Iloinen Harbori

Ollaksensa suojassa heinäkuun paahtavalta auringon paisteelta, on suomalaisen "kängin" paasi etsinyt itsellensä varjoisan paikan laivan komentosillan alla. Siellä hän nojaa isoa köysikasaa vasten. Mies on syviin mietteisiin vaipunut ja hänen kasvoistaan kuvastuu surullinen ilme. Näin hän oli hetken uinaillut, sivullisen mielestä vetelehtijän joutilasta raukeaa nuokkumista. Mutta ken tunsi Stenroosin, tiesi, että tämä mies ei kuluttanut aikaansa turhuuteen. Hiljaisina, yksinäisinä hetkinä hänellä oli aatokset sitä vilkkaammassa työssä. Mitä tuossa siimeksessä nyt mietti, sen hän itse vain tiesi. Mutta mitä meinaa miehet, kun työn kiireimmillään ollessa nousevat ylös laivan kannelle yksi toisensa perästä! Stenroos havahtuu uinailustaan ja hyökkää ensimäistä tulijaa vastaan ja hirmuisen uhkaavalla äänellä, silmät tulta iskien kysyy: "Mitä tämä merkitsee?"

"Mitäpä tämä muuta merkitsee, kuin, että joka mies Romulaan olutta juomaan!" ärjäsi Vähänkyrön Teemu ja jatkoi hyvin kiusoittavalla äänellä: "Kukahan viitsisi kaiken päivää juoda tuota ämpärillä kannettua lämmehtynyttä lerua!" päättäväisenä nousten joukon etumaisena laivan kaidepuulle.

Stenroosin hahmo muuttui, silmät sädehti tulta kun hän tämän nähtyään syöksähti laivan kaidepuulle yhtä päättäväisenä estää miesten aikeen. Myrskyä ennustavalla äänellä puhuen hän ensin veti Teemun tilille: "Minä olen sinua pitänyt miesten parhaana, Teemu", jyrisi Stenroosin ääni, "mutta sinä oletkin kelvotoin raukka. Lähdeppäs nyt keskellä kiireintä työaikaa kapakkaan ja yllytä koko joukko mukaasi!" Näin pauhasi Stenroos, ja hänen nyrkkinsä huitoi juuri uhkaavasti Teemun nenän, alla. "Etkö sinä muista, kun viime talvena pyysit minun kirjoittamaan vaimollesi, itse kun et osaa, että et enää tule koskaan juopottelemaan, et kapakoitsijoille rahojasi pänttäämään? Eikö vaimosi kirjoittanut sinulle, että hän oli viime talvena pakoitettu kulkemaan talollisten halonhakkuussa, kipristelemään viluissaan pakkasessa, ansaitaksensa edes leipää ja suolaa lastensa henkipitimiksi? Eikö hän surkeasti valittanut sitä, kun hänen oli pakko viedä pahanpäiväinen poikaressu kanssansa metsään auttamaan halkojen pinoamisessa, että olisi tullut enemmän näkyvää, ja eräänä pakkaspäivänä poikasen toinen jalka paleltui? Tahdotko sinä nyt tällä hurjalla, mielettömällä juomahimosi tyydyttämisellä saada sen aikaan, että lapsesi toinenkin jalka paleltuu ensi talvena lumikinoksissa rämpiessään, kun sinä itse, tunnotoin isä, kesäpäivänä istut kapakassa meluten ja hoilaten?" pauhasi Stenroos Teemulle ja kääntyen toisten junkkarien puoleen hän jatkoi ripitystänsä: "Jos te ette lopeta tätä kurjaa menoa, niin se ei tule päättymään hyvin. Kunnian kukko ei teille laula! Te saatatte suomalaisten maineen sellaiseen asemaan, että sitä ei ainakaan yhden sukupolven aikana voida nostaa siitä loasta mihin sitä miesvoimin yritätte polkea. Koko suomalainen kansallisuus joutuu teidän ja näissä satamissa työskentelevien meikäläisten tähden kärsimään. Uskonpa, että teidän raakalaisuutenne on antanut viranomaisille aihetta miettimään, että suomalaisilta olisi suljettava portit Amerikaan pääsylle kokonaan. Ettekö te, senkin hunsvotit, käytä järkeänne ensinkään, vai onko se kokonaan himmennyt tämän kesän juomingeissa! Katsokaas, tämä laiva on seisonut täällä jo kaksi viikkoa odottaen lastin purkamista. Eilen te keskeytitte työn samoin kuin nytkin. Tämä on hävytöntä!

"Meissä; kaikissa, lukuunottamatta tuota raumalaista, virtaa Vaasan veri ja me teemme mitä itse tahdomme, herroilta siihen lupaa kysymättä! Vai mitä pojat?" ärjäsi toinen vähäkyröläinen tönkäisten Teemua, joka Stenroosin ripityksestä oli vähän pehmennyt, kylkeen.

"Joo, kyllä meissä Vaasan veri kiehuu, mutta eikö sittekin olisi viisainta seurata Stenroosin neuvoa ja tyhjentää tämä laiva ensin Mikään ei meitä sitte voi estää menemästä Romulaan, ei pienet eikä suuret herrat eikä itse Stenroosikaan. Ei voi, sen minä sanon pojat!" esitti kantansa asiassa latvaheikkoolainen.

"Kuulitte mitä körttiläinen puhui. Hänessä on varmaankin tapahtunut uusi kääntyminen!" ivasi Lehmäjoen Piltto. "Ettekö tiedä, että latvaheikkoolainen viime lauantai-iltana putkasta päästyään vannoi kaikkien Ylistaron körttiläisten nimessä, että hän ei koskaan enää juopottele, eikä mene Ison Liisan yörauhaa rikkomaan", säesti vähäkyröläinen.

"Huolehdi omista asioistasi ja jätä minun asiani tonkimatta", ärjäsi latvaheikkoolainen närkästyneenä ja lisäksi letkautti: "Ei minun akkani tarvitse fyrrykaupalla kulkea Laihialla niinkuin kyröläisten akat tekevät."

"Sano vähäkyröläinen, ettei nuo muunpaikkaset luule, että Isossakyrössäkin on fyrrytehdas", oikaisi isokyröläinen.

"No, ei ole suurta eroa fyrrytehtaan ja luutatehtaan välillä. Luutataakka selässä niitä näkee Isohkyrönkin Amerikan leskiä tallustelevan pitkin Ylistaron kylien kujia", sutkasi Teemu voitonriemuisena.

"Mitä tässä turhaa kiistellään ja aikaa kulutetaan, mennään kapakkaan tai tyhjennetään laiva!" ärähteli laihialainen.

"Samaa sanon minä, joka mies Romulaan!" hihkasi raumalainen.

Miesjono ohjasi askeleensa kohti Romulan kapakkaa korviansa lotkauttamatta Stenroosin uhkauksille ja pelottelulle. Kapakkaan painui joka mies.

Stenroos jäätyään yksin laivalle, sääli miehiään heidän onnettoman juomapaheensa tähden. "He ovat kaikin puolin miesten parhaita työssä", puheli hän itsekseen vähän lauhduttuaan vihasta, "mutta heikkoja taistelemaan paheita vastaan. Mikä meidät nyt perii kun työ taas keskeytettiin! Miehet mellastavat kapakassa kiireimmän työn aikana! Ovat nämä kauniita poikia, nämät minun suomalaiseni! Millähän keinolla nyt voin puolustaa heitä jouduttuani tilille tästä kolttosesta, minkä taas tekivät? Olen niin usein käyttänyt valttinani suomalaisen työkuntoa, jonka herrat itsekin tietävät. Mutta voiko sitä aina käyttää? Ei ainakaan silloin, kuin työ jätetään keskeneräiseksi ja mennään mässäämään. Mitenkähän tästä vaan selvitään." Tällaiset mietteet ja kysymykset liikkui Stenroosin ajatuksissa kävellessään kiihkeästi laivan kannella yksin jäätyään, miestensä melutessa Romulassa.

Romula oli Suomen ruotsalainen ja tunnettiin hänet samalla nimellä kuin kapakkansakin, jonka ylistarolainen körttiläinen oli ristinyt erään kerran kohmelon jälkeen parannusta tehdessään. Kapakoitsija osasi riittävästi suomeakin tullakseen toimeen suomalaisten kuntiensa kanssa. Vaimonsa oli myös Suomen ruotsalainen, eikä osannut suomea enempää kuin miehensäkään, paitsi että hän oli etevämpi ruokottomien sanojen käyttämisessä rivojen ja juopuneitten tokkamiesten kanssa. Niinpä usein kuului naurun hörötystä kapakasta, kun Romulan emäntä pani parastansa laulamalla murheellisesti suomalaisia renkutuslauluja höystellen niitä runsaasti rivoilla sanoilla. Silloin yksi ja toinen suomalaisista kilvan "pani pystyyn koko rauntin." Sellaiset päivät olivat rahallisia päiviä Romulan kapakassa.

Harborissa oli jo silloin kaksikin suomalaista kapakkaa. Niissä tavallisesti käytiin ottamassa ensimäiset ryypyt, mutta sitte kun päästiin "toiselle kymmenelle", niin sitte mentiin aina Romulaan. Romulassa tuntui olevan vapaampi rallattaa. Romulan emäntä, Anna, osasi päihtyneitä niin miellyttää, että missään ei ollut niin miellyttävää paikkaa aikaansa ja rahojansa tuhlata kuin Romulassa. Romulassa ne juhlittiin juhlat, tapeltiin tappelut ja siellä ne juotiin rahatkin. Täällä sitä näemme "Iloisen Harborin" suomalaiset tokkamiehet helteisinä kesäpäivinä istumassa, lyömässä korttia ja latkimassa olutta muutamien remutessa lattialla tanssin touhussa. Tämä on ajassa noin neljäkymmentä vuotta sitte, silloin, kun ensimäiset suomalaiset saapuivat Ohion satama-alueille.

Laivan kapteeni kun huomasi, että miehiä ei ala tulemaan takaisin kapakasta, meni tokan superintendentin luokse ilmoittamaan, että jos ei puolen tuimin kuluttua aleta hänen laivaansa tyhjentämään, niin hän vie laivan toiseen satamaan tyhjennettäväksi ja jättää tehdyn työn maksamatta.

Tokan superintendentti kiiruhti Stenroosin luo neuvottelemaan mitä olisi tehtävä. He lähtivät yhdessä Romulaan puhuttelemaan miehiä.

"Täälläkö te vaan juopottelette ja pelaatte korttia kun laiva odottaa tyhjentämistä?" ärjäsi Stenroos huomattuaan, että miehet kahdessa eri pöydässä pelasivat korttia ja kummankin pöydän vieressä oli suuri oluttynnyri lattialla. "Se on nyt miehet sillä tavalla, että jos te ette heti lähde työhön, niin laiva lähtee toiseen satamaan ja me jäämme ilman palkkaa. Kapteeni äsken oli jo hyvin äkäinen, ja minä uskon, että hän panee uhkauksensa täytäntöön", jatkoi Stenroos.

Tokan supitentti pyysi myös hyvin kauniisti, että miehet lähtisivät työhön.

Raumalainen, joka merimiehenä ollessaan oli oppinut englanninkieltä, lausui hyvin röyhkeästi: "Weit, till ve finis tis keim, ant ämpti tät piir käk!"

"Minä tykkä meehet, että kyllä se on paremp panna yks mees vakti tämä laiva, ettei se on saada mennä ja jättä kaikki mees ilma, raha. Minä anta täme Romuse pyssy, että se on saada ampu kun joku otta se köysi irti", ehdotti Romusen emäntä ja tarjosi pyssyä latvaheikkoolaiselle.

"En minä ota teidän pyssyjänne enkä myös mene laivaa vahtimaan, mutta antaa sen tuolle Tuhkalan Iiskalle. Sehän se aina ylpeilee kuinka hänen isänsä on kaatunut Napuen taistelussa, ja tottapa poika on tullut isäänsä, että uskaltaa pyssyä käsitellä, jos tarve vaatii. Vaikka muuten minä olen hänen isänsä suhteen siinä varmassa luulossa, että hän oli yksi niistä kolmesta raadosta, jotka pari vuotta tappelun jälkeen löydettiin erään talon navetta prunnista, jonne pelkurimaisuus oli heidät ajanut piiloon. Kävikin heille niin hullusti etteivät päässeetkään pois, vaan täytyi kuolla sinne. Urhoollisuutta siinäkin tarvittiin!" ivaili latvaheikkoolainen.

"Körttiläinen taas haaveilee", pisteli Tuhkalan Iiska ja jatkoi: "Etkös tiedä, ettei minun isäni ollut körttiläinen, vaan sotilaan pukua kantava suomalainen soturi? Niillä kolmella miehellä, jotka sieltä puinnista löydettiin, oli jokaisella körttipuku päällä! Minä olen vieläkin ylpeä, että isäni kuoli kunnialla taistellessaan maansa puolesta. Mitä tulee itseeni, niin en vähääkään pelkäisi ottaa pyssyä käteeni, jos pitäisi taistelemaan lähteä eestä Suomen maan. Mutta muutaman päiväpalkan takia en ota ampuma-asetta käteeni."

"No nyt, ne riivatut irroittavat jo köysiä laivasta! Menkää joutuun ottamaan kiinni ettei pääse lähtemään!" huusi joku joukosta nähdessään auki olevasta ovesta, kun yksi laivamiehistä irroitti köyttä laiturilla olevasta paalusta. Pöydät ja tuolit lensivät nurin miesten äkkinäisen lähdön johdosta, ja jos he eivät niin kiireisesti olisi lähteneet, niin laiva epäilemättä olisi mennyt, sillä seilari oli juuri ottamassa viimeistä köyttä irti kun Tuhkalan liska tarttui häntä kauluksesta kiinni ja antoi pari suomalaista korvapuustia "kuka käskisi".

Kun kaikki miehet olivat taasen saapuneet laivaan ja alottaneet työn, kutsuttiin Stenroos tokan konttoriin. Stenroos arvasi heti, mistä on kysymys ja pahaa aavistaen noudatti kutsua.

"Se on nyt sillä tavalla Mr. Stenroos", alotti tokan supitentti, "että koska te ette saa miehiänne tottelemaan, niin että he tyhjentäisivät laivan yhtämittaa silloin kun se saapuu satamaan, niin meidän on pakosta hankittava uudet miehet suomalaisten tilalle, niin ikävältä kuin se tuntuukin. Saamme ilmoittaa teille, että meille on jo tulossa irlantilaisia ja joitakin ruotsalaisia, joten voitte ilmoittaa siitä miehillenne."