Public-domain ebook
Language: fi254 downloads on Project Gutenberg
Subjects
In: Historical Novels·Adventure
Public-domain ebook sourced from Project Gutenberg #70297.
The opening · free to read
1. Kauppasaksa 2. Rosamund. 3. Paja. 4. Välikohtaus. 5. Kilpi. 6. Jasper Leigh. 7. Satimessa. 8. Espanjalainen.
Toinen osa: Sakr-el-Bahr.
1. Vanki. 2. Luopio. 3. Kotiin päin. 4. Retki. 5. Uskon jalopeura. 6. Käännytetty. 7. Marzak-ben-Asad. 8. Äiti ja poika. 9. Kilpailijat. 10. Orjamarkkinat. 11. Totuus. 12. Ovela Fenzileh. 13. Allahin edessä. 14. Merkki. 15. Matka. 16. Niinikori. 17. Houkkio. 18. Sakmatti. 19. Kapinalliset. 20. Viesti. 21. Kuolemaanmenijä. 22. Antautuminen. 23. Pakanain usko. 24. Tuomarit. 25. Asianajaja. 26. Tuomio.
ALKULAUSE.
Lordi Henry Goade, joka, kuten tulemme näkemään, jossakin määrin tunsi sir Oliver Tressiliania, kertoo meille aivan arastelematta, että hän oli ruma. On kumminkin huomattava, että lordimme taipuu jyrkkiin arvosteluihin ja etteivät hänen havaintonsa ole aina normaalit. Niinpä hän esimerkiksi sanoo Anna Cleven olleen »rumimman kaikista näkemistään naisista.» Mikäli voimme hänen oman laajan tuotantonsa nojalla päätellä, näyttää erinomaisen epäilyttävättä, onko hän milloinkaan nähnyt Anna Cleveä, ja sopii otaksua hänen siinä suhteessa vain orjamaisesti toistaneen yleistä mielipidettä, jonka mukaan Cromwellin sortuminen johtui hänen Siniparta-herralleen toimittamansa morsiamen rumuudesta. Minä puolestani katson yleistä mielipidettä tärkeämmäksi Holbeinin siveltimen luoman todistuskappaleen, jonka nojalla voimme muodostaa oman mielipiteemme ja jonka esittämä naishenkilö ei suinkaan ansaitse lordimme ankaraa arvostelua.
Samoin tekee mieleni uskoa lordi Henryn olleen väärässä arvostellessaan sir Oliveria, ja tätä vakaumustani tukee hänen omaan esitykseen liittämänsä kynäpiirros. »Hän oli», kertoo hän, »pitkä, voimakas ja hyvinkasvanut mies, jos jätämme huomioonottamatta, että hänen käsivartensa olivat liian pitkät ja jalkansa ja kätensä suhteettoman suuret. Hänen kasvonsa olivat tummat, hiukset mustat, parta samoin musta ja kaksihaarainen; nenä oli iso ja erittäin kyömy, ja ulkonevien kulmakarvojen alla syvässä piilevät silmät olivat erittäin kalpeaväriset, säälimättömät ja synkät. Hänen äänensä — tämän seikan olen aina havainnut osoittavan miehen suurta miehekkyyttä — oli kaikuva, syvä ja jylhä, paremmin soveltuva ja epäilemättä useammin käytetty laivankannella lausuttuihin sadatuksiin ja rivouksiin kuin Luojan ylistämiseen.»
Niin kertoo lordi Henry Goade, ja helppo on huomata, kuinka hän sallii tuohon henkilöön kohdistuvan alinomaisen kielteisyytensä vaikuttaa hänen kuvailuunkin. Tosiasia on — ja hänen laajasta tuotannostaan löytyy riittävästi asian todisteita — että lordimme oli eräänlainen ihmisvihaaja. Juuri hänen ihmisvihansa se yllytti häntä, samoinkuin on yllyttänyt monia muitakin, kirjailemaan. Hän ei tartu kynäänsä niinkään siinä tarkoituksessa, että suorittaisi omaksumansa tehtävän, kirjoittaisi oman aikansa historian, vaan pikemmin vapautuakseen siitä katkeruudesta, jonka epäsuosioon joutuminen on hänessä herättänyt. Seurauksena on, ettei hänellä ole paljoakaan hyvää sanottavana kenestäkään ja että hän harvoin mainitsee ketään aikalaistaan syytämättä kuvarikkaita solvauksiaan.
On kuitenkin mahdollista puolustella häntä. Hän oli samalla kertaa ajatuksen ja toiminnan mies — yhtä harvinainen kuin yleensä valitettavakin yhdistelmä. Toiminnan miehenä hän olisi voinut päästä kauaskin, ellei sitä puolta hänessä olisi alun pitäen pilannut ajatuksen mies. Oivallisena merimiehenä hän olisi voinut päästä Englannin suuramiraaliksi, ellei hänessä olisi ilmennyt eräänlaista juonittelutaipumusta. Onnekseen — muuten näet hänen päänsä tuskin olisi jäänyt siihen, mihin luonto oli sen sijoittanut — hän joutui varsin pian epäluulojen alaiseksi. Hänen virkauransa katkesi; mutta havaittiin tarpeelliseksi tarjota hänelle jonkinlaista korvausta, koska epäluuloja ei kumminkaan voitu todistaa oikeiksi. Hänelle siis annettiin virkaero ja hänet määrättiin kuningattaren armosta hänen käskynhaltijakseen Cornwalliin, jossa asemassa hänen ei otaksuttu voivan tehdä suurta pahaa.
Siellä, kunnianhimoisten suunnitelmien tuhoutumisen katkeroittamana ja eläen verrattain eristettyä elämää, hän kääntyi, kuten moni mies samanlaisessa tilassa, etsimään lohdutusta kynästään. Hän kirjoitti merkillisen äreän, pikkumaisen ja pintapuolisen teoksensa Lordi Henry Goaden ja hänen oman aikansa historia, joka on tosiasioiden vääristelyn ja eriskummallisen kirjoitustavan ihmenäyte. Niissä kahdeksassatoista valtavan suuressa folioniteessä, jotka hän täytti pienillä goottilaisilla kirjaimillaan, hän kertoo omalla tavallaan tarinan siitä, mitä nimittää kukistumisekseen, ja vaikka asia hänen laajasanaisuudestaan huolimatta tulee tyhjentävästi käsitellyksi ensimmäisissä viidessä nidoksessa, hän kirjoittaa vielä kokonaista kolmetoista nidosta käsitellen niissä omien aikojensa historiaa, mikäli se tuli välittömästi hänen havaittaviinsa Cornwallin syrjäisessä elämässä.
Englannin historian näkökannalta hänen kronikkansa voi jättää kerrassaan huomioonottamatta, ja siitä syystä se onkin jätetty julkaisematta ja unohduksiin. Mutta tutkijalle, joka yrittää ottaa selkoa tuon erinomaisen miehen sir Oliver Tressilianin elämäkerrasta, se on kerrassaan verraton. Ja koska olen nyt ottanut tuon elämäkerran kirjoittamisen tehtäväkseni, on soveliasta, että heti alussa tunnustan, kuinka arvaamattomassa kiitollisuudenvelassa olen tuolle kronikalle. Sen puuttuessa olisi kerrassaan mahdotonta kuvailla tätä Cornwallin miestä, josta tuli uskonluopio ja berberiläinen merisissi ja jota vain eräät tuonnempana esitettävät seikat estivät tulemasta Algierin — tai Argierin, kuten sanoo lordimme — paššaksi.
Lordi Henry kirjoitti tietäen ja arvovaltaisesti, ja hänen esittämänsä kertomus on erittäin täydellinen ja täynnä arvokkaita yksityiskohtia. Hän näki itse omin silmin paljon tapahtumia ja piti yllä henkilökohtaista yhteyttä useiden niiden henkilöiden kanssa, jotka liittyivät sir Oliverin asioihin, voidakseen laajentaa aikakirjojansa pitämättä mitään maakunnasta löytyvää juorun sirua liian vähäpätöisenä muistiin merkittäväksi. Otaksun hänen myös saaneen melkoista avustusta Jasper Leigh'ltä Englannin ulkopuolella sattuneita tapahtumia koskevissa seikoissa, jotka nähdäkseni muodostavat hänen kertomuksensa verrattomasti mielenkiintoisimman osan.
R. S.
Sir Oliver Tressilian istui huoletonna ilmavassa ruokasalissaan Penarrow'ssa sijaitsevassa sievässä talossaan, josta hän sai kiittää valitetussa ja valitettavassa muistossa olevan isävainajansa yritteliäisyyttä ja erään Bagnolo-nimisen italialaisen rakennusmestarin taitoa ja kekseliäisyyttä. Viimeksimainittu henkilö oli saapunut Englantiin puoli vuosisataa aikaisemmin mainehikkaan Torrigianin apulaisten joukossa.
Tämä talo, jonka omituinen italialaismallinen viehätys vaikutti kerrassaan hämmästyttävältä kaukaisessa Cornwallin loukossa, ansaitsee ohimennen joitakin sanoja, samoin sen rakennushistoria.
Italialainen Bagnolo, jonka eteviin taiteellisiin luonnonlahjoihin liittyi riitaisa, äkkipikainen mielenlaatu, sattui onnettomuudekseen surmaamaan miehen eräässä Southwarkin kapakassa syntyneessä kahakassa. Seurauksena oli, että hän pakeni kaupungista välttääkseen tuon surmatyön seurauksia pysähtyen vasta ehdittyään melkein Englannin äärimmäisille rajoille. Ei ole tiedossamme, miten hän tutustui vanhempaan Tressilianiin. Mutta varmaa on, että tuo kohtaaminen oli erittäin otollinen heille kummallekin. Ralph Tressilian, joka näyttää piintyneesti harrastaneen kaikenlaisten pahantekijöiden seuraa, soi suojaa pakolaiselle, ja Bagnolo korvasi palveluksen tarjoutumalla rakentamaan uudestaan sir Oliverin rappeutuneen kartanon.
Tehtävään ryhdyttyään hän suoritti sitä niin innokkaasti kuin aito taiteilija ainakin ja rakensi suojelijalleen asumuksen, joka oli miellyttävyyden ihme niinä karuina aikoina ja sellaisessa syrjäisessä seudussa. Lahjakkaan rakennusmestarin, messer Torrigianin kelpo apulaisen valvonnan alaisena kohosi vaaleanpunaisista tiilistä rakennettu hieno kaksikerroksinen herraskartano, johon virtasi valoa ja aurinkoa valtavan korkeista kaksiosaisista ikkunoista. Suuri ulko-ovi sijaitsi ulkonevassa osassa, sen yläpuolella oli jykevä parveke ja kaikkein ylinnä pylväiden kannattama erinomaisen kaunismuotoinen pääty, nyt viheriäin kiipijäkasvien osittain peittämä. Tulipunaisten kattotiilien yli kohosivat kierteiset, jykevät savupiiput valtavan korkealle.
Mutta Penarrow'n, nimittäin uuden, Bagnolon kekseliäiden aivojen luoman Penarrow'n, varsinaisena ylpeytenä oli puutarha. Se oli muovattu Penarrow-niemekkeen kukkuloita vallinneen vanhan rakennuksen tienoilla levinneestä sekasortoisesta metsämaasta. Bagnolon työtä olivat osaltaan jatkaneet aika ja luonto. Bagnolo oli suunnitellut sievät puistikot, oli rakentanut jalopiirteiset kaidepuut niihin kolmeen pengermään, joiden hienot askelmasarjat kohosivat toinen toistaan korkeammalle. Hän itse oli suunnitellut suihkulähteen ja veistänyt omin käsin sen yläpuolella olevan graniittifaunin ja ne kaksitoista muuta nymfiä ja metsäjumalaa, jotka hohtelivat valkoisina tummasta vihreydestä. Mutta aika ja luonto olivat pehmentäneet leikatut nurmipinnat samettisiksi, oli kasvattanut leikatut pyökkirivit tuuheiksi ja kohottanut korkeiksi ne tummat keihäsmäiset poppelit, jotka täydensivät tämän cornwallilaisen kartanon italialaismallista ulkomuotoa.
Sir Oliver istui huoletonna ruokasalissaan katsellen tuota kaikkea sellaisena kuin se levisi hänen näkyviinsä pehmeässä syyskuun auringon paisteessa ja havaitsi kaikki mieluisaksi nähdä ja elämän varsin mieluisaksi elää. Mutta eipä tiedetä milloinkaan olleen ihmistä, jota elämä olisi niin miellyttänyt, ellei hänen optimismiinsa ollut muuta syytä kuin hänen ympäristönsä. Sir Oliverilla oli useitakin syitä. Ensimmäinen niistä, joskin sellainen, ettei hän liene sitä aavistanutkaan, oli hänen nuoruutensa, varallisuutensa ja hyvä ruoansulatuksensa; toinen oli se, että hän oli hankkinut itselleen kunniaa ja mainetta sekä Espanjan aluevesillä että taannoin hävittäessään voittamatonta armadaa, tai kenties oikeammin entistä voittamatonta armadaa, ja oli saanut tänä viidentenäkolmatta elämänsä vuotena ritarinarvon neitsyt-kuningattarelta; kolmas ja viimeinen hänen mieluisan olonsa aiheuttaja, jonka olen säästänyt viimeiseksi, koska arvelen tärkeimmän tekijän siten olevan oikeimmalla sijallaan, oli Don Cupido, lemmenjumala, joka näytti kerrankin olevan pelkkää suopeutta ja oli järjestänyt asiat niin, ettei sir Oliver mistress Rosamund Godolphinia kosiskellessaan kohdannut minkäänlaista vaivaa eikä vastusta.
Sir Oliver siis istui huoletonna korkeassa, kauniisti veistetyssä nojatuolissaan, nuttu avoinna, pitkät sääret ojennettuina ja miettivä hymy lujilla huulilla, joita toistaiseksi varjosti vain hieno viiksiviiva. (Lordi Henryn piirtämä muotokuva on paljoa myöhemmiltä ajoilta). Oli iltapuoli, ja herrasmiehemme oli vastikään aterioinut, kuten hänen edessään pöydällä olevat kulhot, osittain nautitut ruokalajit ja puolillaan oleva pullo todistivat. Hän poltti mietteliäänä pitkää piippua — hän näet oli omaksunut tämän hiljattain Eurooppaan tuodun tavan — uneksi sydämensä valtiattaresta ja oli asianmukaisesti ja kohteliaasti kiitollinen siitä, että sallimuksen sievä kohtelu salli hänen heittää arvonimen ja jonkin verran mainetta Rosamundin syliin.
The book keeps going
Reading is free forever. Sign up and watch scenes appear while you read.
Scenes Storieta drew for other classics.
New illustrated classics
Once or twice a month: the latest books to get full character casts, scene art, and free comic editions. No account needed.
