Public-domain ebook
by Mayne Reid
Language: fi211 downloads on Project Gutenberg
Subjects
Public-domain ebook sourced from Project Gutenberg #61702.
The opening · free to read
Tule kanssani suurelle Mississippi-joelle. Se on maailman pisin joki. Viiva, jolla se voitaisiin mitata, ulottuisi maapallon keskustaan -- se on toisin sanoen pitkä. Tule kanssani tälle majesteettiselle virralle.
En vaadi sinua matkustamaan sen lähteille asti, ainoastaan Point Coupéen, joka sijaitsee noin neljäsataaviisikymmentä kilometriä sen suulta. Siellä pysähdymme hetkiseksi, sillä meillä on pitkä vaellus edessämme. Matkamme johtaa kaukaiseen länteen -- Texasin laajojen ruohoaavikkojen yli -- ja Point Coupée on lähtökohtamme.
Point Coupéessa on kylä -- viehättävä, vanha, ranskalaiselta näyttävä, puusta rakennettu kylä. Se onkin todella ranskalainen kylä, sillä se oli ranskalaisten ensimmäisiä uudisasutuksia, olivathan he espanjalaisten ohella Länsi-Amerikan ensimmäisiä asuttajia. Sen vuoksi tapaamme vielä tänäkin päivänä ranskalaista ja espanjalaista väestöä ranskalaisine ja espanjalaisine nimineen ja tapoineen kaikkialla Mississipin laaksossa sekä siitä länteen päin sijaitsevilla seuduilla.
Näihin seikkoihin meidän ei ole syytä puuttua enempää, eikä meillä ole sanottavana Point Coupéesta muuta kuin mitä jo olemme sanoneet. Päämääränämme on eriskummallinen talo, joka monta vuotta sitten seisoi virran läntisellä rannalla parin kilometrin päässä kylästä. Sanoin sen seisseen siellä monta vuotta sitten, mutta on hyvin luultavaa, että se on yhä pystyssä, olihan se lujatekoinen ja taitavasti veistetty hirsitalo, jonka hirsien raot oli tukittu huolellisesti saumoihin laastitulla kalkilla. Katto oli tehty setripuisista päreistä, jotka muodostivat ulkonevat räystäät, jotka johtivat pois sadeveden ja pitivät seinät kuivina.
Muodoltaan talo oli sellainen, jota nimitettiin seudulla "kaksoisrakennukseksi" -- sen keskellä oli näet leveä käytävä, jonka läpi olisi voinut ajaa rattaat heinäkuormineen. Tällä käytävällä oli samanlainen ulko- ja välikatto kuin muullakin rakennuksella ja lattia oli tehty jykevistä lankuista. Lattia kohosi parikymmentä senttiä maanpinnasta ja ulottui pari metriä käytävän edustalle, jossa pystyyn asetetut setripuiset tolpat kannattelivat keveätä katosta muodostaen täten avonaisen kuistin. Näiden pylväiden ja kuistin kaiteen ympärillä kiipeili viiniköynnöksiä, ruusupensaita ja kiertokasveja, jotka määrättyinä aikoina vuodesta olivat täynnä kauniita kukkia.
Talo oli vastapäätä jokea seisten, kuten jo sanoin, sen läntisellä rannalla -- samalla puolella kuin Point Coupée. Edessä oli parin sadan metrin pituinen nurmikko, joka ulottui joelle asti ja päättyi sen matalaan rantatörmään. Korkea säleaita ympäröi tämän ruohokentän. Useimmat niistä olivat tyypillisiä sille seudulle, mutta joukossa oli ulkomaalaisiakin. Puiden joukossa saattoi huomata isokukkaisen magnolian, punaisen silkkiäispuun, katalpan vaaleanvihreät lehdet, korkean tulppaanipuun ja kiiltävälehväisen appelsiinipuun.
Vastakohtana tälle kirkkaalle vihreydelle olivat tummat kartionmuotoiset setripuut ja marjakuuset. Virran partaalla kasvoi taatelipuita ja itkuraitoja huojuen sirosti vedenkalvon yllä ja oli vielä muitakin pensaita ja puita -- eteläisemmän ilmanalan lapsia -- kuten iso meksikolainen aloepuu, sen sukulaisen, aataminneulan pistimenmuotoiset ja palmetton eli vaivaispalmun viuhkanmuotoiset lehdet. Tiheiköissä tai kentän ruohopinnalla saattoi erottaa monenlaisia kauniita lintuja.
Jo mainitussa isossa välihuoneessa tarjoutui erikoinen näky. Seinillä riippui molemmin puolin erilaisia metsästystarpeita kuten kiväärejä, haulikkoja, patruunalaukkuja, taskumatteja, metsästyspuukkoja ja ylimalkaan kaikenlaisia ansoja, verkkoja ja muita pyydyksiä, mitä saattoi keksiä maan, ilman tai veden villien asukkaiden pyydystämiseksi. Hirven ja peuran sarvia oli kiinnitetty vuoltuihin hirsiin, ja niiden haarukoihin oli ripustettu jouhisuitsia ja meksikolais- tai espanjalaismallisia korkeanuppisia satuloita. Tämän lisäksi huoneessa oli harvinaisten lintujen ja nisäkkäiden nahkoja, joita säilytettiin taiteellisesti täytettyinä seinien viereen asetetuilla jalustoilla. Siellä oli myöskin lasilaatikoita, jotka sisälsivät neuloihin pistettyjä ja luokkiensa mukaan järjestettyjä yöperhosia, perhosia ja muita hyönteisiä. Huone muistutti sanalla sanoen pientä museota.
Jos astuisimme taloon ja tarkastelisimme sitä sisäpuolelta, näkisimme kolme tai neljä suurehkoa mukavasti kalustettua huonetta, kaikki täpö täynnä luonnontieteellisiä esineitä ja pyydyksiä. Yhdessä huoneessa näkisimme seinällä riippumassa ilmapuntarin ja lämpömittarin, takan reunalla vanhan kellon, miekan ja pistooleja ja paljon valikoituja ja arvokkaita teoksia sisältävän kirjakaapin.
Peremmällä näkisimme pienen hirsistä rakennetun keittiön tavallisine talouskaluineen. Ja sitten saapuisimme pienelle suljetulle pihalle, jonka päässä on varastohuone ja talli. Viimemainitusta löytäisimme neljä hevosta ja sen viereisestä aitauksesta ehkä muutamia muuleja. Iso, punertava, pitkäkorvainen ajokoiraa muistuttava hurtta saattaisi astella pihalla eikä voisi olla kiinnittämättä huomiotamme.
Tätä taloa saattaisi kauempaa katseltuna luulla jonkun varakkaan uudisasukkaan kartanoksi, mutta lähemmin tarkastaessa huomaisi, ettei se kuitenkaan sellaiseksi sovellu. Ei ole mitään neekerien mökkirivejä, ei suuria sokerimyllyjä, joissa makea mehu puristetaan ruo'oista, eikä tupakka-aittoja, jollaisia aina tapaa täkäläisen suurviljelijän asunnon lähettyvillä. Ei mitään sellaista, eikä talon vieressä ollut edes mitään isoa viljelysmaata. Taustan tumma sypressimetsä loi varjonsa melkein rakennuksen seiniin. Ilmeisesti se ei siis ollut uutisviljelijän kartano. Mikä se sitten oli, ja ketä siellä asui?
Se oli metsästäjän ja luonnontutkijan koti.
Vuonna 1815 käytiin kuuluisa Waterloon taistelu, ja samana vuonna Napoleon Bonaparte karkoitettiin St. Helenan saarelle. Monet ranskalaiset upseerit, jotka olivat seuranneet suurta seikkailijaa, muuttivat samaan aikaan Amerikkaan. Useimmat heistä, kuten luonnollista olikin, saapuivat ranskalaisiin Mississipin siirtokuntiin ja perustivat sinne kotinsa. Eräs näistä oli nimeltään Landi ja oli palvellut everstinä Napoleonin armeijan jääkäreissä. Hän oli syntyperältään korsikalainen ja oli päätynyt upseeriksi Ranskan armeijaan, koska oli erään Bonaparten perheen jäsenen ystävä, vaikka hän nuoruudessaan olikin harrastanut enemmän tieteitä kuin ihaillut sotilaselämää.
Espanjan sotaretkellä Landi oli nainut baskittaren, jonka kanssa hänellä oli kolme lasta, kaikki poikia. Heidän äitinsä kuoli ennen Waterloon taistelua, joten Landin Amerikkaan siirtyessä perheeseen kuului ainoastaan isä ja hänen kolme poikaansa.
Hän meni ensin Saint Louisiin, mutta siirtyi vähän ajan kuluttua sieltä virtaa alaspäin Point Coupéen Louisianassa, jossa hän osti vastikään kuvailemamme talon perustaen sinne kotinsa.
Hän ei elänyt mitenkään ahtaissa olosuhteissa. Ennen Amerikkaan lähtöään hän oli myynyt perintötilansa Korsikassa, saaden niistä rahasumman, joka olisi riittänyt hänelle huolettomaan elämään missä maassa tahansa, mutta varsinkin hänen uudessa kotimaassaan, tuossa vapaassa maassa, missä ravinto oli huokeata ja verot pienet. Hänen ei siis ollut pakko ryhtyä mihinkään ammattiin tai virkaan uusilla asuinsijoillaan -- eikä hän ryhtynytkään. Miten hän käytti siis aikaansa? Hän oli sivistynyt mies. Ennen Ranskan armeijan riveihin astumistaan hän oli opiskellut luonnontieteitä. Hän oli luonnontutkija. Ja luonnontutkija löytää tekemistä kaikkialla -- voi koota tietoja ja hankkia ajanvietettä sielläkin, missä muut menehtyisivät ikävään. Muistakaa: "Kiviin on piirrettyinä tarinoita, ja lirisevät purot puhuvat kuin kirjat!"
Eikä hän sulkeutunut tiedekammioonsa. Suuren Audubonin tavoin hän rakasti samoilua luonnossa. Hän halusi oppia läksynsä luonnolta itseltään. Hänessä yhdistyi metsästyshalu hienompaan, tieteelliseen vaistoon, ja mikäpä olisi enää paremmin soveltunut hänen asuinpaikakseen kuin Mississippin laakso, joka tarjosi yllin kyllin mielenkiintoisia kohteita sekä metsästäjälle että luonnontutkijalle? Minun mielestäni hän valitsi kotinsa hyvin.
Näinpä hän käyttäessään aikansa metsästykseen, kalastukseen, lintujensa täyttämiseen, harvinaisten nisäkkäiden nahkojen parkitsemiseen, puiden istuttamiseen ja oksimiseen, poikiensa opetukseen ja koiriensa ja hevostensa harjoitukseen, ei suinkaan joutanut olemaan toimettomana. Hänen poikansa avustivat häntä tietysti näissä hommissa kykyjensä mukaan. Mutta hänellä oli sen lisäksi vielä apulaisena -- Hugot.
Kuka Hugot oli? Kuvailenpa hänet.
Hugot oli ranskalainen -- hyvin pienikasvuinen ranskalainen, hädin tuskin puolentoista metrin mittainen. Hän oli ketterä ja vikkelä, hänellä oli iso kyömynenä ja pienestä koostaan huolimatta valtavan suuret viikset, jotka kaartuivat hänen suunsa yli melkein peittäen sen. Ne antoivat hänelle jokseenkin tuiman ilmeen, joka hänen suoraan ryhtiinsä ja nopeisiin konemaisen täsmällisiin liikkeisiinsä yhtyneenä kertoi heti, että Hugot oli ollut ranskalainen sotilas. Hän oli todellakin entinen jääkärikorpraali. Landi oli ollut hänen everstinsä. Lopun arvaatte helposti. Hän oli tullut vanhan päällikkönsä mukana Amerikkaan ja oli nyt tämän korvaamaton apulainen ja seuralainen. Harvoin saattoi tavata luonnontutkijaa näkemättä myöskin Hugotin tuuheita viiksiä aivan everstin kyynärpään vierellä. Hugot olisi kuollut, jos hänet olisi erotettu vanhasta päälliköstään pitemmäksi aikaa.
Hugot seurasi tietysti isäntäänsä kaikilla tämän eräretkillä. Samoin tekivät pojat niin pian kuin he pysyivät hevosen selässä. Näissä tilaisuuksissa talo suljettiin siksi aikaa, sillä koko tilalla ei ollut mitään taloudenhoitajaa tai muuta palvelijaa. Näin kartano jäi asumattomaksi välillä viikkokausiksi -- sillä luonnontutkija teki seurueineen pitkiä retkiä ympäröiviin metsiin. Tavallisesti he palasivat tuoden runsaan saaliin -- lintujen ja turkiseläinten nahkoja, kasveja ja harvinaisia kivinäytteitä. Sitten näiden uusien hankintojen järjestelyyn käytettiin päiväkaudet. Näin Landi ja hänen perheensä kuluttivat aikansa.
Hugot oli kokki, palvelija, tallirenki, hovimestari ja asiapoika. Mainitsin jo, ettei koko talossa ollut mitään muuta palvelijaa, -- mies- tai naispuolista. Hugot toimi siis myöskin siivoojana. Hänen moninaiset tehtävänsä eivät olleet kuitenkaan niin vaikeat täyttää kuin olisi voinut otaksua. Eversti oli tavoiltaan yksinkertainen ja vaatimaton. Tämän vaatimattomuuden hän oli oppinut sotilaana ja hän oli kasvattanut poikansa elämään samalla tavalla. Hän söi yksinkertaista ruokaa, joi ainoastaan vettä ja nukkui telttavuoteella puhvelintalja allaan ja huopa peitteenään. Point Coupéessa asuva pesijätär piti liinavaatteet puhtaina eikä Hugotilla ollut läheskään niin paljoa puuhaa talousaskareissa kuin saattaisi luulla. Hän kävi joka päivä kylässä -- torilla ja postikonttorissa, tuoden usein kirjeitä, joista monet olivat varustetut isoilla sineteillä ja ruhtinaallisilla vaakunoilla ja toisinaan, kun höyryalus oli poikennut laituriin, saapui kirjakääröjä -- tieteellisiä teoksia -- tai omituisia koneita.
Kaikesta tästä huolimatta metsästäjä-luonnontutkijan elämässä ei ollut mitään salaperäistä. Hän ei ollut ihmisvihaaja. Hän kävi usein kylässä ja rupatteli kernaasti vanhojen metsästäjien tai muiden siellä asuvien kanssa. Kyläläiset tunsivat hänet "vanhan everstin" nimellä ja kunnioittivat häntä. He oudostelivat vain hänen luonnontutkimusharrastuksiaan, jotka näyttivät heistä kummallisilta ja ihmettelivät myöskin, miten hän tuli toimeen ilman palvelijatarta. Eversti ei kuitenkaan vaivannut päätään heidän arveluillaan. Hän vain nauroi heidän uteliaille kysymyksilleen ja pysyi yhtä hyvissä väleissä kuin ennenkin.
The book keeps going
Reading is free forever. Sign up and watch scenes appear while you read.
Scenes Storieta drew for other classics.
New illustrated classics
Once or twice a month: the latest books to get full character casts, scene art, and free comic editions. No account needed.
