Buddhan elämäntarina

Suomentajan alkulause.

Mailma rupee nykyään käymään pieneksi. Hyvät kulkuneuvot lähentävät kaukaisetkin kansat toistensa naapureiksi. Maapallomme muodostuu yhä enemmän eläväksi, hermoilla varustetuksi ruumiiksi. Mitä yhdessä maassa tapahtuu, se sähkön avulla, langalla ja langatta, kohta kaikkialla tiedetään. Kiinan tuhatpenikulmainen muurikaan ei enää kykene sitä muista maista eristämään.

Nyt on mailmassa eläjien vaikea pysyä toisistaan tietämättä. Kaitselmus on havainnut hetken tulleen, jolloin heidät on johdettava toisiinsa tutustumaan ja kaikki Hänen antamansa lahjat yhteisiksi tekemään.

Seurauksena tästä on erinomainen vilkkaus sekä aatteen että aineen mailmassa. Markkinoillamme tapaamme idän ja lännen tuotteita toistensa rinnalla. Europalainen sivistys luo uusiksi kokonaisia valtakuntia, kuten Japanin, idässä. Monilukuinen lähetyssaarnaajaparvi levittää Jee suksen oppia kautta koko mailman. Mutta samalla ilmenee itämaisen pakanuuden vaikutus monella tavoin kristikunnassa. Muutamat viisausopin ja uskonnon oppisuunnat sitä selvästi osoittavat.

Mailman-lopun merkkejä tässä moni näkee. Varmaa ainakin on, että jotakin uutta on syntymässä, sillä Jumalan voimat ovat liikkeellä. Mutta synnytystuskat ovat vaikeita. Epäilys valtaa monen mielen, ja sydämen rauha on usealta rikkunut. Mahtavat voimat tempovat sieluja ankaraan työhön ja toimintaan.

Laiska, veltto, buddhamaista uinailua rakastava mieli tätä oudoksuu ja tahtoisi väistyen olemattomaksi painua, päiviänsä päivittelee ja taivasta soimaa. Mutta ristinkoulussa karaistu mieli odottaa taistelusta ruunua, kärsimisistä kirkkautta. Ei pääse elämän vaivoista väistymällä eikä työstä tekemättä. Ken väistyy, se tappiolle joutuu. Ken itsensä alttiiksi antaa, se ihanan voiton saavuttaa. Ei ole meidän paheksuttava, että meille on paljon ajattelemista, paljon työtä, paljon vaivaa annettu. Se on meidän onnemme ja kunniamme ja tuleva kirkkautemme.

Aikamme lähetyspyrintöinensä ja muine aatteellisine harrastuksinensa vaatii meitä muodostamaan käsityksemme myöskin idän suuresta uskonnosta, buddhalaisuudesta. Olen sentähden kääntänyt kielellemme tämän japanilaisen kirjasen, joka kotimaassansa on paljon huomiota herättänyt niinkuin sen seuralaisena julkaistu, puolueettomasti, puoleksi uskoen kirjoitettu Kristuksen elämäkertakin.

Kirjaa lukiessa huomaa idän ja lännen keskinäisestä kosketuksesta ja tutustumisesta aiheutunutta tasaantumista ja vapautumista. Buddhaan kohdistuva harhausko on tästäkin päättäen Japanista melkoisesti hälvenemässä.

Siitä huolimatta tarjonnee se monellekin paljon ihmeteltävää. Sillä tavallisesti kuvitellaan kaikkien pakanoiden ijäisyyttä koskevat ajatusrakennukset hyvinkin hataroiksi ja helposti puretuiksi. Tätä kirjasta lukiessa taas kukin havaitsee, että Buddhan-usko on hyvinkin syvällistä. Siinä on jotakin vakaavaa, liikuttavaa, herättävää. Ei ole ihmeteltävä, että se on entisaikoina niin monta sataa miljoonaa tunnustajaa saavuttanut, eikä sitäkään, että vielä nykyään monet, jotka ovat parhaansa panneet kristinuskosta vapautuakseen, uutuuden viehättäminä hetkeksi huomaavat siinä jotakin mieltäkiinnittävää ja kunnioitettavaa.

Senpätähden ei se myöskään niin helposti, kuin toivoisi, väisty kristinuskon tieltä, ei Japanistakaan, joka kuitenkin on niin sivistynyt maa. Buddhan-opin rinnalla on kristin-oppi monesta japanilaisesta ylen yksinkertaista, epäfilosoofista, niin että he mieluimmin loisivat sen sijaan jonkin ihan uuden uskonnon.

Siitä huolimatta on kristillisen sivistyksen välittämä kristin-opin salainen vaikutus Japanissa kaikilla aloilla silminnähtävä. Japani ei enää elä eikä ajattele buddhan-opin mukaan. Buddhanoppi kiroo nimittäin kaiken elämän halun, opettaa jättämään kaikki elämän toiminnat, lamauttaa niin kaiken edistyksen ja täysin toteutettuna lopettaa kaiken elämän ja luopi mailmasta suuren hautakammion. Toisin elää nykyinen Japani. Siellä tahdotaan elää, pysyä olemassa ja edistyä kaikissa elinkeinoissa; haudan hiljaisuuden sijasta kohtaa meitä vilkas, tykyttävä elämä. Japani on noussut buddhan-opin haudasta uuteen elämään. Tämä uusi elämä on kristillisyyden vaikutusta, kristillisyyden, joka opettaa ijäistä elämää, viepi rakkauden toimintaan, elämän helpoittamiseksi yhä uusia keinoja keksimään, edistymään, Jumalan mailmassa itsensä vapaaksi tuntemaan, maan päälle taivaanvaltakunnan muodostamaan ja hautaa uuden elämän porttina pitämään.

Ei ole tätä ennen kirjallisuudessamme suomennoksia japanilaisista teoksista. Buddhan-elämäntarina sopiikin hyvin ensimäiseksi. Mutta sekä japaninkielen että buddhalaisuuden outouden vuoksi on kirjan suomalaiseen asuun pukeminen monasti ollut vaikeata. Kirjan luonteesen katsoen on suomentaja tässä kuitenkin tuntenut nauttivansa melkoista vapautta, kun ei ole tarvinnut tieteellistä tarkkuutta tavoitella, mutta samalla häpeilee sitä enemmän käyttämänsä suomenkielen kehnoutta, jota kehittämään ei ole vierasten kielten opinnoilta saanut kylläksi aikaa eikä tilaisuutta.

Nimien kirjoittamisen on riittävien apuneuvojen puutteessa täytynyt tapahtua japanilaisesti, äänteen mukaisesti. Mutta siten on moni lukijalle ehkä entuudestaan tuttukin nimi tullut tuntemattomaksi, sillä japaninkieli on l:ää vailla ja sen sijaan pehmeistä r:istä rikas, jotapaitsi se muukalaisissa nimissä onnistumatta koettaa matkia englantilaista ääntämistapaa.

Lopussa oleva runo on kiinankielinen, mutta kun japanilaisen on myös puhtaasti kiinalaista kirjoitusta ymmärtäminen, olen senkin kääntänyt säilyttäen alkuperäisen viisitavuisen runomitan.

Tenholassa lokak. 10 p. 1903. Alfr. R. Vellroos.

ENSIMÄINEN LUKU.

Johdanto.

Kolmen tuhannen penikulman päässä tiet eroavat, kolmetuhatta vuotta sitten oli toiset ajat. Rjoodsjuvuorella on tosin kuu vieläkin aina kirkas, Gangesvirran vesi juoksee nyt kuin muinoinkin. Mutta elon ja kuolon kujilla harhailee ihminen, eikä mailma pääse kukoistuksen ja kuihdunnan vaihtelusta. Niinpä on Gionsjoodsjan kukiltakin väri virttynyt, Budagajan tornin kiville kasvanut sammal. Matkailijat kyllä nykyään synkän bodaipuun varjohon pysähtyen kumarassa kiertelevät, mutta ei kukaan kykene osoittamaan suuren, pyhän Sjakan ihmejälkiä. (Japanilainen muodostus Buddhan perhenimestä Sakja. Suom.)

Mutta vaikka mies kuoli, jäi oppinsa jälelle. Kun opinvirta itähän suuntautui, niin kohta aaltoili neljäsataa maata kuin laiho tuulessa, kolmetoista uskonlahkoa kukkaansa puhkesi, ja kun se sitten Kolmen Kanin (Korean) maan läväisten Päivännousun (Japanin) maahan tuli, niin Denkjoo Kooboo sen puolesta seisoi, Hoonen Doogen sen nojalla nousi, Sinran Nitjiren sen palveluksessa puuhi, torneja ja temppeleitä ilmestyi kaikkialle, ajeltuja päitä kaupungit ja maaseutu täyteen. Eikö se ole loistavaa! Nykyään sanotaan buddhalaisiksi kutsuttuja olevan mailmassa noin kuusisataa miljoonaa. Mutta mielipiteet ja harrastukset kun ovat aikoja myöten muuttuneet, niin lienee sydämeltään buddhan-opista vieraantuneita paljaan nimen kantajoita näiden joukossa sangen monta. Siitä huolimatta on buddhan-oppi vieläkin majesteetillisena yksi maailman suuria sivistysvoimia. Millainen siis lienee ollut se mies, joka viisikymmen-vuotisella saarnallansa aikaansai tämän suuren uskonnon kolmetuhatta vuotta kestäneen jatkuvan julistuksen ― uskon-isä Buddha?

Ei mailmassa ole mitään vaikeampaa kuin uskonnonperustajaksi sanottujen miesten elämäkertojen tutkiminen. Sillä jälkimailman uskovaiset ylenmäärin heidän oppejaan ihaillessaan ovat aivan huomaamattansa lisänneet ihmeellisiä, luonnottomia tarinoita heidän elämäntapahtumiinsa mikäli mahdollista saadaksensa oppi-isänsä jumalaiseksi, tavattomaksi ihmeolennoksi muodostumaan. Buddhan elämäkertaa varsinkin on sellaisena pidettävä. Nykyaikana ei kukaan enää tutkimallakaan voi päästä hänen elämänsä tositapahtumia tietämään. Riittänee siis kun vanhoilta perittyyn tarinaan nojaten tietää, mitenkä Indian buddhalaiset ajattelivat uskontonsa perustajasta. Ei ole vain Buddhan näin käynyt; on Muhametin ja on Kristuksenkin. Kukapa voisi heidän elämästänsä kertoa ihmeitä ja ennustuksia mainitsematta. Niitä kutsutaan ihmeiksi ja ennustuksiksi, mutta moni niistä varmaankin on vertauksen ja varjopuheen muodossa todellisuuden perustalla alkunsa saanut. Kun siis muodon siksensä jättää ja sisällön ottaa, niin saaneehan käteensä johtolangan kysymyksessä olevan henkilön mielenlaadun ja tekojen tietämiseen. Lukija muistakoon, että indialaiset, joiden keskuudessa Buddha oppiaan levitti, ovat mielikuvituksista harvinaisen rikasta ihmisrotua. Heidän jumalaistarunsa ovat vilkkaita ja ihmerikkaita, viisausoppinsa hämärän salaperäistä runollisuutta täynnä. He ovat runon kuvarikkaalla kielellä Buddhaa ylistelleet, eivätkä ole mitään varsinaista elämäkertaa kyhänneet. On kyllä olemassa kolmekymmentä Buddhan elämäkertaa. Mutta ne ovat sitä laatua, että jos niiden kertomukset täytenä totena pitäisi, niin tavattomasti erehtyisi. Vaikka tässä kirjasessa perintötarua seuraammekin, niin älykäs lukija kyllä itse saattaa kertomuksen osasista suuren, pyhän Sjakan tosi elämäkerran kerätä.

Mutta ennenkuin Buddhan elämäntarinaa kertomaan käymme, sanomme sanasen hänen aikakautensa luonteesta.

Noin kuusi vuosisataa ennen Jeesuksen syntymää löytyi Indian koilliskulmassa lumivuorten (Himalajan) eteläpuolia, Gangesvirran varrella, rinnakkain useita kuningaskuntia. Vallassaolijat näissä kaikissa olivat arjalaista kansanrotua. Arjalaiset olivat sitä ennen keski-Aasiasta Indiaan siirtyneet ja Sindvirran yli käytyänsä suunnanneet kulkunsa itää kohti, kaikkialla, mihin tulivat, panneet alkuasukkaat valtansa alle ja ottaneet Gangesvyöhykkeen lihavan maan asumasijakseen. Täällä vasta he paimentolaiselämänsä hyljäten rupesivat paikoillaan pysyväksi kansaksi. Siitä alkaen, vuosien vieriessä, vuorten voimasta, veden väestä he tapojensa ja harrastustensa puolesta toisistaan vieraantuivat ja vihdoin muodostui useita, itsenäisiä kuningaskuntia. Voittajien arjalaisten ja voitettujen alkuasujanten välillä pysyi joka maassa jyrkkä ero. Sitäpaitsi olivat kaikki alamaiset varsinkin hallinnollisessa, mutta sen ohessa myös uskonnollisessa ja yhteiskunnallisessakin suhteessa eri arvoluokkiin jaetut. Tarkemmin sanoen, vanhoista ajoista asti oli Indiassa voimassansa tuo heikomman ja väkevämmän suhteesta syntynyt niin sanottu neljän kastin eroitus. Ylintä kastia eli luokkaa kutsuttiin brahmanaksi, sitä seurasi ksjatra, sen jälkeen vaisja, ja alinta nimitettiin sudraksi. Indian vanhassa maanlaissa, n. s. Manun lakikirjassa säädettiin, että jos sudra ruohonkorrella edes brahmanin ruumiisen koski, niin oli hän mestattava. Tämä riittää kuvaamaan, kuinka ankara oli eroitus ylemmän ja alemman luokan välillä.

Kun arjalaiset kotiseudultaan keski-Aasiasta lähdettyään yksin voimin Indian valloittivat, olivat he yhtenäinen kokonaisuus, yksi heimo, rauhan siteillä yhteen sitoutunut. Mutta kun he eri seuduille asettuessaan erilaisiin olosuhteisin joutuivat, niin kateuttakin rupesi syntymään, eikä keihäitten kalinalla ollut lomaa. Sitä paitsi oli Gangesvirran seutu mailman kuulu runsaasta hedelmällisyydestään. Työtä tekemättäkin ei ollut vaatteista eikä ravinnosta huolta. Ilmasto oli lämmin. Joka vuoden-ajalla oli riemun aineksia kyllä. Sentähden lankesivat ihmiset yleensä laiskuuteen, niin että mässääminen ja kesteissä kulku tuli vallitsevaksi tavaksi kuninkaasta rahvaasen asti. Ennen aikaan Sindvirran varrella kukoistanut veeda-oppi kärsi nyt kovasti uskon innon laimenemisesta, ja lopuksi kilpailtiin vain juhlamenojen komeudessa. Papit langenneina eivät pelastuksen tiestä tietäneet, vaan maallikkojen kanssa päivät päästään mailman himonpyyteissä juoksivat. Ah, entiset yksinkertaiset, hurskaat tavat laahasivat ränstyneinä maata.