Kultarannan impi: Historiallinen kertomus kymmenenneltä vuosisadalta

Vartiotulella. Koroisten markkinat. Yönkulkijat. Kultarannassa. Syys-ilta Kultarannassa. Kulkijan sydän. Kuusien alla. Rusko. Kiovassa. Talvi Gårdarikessä. Perunin juhlassa. Retki Miklagårdiin. Pakomatkalla. Viestejä. Suomen sankarit. Kulkija saapuu. Hirvo. Kulkijan kertomus. Vainolaisiako? Kulkijan lähtö. Hirvon luona. Matkalla. Kevät-ilta.

VARTIOTULELLA.

Uisko oli pieni ja soma. Se näytti aivan tanssivan aalloilla, kun kaksi miestä voimakkaasti souti kohti Aurajoen suulahtea. Tuossa jo laskivat Vartiovuoren juurelle rantakoivujen alle.

Hirvo, nuorempi miehistä, nousi nopeasti vuorelle toisen jäädessä veneen luo askaroimaan. Vuorella kokoili Hirvo oksia ja risuja, iski tuluksilla valkeata ja aikoi virittää hyvän kokon. Mutta kun kokko ei ottanutkaan syttyäkseen, huusi hän toverilleen vuoren juurelle: "Katsoppa, Tuuri, eikö uiskossa ole mitään kuivaa sälöä, en saa kokkoa syttymään!"

Hidas Tuuri oli juuri saanut eväskontin selkäänsä ja astunut muutamia askeleita. Nyt hän palaa veneen luo ja tarkastelee sitä sisältä ja päältä. Ei löydy mitään. Mutta kas, vierellä on mahtava tervaskanto. Tuuri riisuu kontin, kopeloi vyöltään kirveen ja alkaa taiten veistää tervaslastuja. Sitten hän kokoo jok'ikisen lastun, sitoo miettien konttinsa ja lähtee läpi rantanäreikön ylös vuorelle. Kun hän vihdoin sinne pääsi, roihusi kalliolla jo komea kokko. Hirvo viskasi nauraen Tuurin lastut tuleen ja sanoi: "Kylläpä saisivat nyt merenkulkijat merkkitulta vuottaa, jos sinun lastuistasi sytyttäisin."

Tuuri ei vastanut mitään, riisui vain konttinsa ja istuutui kivelle kokon luo. Mutta Hirvo jatkoi leikkiään: "Kertovat sinun naimahommissakin aina myöhästyneen ja siksi jääneen ilman eukkoa."

Tuuri kohenteli tulta.

"Et taida enään koko eukon ottamista ajatellakaan. Mutta nuorihan olet vielä, vain muutamaa vuotta minua vanhempi. Pidä sitten vain kiirettä, kun alotat!"

Jopa viimeinkin ärähti Tuuri: "On sitä miehellä muutakin ajateltavaa. Luuletkos kaikki kaltaisiksesi! Sinun päässäsi pyörii aina vain Kultarannan Impi ja taas Kultarannan Impi, mutta kas, se lintu ei lie otettavissasi, vaikka et hidastelekaan. Niin, niin."

Kultarannan Impin mainitseminen toi veret Hirvon poskille ja hän muutti heti puheenaihetta.

"Koroisten markkinoista pitäisi nyt tulla niin suuret, ettei sellaisia ikinä ole nähty näillä Suomen mailla", virkkoi hän.

"Niin, niin kerrotaan."

"Huomenna saapuu tänne suuri joukko pohjolan kuninkaita ja sankareita. Rurikin poika Igor on kuulema jo muutaman päivän ollut sukulaistensa luona saaristossa. Komea oli hänen seurueensa ollut, mutta suuri on hänen valtakuntansakin Gårdarike. Sanotaan, että Igorilla olisi jotain suuria aikeita mielessä ja siksi hän on kutsunut tänne kaikki pohjan kuninkaat. Saammepa huomenna nähdä komeutta Koroisten niemellä."

"Niin, niin saamme."

"Markkinat ovat vasta ylihuomenna, mutta monta kauppa-uiskoa näkyi jo Ruissalon rannassa. Onko sinulla, Tuuri, nyt paljon myötäviä?"

"Eipä paljon. Muutama kihtelys oravan nahkoja ja vähän muita turkiksia."

"Mutta mitenkä kummassa sinulla on oravan nahkoja näin syksypuolen markkinoille. Mikset niitä myönyt jo keväällä?"

"Niin tuota, tulin markkinoille vähän myöhään. Parhaat ostajat olivat lähteneet, enkä -- tuota -- myönyt polkuhinnasta nahkojani."

Hirvoa nauratti kovasti tämä Tuurin yksitoikkoinen tunnustus myöhästymisestään. Mutta kun hän ei tahtonut enään ärtyisää toveriaan kiusottaa, virkkoi hän: "Pane maata, Tuuri! Minä valvon iltayön tässä vartiotulella."

Tuuri haki metsästä pehmeitä havuja, teki kokon luo tilan ja oli pian unen mailla.

Syys-ilta pimenee yhä. Aurajoen suulahden pinnalle nousi kevyt usva. Pian se alkaa kohota. Nyt se jo täyttää koko Vartiovuoren ja Aningaistenmäen välin. Hirvo katselee merelle. Saaret yhä tummuvat. Jo hukkuvat yöhön ja usvaan. Tuntui kummallisen kolkolta, melkein kaamealta. Ikimetsäkin ympärillä huminoi niin omituisesti, se oli kai henkien havinaa. Jospa edes linnut laulaisivat. Eivät laula. Noh, tuo oli suden ulvahdus. Se kuului hyvin kaukaa. Lienenkö luonnon lumoissa, tuumi Hirvo.

Vaan siinäpä jo unohtui yön kolkkous. Hirvo katselee hiilosta, mutta toinen kuva täyttää mielen. Kuka voisikaan unohtaa eilistä iltaa Kultarannassa. Niin, nyt hän sen melkein jo tiesi. Impi piti hänestä, vaikka hän olikin vain köyhän kalamiehen poika Kultarannan alueelta. -- Hirvo oli nuori ja tavattoman kaunis. Ah, hän tiesi sen itse. Tytöt häneen ihastuivat, se on totta se. Mutta että tuo jäykkä Impikin tuntui lämpenevän, se on jo sentään jotakin, Impi, joka oli lähettänyt monet meren takaakin tulleet kosijat pois. Miten Impi sanoikaan eilen illalla. Ah näin: "Kunpa läksisit, Hirvo, mainetöille ja saisit urhon nimen, ehkäpä isäni sitten katselisi sinua suopeimmin silmin." Niin, näin hän sanoi, näin. Ja mitä hän sillä tarkoitti. Tietysti, että sitten saan mennä kosimaan. Oi, tuo Impi on oikea aarre, hiljainen, totinen, ei muitten kaltainen ja vielä ainoa lapsi. Koko Luonnon saaren hän kerran perii ja nuo Kultarannan kuulut rikkaudet. -- Ja sitten ne saa Hirvo, Kultarannan tuleva isäntä. Silloin on Hirvollakin omat uiskot, omat miehet ja matkoja tehdään. -- -- Jos Igor vain on tullut tänne, kuten kerrotaan, hankkimaan miehiä suurta retkeään varten, silloin on Hirvo ensimäinen, joka lähtee. Sitten hän palaa urhona, ja vanha Luonto ei kiellä häneltä tytärtään. -- -- --

Aamuyön valvoi Tuuri Hirvon unelmoidessa tulevasta mahtavuudestaan Kultarannan sankarina. Mutta Tuuri kohenteli tulta ja mietti, miten paljon hän nyt saa nahoistaan markkinoilla. Ostaa sitten suolaa ja vähän kangasta äidille tulijaisiksi ja soljen sille toiselle. Miten iloiseksi vanha äiti tuleekaan -- ja se toinen, jota ei saa kotiin tuoda, äiti ei anna. -- -- Pieni on pirtti, mutta kaunis on kaskimaa, ja kiltti on Kellokas. -- -- --

Aamu sarastaa. Valkopurjeita näkyy kymmenittäin merellä. Kuningas-uiskoko tuo tuolla, kultakokka, monisouto!

KOROISTEN MARKKINAT.

Voi sitä ihmispaljoutta, joka saapui, jo ensimäisenä päivänä Koroisiin! Yhä komeampia lohikäärmelaivoja, yhä loistavampia sankarijoukkoja. Taisivat kaikki kauppiaatkin tulla jo täksi päiväksi. Ainakin oli koko Aurajoen suulahti täynnä Koroisiin pyrkiviä kauppalaivoja. Vaan tuossapa tuli tuimasti uisko, jonka komeudella ei vertaa: purppurapurjeet hohtivat ja kultainen lohikäärmeenkita oli ammollaan kuin nielläkseen kaikki vastustajat. Uisko laski rantaan ja maihin hyppäsi ensimäisenä tummaparta Igor Rurikinpoika, Gårdariken ruhtinas. Hänen turkisviittansa oli levällään ja sen alta näkyi silkkipaita, kultakirjainen, loistava vyö ja komea miekka. Moni päällikkö riensi vastaan. Siinä tervehdittiin, juteltiin.

Kohta kuitenkin rientää Igor seurueineen käräjäkentälle, nousee kivelle ja alkaa kuuluvalla äänellä puhua noille sadoille sankareille, jotka täyttivät käräjäkentän: "Olen Gårdariken ruhtinas Igor Rurikinpoika. Isäni tunsitte kaikki, hänhän lähti täältä satojen saarien maasta itään uutta seutua hallitsemaan. Ja äärettömän suuri ja rikas on tuo hallitsemani maa. Näkisittepä vain sen verojen määrän, jonka vuosittain saan: hunajata, vahaa, orjia loppumattomiin! Ja se tavara menee hyvin kaupaksi Miklagårdissa, tuossa suuressa kartanossa, jonne kaikki katoo kuin pisara mereen. Niin, Miklagård voi ostaa vaikka koko pohjolan tuotteet ja maksaa hyvin, Miklagårdin rikkaudella ei ole määrää. Mutta kas, sen keisarit ovat itsepäisiä, eivät tahdo antaa pohjanmiehille niitä kauppaetuja, jotka heille vanhastaan kuuluvat. Siksi täytyy keisaria pakottaa siihen. Miklagårdia vastaan on tehtävä sotaretki ja hankittava kauppaedut sellaiset, ettei niille vertaa. Sellaisen retken teki kasvatusisäni Oleg. Kaikkihan olette kuulleet tuosta mainiosta matkasta, kun hän panetti pyörät pursien alle, nostatti purjeet ja laski halki kenttien Miklagårdin muurien edustalle. Ja mitkä rikkaudet ja edut hän sieltä saikaan! -- Nyt on syksy, ja ensi keväänä, kun Dnjeprin koskissa vesi korkeimmillaan kuohuu, laskee Igor Rurikinpoika kohti Miklagårdia. Kuka tahtoo seurata minua tälle matkalle? Hyvän maksan palkan, ja kaksikolmannesta saa kukin pitää voittamistaan rikkauksista. -- Nyt syksyllä on jo tultava luokseni, keväällä ette ennätä, sillä niin aikaseen lähdetään Kiovasta. Tullessani poikkesin Osmalassa, ja osa Karjalan miehiäkin lähtee mukaan."

"Elikö vanha Osma vielä?" kysyi joku miesjoukosta.

"Elipä kyllä, mutta ihan valkoparta hän oli ja hirveän vanha hän kai onkin, mutta kahta kieltä hän puhui yhtä hyvin kuin te täällä rannikolla. Eipä ole ukko unohtanut, mitä nuorena oppi Hålagalannissa."

"No, minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Mutta ei kai Osma ollut myötämielinen matkallesi, hänhän aina vastusti tällaisia retkiä. Muistan sen hyvin niiltä ajoilta, kun vielä olin isäni luona Karjalassa, ennenkuin tulin tänne Suomeen." Näin puhui Sarvi, Halikon sankari.

"Ei niin Osma luvannut apua, mutta Pelkosen ja Äyrämön miehiä lähtee retkelle. Odottavat valmiina paluutani. Totta kai nyt täältäkin saan urhoja mukaani."

"Totta kai, totta kai", kuului joka puolelta ja miehiä alkoi tulla Igorin luo. Siinä kaksi nuorukaista tunkihe tuimasti muita ja pääsivätkin ensimäisiksi perille.

"Me tulemme miehinemme kanssasi", sanoi toinen nuorukainen ylpeästi.

"Vai on noilla poikasilla jo omia miehiä ja siis jo omat purretkin", puheli Igor. "Ketä olette?"

"Jos vielä kerrankin sanot kuningas Eerik Verikirveen poikia poikasiksi, niin saat tuntea miekkani pureman."

"Aha, sen jo kuulee, että olette Norjan Eerikin poikia. Hurjasti tappeli isänne läntisen meren rantamilla, vaikka olikin menettänyt Norjan. Urhoollisia poikia! Hyvä, hyvä! Elääkö äitinne Gunhild vielä?"

"Elääpä kyllä, ja hänen luoksensa jäivät nuorimmat veljemme."

Jo saapuu toisia, piti keskeyttää juttelu. Siinä tuli Björn Svitjodista ja toi terveiset kuninkaaltaan, joka ei joutunut niin pitkälle matkalle. Mutta hänpä, Björn, oli vapaa lähtemään, palkasta vain vielä tiedusti. No, riittävä tuo oli, ja Björn antoi Igorille puukapulan, johon oli veistänyt omat merkkinsä, vakuudeksi, että hän nyt oli Igorin mies. Samallaisia puupalasia antoivat Igorille muutkin.

"No jopa nyt jotakin, oikeinko eestitkin lähtevät mukaan", puheli Igor, kun kuningas Keso ja Sakkalan sankari miehineen ilmoittautuivat lähtevien joukkoon.

Ennättivätpä vihdoin jo Suomenkin kuninkaat ja sankarit ajatella asiansa loppuun. Ja monet ilmoittivatkin lähtevänsä mukaan. Siinä Teljon kuningas, kymmenet saarien päälliköt, leveäharteinen Kyrönmaan kuningas, Kauko, kulkijakuningas ja monet muut olivat lähdössä. -- Miettivä Halikon Sarvi ja Kultarannan vanha Luonto sanoivat ajattelevansa asiaa vielä huomiseen. Viimeiseksi ilmoittautui suuri joukko yksityisiä miehiä suoraan Igorin seurueeseen, ja näitten joukossa oli Hirvokin.