Storieta
English
Sign up

The opening · free to read

Sama ystävällinen tohtori, joka oli aikaan saanut sen päätöksen, että Heidi lapsi jälleen oli saatettava kotiinsa, kulki juuri ikään leveätä katua herra Sesemannin talolle. Oli syyskuun aamu, niin valoisa ja herttainen, että olisi luullut kaikkien ihmisten siitä ilostuvan. Mutta herra tohtori katseli vain kadun kiviä, joita hän astui, niin ettei hän voinut huomata sinistä taivasta ylempänä. Hänen kasvoillaan nähtiin surun varjoja, joita ei niissä koskaan ennen oltu havaittu, ja hänen hiuksensa olivat tulleet entistään paljon harmaammiksi. Tohtorilla oli ollut ainoa tytär, joka hänen vaimonsa kuoltua oli ollut isänsä paras ystävä ja hänen suurin ilonsa. Muutamia kuukausia sitten oli kuolema temmannut häneltä tämän kukoistavan tytön. Senjälkeen ei herra tohtori enää koskaan ollut niin iloinen, kuin hän siihen asti oli ollut.

Hän soitti kelloa, ja Sebastian avasi mitä suurimmalla kohteliaisuudella sekä monilla kunnioituksen ja alamaisuuden osotuksilla hänelle oven. Sillä herra tohtori ei ollut ainoastaan talon isännän ja hänen tyttärensä paras ystävä, vaan hän oli hyvyydellään saanut kaikki muutkin talon asukkaat ystäviksensä.

"Entiselläänkö kaikki, Sebastian?" kysyi herra tohtori ystävällisesti, niinkuin hänen tapansa oli, astuessansa Sebastianin edeltä portaita ylös. Palvelija ei herennyt monella tavalla alamaisuuttaan osottamasta, vaikk'ei herra tohtori sitä suurin voinut nähdä, hän kuin oli selin seuraajaansa.

"Hyvä, että tulit, tohtori", huudahti herra Sesemann sisään astuvalle. "Meidän täytyy välttämättömästi kerran vielä keskustella Schweitzin matkasta, minun täytyy saada kuulla pysytkö sinä aina vain entisessä päätöksessäsi, vaikka Klaaran tila nyt ehdottomasti on paranemaan päin".

"Mutta, rakas Sesemann, mitä minun oikeastaan tulee sinusta ajatella?" vastasi tohtori istuessaan ystävänsä viereen. "Minä todellakin toivoisin, että äitisi olisi täällä; hänen kanssaan tulee heti selville joka asiassa, mutta sinun kanssasi ei pääse koskaan sen pitemmälle. Kutsut siis minut tänään kolmannen kerran luoksesi saadaksesi taas kuulla saman minkä ennenkin".

"Olet oikeassa, täytyyhän sinun tuskaantua koko asiaan, mutta ymmärtänethän, rakas ystäväni" -- ja herra Sesemann laski kätensä ikäänkuin rukoilevaisesti ystävänsä olalle, -- "minun on vaikea kieltää lapselta se, minkä jo niin varmaan olen hänelle luvannut ja josta hän niin monet kuukaudet on iloinnut. Koko tämän viimeisen hankalan ajan on hän niin kärsivällisesti kestänyt aina vaan siinä toivossa, että se hetki yhä oli lähenemässä, jona hän pääsisi Schveitziin matkustamaan ja saisi käydä tunturilla Heidi ystäväänsä tapaamassa; pitääkö minun nyt lapsi raukaltani, jolta muutenkin täytyy niin paljon kieltää, vielä yht'äkkiä riistää tämäkin, hänen kallein toivonsa".

"Täytyy sinun, Sesemann", sanoi herra tohtori varsin päättäväisesti ja pitkitti sitten tuokion kuluttua, kun hänen ystävänsä yhä istui vaiti ja alakuloisena: "Ajattelehan toki asiaa tarkemmin: Klaaralla ei vuosikausiin ole ollut niin vaikeaa kesää, kuin tämä viimeinen oli; niin pitkä matka ei siis voi tulla kysymykseenkään, sillä siitä saattaisi olla mitä ikävimpiä seurauksia. Ja onhan meillä nyt jo syyskuu, voihan tunturilla vielä olla kaunistakin, mutta siellä voi myöskin jo olla sangen viileä. Päivät eivät enää ole pitkiä ja öitänsä ei Klaara missään tapauksessa voisi siellä viettää. Matka Ragatzin kylpypaikasta tunturille varmaankin kestää monta tuntia, sillä hänet täytyy välttämättömästi tuolissa kantaa sinne ylös. Lyhyesti Sesemann, se on mahdotonta! Mutta minä käyn kanssasi tytärtäsi puhuttelemaan, onhan Klaara järkevä tyttönen, tahdon ilmoittaa hänelle tuumani. Ensi toukokuussa lähtee hän Ragatziin ja kylpee siellä pitemmän ajan, siksi kun tunturille tulee lämmin ja kaunis. Sitte voidaan hänet silloin tällöin kantaa sinne ylös ja sitten nämä retket tulevat hänelle virvoitukseksi, ja hän voi nauttia niistä paljon enemmän kuin nyt. Ymmärräthän sinä senkin, Sesemann, että jos tahdomme ylläpitää heikointakin toivoa lapsesi tilan parantumisesta, niin tulee meidän olla äärettömän varovaiset ja huolelliset menettelyssämme hänen suhteensa".

Herra Sesemann, joka tähän asti oli istunut vaiti ja alakuloisesti kuunnellut puhetta, hypähti nyt äkkiä istuviltaan.

"Tohtori", huudahti hän, "sano minulle suoraan, toivotko sinä todellakin vielä muutosta tyttäreni terveyden suhteen?"

Herra tohtori kohotti olkapäitään; "Toivonpa niinkin", sanoi hän puoleen ääneen. "Mutta ajattelepas silmänräpäys minua, kallis ystäväni. Onhan sinulla rakas lapsesi, joka kaipaa sinua, kun olet poissa, ja iloitsee kotiin tulostasi. Sinun ei koskaan tarvitse palata autioon kotiin ja yksinäsi istua pöytään. Ja sinun lapsellasi on myös hyvä koti. Vaikka hänen täytyykin kieltäytyä paljosta, jota muut saavat nauttia, on hänellä taas sen sijaan monta etua, joita muilta puuttuu. Niin, Sesemann, te ette ole niin perin säälittäviä, olettehan sentään sangen onnelliset, kun saatte olla näin yhdessä. Ajattelepas minun yksinäistä kotiani!"

Herra Sesemann käveli pitkillä askeleilla edes ja takaisin huoneessa, niinkuin hänen tapansa oli, kun joku ajatus voimakkaasti valtasi hänet. Äkkiä pysähtyi hän sitte ystävänsä eteen ja taputti häntä hartioille.

"Tohtori, minulla on eräs tuuma: Minä en saata nähdä sinua tuommoisena, ethän sinä enää ensinkään ole kaltaisesi. Sinun pitää lähtemän täältä vähän liikkeelle, ja tiedätkö mihin? Sinun täytyy matkustaa ja kaikkein meidän nimessämme käydä tervehtimässä Heidi lasta tunturilla."

Kummastuneena yritti tohtori kieltäytyä, mutta herra Sesemann ei antanut hänelle aikaa siihen. Suuresti iloissaan uudesta tuumastaan ja kokonaan sen valtaamana tarttui hän ystävänsä käsivarteen ja vei hänet mukanaan tyttärensä huoneeseen. Klaaralle oli ystävällisen tohtorin tulo aina suureksi iloksi, sillä hän oli alati kohdellut tyttöstä mitä suurimmalla hellyydellä ja aina kertonut hänelle jotakin huvittavaa. Klaara tiesi myöskin syyn miks'ei tohtori nyt enää voinut sitä tehdä, ja toivoi hartaasti saavansa nähdä tohtorinsa kerran taas iloisena. Hän ojensi heti kätensä tohtorille, joka istahti hänen viereensä. Herra Sesemann veti myöskin tuolinsa heidän luoksensa ja alkoi ottaen Klaaraa kädestä kertoa, miten suuresti hän itsekin oli iloinnut Schweitzin matkasta. Mutta itse pääasian ohi, että matkan nyt täytyi jättää, kiirehti hän, sillä hän pelkäsi saavansa nähdä kyyneliä. Hän johdatti siis heti Klaaran ajatukset uuteen tuumaansa ja huomautti, miten tarpeellinen tämä virvoitus tulisi olemaan heidän rakkaalle ystävällensä.

Klaaran sinisilmät olivatkin jo kyynelistä tulvillaan, vaikka hän kaikin voimin koetti niitä pidättää, sillä hän tiesi, miten vaikea isän oli nähdä hänen itkevän. Mutta olihan se myöskin sangen katkerata, että kaikki täten yht'äkkiä raukesi; kärsimyksen pitkinä, tuskallisina ja yksinäisinä hetkinä oli toivo kesän kuluessa päästä matkustamaan Heidin luo ollut hänen ainoana ilonaan ja lohdutuksenaan. Mutta Klaara ei ollut tottunut vastustelemaan, hän tiesi varsin hyvin, että isä kielsi häneltä ainoastaan sen, mikä olisi tullut onnettomuudeksi eikä sen vuoksi saanut tapahtua. Hän nieli kyyneleensä ja johdatti ajatuksensa siihen, josta vielä oli hänelle vähäisen korvauksen toivetta. Hän otti hyvän ystävänsä käden omaansa, silitteli sitä ja pyysi rukoilevaisesti:

"Oi niin, herra tohtori, eikö totta, te lähdette Heidin luo ja sitten tulette taas minulle kertomaan kaikesta: minkälaista siellä on, mitä Heidi tekee ja mitä isoisä ja Pekka ja vuohet; minä tunnen ne kaikki niin hyvin! Ja te viette mukananne kaikellaista minulta Heidille; minä olen jo miettinyt kaikki valmiiksi ja jotakin myös iso-äidille; minä pyydän teitä, herra tohtori, tehkää niin hyvin, ja minä tahdon taas puolestani sill'aikaa ottaa niin paljon kalanmaksaöljyä, kuin te vain tahdotte."

Vaikea on määrätä, oliko se tämä lupaus, joka ratkaisi asian, mutta varsin luultava on, että niin oli, sillä herra tohtori hymyili ja sanoi:

"Täytyneehän minun kai sitte lähteä, Klaara, jotta kerran taas saisimme nähdä sinua lihavana ja terveenä, niinkuin mielellään tahtoisimme, isä ja minä. Ja koska minun tulee lähteä, oletko sinä jo senkin päättänyt?"

"Mieluimmin heti huomenna varhain, herra tohtori", vastasi Klaara.

"Hän on oikeassa", sanoi isä siihen, "päivyt paistaa, taivas on sininen, aika on tarkoin käytettävä, ja jokainen päivä, josta ei saata nauttia alpeilla, on sinulta hukkaan kulunut."

Herra tohtorin täytyi vähäisen naurahtaa: "Kai minun siis niin pian kuin mahdollista täytynee suoriutua matkalle, Sesemann, sillä muuten saattaisit soimata minua siitä, että vielä olen täällä."

Hän yritti nousta, mutta Klaara pidätti häntä; ensin täytyi tohtorin kuulla, mitä Klaaralla oli Heidille sanottavaa, ja sitten muistutti Klaara hänelle vielä monta monituista seikkaa, jota tohtorin piti tunturilla panna mieleensä, jotta hän sitten voisi niistä kertoa. Lahjat Heidille oli lähetettävät tohtorille vasta myöhemmin, sillä neiti Rottenmeierin piti auttaman niiden kääröihin panemisessa; mutta nyt oli hän parast'aikaa kaupungilla eikä luultavasti palajaisi sieltä varsin pian.

Herra tohtori lupasi säntilleen toimittaa kaikki ja lähteä, ellei jo seuraavana aamuna, niin ainakin saman päivän kuluessa, sekä sitten kotiin palattuaan antaa tarkan kertomuksen kaikesta, mitä hän siellä tuntureilla oli kokenut ja nähnyt.

Palvelijoilla yleensä on usein erinomainen kyky saada selkoa asiain menosta paljoa ennemmin, kuin isäntäväki ovat ennättäneet sen ilmoittaa. Sebastianilla ja Tinettellä tämä kyky näkyi olevan varsin kehittynyt. Heti sen jälkeen, kun tohtori oli lähtenyt huoneesta, soitti Klaara Tinetteä ja sanoi:

"Tuokaapas minulle tuo rasiallinen tuoreita leivoksia, semmoisia, joita meillä aina on kahvin kanssa, Tinette"; hän osotti rasiaa, joka jo aikaa sitten oli katsottu valmiiksi mainittua tarkoitusta varten. Tinette tarttui osotettuun esineeseen eräästä kulmasta, antoi sen ylenkatseellisesti kieppua kädessään ja sanoi oven takana nenäkkäästi:

"Kylläpä kannattaakin".

Kun Sebastian, joka seurasi tohtoria, oli tavallisella kohteliaisuudellaan avannut, sanoi hän kumartaen:

"Tahtoisitteko te, herra tohtori, olla niin ystävällinen, että lausuisitte pikku mamssellille Sebastianinkin tervehdyksen".

"Ah, katsopas vain Sebastiania," sanoi herra tohtori ystävällisesti, "vai tiedätte tekin siis jo matkastani?"

"Niin kyllä, niin kyllä", hymyili tohtori, "ja jota useampi ajatus näin liittyy toiseensa, sitä kauemmin on syytä viipyä sisällä. Hyvästi Sebastian, tervehdyksenne saatan perille".

Nyt aikoi tohtori kiirehtiä avatusta ulko-ovesta, mutta tuli estetyksi: myrskyinen ilma oli pakoittanut neiti Rottenmeierin kääntymään takaisin ennen aikojaan ja hänkin aikoi juuri ikään astua sisään samasta ovesta. Tuuli oli kohottanut ja levittänyt hänen suuren huivinsa, niin että näytti siltä, kuin olisi hän liikkunut purjeilla. Herra tohtori vetäytyi samassa silmänräpäyksessä taas takaisin. Mutta neiti Rottenmeier oli aina osottanut mitä suurinta kohteliaisuutta tätä herraa kohtaan ja vetäytyi hänkin paikalla takaisin, hetken aikaa seisoivat nämä molemmat henkilöt vastatusten, kumpainenkin mitä kohteliaimmin kehoittaen toista käymään ovesta ensin. Mutta yhtäkkiä tuli voimakas tuulen puuska ja ajoi neiti Rottenmeierin täysissä purjeissa hyvää vauhtia tohtoria kohden, joka kuitenkin sai väistäneeksi, mutta neiti Rottenmeierin lennätti se vielä hyvän matkaa hänen ohitsensa, jotta mainitun neidin taas täytyi kääntyä takaisin voidaksensa tavan mukaisesti tervehtiä perheen ystävää.

The book keeps going

Keep reading, and see it illustrated

Reading is free forever. Sign up and watch scenes appear while you read.

Illustrated scene from The Great GatsbyIllustrated scene from Pride and PrejudiceIllustrated scene from Alice's Adventures in Wonderland

Scenes Storieta drew for other classics.

New illustrated classics

A new classic, drawn, in your inbox.

Once or twice a month: the latest books to get full character casts, scene art, and free comic editions. No account needed.