Isännät ja emännät: Kolminäytöksinen kansannäytelmä

KALLE. RAJALA, talollinen. REETA, hänen vaimonsa. MANU, Rajalan nuorempi veli. ANTTI, naapuritalon isäntä. MAIJA, hänen vaimonsa. EEVA, Antin sisar. KUSTAA, mustalainen. KUSTAAN VAIMO. HEIDÄN TYTTÄRENSÄ. MATKUSTAJA. KAISA, juoruakka.

Ensimäinen näytös.

Rajalan tupa, sisustettu tavallisen talonpoikaistuvan malliin. Oikealla ovi kamariin, vasemmalla ovi ulos. Uuni helloineen. Pöytäkaappi ja ruokapöytä. Seinällä astiahylly, jossa on muutamia lautasia ja savivateja. Nurkassa vesisaavi. Vasemman oven pielessä seinällä miehen ja naisen vaatteita.

REETA (istuu tuudittelemassa lasta ja laulaa lujaa kimeällä äänellä: aa, aa, aa, aa; pau, pau, pau, j.n.e.).

[Lapsena käytetään paraiten suurta nukkea ja sen äänteleminen toimitetaan kulissien takana.]

MANU (tulee). Riti, rati, riti rati rallallei. Riti rati, riti rati rallallei.

REETA. Suusi kiinni, että lapsi saa nukkua!

MANU. Eikös niille lauleta, kun nukutetaan?

REETA. Kyllä minä itse osaan sen tehdä, ei siinä sinua tarvita.

MANU. Ajattelin vain olla apulukkarina.

REETA. Eikö siellä vieläkään näkynyt Kallea kotia tulevaksi.

MANU. Ei kai hän niin pian tule, kun kerran pääsi tuulottelemaan.

REETA. On sekin mies. Aina vain matkassa. En ikipäivinä olisi siitä huolinut, jos tiesin sen tuollaiseksi. Mutta nyt ei auta muu kuin kärsi pois.

MANU. Taitaapa tuota olla kärsimistä kummallakin.

REETA. Mitä -- häh!

MANU. "Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin."

REETA. Jo sillä naisella pitäisi olla villainen sydän, joka ei tällaisesta elämästä suuttuisi. Kun se nyt sieltä tulee, niin minä annan, että on kylki mustana. Puolen viikkoa on taas viipynyt kaupunkimatkallaan, ja talo saa olla isännättä.

MANU (ivallisesti). Mitäs isännästä, kun on reilu ja etevä emäntä.

REETA. Älä sinäkään siinä ivaile, ei tämä ole leikin asia.

MANU. Ei, ei tietenkään. Ollaan totisia kun tohvelin alla.

REETA. Saapas nähdä, minkälaisia kauppoja siellä taas tehdään. Olisi parempi, että itse tekisin kaupunkimatkat, niin säästyisivät monet harmit.

MANU. Niin, taikka ehkäpä olisi kaikkein parasta, kun kerrassaan olisit isäntänä ja emäntänä saman tien.

REETA. No, kyllä minä kykenisin kumpaankin.

MANU. Ihme vain, miksi ollenkaan menit naimisiin, noin reima ja etevä vaimoihminen!

REETA (kuunnellen). Olepas hiljaa! Olin kuulevinani rattaitten ratinaa. Jokohan ne vihdoinkin tulevat? (Menee ikkunaan.) Ne ne ovat, Kalle ja naapurin Antti. Mutta kuka niillä on kolmantena?

MANU (menee ikkunaan). Sehän tuo on hyvänpäiväinen mustalais-Kustaa. Niillä on kai taas hevoskauppoja tekeillä.

REETA (pontevasti). Ei tässä talossa noin vain mustalaisten kanssa kauppoja tehdä. On siinä sanomista minullakin. -- Antti näkyykin menevän kotia, mutta Kustaan se aikoo tuoda sisälle. Odotappas! (Alkaa hääräillä huoneessa.)

Kalle ja Kustaa (tulevat rallattaen ja hieman hutikassa. Kallella kädessä naisen villahuivi).

KALLE. Hei, pojat! Isäntä tulee kotia. -- Morjesta, eukko! Tuleppas lyömään kättä, kun näin monen ajan päästä tavataan.

REETA (kääntyy kiukkuisena selin eikä puhu mitään).

KALLE. No, no, mitäs siinä nyt ujostelet. Katsoppas, kuinka korean huivin minä toin sinulle tuliaisiksi. (Levittelee huivia.)

KUSTAA. Kovinpa se emäntä on vähäpuheinen. Taitaa olla suuttunut.

REETA (alkaa hääräillä hellan luona).

KALLE. Eikö sinulla ole siellä edes kahvia valmiina?

REETA (pesee kiukkuisesti astioita).

KALLE. Ohoh! Jokohan meidän akasta on tullut kuuromykkä sillä aikaa? Koitetaanpas! (Huutaa Reetan korvaan.) Reeta!

REETA (lyö pesurievulla Kallea suulle). Ole kiljumatta, mokomakin reisusälli.

KALLE. Ai turkale! On sillä sisu ainakin tallella, ja sehän se onkin paras osa koko eukossa. Mutta olkoon nyt. Joka syyttä suuttuu, se lahjatta leppyy. (Panee huivin taskuunsa.) Tule nyt, Kustaa, tänne pöydän luokse istumaan, niin saadaan päättää se hevoskauppa.

KUSTAA (innostuen). Hei, isäntä-kulta! Anna satanen väliä, niin paikalla tuli kaupat. Ja sitten saatkin semmoisen hevosen, ettei toista koko maailmassa.

REETA (topakkana). Ei tässä nyt ruveta mitään kauppoja tekemään, se on varma se. Parasta on, että menette nukkumaan päänne selviksi.