Juhannustulilla: Laulunsekainen kansanpila

HAKALA, talonisäntä. HENNA, hänen tyttärensä. MANU, nuori talonpoika. SAMPPA, viuluniekka. MIIHALA, reppuri. LASSI, pomon poika. SUNTION TAAVA. 1:n, 2:n TYTTÖ. 1:n, 2:n POIKA. Kylän kansaa.

(Näyttämö: kisanurmi kallion kyljessä. Peräseinämällä mäntyjä ja katajoita, joiden takana syrjässä kokkopaikka. Vasemmalla keinu. Oikealla luonnon muodostama lehtimaja sekä kanto.)

(HENNA keinuu. MANU istuu yksin kannolla. Pojat ja tytöt istuvat nurmella solmien arpaheinää ja laulavat)

Ja nythän on taasen juhannus, ilon aika se meille koittaa, limokujassa linnut veisailee, ja karjankellot ne soittaa, nyt on juhannus, suvijuhannus, nyt on leikin ja lemmen aika!

Kedon sirkat ne viulua vinguttaa, kun ahvenet polskivat vettä, vesiperhot, hyttyset piiriin käy ja mettiset etsivät mettä, nyt on juhannus, suvijuhannus, nyt on leikin ja lemmen aika!

Pojat tuomenterttuja kantaa saa, kuka painuisi pirtin loukkoon, nyt laulelemaan, nyt naurelemaan iloparvessa tyttöjen joukkoon, nyt on juhannus suvijuhannus, nyt on leikin ja lemmen aika.

1:n POIKA (Tyttöjen ja poikien veikatessa lyö Manua olalle.) Mitäs sinä, Manu, täällä niin yksinäsi oleilet? Ethän piirissäkään pysynyt.

MANU. Mitäs minä siellä...?

1:n POIKA. Älä hullujasi! Katsos tuolia se Hakalan Henna yksinään keinulla kiikkuu ja sinua odottaa!

MANU. Minuako? He, ei! Muissa kai sen mieli pyörii!

1:n POIKA. Näytäpäs sukkiasi! Hoi, hoi, mustat ovat! Tule joukkoon! (Vetää käsikynkästä Manua.)

2:n POIKA. Ei se polkka polkalle tunnu ilman soittoa. Missähän se viulu-Samppakin saapastaa? Pitäisihän sen pillipiiparin jo täällä olla.

1:n POIKA. Ettei vain taas eksynyt ryyppyreissulle.

2:n POIKA. Mies on hiukan viinaan menevä, mutta sanansa se pitää, kun kerran lupaa.

1:n POIKA. Ja reima se on soittaja ja kelpo puhemies.

2:n POIKA. No, senhän minä puhekumppanikseni otan, kun näitä meidän kylän tyttöjä järjestään kosaisemaan käyn.

1:n TYTTÖ. Ja lopulta jäät vallan ilman ja haistelet tyhjää ilmaa kuin entisen kasakan hevonen, jolta kaurat vietiin.

2:n POIKA. Mikäs on valitessa, tässäkin poikia kuin aidanseipäitä, naimahaluisia ja nuoria.

2:n TYTTÖ. Mutta eipäs huolita, eipäs huolita! Tämä Suntion Taava se kyllä -- -- hym, hym -- ottaisi miehen kuin leivän vartaalta, mutta me ollaankin toista maata, me!

1:n POIKA. No älä sinä Taavaa moiti, ihminen se on sekin, vaikka on pieni suu. (Taava mielistelee suu naurussa.)

2:n TYTTÖ. Voi sun poikia! Tuuman pituisia, korttelin korkuisia, piimäsuita, pökköpuita!

2:n POIKA. Kas, kas, sitä naista! Sillä on kieli kuin lankakerä. Kun kerran sen auki päästää, vierii se pitkäksi kuin nälkävuosi! Tuollainen pieni, punainen lankakerä, hahhaa!

(Pojat nauravat.)

1:n POIKA (Taempaa huudahtaen.) Hih, tuolla se tuli jo loimottaa naapurikylän harjulta!

2:n POIKA. Kuulkaahan, pojat, pannaan mekin kokko palamaan niin että roikaa!

1:n POIKA. Ja tytöt kahvin hakuun! Vehnät ja sokerit tuokaa jusevasti niin, että suu sulaa. Kyllähän me korpirojua sekaan juotetaan, öhöh... (Yskii kuin viina menisi väärään kurkkuun.)

2:n POIKA. Ja sitten sitä lähdettiin!