Muistelmia Kiinasta

China Inland mission.

Sydämemme sykähti ilosta, sillä siinähän nyt oli K.S.L--n koti! Lämmin, kotinen tunne valtasi meidät. Ilomme yhä lisääntyi kuin avoimin sylin tulimme vastaanotetuksi tässä vieraassa maassa. Kodissa oli siihen aikaan 70 lähetyssaarnaajaa. He olivat isossa salissa, parhaallaan teen juonnissa, kun me astuimme sisälle. Sekin hetki jäi ijäksi päiväksi mielehen.

Siinä oli miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja. Muutamat olivat jo vuosikymmeniä olleet maassa, toiset olivat vastatulleita. He olivat kiinalaisessa puvussa. He olivat tulleet eri maista ja kuuluivat eri kansoihin ulkonaisesti, mutta sisällisesti olivat he yksi kansa, Jumalan kansa, yksi perhe, Jumalan perhe. Heidän yhteiskunnallinen asemansa oli ollut hyvin erilainen. Muutamat olivat osallisia korkeimmasta maallisesta sivistyksestä. He olivat olleet tilaisuudessa jalostuttamaan henkeänsä kaiken sen kautta, mitä hyvä koti, kasvatus, koulu, tiede ja taide taritsee. Toiset olivat osattomat niistä eduista. Näistä erilaisuuksista huolimatta olivat he olleet "kuolleet synneissä" ja "vieraat Jumalalle", mutta "Jumala oli herättänyt" heidät ja "siirtänyt heidät pimeyden vallasta rakkaan poikansa valtakuntaan." Nyt he olivat "Kristuksen sotilaita" ja tänne lähetetyt pystyttämään "lippua", joka heille oli annettu ja johon nojaten he taisivat kohota ja nousta ylös synnistä. -- Katsellessani heitä, he ikäänkuin sanoivat:

Oi! "lippu" kallis, verraton, Se Jeesus nimi meille on! Kun siihen vaan mä katsahdan, Niin uutta voimaa ammennan!

Kun taistelussa tämän maan Sieluni rupee horjumaan, Niin siitä silloin voimaa saan Taas taistelua jatkamaan.

Oi! tämä "lippu" taivainen Voi muuttaa mielen maallisen, Sen katoovista irroittaa, Ja ijäisihin istuttaa.

Ja vaikka myrsky pauhaisi Niin että vuoret järkkyisi, Ei tämä "lippu" kuitenkaan Liikahda koskaan paikaltaan.

Tää "lippu" tuottaa elämän, Ja rauhan, ilon pysyvän. Se taivahan on tikapuu. Ei sitä voita mikään muu.

Tää "lippu" Jeesus rakas on! Hän meille ompi verraton! Sen kohotamme korkeelle Niin, että näkyis' kaikille!

Ulkonaisesti he kuuluivat eri kirkkokuntiin, mutta sisällisesti yhteen. He tekivät työtä kootakseen ihmisiä Jumalan valtakuntaan, eikä vaan omaan pieneen kirkkokuntaansa, sillä se kirkkokunta, johon kuuluivat, oli vaan eri osasto yhteisestä suuresta lammashuoneesta, jonka ovena on Herra Jeesus. Kunhan ihmiset vaan "ovesta" sisälle tulivat, iloitsivat he siitä, menivätpä sitten mihin osastoon tahansa! Eihän Noan arkissakaan ollut useampaa kuin yksi ovi, mutta osastoja eli olinsijoja oli monta! Oikealle perustukselle rakentaminen on pääasia!

Ken Jeesuksehen uskoo vaan, Hän kuolemaa ei näekään. Ken Häneen luottaa lujasti, Hän pysyvä on ijäti.

Meistäkin tehtiin Kiinalaisia.

Kodin johtajatar vei meidät katselemaan vaatevarastojaan. Isossa arkussa oli paljon valmiita pukuja, mutta kun ei niitä kaikille riittänyt, päätimme odottaa siksi, kunnes räätäli oli ommellut lisää.

Viiden päivän kuluttua oli pieni seurueemme räätälin avulla muuttunut kiinalaiseksi. Olimmehan niin Kiinalaisten näköisiä, kuin suinkin oli mahdollista ulkonaisesti olla Kiinalainen! Saimme leveälahkeiset, pitkät housut, lyhyen kaksijakoisen hameen, polven alapuolelle ulottuvan leveähihaisen, väljän nutun. Päähän pantiin musta, vuoritettu, ainoastaan otsaa peittävä, korvihin asti ulottuva päähine. Jalkineet olivat puuvillakankaiset, matalat ja kannattomat.

Tähän pukuun pukeutuminen oli muutamille tovereistani ihan taistelun alainen asia. Toisille se oli siunattu, pyhähetki. Silloin ymmärsimme Hebr. 2:14-16 syvemmin kuin ennen. Herra Jeesus tuli ihmiseksi meidän tähtemme. Hän oli kaikessa kiusattu niinkuin mekin. Me tunnemme Hänessä ihmisen ihmisenä, kiusausten, ahdistusten alaisena, ihmisen, joka rakasti, iloitsi ja murehti. Meidän tähtemme Hän pukeutui meidän pukuumme. Mekin pukeuduimme Kiinalaisten tähden heidän pukuunsa. Sitten vuosien kuluessa tulimme huomaamaan kuinka tarpeellista oli olla niin Kiinalaisten kaltainen, kuin voi olla. Kansa ylipäänsä pelkää ulkomaalaisia ja jos näkevät meidät omassa puvussamme, pelkäävät vieläkin enemmän. Mutta nähtyään meidät heikäläisten vaatetuksessa, sanovat: "te olette muuten meidän näköisiä, mutta, silmänne, hivuksenne eivät ole!" On sen käyttämisestä aineellinenkin hyöty. Se tulee meille monin kerroin huokeammaksi. Sikäläisissä oloissa on se meidän pukuamme käytännöllisempi. Kiinalainen pukuni puhui minulle voimallisesti ulkokultaisuudesta ja nimi kristillisyydestä. Enhän ollut todellinen Kiinalainen! En ollut sisällisesti Kiinalainen. Ollakseni todellinen, oli minun synnyttävä Kiinalaisista! Niin ihmisenkin täytyy syntyä Jumalasta, ollakseen Jumalan valtakuntalainen, ollakseen kristitty. "Ellei joku uudestaan synny, ei hän taida Jumalan valtakuntaa nähdä", sanoo Herra Jeesus. Lapsiksi synnytään. Ei ulkonainen hurskas elämä ja puhetapa meitä tee Jumalan lapsiksi. "Totuuden sanalla" Jumala synnyttää meitä uudestaan (Jak. 1:18) ja Hänen "suurten ja kallisten lupaustensa kautta tulemme Jumalan luonnosta osallisiksi." (2 Piet. 1:4).

Nyt olimme jo puvun saaneet. Vielä hankittiin meille kiinalainen vuode. Siihen kuului laaja, pehmoinen peitto ja ruohomatto, jonka sisään se käärittiin matkalle lähtiessä! Kiinalainen eväskorikin hankittiin!

Valkeni sitten Tammik. 13 p. Laitoimme päivän kuluessa itsemme matkakuntoon. Pimiän tultua seisoi portilla toistakymmentä rikshamiestä. Uh, miten kylmä oli! Matalat jalkineemme eivät suurta suojaa antaneet ja siksi jalkojamme ihan paleli. Shanghai ei ollutkaan matkamme päämääränä, vaan Jangtsheo niminen kaupunki, suuren kanavan varrella, Jangtsir virran pohjoispuolella. Siellä oli K.S.L--llä koti, jossa maahan tulleet naislähetyssaarnaajat saivat opiskella maan kieltä. Sinne mekin olimme menossa. Shanghaissa liittyi meihin toisia tovereita. Laivalle tultuamme olimme nyt

Ensikerran Kiinalaisten keskuudessa.

Sydämen syvyydestä kiitimme Jeesusta armosta, jota olimme tähän asti saaneet osaksemme. Rukoilimme Hänen meitä auttamaan kielen oppimisessa niin, että pian voisimme puhua ihmisille Hänestä. Muutenhan olimme osaksi Kiinalaisia, mutta -- kieli puuttui!

Tuntui herttaiselta kun vihdoinkin olimme Kiinalaisten joukossa. Olimmehan heitä jo nähneet kauvempaa, mutta nyt tulimme likeisiin tekemisiin heidän kanssaan. Heitä loikoi kaikkialla. Ahtaassa käytävässäkin makasi miehiä polttaen "ooppiumia." Ytelä, paha "ooppiumin" haju täytti joka paikan.

Seuraavana aamuna herättyämme, olimme mahtavalla Jangtsir virralla. Eräs laivamies tuli kysymään jos halusimme

Kiinalaista päivällistä.

Tottahan toki halusimme sitä! Muutaman tunnin kuluttua hän palasi tuoden kullekin kupillisen vedessä keitettyjä riisiryyniä, ja laski kunkin kupin viereen parin puisia, särmäisiä, huonostipestyjä, maalaamattomia, tasapäisiä noin 24 cm pitkiä puikkoja. Toipa vielä kupillisen maustimia, ja kolmannessa toi kalaa. Laski vielä kunkin kupin vierelle pienen astian, jossa oli jotain öljyä. Maistelimme, maistelimme, mutta ei ruoka oikein maistunut! Jos olisi maistunutkin, niin eihän niillä puikoilla äkkinäinen saanut suuhunsa toisistaan erillään olevia ryynejä! Ei auttanut muu, kuin eväskoriin turvautuminen, jonka lähetyskodin johtajatar oli antanut runsaasti varustaa leivällä, voilla, lihalla ja munilla. Kiitolliset olimme niistä.

Tulo Tsbenkiangiin.

Kulettuamme vuorokauden Jangtsir virtaa ylöspäin, saavuimme puoli-yön aikana sen etelärannalla olevaan Tshenkiang nimiseen kaupunkiin. Pimiä, kolkko ja kylmä yö se oli. Kaksi lähetyssaarnaajaa odotti meitä laivarannassa. Lyhdynvalossa kulimme ihmisistä tyhjää, leveää rantakatua pitkin. Virran vihastuneet, vaahtopäiset aallot ärjyen hyrskyivät kivitettyä äyrästä vastaan. Vinha pohjatuuli lennätteli vasten kasvojamme sakeasti alas tulevaa lunta. Päätämme ei palellut, sillä juuri lähtiessämme saimme omituisen päähineen ja vasta vuoden kuluttua selveni meille -- suureksi kauhuksemme -- se tosiasia, ettei se ollutkaan naisten -- vaan miesten päähine! Tuiskussa ja lumessa taariessamme iloitsimme kadulla olevista

Nuotiovalkeista.

Huolimatta vihaisesta, vinkuvasta tuulesta, sakeasti alaslaskeutuvasta lumesta, kohosivat liekit ylös kohti harmaata taivasta, levittäen valoa ja lämpöä ympärilleen. Joukko ryysyisiä miehiä ja poikia oli kokoontunut nuotiotulien ympärille. Siinä lämmitellen ja jutellen kuluttivat öisiä hetkiä. Lipokasten peittämiä jalkojamme paleli ja nuo ystävällisen näköiset valot houkuttelivat meitäkin luokseen. Oppaamme, astuen kiireesti ohitse, johtivat meidät yhä edelleen -- mutta nuo nuotiovalkeat jäivät ijäksi päiväksi mieleen. Jumalakin on tähän kylmään, synnin sumun peittämään maailmaan sytyttänyt tulen. Jeesus on tullut "maailman valkeudeksi." Hänen luokseen saa jokainen tulla. Hänen rakkautensa valaisee ja lämmittää. Häneen uskovat sielut ovat myöskin nuotiovalkeita tässä pimiässä maailmassa.

Lähetystalolle tultuamme pudistimme lumen makuuvaatteistamme ja kupsahdimme nukkumaan. Kylmät olivat nuo uunittomat huoneet. Vilu karkoitti unen toverieni silmistä pitkäksi ajaksi. Aamulla juoksentelimme, hyppelimme, voimistelimme lämmitäksemme edes sen verran, että kykenimme peseytymään vedellä, joka oli yöllä jäätynyt, vaikka oli makuuhuoneessamme.

Seuraavana aamuna ai'oimme jatkaa matkaa pohjoiseen päin, mutta kanava olikin jäätynyt yöllä. Saimme odottaa

Kymmenen päivää.

Ne olivat pitkiä päiviä! Se oli ensimäinen tunti koulussa, jossa kärsivällisyyttä opetetaan. Siihen Kiinassa joutuu vasten tahtoaan. Aina aamusin heräsimme toivossa siinä, että "ehkä tänään päästään lähtemään", mutta aina uudelleen petyimme. Ei jää meitä niin kauvan pidättänyt, mutta venemiesten kiskomishalu, se sen teki. Jo ensipäivinä olisivat he lähteneet suurta maksua vastaan, mutta kun emme maksaneet, niin he ajattelivat voivansa pakottaa meidät siihen kieltäytymällä. Mutta eihän meillä hengenhätä ollut. Olimme levollisia. Miehet nähtyään ettemme hätäilleet, tulivat tarjoomaan veneitään kohtuullisesta hinnasta ja niin me lähdimme Tshenkiangista. Se oli

Ensimmäinen venematkamme.

Ja hauska se olikin. Hyvällä purjetuulella menimme virran poikki kohti suuren kanavan suuta, joka oli täpösen täynnä veneitä. Meistä näytti mahdottomalta läpipääsö, mutta sinne, toisten veneiden väliin työnsivät miehet venheemme ja kun aika joutui, olimme selvällä reitillä. Päästyämme tungoksesta, kimittivät miehet veneen mastoon nuoran. Nuoran toisesta päästä kiinipitämällä vetivät he venhettä, kulkien kanavan varrella olevaa polkua pitkin. Kanavalla oli vilkas liike. Vastaan tuli matkustaja ja tavaraveneitä, kaiken kokosia mutta miltei samannäköisiä. Erään kylän kohdalle tultuamme, ostimme kiehuvaa vettä teekannuun. Vesikauppoja onkin liiketeiden varsilla ja isommissa kaupungeissa.

Muutaman tunnin kuluttua näimme korkean, kuusikulmaisen, monikerroksisen, mutta kapean tiilirakennuksen, joita muukalaiset kutsuvat "pagodiksi", mutta Kiinalaiset antavat niille nimeksi "paotah." Jälkeenpäin näin niitä kaikkialla kaupungeissa tahi niiden läheisyydessä. Ne ovat muinaisajoilta ja nykyään rappiotilassa.

Kulettuamme pagodan ohitse, jo alkoi näkyä