Länsi-Intian merisissejä

<tb>

Ensimmäiset Atlantilla liikkuvat merisissit harjoittivat jaloa "ammattiaan" hyvin jokapäiväisessä muodossa ja tuskin ollenkaan vastustusta kohdaten. Ne olivat noita kuuluja "bukanierejä", joka alkuperältään ranskalainen sana merkitsee "lihankuivaajaa".

Eräät Länsi-Intian eli Antillien saarista, nimenomaan San Domingo eli Haiti — Kolumbuksen Hispaniola — vilisivät aivan kirjaimellisesti uuden ajan alkupuolella nautaeläimiä täynnä. Se oli johtunut siitä, että espanjalaiset valloittajat olivat surmanneet alkuasukkaat miltei sukupuuttoon ja jättäneet saarten sisäosat karjalaumojen valtaan, jotka sikisivät suunnattomasti. Rantamilla oli muutamia harvoja siirtoloita, mutta niiden eivät espanjalaiset antaneet käydä kauppaa toisten kansallisuuksien kanssa, niin että saarelaiset kärsivät puutetta enimmäkseen kaikesta, mitä eivät omalta maaperältään saaneet.

Mutta kauppalaivoja, jotka purjehtivat Europasta tuohon osaan Karaibin merta, kuljettivat reippaat ja uhkarohkeat merimiehet, jotka tietäessään, että San Domingossa oli viljalti nautakarjaa, eivät epäröineet laskea noihin pieniin satamapaikkoihin verestääkseen muonavarojaan tuoreella lihalla. Saaren asukkaat olivat taitavat säilyttämään lihaa savustamalla ja kuivaamalla auringonpaisteessa, samalla tapaa kuin Pohjois-Amerikan intiaanien oli tapana tehdä.

Pian alkoi San Domingoon tulla niin paljon laivoja muonanhankintaan, ettei saarella riittänyt väkeä pyydystämään eläimiä ja kuivaamaan niiden lihaa. Senvuoksi nuo alukset tavallisesti ankkuroivat johonkin tyyneen lahdenpoukamaan ja niiden miehistö nousi maihin hankkimaan lihavarastoja — eikä vain syötäväksi, vaan myöskin myötäväksi. Siitä saivat laivamiehet sitten nimekseen "bukanierit", "lihankuivaajat".

Kun espanjalaiset saivat vihiä tästä uudesta teollisuudenhaarasta, joka oli alkanut kukoistaa heidän alueensa rajamailla, rupesivat he ajamaan takaa bukanierien laivoja missä vain näkivät ja upottivat niitä säälittä väkineen päivineen. Mutta heillä ei ollut tarpeeksi aluksia estääkseen kuivatun lihan maastavientiä. Sangen monia europpalaisia kauppa-aluksia — etupäässä englantilaisia ja ranskalaisia — laski edelleen San Domingon rannoille; puhumattakaan kaiken maailman metsästävistä purjehtijoista, jotka tekivät pyyntiretkiä saaren sisäosiin. Kun nämä uskaliaat veikot saivat kuulla, että espanjalaiset yrittivät sulkea heidän kauppareittinsä, päättivät he panna kovan kovaa vastaan ja asestivat laivansa ja väkensä niin hyvin, että kykenivät pitämään puolensa Espanjan vartiolaivoille.

Täten syntyi yhtämittainen ja melkein loppumaton sissisota espanjalaisten ynnä muihin kansallisuuksiin kuuluvien "lihankuivaajien" välillä; ja oltuaan ensin pakotettuja taistelemaan saaliista, tekivät jälkimmäiset sitä myöhemmin oikein mielihalusta, kun vain tiesivät, missä edellisten kimppuun sopi käydä. Pysyen iäti uskollisina vanhalle itsevaltaiselle ja julmalle menettelylleen amerikkalaisissa alusmaissaan kävivät espanjalaiset katkeraa ja veristä sotaa rannikkorosvoja vastaan, jotka rohkenivat häiritä heidän kauppaliikennettään Länsi-Intian ja emämaan välillä; ja toiselta puolen olivat nämä yhtä villejä ja verisiä sodankäynnissään espanjalaisia vastaan. Puolustaessaan itseään vastustajien hyökkäyksiltä he alkoivat vuorostaan käydä näiden kimppuun missä vain löysivät tilaisuutta, ensin merellä ja sitten maallakin. Espanjalaisten julma sodankäynti oli koskettanut niiden elinharrastuksia, ja juuri Espanjaa ja sen alusmaita vastaan heidän sissisotansa nimenomaan kohdistuikin.

Kun bukanierit olivat alkaneet päästä yhdysymmärrykseen ja muodostaa varsinaisia ammattijärjestöjä keskuudessaan, ottivat he itselleen yhteisen nimen: "Rannikkoveljekset". Muu maailma, nimenomaan espanjalaiset, nimittivät heitä merisisseiksi, merirosvoiksi ja bukaniereiksi. Jälkimmäisen nimityksen piti ilmaista heidän ammattinsa laittomuutta, kun taas heidän itsensä käyttämä tulkitsi heidän veljellisiä suhteitaan toisiinsa; ja suurimmalta osalta he esiytyivätkin uskollisesti vaaran ja voiton hetkinä toistensa veljinä ja tovereina.

II luku.

ERÄITÄ MERIROSVOUDEN OPPI-ISIÄ.

Jo historian varhaisimmassa alussa on ollut merirosvoja, jotka kukin alallansa hankkivat mainetta ja kuuluisuutta; mutta edellä kuvailemamme bukanierit erosivat monessa suhteessa vanhemmista ammattiveljistään.

Hyvin harvoin lähti asestettu laiva Europan satamista Atlantin yli varta vasten harjoittamaan merirosvousta Amerikan vesillä ja rannoilla. Aluksi olivat melkein kaikki nimeltä tunnetut bukanierit kauppalaivureita. Mutta olosuhteet, jotka heitä ympäröivät uudessa maailmassa, tekivät heistä merisissejä, joiden katalat teot eivät olisi voineet tulla kysymykseenkään maapallon muilla puolilla.

Nuo tavattomat olosuhteet ja houkuttelevat kiusaukset eivät missään suhteessa lievennä näiden vanhojen Atlantin sissien poikkeuksellisen julkeaa häikäilemättömyyttä; mutta meidän on kuitenkin otettava ne huomioon voidaksemme oikein selittää Länsi-Intian saaristossa tavaksi tulleita hirmutekoja. Bukanierit olivat uhkarohkeita ja säälittömiä veikkoja, jotka harjoittivat jatkuvasti rajua ammattiaan senvuoksi, että se tuotti heille suurta hyötyä, että olivat oppineet rakastamaan sitä ja vihdoin että sen kautta voivat osaltaan tarmokkaasti kostaa yhteiselle viholliselle. Mutta me emme saa kumminkaan luulla, että he ensimmäisinä aloittivat merirosvouden näillä vesillä; sitä oli harjoitettu siellä jo paljon ennen heidän aikojaan. Siellä oli toiminut eräitä suuria oppi-isiä, joiden koulussa nuorempi polvi oli saanut hyvän harjautumisen jalossa ammatissaan.

Ollaksemme oikeudenmukaisia tutkijoita merirosvouden historian alalla me emme saa säikähtyä, vaikka vastaamme sattuisi tulemaan suuriakin nimiä ja mainehikkaita miehiä. - Me pidämme siis uljaasti kiinni totuudesta; ja vaikka me kaikki otammekin hatut päästämme ja kumarramme syvään, niin rohkenemme väittää, että Kristoffer Kolumbus se ensiksi käytännöllisesti harjoitti merisissin ammattia Karaibin merellä.

Lähtiessään kolmella pikku laivallaan keksimään tuntemattomia maita ja väyliä oli hän Espanjan hovin valtuutettu löytöretkeilijä, ja hän lähtikin matkaan yhtä rehellisin aikomuksin ja sama laillisuuden- ja oikeudentunto mielessään kuin mikä hyvänsä nykypäivien tutkimusmatkailija. Mutta keksittyä muutamia uusia maita, jotka olivat rikkaat luonnontuotteista ja kaikkien lain asettamien raja-aitojen takana, muuttuivat suuren tutkimusretkeilijän mielipiteet vähitellen. Ollessaan nyt sivistyneen maailman rajapyykkien ulkopuolella hän asetti itsensä myöskin sivistyneen maailman lakien rajapyykkien ulkopuolelle. Ryöstely, omaisuuden hävittäminen ja murhaaminen meriretkikuntain päällystöjen puolelta, joilla tietysti ei ole mitään valtuutusta sellaiseen menettelyyn, ei ole mitään muuta kuin tavallista merirosvoutta. Ja kun Kolumbus lakkasi olemasta lakeja noudattava tutkimusmatkailija, ja kun hän — vastoin niiden kuninkaallisten henkilöiden lausumia toiveita ja ohjeita, jotka olivat hänet lähettäneet tälle matkalle — rupesi ryöstämään ja raiskaamaan juuri löytämiään maita sekä orjuuttamaan ja sukupuuttoon hävittämään niiden rauhallisia asukkaita, niin tuli hänestä siten merirosvouden suuri oppi-isä, jolta myöhemmät bukanierit ja merisissit oppivat monta heille hyödyllistä asiaa.