Me miehet

Name: Me miehet
Author: Eva Hirn

by Eva Hirn

Read now Add to library

Language: fi274 downloads on Project Gutenberg

Subjects

Boys -- Juvenile fiction Families -- Juvenile fiction Finland -- Juvenile fiction

In: Children & Young Adult Reading·Novels

Public-domain ebook sourced from Project Gutenberg #67076.

The opening · free to read

Sisällys:

Levoton päivä. Risto on yskässä. Äiti on sairas. Riston syntymäpäivä. Kaamea seikkailu. Arkielämää. Viipurin serkku tulee. Kinnoi ja Eloi. Risto on tädin luona. Tutkintoja. Kesämäkeen. Heinäkuussa.

LEVOTON PÄIVÄ.

Ei missään ole niin hauskaa olinpaikkaa, kuin "miestenhuone" Horrilla. Siinä asui kolme iloista lasta, Janne, Risto ja Toini. Keskellä lattiaa oli iso pöytä, johon oli vuoltu, piirustettu ja maalattu jos jotakin. Joka kevät vietiin huonekalut korjattaviksi talvikamppailua varten.

Koko sisustus oli vahvaa ja pesunkestävää ja lattialla oli vain korkkimatto. Toisella puolella oli Jannen laboratorio kaasujohtoineen ja keittotarpeineen. Ikkunoilla oli Riston kukkia ja pistokkaita. Huonetta sanottiin "miestenhuoneeksi", jossa Toini sai armosta asua.

-- Täällä saa elää vapaana, ilman, että aikuiset ja isosisko Liisa siivoavat ja moittivat, sanoi Janne. -- Ja selvitystappelut eivät, häiritse koko talo, lisäsi Risto.

-- Siksi teistä on tullut niin raisuja poikia, että kaikki tytöt pelkäävät teitä, sanoi Toini.

-- Naiset pelkäävät aina miehiä. Se on luonnollista ja niin pitääkin olla. Me ei pelätä mitään, pöyhisteli Janne.

Käytävän toisella puolella oli Liisan pieni huone. Siellä oli kaikki siistiä ja sievää. Liisa kuului melkein aikuisiin, sillä hän oli jo yläluokilla ja kuusi vuotta Janneakin vanhempi.

Liisa oli kieltänyt poikia menemästä ominpäin hänen huoneeseensa, mutta tätä kieltoa ei tavallisesti kunnioitettu. Poikien mielestä Liisa tavoitteli melkein äidin asemaa, vaikka hän ei ollut ensinkään äitimäinen. He tuumivat, että pojilla on niin monta, joita oli pakko totella, ettei siskon ainakaan tulisi vaatia heiltä alistuvaisuutta. Liisa luuli olevansa jo oikea nainen ja se oli suuruuden hulluutta. Toini syytti veljiä samasta hulluudesta, kun nämä sanoivat itseään miehiksi. Pojat arvelivat, että olkoon muilla mikä arvo tahansa, niin Toini oli ainakin selvästi lapsi.

-- Liisa on viisaampi ja kauniimpi kuin te, puolusti Toini siskoaan.

-- Pyh! Kotioloissa ei kukaan nainen ole kaunis, sanoi Janne. -- Ja Liisa on kirjaviisas, mutta aika mälvä monessa muussa asiassa.

Päivällinen oli syöty ja äiti tuli kuulustelemaan Risto läksyjä, sillä välitodistukset olivat juuri tulleet, eikä ne olleet loistavia.

-- Kuulustele nyt äkkiä, äiti, uskontoa. Mulla on kauhean kiire, eikä sopisi ollenkaan penkoa näitä läksyjä, sanoi Risto hätäisesti.

-- Mikä kiire sinulla nyt on, eihän vielä ole myöhäistäkään? kysyi äiti.

-- Vihreät Kotkat kokoontuvat tänään meille, ne tulevat varmaan heti, sanoi Risto ja haroi vaaleita, hiukan punertavia hiuksiaan.

-- Sinun olisi pitänyt ensin pyytää lupa, ennenkuin kutsuit niin monta poikaa meille. Marilla on vapaa ilta ja isoäitikin tulee tänne. Vihreät Kotkat voisivat tulla huomenna.

-- Enhän minä voinut kieltää, kun he itse päättivät tulla meille. Täytyyhän olla kohtelias pojillekin. Jos ne nyt eivät saa tulla, niin minulle tulee iso häpeä, sanoi Risto ja hieroi itseään äitiä vastaan.

-- Tulkoot nyt sitten. Anna tänne läksykirjasi.

-- Niinhän minä sanoinkin. Ja Jumala koetteli Abrahamia ja sanoi: Abraham ja Abraham vastasi: "Mitä sinulla taas on asiaa?"

-- Risto, kerro kirjan sanoilla.

-- "Ota poikasi Iisak ja pane hänen selkäänsä halkoja ja tulitikkuja ja painu vuorelle uhraamaan hänet", sanoi Jumala. Se oli eri jännää. Äiti kuinka lehmiä tapetaan?

-- Kerro nyt kuinka Iisakille kävi.

-- Jumala sanoi, että ei vainenkaan, minä vain koettelin Abrahamia. Äiti miten lehmiä tapetaan?

-- Ei sellaisesta puhuta. Kerro heti, kuinka Iisakille kävi, mutta älä pane omiasi.

Niin jatkettiin kyselyä, kunnes huoneeseen tuli kitkerä haju kylpyhuoneesta. Koko perhe ryntäsi sinne.

-- Janne laittaa taas hajuja, sanoi Toini rauhallisesti.

-- Mikä rovio täällä palaa, mitä siinä on? kysyi äiti nähdessään kylpyammeessa roihuavan tulen.

-- Minä vain panin paketin puhdistettua vanua palamaan. Se sisältää jodia, joka palaa kauniilla liekillä. Päälle minä kaasin lutikan mykkyä, jossa oli alkoholia, jotta se palaisi paremmin. Kun sitä lietsoo puhalluspillillä, jonka isä on antanut, silloin saa liekin suunnatuksi mihin vain tahtoo, selitti Janne seisoessaan tulen vieressä heiluttaen pitkää paperiliuskaa liekin yläpuolella.

-- Sinä et saa leikkiä tulella, koko talossa on sietämätön käry, kylpyamme pilaantuu, ja vieraitakin tulee, päivitteli äiti alkaen sammuttaa tulta.

-- Vihreät Kotkat eivät kärsi kärystä, sanoi Risto ihaillen isomman veljensä komealta roviota.

-- Mutta isoäiti kärsii. Aukaiskaa nopeasti kaikki ikkunat, hätäili äiti.

-- Kemistin rouvan pitäisi sietää kokeiluja ja pieniä vahinkoja. Ja kemistin äidin pitäisi yllyttää poikaansa keksimään jotakin valtavaa, sanoi Janne ja nuoli sormiaan.

-- Haa! Janne on kemisti vaikkei osaa historiaa, kuin kuuden numeron edestä, ilkkui Toini.

-- Minä en tarvitse muuta historiaa, kuin mikä liikuttaa kemiaa. Toini sotkee aina asioita. Eihän räätälikään osaa kengittää hevosta. Minä tahtoisin lukea luonnontiedettä, kieliä ja matematiikkaa. Kaikki muu on turhaa ajanhukkaa, sanoi Janne.

-- Minun mielestäni Janne on mehevämpi kemisti kuin isä, joka vain luennoitsee ja johtaa toisten töitä, puolusti Risto.

Kylpyhuone puhdistettiin ja käry tuuletettiin osapuilleen pois. Maria ei tahdottu käyttää tällaiseen ylimääräiseen työhön, sillä hän murisi muutenkin Jannen kokeiluista.

Riston salaseura "Vihreät Kotkat" saapuivat, ja miestenhuoneessa alkoi vilkas elämä. Ensin painittiin, se oli aina välttämätön alku. Sitten vaihdettiin postimerkkejä ja muita aarteita. Apteekkarinpoika oli tuonut isältä saamiaan nimilappuja, joita käytettiin lääkkeihin. Näitä Kotkat liimasivat kasvoihinsa ja niskoihinsa. Yhden otsassa oli "Veronaalia", toisen, "Ravistettava ennen käyttöä" ja kolmannen "Myrkkyä", siinä oli pääkallon kuvakin. Eräällä oli niskassa "Risiiniöljyä" ja nenällä "Kiniiniä". Toinin silmät ja nenä liimattiin lapuilla, joissa oli "Vaaratonta".

Joku ehdotti, että Toini olisi valko-ihoinen, jota intiaanit rääkkäävät. Hänen sidottiin jo sängyn jalkaan, mutta Risto pelasti hänet ja sanoi hiljaa:

-- Livistä nyt tiellesi, sinä menet palasiksi miesten käsissä. Naisia ei voi rääkätä, ne kantelevat perästäpäin.

Toini oli juossut pois revittyään laput silmiltään.

The book keeps going