Ihmissyöjäin vankina: Seikkailuja Afrikan aarniometsissä

I. Koulusta lähtö. II. Merelle. III. Vastenmielisiä uutisia. IV. Varkaus ja pako. V. Maissa käynti. VI. Minut vangitaan. VII. Mielenkiintoinen keskustelu. VIII. Pakoni orjalaivasta. IX. Alkuasukasten joukossa. X. Pappien luona. XI. Jännittävä matka. XII. Sisämaassa. XIII. Ihmissyöjäin vankina. XIV. Kuolemaakin pahempaa. XV. Pako ja kiinnijoutuminen. XVI. Ystävällisiä arabialaisia. XVII. Alkuasukasneuvosto. XVIII. Puolustustoimenpiteitä. XIX. Tulinen taistelu. XX. Nyangwehen. XXI. Lähtö rannikolle. XXII. Virtahepojen keihästäminen. XXIII. Riitoja alkuasukasten kanssa. XXIV. Tanganjikan yli. XXV. Vastuksia ja vaaroja. XXVI. Onnellinen loppu.

I.

KOULUSTA LÄHTÖ.

Eräänä aamuna armon vuonna 18-- ihastuin suuresti saadessani isältäni, priki Petrelin kapteenilta ja omistajalta kirjeen, jossa oli, että laiva oli saapunut turvallisesti Bristoliin kallisarvoisine lasteineen. Isäni sekä veljeni Ville, joka oli Petrelin toinen perämies, voivat hyvin, kirjoitti hän. Kirjeessä oli lisäksi, että isäni oli päättänyt ottaa minut mukaansa merille, josta päätöksestä hän oli kirjeellä ilmoittanut koulunjohtajalle, rehtori Stephen Poynterille. Parin päivän kuluttua tulisi Ville kuulema minua noutamaan ja minun oli laitettava kaikki valmiiksi lähtöäni varten hänen tuloonsa. Noudattaen koulun tapoja olin lukenut kirjeeni noiden kymmenen minuutin aikana, jolloin saimme kävellä leikkikentällä ennen koulun alkamista aamiaisen jälkeen, ja kuten jokainen ehkä ymmärtää, kiiruhdin heti ilmoittamaan sen sisällön koulutovereilleni, ollen mielestäni hyvin miehekäs ja merkityksellinen henkilö senvuoksi, että sain lopettaa koulunkäyntini. Kellon kilinä lopetti nopeasti sen perusteellisen kuvauksen Petrelistä, johon olin syventynyt, ja meidän oli kiiruhdettava rukouksiin, joiden loputtua ryhdyimme tavalliseen työhömme. Sijoittauduin paikoilleni pulpettini ääreen ja avasin kirjani. Minun on kumminkin pakko tunnustaa, etten ajatellut juuri ollenkaan niiden sisältöä, vaan luin salaa niiden suojassa uudestaan isäni kirjeen, joka oli ilmoittanut tuon elämäni tulevan muutoksen. Mielestäni menetteli rehtori hyvin väärin siinä, että hän antoi sellaisen tärkeän henkilön, jona nyt itseäni pidin, istua kovalla penkillä mustan pöydän ääressä laskemassa vaikeita laskuja. Sentähden vahdinkin herkeämättä luokan ovea nähdäkseni, eikö vanha vahtimestari Abe tulisi hakemaan minua rehtorin puheille.

Olin todellakin niin tarkkaamaton, että laskennon opettaja sanoi parikin kertaa: "Baldwin, ellet laske ahkerasti ja oikein, on minun pakko rangaista sinua." Hän oli juuri nousemaisillaan paikoiltaan tullakseen minun luokseni, kun ovi vihdoinkin aukeni, ja vanha Abe ilmoitti: "Baldwin, rehtori odottaa teitä huoneessaan." Tavallisesti oli tuollainen kutsu kaikkea muuta kuin hauska, sillä yleensä tapahtui se vain silloin, kun tuon käsketyn pojan oli vastattava jostakin koirankujeesta, eikä sellaista kutsua sen vuoksi ollut kukaan erittäin halukas noudattamaan. Koska minulla kumminkin oli puhdas omatunto, nousin heti, ja opettaja, joka ei vielä aavistanutkaan tulevaa poistumistani, sanoi: "Baldwin, rehtori odottaa sinua. Luultavasti olet tehnyt jotakin pahaa, ja rangaistuksen pelko on ollut syynä tarkkaamattomuuteesi."

Hymyilin niille tovereilleni, joille olin näyttänyt kirjeeni, ja mennessäni opettajan ohi näytin niin pöyhkeilevältä ja itsetietoiselta, että hän palautti minut paikoilleni ja minun oli poistuttava huoneesta kunnollisesti. Niin pian kuin olin tullut käytävään, vei vanha Abe minut kaksoisoville, jotka erottivat rehtorin yksityishuoneen kouluhuoneista ja joihin vain rehtorilla ja hänellä oli avaimet. Avatessaan sanoi hän hymyillen:

"Hän ei ole valinnut rangaistusvälinettä vielä. Missä vehkeissä te nyt taasen olette ollut mukana?"

"En missään, Abe. Aion vain lopettaa kouluni."

"Aiotteko lopettaa, vaikka lupaan on vain kuukausi enää? Mutta miksi?"

Vanhan Aben tuttavallisuus, johon pojat kyllä lukukauden kuluessa saivat tottua, suututti minua hieman ja sen vuoksi vastasinkin niin ylpeästi kuin suinkin: "Lähden merille."

"Sanoitteko merille? Siellä tulee teillä pian äitiä ikävä. Vai merille! Ovatko teistä suolainen liha ja madonsyömät keksit parempia kuin täällä saamanne ruoka?"

"Siellä ei minulle tarjotakaan madonsyömiä keksiä eikä suolaista lihaa. Menen isäni omistamaan Petrel-nimiseen laivaan."

"Vaikkapa. En ole vielä milloinkaan kuullut puhuttavan laivasta, jossa ei tarjottaisi suolaista lihaa. Mutta rehtori odottaa kai jo, ja teidän on kiiruhdettava hänen huoneeseensa."

Menin käytävän poikki, johon ovet aukenivat, ja lämpiöön päästyäni koputin rehtorin oveen. Heti koputukseni jälkeen kuulin hänen sanovan: "Sisään!" ja avattuani oven näin hänen istuvan nojatuolissaan isäni kirje kädessään. Hän viittasi minua istuutumaan erääseen vastapäätä olevaan tuoliin ja sanoi:

"Frank poikaseni, tiedät, miksi olen kutsunut sinut puheilleni, sillä isäsi sanoo kirjoittaneensa sinulle, että sinun on lähdettävä täältä parin päivän kuluttua. Niin, elämässäsi tulee nyt tapahtumaan suuri muutos, ja vaikka mielestäni kaikkien poikain pitäisi pysyä koulussa, kunnes he ovat vähintäin kahdeksantoistavuotiaita, luulen sinun kumminkin olevan tarpeeksi vanhan merimieheksi. Olet kuudentoista, etkö olekin?"

"Olen. Täytin kuusitoista pari kuukautta sitten."

"Haluan puhua sinulle vähän kiusauksista, joita tulet kohtaamaan, sillä vaikka tuletkin olemaan oman isäsi valvonnan alaisena ja niin ollen suojassa monilta nuoria tavallisesti uhkaavilta vaaroilta, on sinun aina muistettava, että vaikka voisitkin tehdä jotakin väärää, jota ei maallinen isäsi saisi tietää, näkee sinun taivaallinen isäsi kumminkin kaiken, sillä hän tietää meidän kaikki ajatuksemme ja tekomme. Nämä viisi täällä viettämääsi vuotta olet käyttäytynyt mielestäni jotensakin hyvin lukuunottamatta pieniä itsepäisyyden oireita ja taipuvaisuutta tottelemattomuuteen silloin tällöin. Muista, että laivaan tultuasi tottelet heti ja ehdottomasti, sillä sellainen on välttämätöntä, kuten pian tulet huomaamaan. Tottelemattomasta ja itsepäisestä merimiehestä ei tule milloinkaan kapteenia. Ja, puhuaksemme opinnoistasi, on isäsi varmaankin pitävä huolta purjehdusopinnoistasi, ja minä kirjoitan hänelle, mitkä muut tiedot mielestäni parhaiten palkitsisivat nyt tästä alkaen jatkuvat harrastuksesi. Koska luullakseni et enää voi tarkkaavaisesti seurata opetusta, ilmoitan herra Stonelle, että hän vapauttaa sinut kaikesta työstäsi kouluhuoneessa, ja koska pian tulet poistumaan luotamme, saat aloittaa tavaroittesi kokoamisen, niin että olet valmis lähtemään määrätyllä hetkellä."

"Kiitoksia", sanoin minä, ja rehtorin ystävällisen käyttäytymisen rohkaisemana pyysin tovereilleni lupapäivää.

"Pyydätpä melkein mahdottomia, Baldwin. Sinun on muistettava, etteivät he kaikki lähde merille, vaan opiskelevat tulevaa elämänuraansa varten. Sitäpaitsi on tutkinto jo kolmen viikon kuluttua, ja he haluavat käyttää jokaisen hetken hyväkseen voidakseen tuottaa koululle kunniaa tutkintotilaisuudessa."

"Niin kyllä, mutta jos minä lähden parin päivän kuluttua, en voi olla mukana luokkain välisessä krikettiottelussa. Mutta jos annatte meille luvan huomenna, voimme panna toimeen nuo kilpailut silloin."

"Tuo on epäilemättä mielestäsi hyvin pätevä syy, mutta minulle se ei merkitse mitään. Kumminkin lupaan ajatella asiaa. Minulla on vielä paljon tehtävää, joten sinä saat nyt mennä."

Läksin huoneesta hyvin hitaasti ja olin jo melkein uudistamaisillani pyyntöni, kun rehtori sanoi: "Muista, mitä sanoin tottelemisesta!" Silloin ymmärsin, että lupapäivän saanti riippui kokonaan siitä, miten nopeasti tottelisin, ja sanomatta enää sanaakaan poistuin huoneesta.

Vanha Abe oli odottamassa käytävässä, ja kun hän saatteli minua takaisin luokkahuoneeseen, sanoin hänelle:.

"Nyt on kaikki kunnossa, vanha Abe. Minun ei enää tarvitse lukea läksyjänikään."