Muuten, talar ni svenska?"

"Joo!"

"Speak you english?"

"Yes, very well!"

"Ali right sitten. Lähtekäämme kahvilaan, niin minä annan sitten sinulle hiukan tietoja, mutta muista, sanaakaan ei saa hiiskua. Te sanomalehtineekerit ette malta milloinkaan olla vaiti."

"Olen hiljaa kuin kala."

Kivinen heitti ylleen sadevaippansa, painoi lierihatun silmilleen, sammutti sähköt, ja ystävykset astuivat kadulle.

"Minäpä en jätäkään palamaan sähköä viikkomääriksi, niinkuin se Phineas Foggin palvelija jätti kaasun kolmeksi kuukaudeksi."

Ulkona vihmoi syyssade, vanha Turku näytti ylen autiolta ja kuolleelta ja tuomiokirkontorni häipyi pimeyteen, kun salapoliisi ja sanomalehtimies kiiruhtivat muutamaan tuttuun toisen luokan kahvilaan, kaulukset ylösnostettuina, kädet syvällä taskuissa ja hatut painettuina silmille.

-- Kaksi bolsheviikkia, -- arvelivat vastaantulijat ja poliisikin kiinnitti heihin katseensa.