Aasian tytär

Alkulause. I. Salonki. II. Yksin. III. Kahden Eyoubissa. IV. Mane, Thekel, Phares. V. Kuolon enkeli.

PLUMKETT'IN, LOTIN YSTÄVÄN, ALKULAUSE.

Jokaisessa hyvin sommitellussa romaanissa on sankarin kuvaus välttämätön. Mutta tämä kirja ei olekaan romaani, tai se on romaani, joka ei ole sen paremmin säännöstelty kuin sen sankarin elämäkään. Ja sitäpaitse joutuisivat taitavimmatkin pulaan, jos heidän pitäisi kuvata välinpitämättömälle yleisölle tuo Loti, jota me paljon rakastimme, sillä se ei ole ollenkaan helppoa.

Jos lukijani, haluatte tietää hänen ulkonäkönsä, ottakaa Musset hyllyltänne, avatkaa "_Namouna_, itämainen kertomus", ja lukekaa:

"Komea vartalo ja hyvin pysty. Kädet kuin kuninkaan, ylväs ja suora varsi, mutt' kaikkein komeinta on silmän tumma karsi".

Hän oli yhtä iloinen kuin Hassan, ja kuitenkin aika jörö sanomattoman avomielinen ja sentään kovin väsähtänyt. Mutta pidimme hänestä enemmän kuin tuosta itsekkäästä Hassanista, ja usein hän olisi pikemmin saattanut muistuttaa Rolla'a...

Monessa sielussa kaks' seikkaa saattaa nähdä -- -- -- -- -- taivaan, mi kultaa vedet lepäävät -- -- -- -- -- ja synkän saven, pohjalla mi nukkuu.

(Victor Hugo, les Ondines).

PLUMKETT.

I. SALONIKI.

Lotin päiväkirja.

1.

Toukok. 16 p. 1876.

... Kaunis toukokuun päivä, aurinko paistaa kirkkaasti, taivas on puhdas... Kun vieraat venheet saapuivat, lopettivat pyövelit laitureilla juuri työtänsä. Kuusi hirtettyä sätkytteli väkijoukon nähden kamalissa loppukouristuksissa. Ikkunat ja katot olivat täynnä katselijoita; läheisellä parvekkeella hymyilivät turkkilaiset viranomaiset tuolle tutulle näytelmälle.

Sulttaanin hallitus ei ollut tuhlannut suuria kuoleman välineihin. Hirsipuut olivat niin matalat, että tuomittujen paljaat jalat koskivat maahan. Hiekka narisi heidän koukistuneitten varpaittensa alla.

2.

Kun mestaus oli päättynyt, lähtivät sotilaat pois, ja kuolleet jäivät kansan katseltaviksi auringon laskuun saakka. Nuo kuusi jaloillaan seisovaa ruumista irvistelivät kalman nauruaan Turkin kirkkaan auringon valossa, välinpitämättömien kulkijoiden ja nuorten vaikenevien naisryhmien keskellä.

3.

Ranskan ja Saksan hallitukset olivat vaatineet tätä yhteismestausta korvaukseksi konsulimurhista, jotka olivat herättäneet levottomuutta Euroopassa itämaisen pulan alussa.

Kaikki Euroopan kansat olivat lähettäneet Salonikiin jyhkeitä panssarilaivoja. Englanti oli edustettuna ensimmäisten joukossa, ja niin olin minäkin saapunut sinne Hänen Majesteettinsa korvetissa.

4.

Eräänä kauniina kevätpäivänä, kolme päivää noiden verilöylyjen tai kuolemantuomioitten jälkeen, jolloin meillä oli ensimmäisiä kertoja lupa käyskennellä Makedonian Salonikissa, satuin pysähtymään erään vanhan moskean portille katsellakseni parin haikaran tappelua.

Muudan vanhan muhamettilaiskorttelin katu oli näyttämönä. Kaatumaisillaan olevat talot reunustivat kapeita kiemuraisia polkuja, jotka melkein peittyivät _shaknisir'_ien, jonkunlaisten salaperäisten tähystyspaikkojen ja suurien suljettujen rautaristikkoisten parvekkeiden alle, joista ohikulkevia katsellaan pienien näkymättömien reikien läpi. Rikkaruohoja kasvoi mustien mukulakatukivien välissä, ja tuoreen vihreitä oksia kiipeili katoilla. Paikoitellen näkyvä taivas oli puhtaan sininen. Kaikkialla henki ilma lämpöä ja toukokuun hyviä tuoksuja.

Salonikin väestö oli meille vielä nurja ja vihamielinen. Siksipä päällystö käskikin meidän kulkea kaduilla täysissä sotavarustuksissa. Siellä täällä hiipi ohitsemme turbanipäisiä olentoja seinävieriä pitkin, eikä haaremien koristettujen ristikoiden takaa näkynyt yhtään naisen päätä. Kaupunkia olisi luullut kuolleeksi.

Luulin olevani niin yksin, että säpsähdin oudosti huomatessani muutaman lähellä olevan paksun rautaristikon takana ihmisen pään ja kaksi suurta vihreää silmää minuun kiintyneinä.

Ruskeat kulmakarvat olivat hiukan rypyssä, melkein kiinni toisissaan. Tuossa katseessa oli mielestäni sekä tarmoa että lapsellisuutta. Sitä olisi voinut sanoa lapsen katseeksi, niin tuore ja nuori se oli.

Noiden silmien omistaja, muudan nuori nainen nousi ja näytti vyötäisiä myöten vartalonsa, joka oli verhottu turkkilaisiin liiveihin pitkine jäykkine poimuineen. Kauluri oli hopeakoristeilla kirjailtua vihreätä silkkiä, Valkoinen huntu peitti huolellisesti pään, josta näkyi vain otsa ja nuo suuret silmät. Silmäterät olivat vihertävät kuin muinaiset meret, joista Itämaiden runoilijat ovat laulaneet.

Tuo nuori nainen oli Aziyadé.

5.

Aziyadé katseli minua tarkasti. Jos olisin ollut turkkilainen olisi hän piiloutunut, mutta giauri [muukalainen] ei ole mies, korkeintaan vain uteliaisuuden esine, jota saattaa mielikseen töllistellä. Hän näytti olevan hämmästynyt sen vuoksi, että noiden muukalaistenkin joukossa, jotka olivat tulleet uhkaamaan hänen maataan kamalilla rautakoneilla, saattoi olla nuori mies, jonka näkeminen ei aiheuttanut hänessä inhoa eikä pelkoa.

6.

Kun saavuin rantalaiturille olivat kaikki laivaston venheet lähteneet. Vihreät silmät olivat vanginneet minut hetkeksi, vaikka en tuntenutkaan valkean hunnun alla piileviä sulavia piirteitä. Olin kolmasti kulkenut haikaramoskean ohi ja lähtöhetki oli unohtunut aivan tietämättäni.

Mahdottomuudet olivat kuin huvikseen kasaantuneet tuon nuoren naisen ja minun välilleni. Oli mahdotonta vaihtaa ajatustakaan hänen kanssaan, puhua tai kirjoittaa hänelle. Oli kielletty lähtemästä laivasta kello kuuden jälkeen illalla päällystön tietämättä. Lähtisimme luultavasti pois noin viikon kuluttua ollaksemme milloinkaan palaamatta, ja minä en voinut halveksia haaremien ankaraa vartiointia.

Auringon laskeutuessa katselin viimeisten englantilaisten veneiden loittonemista, ja istahdin sitten epäröiden erään turkkilaisen kahvilan kangaskaton alle.

7.

Ympärilleni kerääntyi heti joukko miehiä, avustajia ja kantajia, jotka elävät taivas-alla Salonikin laitureilla He halusivat tietää, miksi olin jäänyt maihin, ja seisoivat siinä odotellen, tarvitsisinko ehkä heidän palveluksiaan.

Huomasin tuossa makedonialaisjoukossa miehen, jolla oli omituinen pikku kiharoihin jakautuva parta, kuten tämän maan vanhimmilla kuvapatsailla. Hän istui edessäni maassa ja katseli minua hyvin uteliaasti; pukuni ja kenkäni näyttivät etenkin suuresti kiinnittävän hänen huomiotaan. Hän venyttelihe veltosti kuin suuri angorakissa ja haukotteli näyttäen kaksi riviä pieniä hampaita, jotka kiilsivät kuin helmet.

Muuten olivat hänen kasvonsa hyvin kauniit, hänen rehelliset ja älykkäät silmänsä näyttivät hyvin lempeiltä. Hän oli aivan repaleissa, jalat ja sääret olivat paljaat, paita oli riekaleina, mutta muuten oli hän puhdas kuin kissa.

Tuo henkilö oli Samuel.

8.