Marie Antoinette

Arkkiherttuatar Maria Antonian syntymä. -- Hänen kasvatuksensa. -- Ranskan tuleva kuningatar jättää kotinsa.

Puoli vuotta ennen seitsenvuotisen sodan alkua, marraskuun 2. päivänä 1755, tärisytti eteläistä Eurooppaa hirveä maanjäristys. Lissabon tuhoutui, kolmekymmentätuhatta ihmistä sai surmansa, ja kuninkaan sekä kuningattaren täytyi paeta linnastaan, joka luhistui raunioiksi.

Tämä tapahtui Kaikkien sielujen päivänä, jota vietetään rakkaitten vainajain muistoksi. Ja tänä päivänä syntyi Marie Antoinette.

Hänen vanhempansa olivat Toskanan Frans Stefan ja Itävallan Maria Teresia. Kasteessa hän sai nimen Maria Antonia Josefine Johanna.

Elämä Maria Teresian hovissa oli yksinkertaista, melkeinpä porvarillista. Hovisäännöt eivät tosin olleet vieraita Burgissa ja Schönbrunnissa, mutta ei niillä erityisempää merkitystäkään ollut.

Jos eivät hovisäännöt olleet rasittavia, niin eipä toiselta puolen perhe-elämälläkään ollut erittäin huomattavaa sijaa Marie Antoinetten vanhempain kodissa.

Ranskan kuningatar puheli ilolla lapsuutensa päivistä; kumminkin näyttää siltä kuin olisi hänen isänsä keisari Frans ollut lapsensydämelle läheisempi kuin hänen äitinsä.

Tottuneena hallitsemaan ja saamaan käskynsä täytetyksi, osasi keisarinna täydesti perheensäkin suhteen säilyttää kunnioitusta vaativan aseman. Lasten häntä kohtaan tuntema pelko tukahdutti heidän rakkautensa. Ei koskaan sattunut, että he hänen läsnäollessaan olisivat unhottaneet hallitsijattaren seisovan heidän edessään.

Politiikalta ja hallitustoimilta ei Maria Teresia joutanut paljoa pitämään huolta lapsistaan.

Henkilääkäri lähetettiin joka aamu tutkimaan arkkiherttuain ja -herttuattarien terveydentilaa. Heidän huoneestaan hän lähti keisarinnan luo, joka pienimpiin yksityiskohtiin saakka tiedusteli lastensa vointia. Mutta itse näki hän aika-ajoin heidät tuskin useammin kuin kerran viikossa.

Heidän kasvatuksensa uskottiin hovimestareille ja kotiopettajille. Nämä äiti itse valitsi ja valinnassaan osottikin suurta huolellisuutta; suurin piirtein määräsi hän sitäpaitsi opetuksen kulun. Mutta suunnitelmiensa täytäntöönpanoa hän vain poikkeustapauksissa valvoi. Ja opettajattaret, joiden ei tarvinnut peljätä äidillistä silmälläpitoa, olivat useimmiten liian helläkätisiä keisarillisten lasten suhteen. Marie Antoinetten ensimäinen naispuolinen opettaja sai eron, kun Maria Teresia eräässä tilaisuudessa tuli huomanneeksi, että kirjoituskokeet, joiden ilmoitettiin olevan hänen tyttärensä työtä, olivat opettajattaren itsensä suorittamia.

Kreivitär von Brandeisen, joka tuli eronsaaneen sijaan, piti paljon oppilaastaan, joka palkitsi hänen sydämelliset tunteensa; mutta hänkin oli liiaksi hemmotteleva lasta kohtaan. Kun hän joskus yritti näyttää ankaralta ja luki nuhdesaarnan suosikilleen, niin saattoi jo pelkkä herttainen vastaus tai hyväily tehdä hänet lauhkeaksi ja myöntyväiseksi kuten ennen.

Tämän naisen johdettavana oli Marie Antoinette kunnes täytti kaksitoista vuotta; itse hän piti suurena onnettomuutena, että hänet liian myöhään uskottiin tämän naisen huostaan, ja että hänen liian aikaisin täytyi tästä erota.

Kreivitär Lerchenfeld, joka tuli rouva Brandeisenin jälkeen, oli paljoa ankarampi sekä luonteeltaan melkoista lujempi. Mutta hänellä oli heikko terveys, hän oli tavan takaa pahalla päällä eikä sentähden soveltunut tuolle hilpeälle, pienelle tytölle.

Runoilija Metastasio opetti Marie Antoinettelle italiankieltä ja Gluck oli hänen soitonopettajansa; rakkaus tuohon taiteeseen säilyikin Marie Antoinettessa kautta koko hänen elämänsä.

Toisissakin aineissa oli Marie Antoinettella eteviä opettajia. Soittoa ja italiankieltä lukuunottamatta ei hän kumminkaan ollenkaan edistynyt. Hänen äitinsä valittaa kirjeissä, että hänen nuorin tyttärensä ei laisinkaan käyttänyt opettajainsa neuvoja hyödykseen.

Arkkiherttuatar "Antonia", joksi häntä kutsuttiin Wienissä, tavasi hirveän huonosti, ja hänen käsialastaan oli vaikea saada selvää. Hänen piirustuksiaan täytyi opettajattarien aina parannella, ennen kuin niitä uskallettiin viedä äidin nähtäväksi. Maantieteessä oli hän taitamattomampi kuin moni alemman kansan lapsi. Ei ainoastaan maailmanhistoria, vaan hänen oman maansa ja oman sukunsakin historia oli hänelle miltei kokonaan tuntematon.

Häneltä ei niin paljoa puuttunut kykyä kuin halua oppimiseen, mutta hänen taitamattomuutensa, joka ei tietysti voinut pysyä salassa, antoi Ranskassa aihetta siihen luuloon, että hänen ymmärryksensä laita olisi vähän niin ja näin.

Mutta jos hänen tietonsa olivatkin suuressa määrin puutteellisia, niin oli hänen sen sijaan varsin helppo perehtyä seurustelutaitoon.

Jo lapsena ihastutti hän kaikkia kauniilla ja luontevalla esiintymistavallaan. Kansan seassa liikkuessaan voitti hän kaikkien sydämet sulollaan ja hyvyydellään.

Keisari ja keisarinna rakastivat kumpikin musiikkia; milloin aika antoi myöten viettivät he illat Schönbrunnin suuressa musiikkisalissa. Pianoja ja harppuja oli pitkin seinustoja. Gluck ja Haydn soittivat, Metastasio luki ääneen. Keisarilliset lapset saivat usein silloin olla saapuvilla.

Tämmöisenä iltana Mozart teki tulonsa suureen maailmaan.

Kynttiläin loistavan valon häikäisemänä ja tottumattomana liikkumaan vahatuilla lattioilla, kaatui hän pitkälleen, kun oli mentävä kumartamaan keisarinnalle.

Hovimiesten mielestä hän oli kömpelö ja saamaton, ja he nauroivat hänen vahingolleen. Ei kukaan yrittänyt auttamaan häntä, ennen kuin arkkiherttuatar Antonia riensi lattian yli, auttoi pienen taiteilijan ylös ja lohdutti häntä.

Maria Teresian poliittiset toimet estivät häntä, kuten sanottu, yksityiskohtaisemmin pitämästä huolta lastensa kasvatuksesta. Mutta maailman silmissä hän kumminkin tahtoi esiintyä lapsistaan huolehtivana äitinä. Jos saapui eteviä matkustajia Wieniin, kutsui keisarinna heidät linnaan, ja semmoisissa tilaisuuksissa näyttäytyi hän vierailleen lukuisan perheensä ympäröimänä. Hän pani hyvin suurta arvoa siihen, että sanomalehdet silloin tällöin julkaisivat kirjoituksia, joissa kerrottiin prinssien ja prinsessojen lahjakkaisuudesta, ja että kansa puhui keisarillisten lasten hyväsydämisyydestä ja ymmärtäväisyydestä sekä uskoi heistä hyvää.

Hänen uskolliset alamaisensa juttelivat ilomielin viehättävistä piirteistä, joita arkkiherttuattaresta kerrottiin. Kun esimerkiksi Antonia eräänä talvipäivänä lahjoitti säästämänsä tukaatit köyhille, kulki kertomus tästä suusta suuhun. Ja koko Itävallassa tiedettiin kertoa erinomaisista vastauspuheista, joita hän ja hänen sisarensa olivat muka pitäneet.

Tosi on, että keisarinnan tyttäret erinäisissä tilaisuuksissa lukivat julki latinankielisiä puheita, mutta kansa ei tiennyt, että nuoret tytöt eivät ymmärtäneet sanaakaan siitä mitä lukivat.