Don Balasco Key Westistä: Nykyajan kertomus Kuubasta

Espanjan hallituksen asiamies.

Amerikkalainen salapolisi. Sikaritehtailija Key Westissä. Tyttö purjeveneessä. Haavoitettu kuubalainen. Valokuva.

Seuraelämää tropiikeissa.

Hidalgon tulo. "Minä tahdon pitkän hameen." Verilöyly lasaretissa. Kolme valoa Korallisaarella. Vieraat Palm Beachistä. Tanssijaiset Smaragdisaarella. Mr Vortexin seikkailu. "Minun Billyni."

Don Balascon huviretki.

Suunnitelma kypsyy. Huviretki. Päivällinen jahdissa. Don Balascon sikarit. Balascon voitonriemu. Loppu.

Ensimäinen kirja.

Amerikkalainen salapolisi.

Ensimäinen luku.

Amerikkalainen salapoliisi.

Tampa uinuu auringonpaisteessa kuumana huhtikuun päivänä vuonna 1890. Aina laiska kaupunki, on se tänä ehtoopäivänä syvemmässä horrostilassa kuin koskaan. Ainoa, joka on täysin valveilla kaupunginhotellissa, on Thomas Duff Mastic, virkamies Yhdysvaltojen tullivirastossa, ja hänet on äsken kirje, jota hän pitää kädessään, virkistänyt kiroilemaan sen johdosta.

Se on eräältä raha-asiain toimikunnan virkamieheltä, jonka käskettävänä Mastic nykyään on, ja käskee hänen samana päivänä höyrylaivalla matkustaa Key Westiin ja antautua sikaritehtailija, señor Estrabon Balascon käytettäväksi.

"Tahdon tulla kirotuksi, jos tätä ymmärrän!" mutisee salapoliisi, sillä sitä Mastic tullivirastossa oli. "Jos minut olisi määrätty salaa vakoilemaan herra Estrabon Balascoa, joka on innokkain koko tuossa kuubalaisten isänmaanystäväin pesueessa, ja estämään häntä lähettämästä sissilaivaa viemään aseita ja räjähdysaineita Gomezille tai Maceolle, [Kuuban kapinallisten kenraaleja] niin olisin sen paikalla käsittänyt -- mutta antautua don [don espanjalainen sana = herra] Balascon käytettäväksi -- hiton kummallista! Alkaako hallitus haaveillen suosia kuubalaisia isänmaanystäviä! Aikooko Grover [Yhdysvaltain silloinen presidentti Grover Cleveland] hieman avittaa noita saatanaraukkoja, nyt sitten kun Amerikan kansa on kongressinsa kautta sanonut hänelle tehdä se. Jos vaan niin luulisin, joisin hänen maljansa!"

Ja pitkäveteisesti viheltäen ja hämillään repien lyhyitä, suoria, harjasmaisia hiuksiaan kulkee mr [mr lyhennys sanasta master = herra] Tom Mastic ulos hotellista ja vähän aikaa miettiväisenä Isoa katua käveltyään menee hän höyrylaivakonttoriin ja hankkii itselleen piljetin nopeakulkuiseen Olivette matkustajalaivaan, joka Port Tampasta kulkee Havannaan ja matkallaan poikkee Key Westiin.

Sen tehtyään ei mr Thomas Duff Masticilla ole muuta tehtävää kuin juoda, mietiskellä ja tupakoida siihen saakka illalla, kun hänen on siirryttävä rautateitse varsinaisesta kaupungista Port Tampaan, jonne on sieltä noin kahdeksantoista peninkulmaa [Englannin peninkulmaa, joita menee noin 7 meidän peninkulmaamme]. Se sijaitsee pitkän rantakäytävän, jota pitkin rautatie kulkee, päässä, ja on siinä asema ja hotelli, jonka etukatoksilta matkustajat, jotka odottavat Mobileen tai Havannaan tai Key Westiin menevää höyrylaivaa, saattavat pyytää meritaimenia ja kuhia.

Kaikille näille aluksille on kylliksi syvälti vettä tässä keinotekoisessa satamassa, jonka yritteliäät amerikkalaiset ovat kaivaneet tuohon muutoin matalaan ja liejuiseen Tampa-lahteen.

Hänen vihamiehensä ovat mr Masticia usein kutsuneet kovaksi mieheksi, ja sellaisia vihamiehiä, jotka hän on saanut täyttäessään virkavelvollisuuksiansa, ottaessaan salapolttimoita takavarikkoon Georgian ja North Carolinan vuoriseuduissa ja nuuskiessaan salakuljettajia Floridan saarilla, on hänellä koko joukko. Kukaan ei ole kuitenkaan milloinkaan kutsunut häntä väärämieliseksi tai araksi. Ehkäpä muuan tyttönen, jonka sinisilmät ja pehmeä, etelämainen kielimurre eräänä päivänä saattoivat mr Masticia sulkemaan silmänsä hänen äitinsä epälailliselta "vuorikasteen" listaamiselta syrjäisessä metsäkylässä, ja ehkäpä muuan espanjalainen muchachito lempeine sinisilmineen, joka tavattiin St. Augustinen kadulla kaupittelemasta leimaamattomia sikareja viidestä centistä kappaleelta, ja jonka tullivirkamies päästi menemään antamalla lantin ja huomauttamalla "myöt noita vaaleita Havannoita liian helpolla, poikani" -- ehkäpä nämät molemmat pitivät häntä kilttinä ja helläsydämisenä miehenä. Mutta yleensä kun on kysymyksessä täysvoimaiset miehet ja uhma tullisääntöjä vastaan, on Tom Mastic oikea vainukoira eikä häntä peljästytä Georgian asukasten varmat pyssyt taikka Floridan salakuljettajain revolverit. Hän ei varo väijytystä eikä salamurhaa, ei ota vastaan lahjomisia, ja on sentähden raha-asiaintoimikunnassa suuressa arvossa.

Viiden tunnin kuluessa ei ole mitään tehtävää, ja mr Mastic antautuukin siihen uutterasti. Hän on heittänyt jalkansa korkeammaksi pöydälle kuin kukaan muu gentlemanni kaupunginhotellin anniskeluhuoneessa, hän maistelee hitaammin groggiaan, hän imee tyytyväisemmin savun sikaristaan ja puhaltaa sen ulos suuremmissa ja pehmeämmissä renkaissa kuin kukaan muu vieraista, hän syö iltasensakin erittäin arvelevaisesti, vaikka hänellä on tapana kerskailla, että hän, jos niin on tarvis, voi heittää sisäänsä aterian ja vangita miehen kuudessakymmenessä sekunnissa rautatieaikaa.

Mutta kaikki tämä välinpitämättömyys katoaa vähää ennen yhdeksää -- silloin on Tom Mastic taaskin pirteä ja paikallaan.

Kun hän nousee Port Tampaan menevään junaan, vilkkuvat hänen pienet kärpänsilmänsä terävästi ja viekkaasti, ja hänen liikkeensä, jotka ovat muistuttaneet veturia, joka hitaasti puhkuen kulkee, ennenkun se on saanut täyden höyryn vireille, ovat nyt nopeat ja voimakkaat kuin täyttä vauhtia eteenpäin kiitävän, sadan tonnin pikajunaveturin. Hänellä on sekä silmät että korvat avoauki kaikkea tarkkaamaan, mitä tapahtuu ympäristössä, sillä se nyt on Masticin periaate, että "ei koskaan tiedä, mitä saattaa napata." Tässä tarkoituksessa heittää hän tutkivia silmäyksiä ympäriinsä rautatievaunussa ja tarkastelee matkustajia.

"Ei mitään huomattavaa tässä vaunussa, näyttää", ajattelee hän, mutta pian sen jälkeen aivan toisensa perästä astuu sisään kaksi paria, jotka vetävät hänen huomionsa puoleensa -- ensimäinen sen vuoksi, että he ovat kuubalaisia tai espanjalaisia, ja heillä voi olla jotain tekemistä mr Masticin tulevan toiminnan kanssa; toinen, nuori poika ja tyttö, sentähden, että tytön kauneus herättää hänen mielenkiintoansa, ja jokin, mitä poika sanoo, kummastuttaa häntä.

Nämä molemmat istuutuvat vastapäätä mr Masticia.

Tyttö on noin seitsentoista vuotias, ehkä vielä nuorempikin, sillä hän kantaa vaaleata tukkaansa pitkänä selässä riippuvana palmikkona ja hänen hameensa eivät ulotu alemmas kuin kengänvarsiin saakka, -- seikka, joka miellyttää mr Masticia, sillä hän on kauniitten jalkain ja jalanrintain suuri ihailija, ja tällä nuorella naisella on ihan kauneimmat, mitä hän koskaan on katsellut.

Poika, selvästi tytön veli, on kahdeksantoista vuotta vanha miehevän, päättävän näköinen nuorukainen, varreltaan jäntevä ja voimakas. "Yksi niitä, joista tuolla pohjan yliopistoissa tehdään jalkapallotaistelijoita", ajattelee salapoliisi, jonka tarkkaavaisuus nyt on kokonaan kiintynyt edessään olevaan nuoreen herrasväkeen.

Kuubalaisia tai Espanjalaisia voi hän myöhemmin tarkastella, ajattelee hän, jos niin tarvitaan, ja keskustelu nuoren tytön ja hänen veljensä välillä kiinnittää melkein heti hänen huomionsa.

"Rex parkani", naurahtaa tyttö, "onko hän ollut koko päivän pahalla tuulella sentähden, ettei ole saanut sinisilmää tavallisessa jalkapallo-ottelussaan?"

"Me emme ole jalkapallosilla tähän aikaan vuodesta", vastaa veli ylenkatseellisesti. "Jalkapallosillako huhtikuussa? Ei kukaan muu kuin tyttö eli ranskalainen voisi semmoista pukkia tehdä."

"No, voithan kostaa minulle lawntennis-kisassa kotona saarellamme", jatkaa tyttö hilpeästi. "Miksi olet niin synkkämielinen aina siitä saakka kun jätimme Palatkan? Onko se siksi, että sinun täytyy kulkea eteläänpäin ja saattaa minut isän, kesän ja troopillisten saarien luo, kun sinä näytät ikäänkuin sinulla olisi perheenisän kaikki huolet niskoillani?"

"Älä loruile roskaa!" sanoo poika vihasesti. "Tiedäthän, että minä se olen, jonka on pitäminen sinusta huoli, ja sinä et, totta tosiaan ole helppo pitää kurissa." Hänen äänensä hiljenee kuiskaukseksi ja hän jatkaa sisarensa korvaan: "Etkö tiedä, että nuo espanjalaiset ovat seuranneet perässämme aina Jacksonvillestä saakka, luulen mä? Sinä käytät sinisiä silmiäsi aivan liiaksi rajusti, rakas Gertie. Jonakin kauniina päivänä saat semmoiset torat, että aivan ällistyt."

"Minä en ole käyttänyt niitä ollenkaan", vastaa syytetty, puheenaolevien silmien täyttyessä kyynelillä. "En voi auttaa, että herrat tirkistelevät minua. Se ei ole minun vikani, mutta joka kerta kuin olen pistänyt nenäni ulos akkunasta jollakin asemalla, aina siitä saakka kuin New Yorkista lähdimme, olet sinä minua torunut. Surkuttelen vaimoasi, kun kerran menet naimisiin -- sinusta tulee oikea Siniparta."

"Niin, jos nuo roikaleet vielä tänne tirkistelevät, niin annan heille kelpo selkäsaunan! Sinut on uskottu minun huostaani, muista se, ja minä, totta vie, toimitan tavaran vahingoittumattomana Smaragdisaarelle."

"Smaragdisaarelleko?" kertaa tyttö. "Ehkä isä tulee Key Westiin meitä kohtaamaan."

"Eipä, sitä hän ei teekkään", vastaa veli lyhyesti. "Etkös kuullut, että minä sain häneltä kirjeen, jossa hän sanoo, ettei hän tule Key Westiin, vaan että hän ja Indra tekisivät jahdilla retken Miamiin ja Palm Beachiin, ja että, jos 'Lentokala' ei olisi meitä vastassa Key Westissä, minä luultavasti voisin saada siellä höyrypurren muutaman Balasco-nimisen espanjalaisen kautta."

"Aa, don Estrabon Balasco", keskeyttää nuori neitonen. "Hänhän se oli, joka oli omistajan asiamies ja möi Smaragdisaaren isälle."

"Niin oli", sanoo poika. "Ukko kirjoittaa, että jos tarvitsemme, saamme kyllä Balascolta lainata höyrypurrella kotiin tullaksemme. Sinne on vaan kaksikymmentä peninkulmaa, ja minä sinne kyllä pähkinänkuoren voisin soutaa -- merihän täällä kuuluu olevan peilisileä."

Sen miehen mainitseminen, jonka luokse hänet on lähetetty, kiinnittää kahdenkertaisesti tullisalapoliisin huomion molempain nuorten keskusteluun.

Neljänkymmenen minuutin kuluessa, jotka junalta menevät Port Tampaan kulkiessa, saa hän tällä tavalla tietää, että heidän isänsä on George Alfred Vanstone, Newyorkilainen kauppias ja kapitalisti, joka on asioista vetäytynyt pois ja vuosi sitten ostanut yhden niistä pienistä saarista, mitkä ovat hajallaan Florida-lahdelmassa melkein yhtämittaisessa jaksossa Key Westistä Biscayne Bayhin, ja että hän sinne on rakentanut huvilan ja aikoo viettää kevätkauden tässä ikuisen kesän maassa, että miss [neiti] Ira Vanstone, talon vanhin tytär, on kaksikymmenvuotias nuori nainen, joka on ollut ylistetty kaunotar New Yorkin hienoissa seurapiireissä ja nyt tullut Floridaan lepäämään talven voitoista, että molemmista hänen edessään olevista nuorista toisen nimi on Rex ja toisen Gertrud, että nuori herra selvästikään ei pidä tästä kevätretkestä etelään, vaan mieluummin leikkaisi laakereita urheilukentillä, mutta että nuori neitonen taas on ihastuksissaan päästessään kasvatuslaitoksesta ja läksyistään. Myöskin että mr Rex Talbot Vanstone, samaten kuin useimmat samanikäiset nuorukaiset pitää itseänsä nuoremman sisarensa neuvojana ja holhojana ja on taipuvainen olemaan sangen ankara kaikkia naisellisen veikisteleväisyyden pieniä ilmauksia vastaan.