Viehättävä vastustajatar: Seikkailuromaani

1. Pari nykyaikaisen tekniikan väärinkäyttäjää mullistaa kylpykaupungin kesäisen elämän. 2. Sanomalehtimiehet päättävät aikansa kuluksi ruveta kilpailemaan esivallan kanssa. 3. Se, joka ei ole tullut ympyräviivan yli, on sen sisäpuolella. 4. Kivinen alkaa purjehdusretkellä epäillä sananpartta, että naisten ja ovien kanssa tulee aina toimeen, kun käsittelee niitä tasaisesti. 5. Seikkailijat huomaavat, että langat alkavat juosta yhteen. 6. Kivinen huomaa, kuinka sattuma toisinaan voi olla uskomattoman yksityiskohtainen ja johdonmukainen. 7. Kiukkuisistakin vastauksista voi saada arvokkaita tietoja. 8. Olle selviytyy sangen pulmallisesta tilanteesta ylistämällä tohtori Brattia ja hänen järjestelmäänsä. 9. Höyrylaiva "Arthur" saa kutsumattomia kansimatkustajia. 10. Salakuljettajat joutuvat aavistamattaan kokemaan Robinsonin-elämää. 11. Olle saa luvan ryöstää oman asuntonsa. 12. Seikkailijat saavat odottamattaan ja tahtomattaan lisävoimia. 13. Kivinen saa kuulla lyhyen, mutta ytimekkään esitelmän alkeellisista käyttäytymissäännöistä. 14. Kivinen ja Minck saavat vaivojensa palkaksi pussillisen kiviä. 15. Kivinen päättää saattaa neiti Rigerin vakavaksi. 16. Leikistä on maksettava leikin hinta. 17. Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.

1.

Pari nykyaikaisen tekniikan väärinkäyttäjää mullistaa kylpykaupungin kesäisen elämän.

"Halloo, onko poliisilaitoksella... Niinkö, onko poliisimestari... Juuri lähtenyt... sepä perhanaa. Tiedättekö minne...? Jaha, ei voi sitten mitään."

Karl Andersson, "Kuststads Tidningin" päätoimittaja ja toimitussihteeri, kieräytti kiivaan ja äkäisen loppusoiton erään vahvan ruotsalaisen sanan säestyksellä, kun samalla, voimasanan kaiun vielä kiiriessä kahdessa tyhjässä toimitushuoneessa ja eteiskäytävässä, ovi aukeni ja sisään astui tai paremmin sanoen hypähti nuori ja kaunis -- vaarallisen kaunis, voi sanoa, sillä toimittaja Karl Andersson oli vielä sangen nuori vanhapoika -- vaaleaan ilmavaan kesäpukuun puettu nainen.

"Häiritsenkö?" heläytti nainen ihastuttavan soinnukkaalla äänellään, hymyillen veitikkamaisen vastustamattomasti hiukan hämilleen menneelle toimittaja Karl Anderssonille ja naisellisen uteliaana silmäillen kesäisen sekamelskaista, vanhojen sanomalehtien, kirjoitettujen paperien, liimapurkkien ja saksien täyttämää toimitusvaltakuntaa.

"Ette suinkaan!" sai toimittaja Karl Andersson soperretuksi, häviten samassa silmänräpäyksessä viereiseen huoneeseen noutamaan takkiansa, sillä hän katsoi nuoren naisen läsnäolon vaativan, että sietämättömästä kuumuudesta huolimatta noudatettiin jotakin minimiohjelmaa pukeutumiseen nähden.

Nainen päästi raikkaan naurunheläyksen ja istuutui kursailematta toiselle huoneen kahdesta tuolista, heittäen jalkansa sirosti ristiin, niin että pieni nilkka vilahti näkyviin. Pään asennossa ja silmien välkkeessä oli jotakin itsetietoista, ei jäykkää eikä ylpeää kuitenkaan; raikas ja hieno, hiukan päivettynyt iho todisti hyvää terveyttä ja suun juonne reipasta iloisuutta. Vaaleahko tukka aaltoili yksinkertaisen leveän kesähatun alta, ja aistikas valkoinen sinireunuksinen merimiespusero jätti näkyviin kauniisti kaartuvan kaulan. Pyöreähköt, paljaat käsivarret päättyivät pitkiin, hyvinhoidettuihin sormiin.

Parin minuutin kuluttua tuli toimittaja Karl Anderssonkin näkyviin, yllään vaalearuutuinen kesäpuku, pehmeät kaulukset ja leveä taiteilijamalliin solmittu kaulaliina, ruotsalaisen punoittavana ja kohteliaana.

"Hyvää päivää, neiti Riger! Mikä tuottaa minulle kunnian nähdä teidät täällä? Pyydän anteeksi, että täällä on kaikki näin sekaisin, mutta sellaista se on..."

Neiti Riger, kylpykaupungin tämänkesäisen sesongin kaunotar, keskeytti toimittaja Anderssonin anteeksipyynnöt, ojentaen hänelle pienen kätensä ja luontevasti hymyillen.

"Älkää antako itseänne häiritä! En odottanutkaan tulevani minnekään korttikansliaan. Ajattelin vain ohimennessäni pistäytyä kuulemassa, joko te mahdollisesti olette saanut jotakin tietoa siitä. Täällähän kaikki ensimmäiseksi tiedetään!"

Toimittaja Karl Andersson punastui itsetyytyväisyydestä.

"Älkää imarrelko! Emme toistaiseksi paljoakaan tiedä. Reportterimme on parhaillaan hankkimassa täydellistä selostusta. Soitin juuri teidän tänne tullessanne poliisimestarille, mutta hänkin oli jossakin ulkona, kai tutkimassa asiaa. Mutta hiukan minäkin tiedän."

"Kertokaa, pyydän! Lupaan kuunnella kärsivällisesti. Olen hieman utelias enkä niin vähänkään. Ajatella, lentokoneella!"

Neiti Riger nauroi ja katsahti toimittaja Anderssoniin.

"Niin", aloitti tämä, "sikäli kuin tarkistamattomien ilmoitusten perusteella tiedän, ilmestyi kaupunkimme yläpuolelle noin kello kahdentoista aikoihin lentokone, kaksitaso. Se suuntasi matkansa kylpyaukiota kohden, kiersi muutaman kerran sen yläpuolella ja poistui sitten etelään, saapuen kuitenkin noin puolen tunnin kuluttua takaisin. Kuten tiedätte, on kasinon ja metsän välissä laaja aukeama, ja lentokone laskeutui äkkiä aukeaman toisessa päässä noin viidenkymmenen metrin korkeudelle, ja sikäli kuin kasinolta voitiin nähdä, pudotti jotakin maahan, jonkun pienen käärön. Sen tosiasian vahvistaa myöskin lähellä kasinoa oleskellut poliisikonstaapeli. Tämän jälkeen lentokone nopeasti kohosi, teki käännöksen ja lensi rannikkoa pitkin etelään, kadoten näkyvistä. Mitään kansallisuus- tai muita merkkejä ei voitu siinä havaita. Malli oli ranskalainen."

"Entä miten käärön kävi?" Neiti Riger paloi uteliaisuudesta ja liikahti kärsimättömästi tuolillaan.

"Niin, se on oikeastaan vieläkin ihmeellisempää", jatkoi toimittaja Andersson. "Kuten tiedätte, kulkee maantie aukeaman toisessa laidassa. Kun käärö oli pudonnut maahan, syöksähti tien vierellä moottoripyöränsä kanssa hääräillyt mies esiin, nosti käärön, juoksi pyörälleen, hyppäsi sen selkään ja huristi pois, ennenkuin kukaan kasinolla olleista ehti edes nähdä, minkälainen tämä herra oli näöltään. Poliisikonstaapeli käsitti tilanteen oikein, hypäten lähistöllä olleen polkupyörän selkään, mutta ei tietenkään voinut saavuttaa miestä. Juttu on toistaiseksi tällä asteella, ainakin minun tietojeni mukaan."

"Tämä on kauhean jännittävää!" huudahti neiti Riger. "Mitä te arvelette koko jutusta?"

"Ka, täsmällisesti en osaa sanoa. Yksityiskohdat ovat hämäriä, mutta tuskin erehdyn, jos otaksun sen olleen salakuljetusta."

"Niinkö? Ja mitä olisi ollut käärössä?"

"Vähän vaikea sanoa: rahaa, arvopapereita, arvoesineitä tai jalokiviä."

"Eikö tiedetä, mistä lentokone oli?"

"Ei ainakaan vielä."

"Entä mies moottoripyörällä? Luuletteko, että hänellä on mahdollisuuksia päästä pakoon?"

"Sekin on vaikea sanoa! On tietenkin sähkötetty kaikkialle ympäristölle hänen pidättämisestään, mutta kun ei mitään varmoja tuntomerkkejä voida antaa, on tulos epäiltävä. Mutta joka tapauksessa, tämä julkeasti suoritettu ainotlaatuinen salakuljetusyritys ei jää selvittämättömäksi."

"Oletteko varma siitä?"

"Kyllä!" Toimittaja Karl Anderssonin äänessä soinnahti aitoruotsalainen itsetietoisuus ja varmuus.

"Meidän poliisilaitoksellemme onnistuu se varmastikin."

"Olisi hirmuisen mielenkiintoista katsella sellaisia miehiä, jotka uskaltavat tehdä sellaista! Ajatella, lentokoneessa! Siitä tulisi suuri oikeudenkäynti!"

Neiti Riger näytti niin äärettömän huvitetulta ja tyytyväiseltä, että toimittaja Karl Andersson, joka laski kunnian tästä ainakin osaksi tulevan itselleen, tunsi selittämätöntä mielihyvää.

"Mitähän tulisi noille salakuljettajille, jos heidät saataisiin kiinni?"

"En osaa varmasti sanoa, mutta tavarat he menettäisivät, saisivat suuret sakot ja hyvässä tapauksessa joutuisivat istumaankin."

"Huh, se on vaarallista! Koko kylpylaitos puhuu nyt vain siitä. Viimeinkin on tapahtunut jotain huomattavaa. Muutoin kävisikin ikäväksi." Neiti Riger nousi seisomaan. "Ja nyt en halua enää teitä häiritä! Suurin kiitos ystävällisyydestänne! Näkemiin!"

Toimittaja Karl Andersson tarttui ihastuttavaan käteen ja puristi sitä pitkään. Neiti Riger nyökäytti päätänsä ja kääntyi lähteäkseen. Samassa aukeni ovi ja sisään astui kaksi herrasmiestä.

"Kas vain, tietenkin on nainen nopeampi, kun on kysymyksessä uteliaisuuden tyydyttäminen. Hyvää päivää, neiti Riger!"

"Niin, taisinpa olla ensimmäinen, vieläpä ehdin ennen sanomalehtimiehiäkin! Hyvää päivää, herra Kivinen! Ja herra Nordgren!"

"Suon mielelläni teille sen kunnian", virkkoi herra Kivinen, loma-aikaansa kylpylaitoksessa viettävä suomalainen sanomalehtimies, ja istuutui keveästi kumartaen pöydän laidalle. "Mutta, kuten olen useasti sanonut, kohtalo suosii meitä sanomalehtimiehiä. Me saimme nähdä jotakin, mitä muut eivät saaneet."

"Ja mitä sitten?" kysyi neiti Riger huonosti salaten uteliaisuuttansa ja antaen kätensä viivähtää tuolin selkämyksellä.