Kapinapäällikön pojat: Seikkailuja Etelä-Afrikan rajaseuduilla

1. Buurit. 2. Kraali. 3. "Springhaan". 4. Pakinaa heinäsirkoista. 5. Heinäsirkkojen lento. 6. Valjaisiin ja liikkeelle. 7. Vettä! Vettä! 8. Lauman kohtalo. 9. Makaava leijona. 10. Leijona satimessa. 11. Leijonan kuolema. 12. Pakinaa leijonasta. 13. Matkamiehet yöpyvät. 14. "Trek-boken". 15. Lähdettä etsimässä. 16. Kauhea "tsetse". 17. Pitkäsarvinen sarvikuono. 18. Ankara ottelu. 19. Elefantin kuolema. 20. Erämiehiksi lyöttäytyneinä. 21. Elefantin "kuivaaminen". 22. Ilkeä hyeena. 23. Urebia metsästämässä. 24. Pikku Janin seikkailu. 25. Luku hyeenoista. 26. Puunlatvassa oleva talo. 27. Villien riikinkukkojen tappelu. 28. Jäljillä. 29. Irtolaisnorsu. 30. Puuttuva metsämies ja "villihärät". 31. Afrikalainen muurahaissyöjä. 32. Gnuu ahdistaa Hansia. 33. Härän piirittämänä. 34. Avuton elukka. 35. Elefantin makuuhuone. 36. Elefantin vuodetta valmistamassa. 37. Afrikan villit aasit. 38. Kvaggojen kiinniottamista suunnitellaan. 39. Salahauta. 40. Hirviantilooppia ajamassa. 41. Hurja ratsastus kvaggan selässä. 42. Pyssyloukku. 43. Kutojalinnut. 44. "Sähisijäkäärme". 45. Käärmeensyöjä. 46. Totty ja paviaanit. 47. Villikoirat ja kaama-antilooppi. 48. Loppusanat.

Esipuhe.

Seikkailukirjat ovat poikien lukemistossa välttämättömiä mielikuvituksen ja reippaudenhalun elvyttäjiä, ja hyvistä seikkailukirjoista on saatavissa paljon tarpeellista opetusta niillekin, joita mikään sattumakaan ei toimita kokemaan vaaroja ja vastuksia tavallisen sivistyselämän ulkopuolella.

Mutta näitä hyviä seikkailukirjoja ei ilmesty kovinkaan runsaasti. Parhaimpien tätä lajia täytyy olla laajakatseisten, etevälahjaisten kelpo kansalaisten kirjoittamia, jotka itse ovat saaneet suuren määrän kokemuksia käsittelemältänsä alalta. Heidän jäljittelyänsä johtuvat etsimään uutta vain juuri seikkailujen keksimisessä, rakentamaan tekeleensä pelkän jännityksen varaan, joka piankin herpoo eikä jätä lukijalle mitään pysyväistä; se "jännitys" johdutaan sitäpaitsi helpoimmin hankkimaan taistelukohtauksista ja muista tihutöistä, jollaiset liiallisuudellaan pilaavat nuorison herkkää sielunelämää.

Oikeita suositeltavia seikkailukirjoja hakiessaan joutuu ensimäiseksi kääntämään huomionsa tämän kirjallisuudenhaaran varsinaisiin esikuviin, sellaisiin kuin Uuden maailman moninaisissa koettelemuksissa karaistuneihin Mayne Reidiin ja Gustave Aimardiin, joiden jälkiä lukuisat uudemman ajan pätevätkin nuorisonkirjailijat ovat astuneet tuotteittensa sommittelussa, sillaikaa kun tusinakynäilijäin liuta on heikoilla mukailuillaan aiheuttanut tällaiselle luettavalle paljon ansaittua ennakkoluuloisuutta vanhemman väen silmissä.

Sarjassamme esitelläänkin nyt myös kapteeni Reidin kirjallisesta tuotannosta ensimäiset lyhentämättömät käännökset suomalaiselle yleisölle. Hän todella täyttää ensiluokkaisesti päävaatimuksen, joka on asetettava ulkoelämää ja villiä luontoa käsittelevälle kertojalle. Hän oli ollut intomielinen eränkävijä tutkimusretkeilijä ja taisteleva sivistyksen uranaukaisija ennen kuin ryhtyi käyttämään tietojansa ja muistelmiaan nuorison viehättelyyn, ja tässä kirjallisessa työskentelyssään hän myös osoittaa huomattavia kerronnan lahjoja, samalla kun hän kykenee todellisesti avartamaan lukijainsa käsityspiiriä.

Mayne Reid oli syntynyt v. 1818, skotlantilaisesta pappissuvusta, joka oli asettunut Irlantiin; äidin puolelta hän ilmoittaa olleensa sen "tuliluontoisen ja pikamielisen Rutherfordin" sukua, joka esiintyy Walter Scottin "Marmionissa". Hänen sanotaankin suuressa määrin perineen tämän tulisen luonnonlaadun. Yhdenkolmatta vuotiaana hän muutti kotimaastansa New Orleansiin ja vietti sitten useat vuodet mitä kirjavimmissa vaiheissa, m.m. juuri niillä metsästysretkillä, joita hän "Mississippin metsästäjäpojissa" kuvailee. V. 1846 hän meni Meksikon sotaan ja kunnostautui uljuudellaan Santa Cruzin, Cerro Gordon ja Contrerasin taisteluissa, ja Chapultepecin valloituksessa syyskuulla v. 1847 hänen ilmoitettiin saaneen surmansa. Eräässä Ohion valtiossa pidetyssä juhlassa lausuttiin muistorunokin tälle kaatuneelle sankarille, joka kuitenkin pian jälkeenpäin ilmestyi elävänä esiin.

Ensimäisen romaaninsa hän julkaisi Yhdysvalloissa v. 1850, ja nopeasti hän pääsi melkein yhtä suureen suosioon nuorisonkirjailijana kuin Jules Verne. Uutterana kynämiehenä hän vietti lopun ikäänsä Englannissa ja kuoli lokak. 22 p:nä 1883.

Osa Reidin romaaneista käsittelee valkoihoisten taisteluita intiaanien kanssa ja Meksikon julmia oloja; nykyinen nuorisonkasvatus on löytänyt soveliaampia seikkailukirjoja rauhallisemman retkeilyn aloilta. Mutta jälkimäisenkin vaatimuksen täyttää miehuullisen kapteenin toinen romaanisikermä, johon sarjamme ensimäiset suomennokset on hänen pääteoksinaan luettava.

Näissä seikkailukertomuksissaan Reid erityisesti osoittaa luonnontieteellisiä harrastuksiansa, ja hän pani valmistamiseen mitä suurinta huolta. Hän on itse huomauttanut, että koko toiminta-alue on esitetty tarkoin omakohtaisten tutkimusten mukaan; ainoatakaan eläintä tai kasvia ei ole siirretty vieraaseen maantieteelliseen yhteyteen, ja tapaukset ovat koettua ja kuultua.

Tällaiset kirjat ovat erikoisesti meidän päiviemme nuorison lukemistoa, tarjotessaan mieluisaan muotoon sovellettuna hyvän luonnontieteellisen kurssin ja esittäessään tervettä elämää taivasalla. Jo monelle kielelle käännettyinä ja klassillisiksi vakautuneina ne ansaitsevat etusijan toimintatarmoisten poikien joutohetkien virkistyksenä.

V. H.-A.

1. luku.

BUURIT.

Hendrik van Bloom oli buuri -- hollantilainen maanviljelijä Kap-maassa.

Kap-maan buurit ovat esiintyneet varsin huomattavasti uudemmassa historiassa. Vaikka he luonnostaan ovatkin rauhaarakastavaa kansaa, on heidän kuitenkin ollut pakko usein sotia sekä Afrikan alkuasukkaiden että eurooppalaisten kanssa; ja näissä sodissa he ovat suoriutuneet ihailtavasti ja osoittaneet, että rauhallinen kansa tarpeen vaatiessa voi taistella yhtä uljaasti kuin ne, jotka sotilaan hurjasta maineesta alituisesti rehentelevät.

Mutta buureja on syytetty julmuudesta sodissaan -- etenkin alkuasukkaita vastaan käydyissä. Syytös voinee näyttää totuudenmukaiselta yleiseltä kannalta katsoen. Ottaessamme kuitenkin huomioon näiden villien vihollisten taholta tulleen ärsytyksen, opimme katsomaan lempeämmin Kap-maan hollantilaisten menettelyä. On totta, että he pakottivat keltaiset hottentotit orjuuteen; mutta samaan aikaan me, englantilaiset, kuljetimme laivanlastittain mustia guinealaisia poikki Atlantin, samalla kun espanjalaiset ja portugalilaiset kytkivät Amerikan punaihoiset yhtä ahtaisiin ja koviin kahleihin.

Toinen huomioonotettava seikka on, minkäluontoisia olivat ne alkuasukkaat, joiden kanssa hollantilaiset buurit joutuivat tekemisiin. Ankarin julmuus, jolla siirtolaiset heitä rankaisivat, oli armeliaisuutta verrattuna siihen kohteluun, jota villien täytyi kärsiä omilta hirmuvaltiailtaan.

Tämä ei puhdista hollantilaisia siitä, että he olivat pakottaneet hottentotit orjuuteen; mutta ottaen huomioon kaikki asianhaarat ei ole ainoatakaan merikansaa, joka voi arvokkaasti syyttää heitä julmuudesta. Väleissään Kap-maan alkuasukkaiden kera he ovat olleet tekemisissä mitä ilkeimpien ja halpaluontoisimpien raakalaisten kanssa; eikä siirtolaisuuden historia sellaisissa olosuhteissa voi olla muuta kuin täynnä epämieluisia sivuseikkoja.

Nuori lukija, voisin helposti puolustaa Kap-maan buurien käytöstä, mutta siihen ei minulla ole tässä tilaa. Voin ainoastaan ilmaista sinulle oman mielipiteeni; ja se on sellainen, että he ovat urhoollista, voimakasta, tervettä, siveellistä, rauhaarakastavaa, ahkeraa heimoa -- totuuden rakastajia ja tasavaltaisen vapauden ystäviä -- lyhyesti, oivallista rotua.

Mynheer Hendrik ei ollut kuitenkaan aina ollut buuri. Hän saattoi kerskata hiukan korkeammasta asemasta -- hän voi näet ylpeillä paremmasta kasvatuksesta kuin minkä pelkkä Kap-siirtolainen tavallisesti omistaa, samoin kuin jommoisestakin kokemuksesta miekan käyttelemisessä. Hän ei ollut syntyisin siirtomaasta, vaan emämaasta, eikä hän ollut tullut tänne köyhänä onneaan etsivänä seikkailijana, vaan upseerina hollantilaisessa rykmentissä, jonka asemapaikka silloin oli täällä.

Hänen sotilaspalveluksensa ei ollut siirtomaassa pitkäaikainen. Eräs kirsikkaposkinen, pellavatukkainen Gertrude -- rikkaan buurin tytär -- oli mieltynyt nuoreen luutnanttiin; ja tämä puolestansa kiintyi suuresti tyttöön. Seuraus oli, että he joutuivat naimisiin. Kun Gertruden isä pian sen jälkeen kuoli, joutui hänelle suuri maatila kaikkine elukkoineen, hevosineen ja hottentotteineen, leveähäntäisine lampaineen ja pitkäsarvisine härkineen. Tämä oli kehoittimena hänen sotilasmielelleen laskea syrjään miekkansa ja ruveta "vee-buuriksi" eli karjatilalliseksi, kuten hän myöskin teki.

Nämä tapaukset sattuivat monta vuotta ennen englantilaisten tuloa Kap-siirtomaan herroiksi. Kun tämä tapahtui, oli Hendrik van Bloom jo vaikutusvaltainen mies siirtomaassa ja "kenttäkornetti" piirissään, joka oli kauniissa Graaf Reinetin maakunnassa. Hän oli silloin leski, pienen perheen isä. Vaimo, jota hän oli hellästi rakastanut -- kirsikkaposkinen, pellavatukkainen Gertrude -- ei ollut enää elossa.

Historia kertoo, kuinka hollantilaiset siirtolaiset, tyytymättöminä englantilaisten hallitukseen, kapinoivat sitä vastaan. Entinen luutnantti ja kenttäkornetti oli huomattavimpia kapinoitsijoiden joukossa. Historia kertoo myös, kuinka kapina kukistettiin ja useita siihen sekaantuneista teloitettiin. Van Bloom pelastui pakenemalla, mutta hänen kaunis maatilansa Graaf Reinetissä otettiin takavarikkoon ja annettiin toiselle.

Monta vuotta myöhemmin tapaamme hänet asumassa etäisessä seudussa suuren Orange-joen toisella puolen, viettäen "trek-buurin" elämää -- kuljeskelevana karjanhoitajana, jolla ei ole määrättyä tai pysyväistä asuinpaikkaa, vaan joka muuttaa laumoineen paikasta toiseen, minne tahansa hyvät laitumet ja vesi häntä houkuttelevat.

Suunnilleen näiltä ajoilta on peräisin tuttavuuteni kenttäkornetin ja hänen perheensä kanssa. Hänen aikaisemmasta elämästään olen kertonut kaiken tietämäni, mutta useita vuosia kestäneen tämän jälkeisen ajanjakson tunnen paljoa tarkemmin. Useimmat sen yksityiskohdista kuulin hänen oman poikansa huulilta. Mieltäni ne suuresti kiinnittivät, ja sainpa niistä oppiakin. Ne olivat ensi läksyjäni Afrikan eläinopissa.

Uskoen, nuori lukija, että ne voivat myös opettaa ja innostuttaa sinua, levitän ne tässä eteesi. Sinun ei tule pitää niitä ainoastaan mielikuvituksen tuotteina. Kuvauksia villeistä eläimistä, jotka näyttelevät osaansa tässä pienessä tarinassa, yhtä hyvin kuin niiden tekoja, tapoja ja vaistoja, voit pitää luonnontarkkoina. Nuori van Bloom oli luonnon harras tutkija, ja voit luottaa hänen kuvaustensa uskottavuuteen.

Kyllästyneenä politiikkaan kenttäkornetti asui nyt etäisellä rajalla -- itse asiassa rajan takana, sillä lähin asutus oli sadan mailin päässä. Hänen "kraalinsa" oli seudussa, joka rajoittui suureen Kalaharin erämaahan -- Etelä-Afrikan Saharaan. Ympäröivä seutu oli satojen mailien päähän asumatonta, sillä harvaan sirotellut, puoli-inhimilliset bushmannit, jotka asuivat sen piirissä, tuskin ansaitsevat asukkaiden nimeä enempää kuin villit eläimet, jotka ulvoivat heidän ympärillään.