Kuningas kivihiili

Upton Sinclair kuuluu niihin verrattain harvalukuisiin kirjailijoihin, jotka ovat pyhittäneet elämänsä sosiaalista oikeutta vaativaan valistustyöhön ja asettaneet taiteensakin valitsemansa tarkoituksen palvelukseen. Suurena ja vääjäämättömänä intomielisenä hän ei ole milloinkaan väistänyt uhrauksia. Silloin tällöin hän on saavuttanut kirjailijana suurta aineellista menestystä, mutta on aina kuluttanut ansaitsemansa summat yrityksiin, joiden nojalla toivoi torjuvansa vääryyttä ja edistävänsä inhimillistä onnea. Toistuneista pettymyksistä huolimatta hän on uskoaan ja uskallustaan menettämättä aloittanut uudestaan.

Vakaumukseltaan sosialistina ja innokkaana yleisesti omaksumattomien aatteiden kannattajana, sellaisten yhteiskunnallisten olosuhteiden paljastajana, jotka olisivat muuten voineet jäädä salatuiksi suurelta yleisöltä, hän sai yleensä vastustajikseen maansa vaikutusvaltaisimmat sanomalehdet. Vaikka hän onkin aina ollut köyhä mies eikä ole milloinkaan suostunut tekemään kustantajilleen lukuisien painosten ja yleisen kansansuosion edellyttämiä myönnytyksiä, hänet on kuitenkin kuvailtu radikalisti-keikariksi ja sosialisti-miljoonamieheksi. Hänen on täytynyt monet kerrat vaihtaa kustantajaa, mikä seikka todistaa, ettei hän etsi aineellista voittoa.

Upton Sinclair kuuluu niihin nykyaikaisiin kirjailijoihin, jotka ansaitsevat erikoista myötätuntoista mielenkiintoa. Hän ei osoita amerikkalaista isänmaallisuuttaan yhtymällä Yhdysvaltojen laadultaan sangen ehdonalaiselle vapaudelle viritettyihin ylistyslauluihin, vaan toimeliaasti kehoittamalla vuodattamaan siihen todellisen vapauden, ihmisen vapauden elämänvoimaa. Hän ei tyydy kylmäverisesti ja hupaisesti kuvailemaan oloja ja asioita sellaisinaan. Vetoamalla maanmiestensä kunniantuntoon ja hyvään toverihenkeen hän avaa heidän silmänsä näkemään niitä kauhistuttavia olosuhteita, joissa sadattuhannet palkkaorjat elävät. Hänen tarkoituksenaan on parantaa näitä luonnottomia olosuhteita, hankkia kaikkein köyhimmillekin hiukan valoa ja onnea, saada heidätkin kokemaan mieluisaa hyvän olon tunnetta ja sitä lohdullista tietoa, että oikeus on heitäkin varten olemassa.

Tällä kertaa Upton Sinclair on syventynyt tutkimaan kaivosmiesten elämää Rocky Mountainsin yksinäisillä kaivoksilla, ja hänen herkkätunteinen ja innostuva mielensä on luonut Emile Zolan mestariteoksen Germinalin amerikkalaisen vastineen.

Näiden teosten kuvailemat olot ovat kuitenkin oleellisesti erilaiset. Zolan työmiehet ovat kaikki ranskalaisia, Sinclairin kirjoissa sitävastoin kohtaamme kirjavan joukon Euroopasta tulleita siirtolaisia, joiden joukossa vallitsee Babelin kieltensekoitus ja jotka senvuoksi eivät voi mitenkään liittyä yhteen suojellakseen itseään yhtiön harjoittamalta riistolta. Vaikka tämä luonnollinen este onkin vaikeuttamassa palkkaorjien yhteistoimintaa, yhtiö ei suinkaan tunne oloansa turvalliseksi, vaan vartioi tarkoin etujansa estäen jokaista miesten järjestymistä tarkoittavaa yritystä.

Nuori ylempään säätyluokkaan kuuluva amerikkalainen, joka tuntee suurta myötätuntoa sorrettuja kohtaan ja haluaa vilpittömästi päästä välittömästi perehtymään heidän oloihinsa voidakseen heitä auttaa, päättää lähteä kivihiilenkaivajaksi ostaen tekaistun nimen ja pukeutuen työmiehen vaatteisiin. Hänen säännöstäpoikkeava esiintymisensä herättää epäluuloa heti hänen työhön pyrkiessään. Hänen otaksutaan harjoittavan ammattinaan lakonjohtamista, tulleen järjestämään kaivosmiehiä heidän riistäjiänsä vastaan, ja niin häneltä ei ainoastaan kielletä työtä, vaan hänet piestäänkin armottomasti. Vihdoin onnistuttuaan pääsemään sisäpuolelle hän yhä kasvavaksi harmikseen huomaa, kuinka häpeämättömän ja epäinhimillisen riiston esineinä ovat ne ihmiset, jotka kaivavat kivihiiltä maan uumenista.

Siinä on kirjan vallitseva aihe, mutta sen nojalla saa vain heikon käsityksen tekijän runollisesta suhtautumisesta kuvattavaansa. Se esiintyy kauneimpana Halin suhteessa nuoreen irlantilaistyttöön, »Punaiseen Mariin». Tyttö on köyhä, ja hänen jokapäiväinen elämänsä on karua ja ilotonta, mutta siitä huolimatta hänen ihmeellinen sulonsa on kirjan huomattavimpia piirteitä. Ensimmäisen kerran esiintyessään Mary vaikuttaa kuin kelttiläinen Madonna, jolla on hellä sydän pieniä lapsia kohtaan. Myöhemmin hänestä tulee työväen luokan Valkyria, joka on aina valmis taistelemaan työmiesten oikeuksien puolesta.

Kirjan viimeiset luvut kuvailevat kaivosmiesten kapinoimista yhtiötä vastaan. Miehet vaativat oikeutta saada valita kivihiiltä punnittaessa läsnäolevan tarkastusmiehen ja kaivosten säännöllistä pirskottamista räjähdysten ehkäisemiseksi. Sitäpaitsi he tahtovat saada vapaasti ostaa ravintoaineensa ja työkalunsa mistä haluavat eikä yksinomaan yhtiön myymälöistä.

Jälkilauseessa Sinclair esittää ne perustavat tosiasiat, joiden varaan hänen taideteoksensa on rakennettu. Ilman sitäkin lukija välttämättä uskoisi hänen kuvailemansa sosiaaliset olosuhteet elämän todellisuutta vastaaviksi. Tärkein seikka on se, ettei Sinclair ole antautunut niiden kulunnaisten lauseparsien lumoihin, joiden mukaan kuningaskunnissa vallitseva orjuus, vääryys ja muut onnettomuudet ja rikokset ovat tasavalloista poistetut, vaan viittaa vakavasti siihen altauurrettuun perustukseen, jolle suurin uudenaikainen rahavalta on rakennettu. Tämän vallan perustusta ei muodosta graniittikallio, vaan kaivokset. Se elää ja hengittää valossa antamalla tuhansien onnettomien raataa pimeydessä. Se elää ja liikkuu ja on ylpeässä vapaudessa, koska sen hyväksi tekevät orjantyötä tuhannet, joiden orjuus on sen vapauden hinta.

Georg Brandes.