Irlantilaisia satuja

Kiitolliset eläimet. Taneli Ilmojenhalkaisija. Kolme kruunua. Mainio-Matin ihmeelliset seikkailut. Rutimo-taatto ja Hongankolistaja. Kummallinen pannukakku. Merkillinen aasi. Vuoritonttu ja talonemäntä. Ihmeellinen hanhi. Metsänpoika ja nuori neitonen. Valkoinen taimen.

Kiitolliset eläimet.

Olipa kerran nuori mies, joka oli matkalla markkinoille, kuusi markkaa taskussaan.

Tiellä hän sai nähdä muutamain pienten poikain kiduttavan hiiri parkaa, jonka he äsken olivat pyydystäneet.

"Älkää olko niin julmia, pojat", sanoi hän. "Myykää minulle hiiri kuudella pennillä ja juoskaa ostamaan karamelleja."

He jättivät hiiren, ja mies päästi pienen eläin raukan menemään.

Vähän aikaa kuljettuaan hän tapasi toisen poikaparven kiusaamassa kärppää, niin että tämä oli aivan henkihieverissä.

Sen hän osti markalla ja päästi vapaaksi.

Kolmas eläin, jonka hän pelasti julmien nuorukaisten käsistä, oli aasi, mutta hänen täytyi maksaa siitä kokonaista kaksi markkaa, ennenkuin he suostuivat sen jättämään.

Kun se oli tehty, sanoi aasi parka: "Voit kernaasti ottaa minut mukaasi. Minä luulen kyllä voivani olla hyödyksi, sillä kun sinä väsyt, saatat istua minun selkääni."

"Hyvin kernaasti", vastasi Jaakko, se näet oli nuoren miehen nimi.

Oli hyvin lämmin päivä, ja nuorukainen istui tuuhean puun alle levähtääkseen hieman siimeksessä.

Mutta hän nukkui melkein heti, ja hänet herättivät pian ruma jättiläinen ja tämän kaksi palvelijaa.

"Miten uskallat päästää aasin minun maalleni ja tuottaa niin paljon vahinkoa?" huusi hän.

"Minä en tiennyt, että se oli tehnyt vahinkoa", vastasi poika.

"Et tiennyt? Kyllä minä sinut opetan. Mene hakemaan arkku", sanoi jättiläinen toiselle palvelijoistaan, ja siinä silmänräpäyksessä he olivat sitoneet poika paran kädet ja jalat karhealla köydellä, pistäneet hänet arkkuun ja heittäneet arkun jokeen. Sen jälkeen he menivät kaikki tiehensä, paitsi aasi parka. Mutta arvaattekos, että samalla saapuivat hätiin hiiri ja kärppä, ja aasi kertoi niille, mitä oli tapahtunut.

"Ah", sanoi kärppä, "se on varmaan sama poika, joka pelasti hiiren ja minut. Oliko hänellä ruskea paikka takinhihassaan?"

"Olipa kylläkin."

"Tulkaapa sitten", sanoi kärppä, "niin koetamme auttaa häntä."

"Koetammepa kylläkin", sanoivat toiset, ja kärppä hyppäsi aasin selkään ja hiiri hiipi sen toiseen korvaan, ja niin lähdettiin matkalle.

Kauaksi he eivät olleet ehtineet, ennenkuin huomasivat arkun, joka oli pysähtynyt muutamiin pensaihin, pienen saaren rannalle, ja epäröimättä he menivät veteen.

Kärppä ja hiiri nakertivat köyttä, kunnes saivat päästetyksi isäntänsä vapaaksi. Silloin he kaikki tulivat hyvin iloisiksi ja pitivät pitkät pakinat jättiläisestä ja hänen kansastaan, ja heidän puhellessaan huomasi kärppä matalassa vedessä munan, jonka kuoressa vivahtelivat mitä kauneimmat värit.

Ei kestänyt kauan, ennenkuin kärppä oli pyydystänyt sen Jaakolle, joka sitä käänteli ja ihaili joka puolelta.

"Ah, minun rakkaat ystäväni", sanoi hän aasille, hiirelle ja kärpälle, "minä haluaisin, että voisin kiittää teitä niinkuin tahtoisin. Minä haluaisin, että minulla olisi komea talo ja tilat, mihin voisin ottaa teidät mukaani, niin että saisitte elää rauhassa ja varallisuudessa."

Tuskin hän oli ehtinyt sanoa nämä sanat, ennenkuin hän ja eläimet seisoivat upean palatsin portailla, jonka edessä oli ihanin pihamaa, mitä koskaan on ollut olemassa.

Ei linnassa eikä sen ulkopuolella ollut ketään, joka olisi estänyt heitä ottamasta sitä haltuunsa, ja siellä he asuivat, niin onnellisina kuin kuninkaat.

Eräänä päivänä Jaakon seisoessa veräjällä kulki sen ohi kolme kauppiasta, jotka olivat sälyttäneet kauppatavaransa hevostensa ja muuliensa selkään.

"Mitä ihmettä tämä merkitsee?" huudahtivat ne. "Tässä ei ollut linnaa eikä pihamaata meidän viimeksi tästä kulkiessamme."

"Se on totta", vastasi Jaakko, "mutta sen pahempi ei teillä silti täällä ole. Viekää eläimenne tarhaan talon taakse ja antakaa niille hyvä ateria ja syökää päivällistä minun kanssani, jos teillä on aikaa."

Tähän he suostuivat ilolla, mutta päivällisen jälkeen oli Jaakko niin tyhmä, että näytti heille värjätyn munan ja jutteli heille, että sitä kun piti kädessään, niin tarvitsi vain toivoa jotakin, ja kohta sen sai. Hän näytti heille myöskin, että asianlaita oli niin.

Silloin kaasi eräs vieraista jauhoa Jaakon juomaan, ja herättyään huomasi hän olevansa jälleen pienellä saarella, paikattu takki päällään, ja hänen ympärillään seisoivat hänen kolme ystäväänsä ja näyttivät ylen masentuneilta.

"Ah, isäntä", sanoi kärppä, "sinä et opi koskaan kylliksi varomaan maailman kavalia ihmisiä. Missä nuo varkaat sanoivat asuvansa ja minkä nimisiksi he itseään kutsuivat?"

Jaakko repi tukkaansa ja hetkisen kuluttua hän saattoi antaa eläimille niiden haluamat tiedot.

"Tuleppa, pitkäkorvaseni", sanoi kärppä aasille, "niin menemme matkoihimme. Ei ole viisasta, että isäntämme seuraa meitä, mutta jos meillä on hyvä onni, niin on meillä muna mukanamme palatessamme takaisin."

Kärppä kapusi aasin selkään, ja hiiri hiipi sen korvaan -- ja niin sitä mentiin, kunnes löydettiin ensimäisen konnan talo. Hiiri meni sisälle, ja aasi ja kärppä kätkeytyivät ulkopuolella olevaan pensaikkoon.

Hetkisen kuluttua oli hiiri palannut.

"No, mitä uutisia sinulla on kerrottavana?" kysyivät toiset.

"Ikäviä kylläkin", vastasi hiiri. "Hän säilyttää munaa matalassa lippaassa, makuuhuoneessaan, ja ovi on lukittu ja teljetty, ja kaksi säihkyväsilmäistä kissaa on kytketty vitjoilla arkkuun sitä vartioimaan päivät ja yöt."

"Kääntykäämme ympäri", sanoi aasi; "me emme voi tehdä mitään."

"Odota!" sanoi kärppä.