Seikkailusta seikkailuun: Sotaisia tarinoita Filippiinien saarilta

I. Matkamme tarkoitus. II. Malaijilainen Kasim. III. Manilaan. IV. Matkustajamme. V. Petos. VI. Kuinka kapinallisia tehdään. VII. Kiperä paikka. VIII. Tumabongin mahtimiehet. IX. Annabel Leen tuhoutuminen. X. Kuinka kapinallisten lukumäärä enenee. XI. Jälleen takaa-ajettuina. XII. Pahoja uutisia Tumabongista. XIII. Kenraali Hemingway. XIV. Eittämätön voitto. XV. Epäilyttävä rauha. XVI. Taistelu maaliskuun viidentenäkolmatta päivänä. XVII. Eräs kahakka ja odottamattomia uutisia. XVIII. Vanha tuttu. XIX. Luizin pelastaminen. XX. Cavitén taistelu. XXI. Aseveljet. XXII. Pilviä kokoutuu. XXIII. Järjestäytyminen. XXIV. Myrsky puhkeaa. XXV. Seikkailujen loppu.

I.

MATKAMME TARKOITUS.

"Legioonamme suuri ja laskematon on vielä outo ja liputon, mutta sen tuhannet osastot voivat aukaista muille tien, kun kuulat soivat."

Rudyard Kipling.

"En halua ollenkaan valehdella", sanoi perämiehemme Amos Livingston puhuen hyvin hitaasti ja harkitusti ja pyöräytellen mälliään toisesta poskesta toiseen, "mutta en luullakseni ole milloinkaan purjehtinut kurjemmassa pyykkisaavissa kuin tämä Annabel Lee on, ja minä olen sentään ollut mukana monessa myllyssä."

Laivaa ei saa kumminkaan milloinkaan moittia sen kapteenin kuullen, vaikka sen viat olisivatkin miten suuret tahansa. Tämä on totuus, jonka kokemukseni ovat osoittaneet paikkansa pitäväksi.

"Luullakseni näette siellä vielä huonompiakin", vastasi Annabel Leen kapteeni, "joita he kumminkin ylpeästi nimittävät 'sotalaivoiksi'. Peijakas, muutamat ihmiset eivät näytä ymmärtävän omaa parastaan! Muutamia viikkoja sitten, kun kerroitte minulle eronneenne entisestä laivastanne ja nähneenne viikkokausia nälkää maissa, ette voinut aavistaakaan pääsevänne Englannissa rakennetun kuunarin perämieheksi; laivan, jota —"

"Jonka rakentamiseen ei ole mennyt vuottakaan", sanoi perämies halveksivasti.

"Komentaa amerikkalainen kapteeni", jatkoi kapteeni tyynesti, "ja jonka omistaa yhtymä —"

"Puoliverisiä ja kapinoitsijoita."

"Sen miehistöön kuuluu —"

"Niin", pisti perämies vahingoniloisesti väliin, "keitä sen miehistöön oikein kuuluukaan? Sanokaahan se!"

"No niin." Kapteeni keskeytti puhaltaen sinistä taivasta kohti paru kolme savupilveä ja katseli niiden hajaantumista tarkkaavaisesti, ennenkuin hän lisäsi huomattavasti epäröiden: "Vaikka sen miehistö kieltämättä onkin hieman kirjava niin —"

"Tästä Evan Williamsista esimerkiksi, joka ei ennen elämässään milloinkaan ole ollut merellä muuten kuin hienona matkustajana, olette tehnyt toisen perä- ja päällysmiehen. Tuollainen tuhattaituri ei kykene käskemään ketään."

"Tule koettamaan!" sanoin vihaisesti, mutta hän ei välittänyt keskeytyksestäni.

"Tuki suusi, poikaseni! Puheeni on totta kuin evankeliumi etkä sinä kykene kumoamaan väitettäni."

En voinutkaan ja sen vuoksi vaikenin hämilläni, vaikka minua suututtikin vielä kovasti. Hän jatkoi entiseen tyyneen ja ärsyttävään tapaansa:

"Entä sitten tuo malaijilainen merirosvo Kasim, laivan nykyinen kirvesmies ja poosu, jolla on vyössään oikea asekokoelma? Hän sopii mainiosti juuri tällaiseen rauhalliseen kauppalaivaan, jollaiseksi tätä minulle sanottiin. Ja kiinalainen Chin, kokkimme, joka luullakseni on oppinut taitonsa vankiloissa ja kultakentillä, on, jos nyt ihmisen näöstä voidaan jotakin päättää, niin väärentämätön roisto kuin ikinä on sattunut näkyviini. Ja loput sitten: Johann Mahmud, tuo jaavalainen karkuunpäässyt taskuvaras, jota Batavian poliisit varmaankin innokkaasti etsivät, ja Froggie ja Pitkänmatkan Jussi, jotka ovat niin ujoja ja pidättyväisiä, etteivät he muista omia nimiäänkään, jos heillä nyt sellaisia on ollut olemassakaan syntymisensä jälkeen. Nuo kolme vielä mainitsematta olevaa kanakalaista poikaa ovat kyllä rauhallisia, mutta uskokaa sanojani, että he ovat synnynnäisiä tyhmeliinejä. Niin, miehistö on todellakin oikein valittua väkeä, juuri sellaista kuin tällainen vanha ravistunut nelikko tarvitseekin, joka on mädännyt niin kauan Singaporen satamassa, ettei siinä enää ole lahomatonta paikkaakaan. Muut kuin tällaiset meidänlaiset puolihullut tolvanat eivät astuisi siihen jalallaankaan, sillä siinä ei ole ehyttä lankkua eikä raakaa ja, lukuunottamatta teitä ja minua, ei yhtään kunnollista merimiestäkään."

"Onhan meillä Kasim", sanoi kapteeni tyynesti.

"Ah, pyydän anteeksi. Hän on kyllä merimies, mutta missä luulette hänen oppineen ammattinsa? Lyön vetoa, että se on tapahtunut hänen katkoessaan kurkkuja jossakin merirosvolaivassa. Jos hänellä vain olisi puhtaat paperit, ei hän olisi täällä."

"Hänen paperinsa eivät olleet niinkään huonot", vastasi kapteeni hymyillen hieman arvoituksellisesti. "Miksi hän pestautui laivaamme, en tiedä enkä halua ottaa siitä selkoakaan. Ja mitä meihin itseemme tulee, Amos, niin sanon sen sinulle, ettei ainoastaan säälimme noita köyhiä, sorrettuja ja liiaksi verotettuja filipiiniläis-raukkoja kohtaan taivuttanut sinua ja minua tähän hommaan. Tulimme tänne, koska ajat olivat huonot, ja päätimme panna henkemme alttiiksi kuljettaaksemme aseita kapinallisille. Älkäämme välittäkö Kasimin vaikutteista, kun hän vain on hyvä merimies. Ja —" kapteeni keskeytti kuullessaan perämiehen murahtavan jotakin käsittämätöntä.

"Ah, voin myöntää sen, mutta siinä onkin sitten kaikki", sanoi perämies vastahakoisesti. "Ja mitä noihin muihin tulee, niin —" Hän sylkäisi mereen tavalla, joka hyvin osoitti hänen mielipiteensä heistä.

"Luulen voivani kasvattaa heistä hyviä merimiehiä ennen heidän eroamistaan minusta", sanoi kapteeni vakavasti.

"Niin, elleivät he katkaise kurkkuanne sitä ennen!"

"Sellaista en pelkää", vastasi kapteeni nauraen. "Olemmehan olleet tällaisessa leikissä mukana ennenkin, vanha veikko, enkä ole sinun vielä milloinkaan ennen huomannut pelkäävän miehistöä, josta sinun, koira vieköön, ei tarvitse nytkään välittää. Kun pestasin nuo miehet, tiesin millaisia he ovat ja valitsin heidät juuri senvuoksi tähän tarkoitukseen. Kun tehtävämme supistuvat purjehtimiseen paikasta paikkaan ja pieneen tavaran vaihtoon näiden ja kiinalaisten kanssa, jolloin voimme näyttää niin viattomilta kuin ikinä vain ilkeämme, ei kenelläkään ole siinä puupenninkään edestä tekemistä, millaista väkeä meillä on laivassa. Asiat ovat hyvin nyt, mutta luulen liikkeemme muuttuvan toisenlaiseksi saatuamme määräyksemme ja lähdettyämme purjehtimaan saaria kohti. Olet ollut siellä pari kolme kertaa, kun olot siellä olivat rauhalliset tahi ainakin melkein säännölliset, ja sinä tiedät, millaisia he ovat. Kun sinä nuriset kaikenlaisille määräyksille aina silloin tällöin, kunnioitat sinä kumminkin oman pienen saarimaasi metsästyslakeja, jotka määräävät säästämään riistaa, määräävät suuria metsiä hirvilaitumiksi ja muuta sellaista." Perämies vaihtoi nyt levottomasti jalkaa ja punastui vihasta. Koska kapteeni tästä tiesi hänen nyt rupeavan purkamaan sisuaan, jatkoi hän nopeasti hymyillen, antamatta perämiehelle ollenkaan tilaisuutta aloittamaankaan: "Niin, luullakseni ei maailmassa nyt tällä haavaa olekaan Filippiinien saariryhmää suurempaa eläinpuistoa, jota eivät muukalaiset saa lähestyäkään ja jonka kaikki portit on heiltä suljettu. Espanjalaiset anastavat kaiken tietämättä oikein, mihin he saalistaan käyttäisivät. He eivät ole milloinkaan tehneet siellä mitään hyvää eivätkä he anna muidenkaan koettaa. Sinä et voi nousta siellä maihin luvatta eikä kukaan alkuasukaskaan voi matkustaa saarelta saarelle tahi maakunnasta maakuntaan cédulatta, eräänlaisetta lupakirjatta. Kun olosuhteet ovat tällaiset säännöllisinä aikoina, niin millaiset luulet niiden nyt olevan, kun koko Luzonin saari ja ehkäpä muutkin saaret ovat nousseet kapinaan? Ja juuri tuohon vakoilijain ja epäluulojen maahan olemme suostuneet purjehtimaan laivallamme ja viemään tavaramme maihin joutumatta kiinni. Pojat, aion antautua tuohon onnenkauppaan, kuten luullakseni tekin molemmat ja miehistökin, kunhan se vain saa selville, mistä on kysymys. Mutta meidän ei pidä kumminkaan kuuluttaa asioitamme liiaksi ja vaikka me olemmekin saaneet muutamia hurskaita, lakia pelkääviä merimiehiä laivaamme, jollaisten kanssa olen purjehtinut melkein alituisesti ja yleensä molemminpuoliseksi mielipahaksemme, hiipivät he heti ensimmäiseksi työkseen maihin, kun saavumme ensimmäiseen espanjalaiseen satamaan, juorutakseen pienistä mukavista asioista, joita he luulevat tietävänsä ja pitävät merkityksellisinä, vaatien sitten palkkansa kiemurtelematta. Ei, herra, tuollaista en aio sallia, jos vain voin sen estää."

"Mutta kuinka —?"

"Kuinkako?" sanoi kapteeni ivallisesti. "Kuulehan nyt, niin selitän. Jos otaksumme, että meillä on laivassa muutamia roistoja, niin luuletko sinä heidän omasta aloitteestaan menevän minkään maakunnan viranomaisten puheille?"

"Eivät tietystikään, sillä niin tyhmiä eivät he suinkaan ole. Luullakseni kaivataan heitä jokaista kaikissa paikoissa, joissa he joskus ovat olleet."

"Varmasti! Laivan kapteenikin tarvitsee joskus tuollaisia hurjia roistoja suunnitelmiensa toteuttajiksi ja nämä meidänkin miehemme saavat nyt näyttää, mihin he kelpaavat. Tiedän, ettei miehistöni kavalla suunnitelmiani, vaikka heidän palkkansa onkin pieni, ja, kuten jo äsken sanoin, teen heistä merimiehiä ennen eroamistamme. Muuta en heiltä vaadikaan, paitsi hieman terveellistä pelkoa kapteeniaan kohtaan. Ja mitä laivaamme tulee, en kehukaan sitä täydelliseksi enkä kiellä, että mieluummin olisin ottanut höyrylaivan tähän tarkoitukseen, mutta kerjäläisellä ei ole varaa valita, ja luullakseni ovat rahat melkein yhtä vähissä tämän omistajalla kuin sen miehistölläkin. Kuunarimme on aika näppärä laiva, eikä meidän nyt tarvitse pelätä amerikkalaisia risteilijöitä, kuten saarronmurtajien nuoruuteni aikoina, jolloin ei auttanut turvautuakaan hätätilassa purjeisiin. Mutta näiden herrain käsistä me kyllä livahdamme ja ainahan on mukava tietää, ettemme ole menettäneet rahaa. Annabel Lee on täydellisesti sen arvoinen, mitä yhtymä siitä maksoikin."

"Vai niin!" sanoi perämies vihaisesti. "Niin, hieno laivahan se epäilemättä on ja hienothan sillä on tarkoituksetkin. Ihmettelen vain, millaisia hulluja me oikeastaan olemme, kun aiomme antautua niin päättömään seikkailuun."

"Seikkailuunko?" toisti kapteeni hitaasti. "Niin, luullakseni on tuo oikea nimitys sille, vanha saapas, ja olen iloinen, että sen keksit. Siitä kehittyykin erinomainen seikkailu ja me, päällystö ja miehistö, olemme kaikki seikkailijoita. Sinä ja minä olemme tunteneet toisemme jo monta vuotta, Amos, ja kokeneet yhtä ja toista elämässämme. Mitä teit ennen tutustumistamme, et ole kertonut enkä minäkään ole milloinkaan kysynyt."

Perämiehen punakat kasvot muuttuivat yhä punaisemmiksi. "Enkä minäkään teiltä, George W. Hemingway."

"Tiedän sen!" Kapteeni ojensi pitkän ruskean kätensä, ja perämiehen päivettynyt koura tarttui siihen puristaen sitä lujasti. "Luullakseni meillä kummallakin oli omat syymme", jatkoi kapteeni, "ja pätevät olikin, poistua kodistamme ja isänmaastamme tähän kirottuun, kuohuvaan maailman nurkkaan, lähteäksemme nyt niin uskalletulle matkalle, ettei sellaista ole moni mies tehnytkään; mutta noissa syissä ei ole muilla, kuin meillä itsellämme penninkään edestä tekemistä. Sen jälkeen kuin opimme tuntemaan toisemme, olemme totta puhuen olleetkin seikkailijoita, jos vain maailmassa nyt sellaisia on olemassakaan. Ja luultavasti kuolemmekin seikkailijoina joko hukkumalla ensimmäisessä hirmumyrskyssä, johon Annabel Lee joutuu, tahi jonkun laivamiehemme puukon lävistäminä, saamalla noille saarille tultuamme iskun päähämme tahi suistumalla mereen jostakin tyrskyveneestä, riutumalla kuumeeseen jossakin likaisessa espanjalaisessa vankilassa tahi kuolemalla mukavasti kojuihimme, kuten maakravut suvaitsevat sanoa. Vanhoina hyvinä aikoina sanottiin meikäläisiä 'herrasseikkailijoiksi'. Amos, ihmettelenpä", hän paljasti harmaan päänsä katsellen hetkisen miettiväisesti sinistä merta, "saammeko mekin tuon saman nimen silloin kun muutamme maksuosoituksemme rahaksi."