Tarzan ja valkoinen nainen

Tyttö oli musertumaisillaan pelosta ja harmista. Tuntui melkein mahdottomalta kestää tätä julmaa kohtalonoikkua, joka oli riistänyt häneltä kaikki toiveet, kun pelastus oli jo niin lähellä. [Kts. Talttumaton Tarzan.] Myöskin mies oli harmissaan, mutta enemmän hän oli kiukuissaan. Hän pani merkille, että neekerien yllä oli sotilaspukujen repaleita, ja tiedusti heti, missä heidän upseerinsa olivat.

"He eivät ymmärrä teitä", sanoi tyttö ja toisti sitten valkoisen miehen kysymyksen saksalaisten ja heidän siirtomaansa neekerien käyttämällä sekakielellä.

Usanga virnisti. "Kyllä te tiedätte, missä he ovat, valkoinen nainen", hän vastasi. "He ovat vainajia, ja jollei tämä valkoinen mies tottele käskyjäni, on hänenkin kuoltava."

"Mitä häneltä vaaditte?" kysyi tyttö.

"Tahdon, että hän opettaa minut lentämään linnun lailla", selitti Usanga.

Bertha Kircherin kasvoista kuvastui hämmästys, mutta hän kertasi vaatimuksen luutnantille.

Englantilainen harkitsi hetkisen. "Hän haluaa oppia lentämään, niinkö?" hän vastasi. "Tiedustakaa häneltä, päästääkö hän meidät vapaiksi, jos opetan hänet lentämään!"

Tyttö esitti kysymyksen Usangalle, joka turmeltuneena, ovelana ja tyyten periaatteettomana oli aina tuiki valmis lupaamaan mitä tahansa, aikoipa hän sitten täyttää lupauksensa tahi ei, ja heti suostui esitykseen.

"Opettakoon valkoinen mies minut lentämään!" hän kehoitti. "Sitten saatan teidät takaisin lähelle oman kansanne asuinsijoja, mutta palkkioksi siitä pidän ison linnun omanani." Ja hän heilautti mustaa kättään lentokoneeseen päin.

Bertha Kircherin toistettua Usangan ehdotuksen lentäjälle kohautti viimemainittu olkapäitään ja suostui vihdoin happamen näköisenä. "Millään muulla tavoin lienee meidän mahdoton selviytyä tästä pinteestä", hän virkkoi. "Joka tapauksessa on Englannin hallitus menettänyt tuon lentokoneen. Jollen suostu mustaihoisen lurjuksen pyyntöön, niin epäilemättä hän surmaa minut muitta mutkitta, ja silloin jää kone virumaan paikalleen, kunnes se lahoaa ja ruostuu. Jos taas hyväksyn hänen tarjouksensa, niin sillä tavoin ainakin saan taatuksi teille turvallisen paluun sivistyneisiin seutuihin, ja sille", hän lisäsi, "panen suuremman arvon kuin Englannin ilmailuvoimien kaikille lentokoneille."

Tyttö loi häneen nopean silmäyksen. Nyt mies puhutteli häntä ensimmäisen kerran sellaisilla sanoilla, joista saattoi päättää, että hän tunsi seuralaistaan kohtaan muutakin kuin yhteisessä hädässä olevan kumppanin tunteita. Tyttö oli pahoillaan niistä sanoista, ja myöskin mies katui niitä melkein heti nähtyään toisen kasvoille lehahtaneen varjon ja oivallettuaan, että hän oli pahentanut tytön jo ennestäänkin melkein sietämättömän aseman vaikeutta.

"Suokaa anteeksi!" hän ehätti korjaamaan. "Unohtakaa se, mihin äskeinen huomautukseni viittasi. Lupaan teille, etten loukkaa teitä uudelleen, jos se loukkaa teitä, ennen kuin vasta sitten, kun olemme molemmat vahingoittumattomina päässeet tästä pulasta."

Bertha Kircher kiitti häntä hymyillen, mutta sanat oli lausuttu eikä niitä voitu enää saada takaisin, ja tyttö tiesi, että nuori englantilainen upseeri rakasti häntä, jopa vieläkin varmemmin kuin jos tämä olisi langennut polvilleen hänen eteensä ja vannonut rakastavansa häntä iäisesti.

Usanga tahtoi saada ensimmäisen lentotuntinsa viipymättä. Englantilainen koetti estellä, mutta neekeri kävi heti uhkaavaksi ja hävyttömäksi, koska hän kuten kaikki tietämättömät ihmiset aina epäili toisten aikeita hänelle tuhoisiksi, jolleivät ne olleet täydelleen sopusoinnussa hänen toiveittensa kanssa.

"Olkoon menneeksi, veikkonen!" jupisi englantilainen. "Annan sinulle opetuksen, jonka muistat elinikäsi." Kääntyen sitten tytön puoleen hän jatkoi: "Taivuttakaa hänet suostumaan siihen, että te tulette mukaamme! Minua peloittaa jättää teidät tänne näiden hornamaisten vintiöiden seuraan." Mutta kun tyttö ehdotti sitä Usangalle, epäili tämä heti, että siinä piili joku suunnitelma hänen pettämisekseen -- ehkä aiottiin hänet vastoin tahtoaan viedä takaisin saksalaisten isäntien luokse, jotka hän oli kavaltanut, karaten heidän lippujensa alta; hän silmäili tyttöä, mulkoillen rajusti, ja kieltäytyi jyrkästi suostumasta ehdotukseen.

"Valkoihoinen nainen jää tänne väkeni luokse", hän virkkoi. "Hänelle ei tehdä mitään pahaa, jos te vain tuotte minut takaisin vahingoittumattomana."

"Ilmoittakaa Usangalle", käski englantilainen, "että jollette te palatessani ole selvästi näkyvissä tällä nurmikolla, en laskeudu maahan, vaan vien hänet takaisin englantilaisten leiriin ja hirtätän hänet!"

Usanga lupasi, että tyttö olisi heidän palattuaan näkyvällä paikalla, ja alkoi heti teroittaa sotureittensa mieliin, etteivät he kuolemanrangaistuksen uhalla saaneet tehdä vangille pahaa. Sitten hän seurueensa muiden jäsenten seuraamana meni englantilaisen mukana aukion poikki lentokoneen luokse. Mutta neekerin istuuduttua nyt jo omaisuutensa uutena lisänä pitämäänsä koneeseen, alkoi hänen rohkeutensa lannistua, ja kun moottori pantiin käyntiin ja iso potkuri alkoi pyöriä, kirkui hän englantilaiselle, komentaen tätä pysäyttämään vehkeen ja päästämään hänet maahan, mutta potkurin melulta ja tuulen huminalta ei lentäjä voinut erottaa eikä ymmärtää neekerin puhetta. Tällöin lentokone kiiti maata pitkin, ja Usanga oli hyppäämäisillään siitä pois ja olisi sen tehnytkin, jos olisi kyennyt irroittamaan kiinnityshihnan vyötäisiltään. Sitten kone kohosi maasta ja liiti hetkisen sirosti laajassa kaaressa, nousten puunlatvojen yläpuolelle. Mustaihoinen kersantti ol: perinpohjaisen pelon lamauttama. Hän näki maan vinhasti vaipuvan yhä alemmaksi. Hän näki puut, joen ja vähän matkan päässä pienen aukeaman, jossa Numabon kylän olkikattoiset majat sijaitsivat. Hän jännitti tahtoaan, voidakseen olla ajattelematta, miten kävisi, jos hän äkkiä suistuisi nopeasti etääntyvään maahan. Hän koetti keskittää aatoksensa niihin neljäänkolmatta naiseen, jotka hän tämän ison linnun avulla varmastikin saisi haltuunsa. Ylemmäksi, yhä ylemmäksi kohosi kone, kaartaen laajassa ympyrässä metsän, joen ja niittyjen yläpuolella, ja pian Usanga suureksi kummastuksekseen huomasi kauhunsa nopeasti haihtuvan, joten hänet ennen pitkää pakostakin valtasi äärimmäisen turvallisuuden tunne. Sitten hän alkoi tarkkailla, millä tavoin valkoinen mies ohjasi ja hoiti konetta.

Tehtyään puoli tuntia taitavia liikkeitä englantilainen kohosi ripeästi melkoisen korkealle, teki sitten äkkiä ja varoittamatta kuolemanrenkaan ja lensi muutamia sekunteja kone ylösalaisin.

"Lupasin antaa tälle retkaleelle sellaisen läksyn, että hän muistaa sen koko elämänsä ajan", hän mutisi kuullessaan säikähtyneen neekerin kirkaisun, joka kajahti vieläkin voimakkaampana kuin potkurin surina. Hetkistä myöhemmin oli Smith-Oldwick kääntänyt koneen jälleen oikein päin ja laskeutui huimaa vauhtia maata kohti. Hän kaarsi muutamia verkkaisia kierroksia nurmikon kohdalla, kunnes oli saanut varmuuden siitä, että Bertha Kircher oli siellä ja nähtävästi vahingoittumattomana, ja laskeutui sitten hiljaa maahan, niin että kone pysähtyi vähän matkan päähän tytöstä ja sotureista.

Kompuroidessaan alas tähystäjän paikalta Usanga vapisi, ja hänen kasvonsa olivat tuhkanharmaat, sillä hänen hermonsa olivat vielä ärtyneet järkyttävän kuolemanrengas-kokemuksen jälkeen. Mutta saatuaan taaskin vankan maaperän jalkojensa alle hän sai nopeasti takaisin malttinsa. Tepastellen sinne tänne perin mahtailevana ja kerskuvana hän koetti vaikuttaa seuralaisiinsa, puhellen, kuinka jokapäiväisen mitätön teko oli lentää linnun lailla tuhansien metrien korkeudessa viidakon yläpuolella, vaikka kuluikin kauan, ennen kuin hän itseuskottelun avulla sai itsensä lopullisesti varmaksi siitä, että hän oli lennon aikana käyttänyt hyväkseen jokaisen hetken ja oli jo edistynyt pitkälle ilmailutaidossa.

Niin epäluuloisen kiihkeästi oli neekeri kiintynyt äsken löytämäänsä laitteeseen, ettei hän suostunut palaamaan Numabon kylään, vaan vaati jyrkästi seuruetta leiriytymään lentokoneen läheisyyteen, ettei sitä millään arvaamattomalla tavoin voitaisi häneltä varastaa. He olivat vielä leirissä kaksi vuorokautta, ja päiväsaikaan Usanga yhtenään tiukkasi englantilaista opettamaan hänelle lentotaitoa.

Smith-Oldwick muisti sen monta pitkää kuukautta kestäneen ankaran harjoituksen, joka hänen itsensä oli pitänyt suorittaa, ennen kuin häntä oli pidetty kyllin kypsyneenä täysikelpoiseksi lentäjäksi, ja häntä hymyilytti tietämättömän afrikkalaisen itserakkaus, kun tämä jo nyt vaati päästä yksin lentämään.

"Jollen haluaisi säästää konetta", selitti englantilainen tytölle, "antaisin tuon maankiertäjän nousta ilmaan ja katkaista niskansa, kuten hän tekisi kahdessa minuutissa."

Kuitenkin hän lopulta kehoitti Usangaa odottamaan vielä muutamia päiviä, joina opetusta jatkettaisiin, mutta neekerin luulevaisessa mielessä oli herännyt epäilys, että valkoisen miehen neuvo oli johtunut jostakin nurjamielisestä vaikuttimesta, että hän vain toivoi voivansa karata lentokoneella öiseen aikaan eikä senvuoksi myöntänyt Usangan varsin hyvin kykenevän käsittelemään sitä yksin tarvitsematta enää apua tai ohjausta. Hän päätti senvuoksi voittaa valkoisen miehen viekkaudessa. Neljänkolmatta viehkeän vaimon aikaansaama houkutus oli sellaisenaan kyllin voimakas kiihoitin, ja lisäksi häntä kannusti halu anastaa omakseen valkoinen tyttö, jonka hän jo kauan sitten oli päättänyt ottaa itselleen.

Hautoen mielessään tällaisia mietteitä paneutui Usanga makuulle toisen päivän iltana. Vähän väliä heräsi hänessä kuitenkin ajatus Naratusta ja tämän kiivaudesta, katkaisten kärjen hänen hupaisilta kuvitelmiltaan. Kunpa hän vain voisi päästä eroon Naratusta! Sitten kun tämä haave kerran syntyi, pysyi se itsepintaisesti hänen päässään, mutta sille oli enemmän kuin riittävänä vastapainona se tosiseikka, että musta kersantti pelkäsi vaimoaan todenteolla; hänen pelkonsa oli niin voimakas, ettei hän olisi rohjennut yrittääkään toimittaa Naratua pois tieltä, jollei hän voinut tehdä sitä salaapäin toisen nukkuessa. Mutta hänen rajujen mielihalujensa manattua esille suunnitelman toisensa jälkeen, hän keksi vihdoin sellaisen, joka vaikutti häneen melkein kuin isku ja sai hänet ponnahtamaan istualleen nukkuvien kumppaniensa seassa.

Aamun valjetessa Usanga tuskin malttoi odottaa sopivaa tilaisuutta toteuttaakseen suunnitelmansa, ja heti syötyään hän kutsui syrjään joitakuita sotureitaan ja puheli heidän kanssaan muutamia minuutteja.

Englantilainen, joka tavallisesti piti silmällä mustaihoista vangitsijaansa, huomasi nyt viimemainitun yksityiskohtaisesti selittävän jotakin sotureilleen; eleistään ja käyttäytymisestään päättäen hän nähtävästi suostutteli heitä hyväksymään jonkun uuden suunnitelman ja antoi heille ohjeita siitä, mitä heidän pitäisi tehdä. Useita kertoja lentäjä myöskin näki neekerien silmäin kääntyvän häneen päin, ja kerran he samanaikaisesti vilkaisivat valkoiseen tyttöön.

Tämä kohtaus, joka sellaisenaan näytti kylläkin jokapäiväiseltä, herätti englantilaisen mielessä selväpiirteisen aavistuksen, että oli tekeillä jotakin, mistä koituisi pahaa hänelle ja tytölle. Hän ei voinut vapautua siitä ajatuksesta ja piti senvuoksi entistäkin tarkemmin silmällä mustaihoisia, vaikka hänen olikin pakko itselleen myöntää, ettei hän kyennyt torjumaan mitään kohtaloa, jota heille valmisteltiin. Sekin keihäs, joka hänellä oli ollut joutuessaan vangiksi, oli häneltä riistetty, joten hän nyt oli aseeton ja ehdottomasti mustan kersantin ja tämän seuralaisten armoilla.