Robin Hood ja hänen iloiset toverinsa

Englannin kansansankareista ei kukaan ole saavuttanut Robin Hoodin vertaista nimeä ja mainetta. Seitsemättä sataa vuotta ovat tätä kuuluisaa rosvoa ylistävät laulut ja balladit kaikuneet Englannin rahvaan huulilta. Kuninkaat ja ruhtinaat ovat unohtuneet, mutta ei Sherwoodin metsän iloinen Robin Hood eikä hänen uljaiden seuralaistensa joukko. Hänen seikkailujaan kerrottiin runoissa, joita laulettiin kyläkisoissa, ja monien vanhojen laulujen häivyttyä muistista ja tietoisuudesta, nämä ovat säilyneet, todistaen kuinka lähellä kansan sydäntä olivat ne tarinat, joita kerrottiin tuosta vihreän metsän sankarista ja hänen teoistaan.

Ei ole luotettavaa, historiallisesti pätevää lähdettä Robin Hoodin elämän tutkimiseksi. Kaikki on verhottu legendan ja muinaistarujen utuiseen hämärään. Toiset vanhojen runojen ja kertomusten tutkijat olettavat, että Robin Hood oli todellinen Sherwoodin metsän rosvopäällikkö, salon kuningas, todella elänyt olento, toiset taas väittävät, että jonkin kuuluisan rosvo joukkueen urotyöt on liitetty hänen nimeensä ja ettei todellista Robin Hoodia ole ollut.

Varmaa vain on, että noin satakunta vuotta sen jälkeen kun tuon kuuluisan rosvon sanotaan eläneen, hänen nimensä oli yleisesti tunnettu. Eräässä Englannin vanhimpia runokirjoja "Piers Plowman'issa", joka on kirjoitettu noin 1362, mainitaan Robin Hoodin laulut; perintätiedon mukaan sankari kuoli v. 1247. Tämä aikamääräys soisi hänelle pitkän iän, sillä hänen mainitaan syntyneen 1160 Locksleyssa Nottinghamin kreivikunnassa. Kuten runossa lauletaan:

Miss' uljas on Locksley ja Nottinghamshire, kylä Locksleyn kultainen, Sieltä kotoisin kuulu on Robin Hood, Mies uljahan mainehen.

Luullaan, että hän oli hyvää sukua, ja jotkut kirjailijat väittävät, että hän oli aatelismies, Huntingdonin jaarli. Ollessaan vielä nuori mies hän sortui henkipatoksi; hänen oli pakko etsiä turvapaikkaa äärettömän laajoilta, jylhiltä saloilta, joita Englannin pohjoisosa silloin oli täynnä. Täällä hän kokosi ympärilleen joukon uljaita tovereita, valiomiehiä joka ainoa, jotka hän itse valitsi. Hän tutki ensin miestä, ennen kuin hyväksyi hänet joukkoonsa, ja muuan vanha kirjailija sanoo: "Milloin ikinä hän kuuli puhuttavan erikoisen väkevistä ja rohkeista miehistä, hän pukeutui valepukuun ja pyrki tutustumaan heihin kerjäläiseksi pukeutuneena. Saatuaan sitten selville heidän taistelukuntoisuutensa hän ei milloinkaan jättänyt heitä ennen kuin oli tehnyt kaiken voitavansa saadakseen heidät liittymään seuraansa."

Robin Hoodin rosvoelämän huomattavimmat sankariteot on sovitettu Rikard Leijonamielen ja Juhana Maattoman hallituskausiin. Englannissa vallitsi siihen aikaan suuri sekasorto; hallitusvalta oli heikko ja horjuva, mikä johtui aluksi siitä, että Rikard oleskeli kauan poissa kotimaastaan, ja myöhemmin siitä vihasta ja inhosta, jota kaikki kansanluokat tunsivat julmaa ja petollista Juhanaa kohtaan. Rikardin kanssa Robin Hoodin sanotaan päässeen sovintoon, mutta milloinkaan hän ei ollut Juhanan ystävä -- hän elikin henkipattona koko tuon yleisesti vihatun kuninkaan hallituskauden.

Kenenkään henkipaton elämänvaiheita ei milloinkaan ole seurattu niin hartaalla mielenkiinnolla ja ihastuksella kuin Robin Hoodin, ja melkein yhtä kuuluisat ovat hänen suosituimmat seuralaisensa ja ystävänsä, Pikku John, Puna-Will, Much Myllärinpoika, Tuck Munkki ja Marian Neito. Mistä sitten johtui tuo syvä ja pysyvä kiintymys mieheen, joka ilmeisesti kuvataan senaikaisen hallituksen vastustajaksi ja rosvoksi? Käsittääksemme tämän meidän on palautettava mieleemme aika, jona Robin eli. Englannin kansa oli jakaantuneena kahteen suureen kansanluokkaan -- hallitseviin normanneihin ja kukistettuihin sakseihin. Normannit sortivat ankarasti sakseja ja pakottivat heidät tottelemaan uusia lakeja ja noudattamaan uusia tapoja. Robin Hood oli saksilainen ja nousi normannilaisia aatelisherroja vastaan, ja siksi kansa häntä rakasti ja ihaili kertomuksia siitä, miten ovelasti hän rosvosi sortajia. Robin ei näet milloinkaan ryöstänyt köyhältä. Siinä suhteessa kaikki runot ovat yksimielisiä, ja kun hänen nimensä mainitaan historiassa, on laita aivan sama -- aina hänet kuvataan köyhän, sorretun ja puutteenalaisen ystäväksi; hän ei milloinkaan salli pienintäkään vääryyttä tai loukkausta tehtävän naiselle; rikkaalta hän ottaa tämän omaisuuden ja jakaa köyhille.

Hänen henkipatoksi julistamisensa ei liioin ehdottomasti merkitse, että hän olisi tehnyt jonkin raskaan rikoksen. Saksilainen saattoi joutua henkipatoksi vähäpätöisestä syystä. Jos hän ampui hirven maalta, joka ennen oli ollut hänen omansa, sitä pidettiin raskaana rikoksena, josta seurasi henkipattoisuus. Henkipattoisen elämä oli toivottoman kurjaa. Häntä mainitessa käytettiin nimeä "suden pää" osoitukseksi siitä, ettei hänen henkensä ollut enemmän arvoinen. Kuka tahansa hänet kohtasi, sai tappaa hänet kuin metsän pedon; "hän oli kaikkia vastaan, ja kaikki olivat häntä vastaan".

Kun Robin Hood pakeni metsäänsä, hän antoi yhä uusien iskujen kohdata aatelisherroja, maansa sortajia. Hän kävi käsiksi ja rosvosi paronin, ritarin ja sheriffin, apotin ja priorin -- miehiä, jotka edustivat normannien hallitusta kaikessa julmuudessaan. Tämän vuoksi kansa rakasti häntä. Kansan silmissä hän edusti vapautta ja rikkaiden ja köyhien yhdenvertaisuutta lain edessä. Siksi kansa säilytti mielessään hänen jokaisen tekonsa ja sepitti niistä lauluja, jotka kulkivat polvesta polveen, kunnes joku kynäniekka ne piirsi muistiin ja kirjanpainaja ne vihdoin painoi painokirjaimin siroille paperiarkeille. Näistä lauluista käy ilmi englantilaisten ikivanha rakkaus suoraan ja vilpittömään menettelyyn. Nuo uljaat, metsiin paenneet talonpojat pitävät horjumatta yhtä puolta myötä- ja vastoinkäymisessä. He iskevät ankarasti, mutta he iskevät suoraan. He ovat kohteliaita naisille, kunnon miehille ja köyhille. Arvelematta he pilkkaavat sortajaansa ja tuhoavat hänet, he anastavat hänen omaisuutensa, mutta eivät ota sitä itselleen, vaan ilahduttavat lahjoillaan puutteenalaisia. Sanalla sanoen Robin Hood on muinaisten saksilaisten karkeiden ja vilpittömien hyveiden ruumiillistuma.

Englannin kirjallisuus on täynnä viittauksia Sherwoodin metsän Robin Hoodiin ja hänen iloisiin tovereihinsa. Shakespeare sanoo näytelmässään "Miten haluatte" maasta karkotetusta herttuasta: "Hänen mainitaan jo olevan Ardenin metsässä ja monen iloisen miehen hänen seurassaan; ja he elävät siellä Englannin vanhan Robin Hoodin tavoin... ja kuluttavat aikaansa huolettomasti, kuten tehtiin vanhaan hyvään aikaan."

Ja Drayton, Shakespearen aikainen runoilija, antaa runoteoksessaan "Polyolbion", joka kertoo Englannin oloista, hehkuvan kuvauksen henkipatoista:

Vuossata riittäis ei, jos kertois seikkailut kun miehet Mansfieldin ne häntä väijyivät, ja hauskat kepposet, joit' teki Robin Hood: vaan silloin Robin Hood hän petti pettäjät, tai Nottinghamiin pääs kun valhevaatteissaan, livisti viekas tuo varmoilta saajiltaan. Sen tietää joka mies, ken tällä saarell' on: ken oli Robin Hood ja kuka Pikku John ja Yrjö, Puna-Will, Much, poika myllärin -- kun loppuu juttu tää, jo päättyy aikakin. Tuck, munkki iloinen, ylisti saarnoissaan kuin toimi Robin Hood veikkoineen, kerrotaan: Häll' urhoa sata on ja jousenkäyttäjää, on käskyt täyttämään ain' alttiit miehet nää; on lakit purppuraa ja puvut vihreää, ja käyrät torvet nuo oudoiksi eivät jää, kun jahtisarvi vain soi heidän huuliltaan, niin laaksot, kukkulat helähtää kaikumaan; yl' olan nauha käy, sen nuppiin kiinteään ain' nuolikimppu myös sivulle liitetään; vyöll' lyhyt miekka on, on kilpi vaaksan vain -- ken iski säärehen, mies näet ei ollut lain -- ja marjakuusta on puu vankkain jousien, ja jalan kolmen ain' on nuoli mittainen.