Kun naiset pelkäävät: Yksinäytöksinen huvinäytelmä

MATTI, isäntä. KAISU, hänen vaimonsa. VAPPU, Matin äiti. HELENA, Matin sisar. NIITTYNEN, naapuri-mies. TAHVO KYNTÖLÄ, talonpoika, sulhanen. MATTILA, puhemies.

Tapaus salokylässä Karjalassa.

NÄYTTÄMÖ: Tavallinen, yksinkertaisesti kalustettu huone. Perällä ovi; oikealla uuni ja akkuna; vasemmalta vie ovi kamariin.

Matti istuu vasemmalla sijaitsevan pöydän ääressä lukien sanomalehteä. Vappu kutoo sukkaa, Kaisu kehrää.

MATTI. Aina niitä varkaitakin vain liikkuu. Joka päivä saa niistä sanomalehdestä lukea.

KAISU. Missä ne nyt ovat mellastaneet?

MATTI. Aivan tässä naapuripitäjässä. Erään vaateaitan olivat näet ihan tyhjentäneet.

VAPPU. Kylläpä ovat ihmisiä!

KAISU. Ei niillä näy säälintunnetta ensinkään olevan; kaiken vaan vievät.

MATTI. Säälintunnetta! Ketä rosvot säälisivät? Ei niiden omaatuntoa mikään vaivaa, vaikka tappaisivat ihmisenkin.

VAPPU. Niinhän se taitaa olla. Kunhan vain eivät tänne tulisi.

MATTI. Eipähän niitä vielä täällä ole nähty. -- Mutta tuokaahan, naiset, illallista; kello jo kahdeksatta käy.

VAPPU. Kannahan sinä, Kaisu, ruoka pöytään! Minä saisin tämän sukan tänä iltana valmiiksi.

KAISU (vähän kiivastuen). Minulla olisi tässä kyllä kehräämistä.

VAPPU. Voithan huomenna kehrätä sen, mitä et tänään ehdi.

KAISU (kiivaasti). Voitte tekin sen sukan valmistaa vasta huomenna. Minähän tässä emäntä olen.

MATTI. No... no... Joko taas...

VAPPU (kiivaasti). Sinä emäntä! Niin -- sitä sinä olet laulanut aivan siitä asti, kun Matti-poikani sinut tähän otti. Mutta sen sanon sinulle, että minä tässä emäntänä heilun niinkauan kun pääni pystyssä pysyy, enkä alistu kenenkään käskettäväksi.

MATTI. NO... no... Mitä se äiti taas siinä...

KAISU (melkein itkien). Ja sen minäkin tässä sanon ja sanoisin vaikka koko kylän kuullen, että niin riitaisaa ja pahansisuista anoppia ei toista löydy ainakaan tässä pitäjässä ja tuskin toisessakaan.

MATTI (Kaisun puhuessa). No, mitä sinä, Kaisu, taas? Älä nyt tuossa riitele! Eihän se sillä parane. No... no... Herkeähän siitä!... Tuokaa se ruoka!...

VAPPU. Vai pahansisuinen! Hahahaa. Kuka se nytkin riidan aloitti? Minäkö, häh?

HELENA (tulee kamarista). Mikä nyt taas on? Aina te riitelette!

MATTI (Helenalle). Tuo sinä, Helena, illallinen! (Vapulle ja Kaisulle). Ja te akat, jos ette tukkoa suutanne, niin saatte uloslähdön. Ja tuokaakin se illallinen nyt juuri pöytään!

KAISU. Kyllä meidän täytyy, Matti, erota talosta. Ei tästä elämästä tul...

MATTI (keskeyttää kiivaasti). Suu kiinni ja paikalla! -- No, ruoka pöytään! (Vappu ja Kaisu nousevat.)

HELENA. Kyllä minä tuon. (Astuu peräovea kohti. Kopinaa ulkoa.)

MATTI. Kukahan vieras se näin myöhään mahtaa tulla?

NIITTYNEN (astuu sisään). Hyvää iltaa!

MATTI. Iltaa, iltaa! Astukaahan, Niittynen, peremmälle! Mitäs naapurille kuuluu?

NIITTYNEN (istuutuu). Onhan niitä kuulumisia. Varkaita ja rosvoja nyt näillä seuduin majailee.

VAPPU, KAISA ja HELENA (huudahtaen). Täälläkin!

MATTI. Onko niitä nähtykin?

NIITTYNEN. Niin -- Ylätalon Maija se päivällä marjassa käydessään ne tuolla salon puolella oli nähnyt. Pitkiä miehen roikaleita kuuluivat olleen, ja heti heidät huomattuaan Maija pyyhälti kotiin minkä ennätti.

MATTI. Vai niin. Vai jo tännekin alkavat ilmestyä. Tässä lehdessä kerrotaan myöskin naapuripitäjällä rosvojen mellastaneen. Eiköhän vain liene samoja roistoja?

NIITTYNEN. Samaa mekin kotona arvelimme. Niitä myöskin oli ollut kaksi, niinkuin Maijakin sanoi nähneensä. (Hetkisen perästä). Ja kun se meidän torppa siellä on syrjässä toisista taloista, eikä meillä ole miehiä muita kuin minä, niin tulin tänne pyytämään isäntää vaikkapa täksi yöksi kanssani sinne meille. Eivät sitten ainakaan uskalla sisään tunkeutua, ja jos tulisivatkin, niin selkään antaisimme.

MATTI. Hm, pitäisihän sitä naapuria senverran auttaa.

VAPPU. Mutta jos ne sillä aikaa tulevatkin rosvoilemaan meille. Mitä me heille mahdamme!

HELENA. Niin, parasta taitaa olla, että jäät, Matti, kotiin.

KAISU. Jää vaan kotiin, jää.