Svinhufvudin kertomukset Siperiasta

Alkusanat. Kotkaniemi. Maailmansota. Kasanskijn kirje. Virastaerottaminen. Ratkaisevia päiviä. Luumäen käräjät ja vangitseminen. Vankina Viipurissa. Karkoitusmääräys. Kaunis esimerkki. Häät vankilassa. Lähtö Viipurista. Pietarissa. Siperiaan. Tomskissa. Talvitiellä. Jouluaatto. Yksin. Tymskojessa. Kylän asukkaita. Semeshko. Ostjakkeja vierailulla. Ryssänpappi. Posti. Narymin-matka. Synkkiä viikkoja. Ihana kevät. Jälleen Tomskissa. Puolison lähdettyä. Kolyvan. Pastori Hörschelmann. Siperian luontoa. Tuttavia ja retkeilyjä. Saksalaisia karkoitettuja. Obin lautalla. Mooseksenuskolaisia. Simbirsk. Kolyvanin venäläiset. Kirjallisia iltoja. Ellen tervehdyskäynnillä. Eino Heinonen. Joulu 1915. Jääkärien lähetti. Metsästysmatkoilla. Vaarallinen kirje. Ellen ja Eivind. Maanviljelyspuuhissa. Tervehdys Tymskojesta. Syntymäpäivät. Vapautus. Venäjän halki. Pietarin vieraana. Suomeen. Juhlavieraana Viipurissa. Kotona Kotkaniemessä. Valtaisa vastaanotto Helsingissä. Suuri kansalaisjuhla. Isien maassa.

ALKUSANAT.

Käydessäni marraskuussa ennen itsenäisyytemme kymmenvuotispäivää ensimmäisen valtionhoitajamme, senaattori P.E. Svinhufvudin kodissa Kotkaniemessä tuli mieleeni ajatus, että olisi sittenkin tavalla tai toisella saatava merkityksi muistiin niitä vaiherikkaita tapahtumia oikeus- ja itsenäisyystaistelustamme, joihin Svinhufvudin nimi niin kiinteästi liittyy. Olin jo silloin erinomaisen hyvin tietoinen siitä, ettei Svinhufvud suostuisi itse niitä kirjoittamaan. Hänellehän oli monta kertaa aikaisemmin ja useammalta eri taholta tehty asiassa ehdotuksia, joihin hän oli kuitenkin vastannut kieltävästi. Ajattelin silloin, että hän ehkä suostuisi kertomaan muistelmiaan ja antaisi jonkun toisen niistä kirjoittaa. Tämä ajatus esitettiin hänelle Helsingissä Itsenäisyyden Liitossa ennen mainittua itsenäisyyspäivää. Muutamaa viikkoa myöhemmin hän antoikin myönteisen vastauksen esitettyyn pyyntöön suostuen kuitenkin kertomaan ainoastaan Siperiaan-karkoituksestaan, jonka vaiheita suuri yleisö tuntee kaikkein vähimmin.

Näin syntyneessä Svinhufvudin Siperian-matkan kuvauksessa käy johtavana lankana hänen oma kertomuksensa, joka on pikakirjoituksella merkitty muistiin. Sitä olen täydentänyt monin lisäpiirtein, erityisesti arkistotutkimuksin ja sanomalehdistön tarjoamin lisin, joita kuitenkin eräistä syistä olen käyttänyt rajoitetusti. Niinikään olen saanut erittäin arvokkaita tietoja useilta henkilöiltä, joiden nimet liittyvät kirjan sisällykseen. Parhain tietolähteeni on kuitenkin ollut pastorinrouva Johanna von Hörschelmannin päiväkirja, jossa täsmällisesti ja hauskasti kuvataan sitä aikaa, jonka Svinhufvud vietti Kolyvanissa. Pastori von Hörschelmannin ystävällisellä avulla ja luvalla olen myös runsaasti lainaillut sen merkintöjä sellaisinaan, niitä kuitenkin saksankielisestä alkuperäisestä tekstistä lyhennellen.

Kirjan sisällyksen vaatimusten mukaisesti olen saattanut sen kauttaaltaan kertovaan muotoon. Olenpa myös siellä täällä pyrkinyt elävöittämään kertomusta pienin luonnonkuvauksin. Runsaslukuiset valokuvat, joita olen eri tahoilta hankkinut, samoinkuin muutamat mukaan liitetyt kartat, voinevat ehkä niinikään lisätä lukijan mielenkiintoa ja havainnollistaa kirjan sisällystä.

Maailmansodan ja viimeisten sortovuosien synkkää taustaa vastaan nähtynä on Svinhufvudin esiintyminen kaikkein voimakkain vastalause Venäjän silloista politiikkaa vastaan. Tämän vastalauseen hän teki periaatteittensa mukaan, joiden puolesta taistellessaan hän joutui Siperiaan 27 kuukaudeksi. Mutta oikeus, josta hän ei tinkinyt, voitti, ja hän palasi kotiin, niinkuin oli lähtiessään ennustanut:

— Jumalan ja Hindenburgin avulla!

Helsingissä marraskuussa 1928.

Erkki Räikkönen.

KOTKANIEMI.

Kivijärvi olisi tahtonut viedä vetensä suoraan Suomenlahteen, mutta Salpausselkä oli kiertänyt selkänsä joka puolelta sen eteen. Silloin oli Kivijärvi lähtenyt viemään vesiään länteen, mutta Salpausselkä oli kiiruhtanut edellä ja laittanut salpansa sielläkin eteen. Oli juostu kuin kilpaa Kivijärven vesien yhä ohetessa ja viimein väsyessä kapeiksi jokijärviksi.

Olisivathan Kivijärven vedet Jänköjärviä myöten yli pienen kannaksen päässeet Saimaan ja Vuoksen kautta Laatokkaankin, mutta Kivijärvi ei uskaltanut lähteä siihen suuntaan, sillä siellä oli edessä Imatra, johon sen laineet olisivat pirstautuneet tuhansiksi pisaroiksi.

Kivijärvi ja Saimaa olivat samaa järveä, ennenkuin kapea kannas kohosi veden alta niiden väliin, mutta Kivijärven vesi on vielä kirkkaampaa kuin Saimaan. Kun aurinko kuumentaa järven pintaa ja tyynnyttää sen jonakin kesäisenä päivänä peilikirkkaaksi, silloin kuultaa hiekkapohja sen alta metrien syvältä. Aurinkoisena keskipäivänä näyttävät sen kiviset rannatkin niin puhtailta, että tuntuu, kuin tuuli ja laineet olisivat olleet kilpaa niitä valkaisemassa.

Lemin puolella on heinikkoisia järvenrantoja, lepikolta ja lainehtivia viljapeltoja. Sen vesillä soutavat sunnuntaisin kirkkovenheet lahden poukamaan, jonka pinnalla kirkonristi kimaltelee ja jonka rannoille kuuluu aamukellojen soittoa. Mutta Luumäen kirkolle ei päästä venhein, sillä Salpausselkä sulkee tien. Se kulkee aivan Kivijärven rantaan kiinnipainautuneena ja jättää kirkon kauaksi toiselle rinteelleen.

Salpausselän harjalla kasvaa solakkaa mäntymetsää, mutta kuivien kanervikkojen ja harmaiden poronjäkälien keskeltä. Suotkin näyttävät kaatuneine puunrunkoineen yhtä karuilta kuin Lapissa. Tasaiselta Helsingin ja Viipurin maantieltä, joka kulkee harjun selkää, näkee metsässä jättiläiskiviä tuon tuostakin. Kivijärven saaret ja rannat niinkuin pohjakin ovat kiviä täynnään.

Samoinkuin Lapin Inarissa on Kivijärvessäkin 99 saarta. Ne ovat niin karuja, ettei kukaan ole uskaltanut mennä niihin asumaan, ei ainakaan eteläisten vesien saariin, joita Salpausselkä on muovaillut mielensä mukaan. Sorsatkaan eivät ole ryhtyneet Kivijärven etelärantoihin pesimään. Mutta Lemin puolen vesissä ne uivat ja pesivät mielellään. Salpausselän-puolisissa saarissa pesivät vain yksinäiset kalalokit, jotka päivisin istuvat rantakivillä ja katselevat ahvenheinien huojuntaa.

Yttsaaren ja Parkkisaaren välistä pistää Kivijärveen leveä ja lyhyt niemi, jonka pää ohenee kapeaksi rantakivijonoksi. Niemen molemmin puolin kiertävät kaarevat lahdenpoukamat, jotka sen kärjen taa päästyään muuttuvat kauniiksi hiekkarannoiksi. Mutta rantakivijonon päässä on pieni entinen venhesaari, jonka rannoilta hiekkarannat näkyvät yht'aikaa. Tämän niemen, jonka lahdenpoukamat kaartavat kuin linnun siivet ja jonka rantakivijonon kärjessä on Koppolniemen pienoissaari, ovat sukupolvet ennen meitä nimenneet Kotkaniemeksi.

Mäennyppylän takaa tulee eteen punainen portti, jonka luota paistavat jo vastaan kartanon valkeat seinät. Portin ja maantien välissä kasvavat isot männyt harvassa, mutta metsänä silti, ja niiden välissä kiertävät leveät metsäpolut, jotka ovat tallautuneet koviksi ja juurikkaisiksi.

Portilta tulevat jo koivut ja kuuset vastaan näyttämään tietä pitkin pihamaata Kotkaniemen pääovelle. Koivuja kasvaa myös kartanon puutarharinteellä, jonka maat viettävät Kivijärveen. Rantapolun päässä on pieni, leppien ja pihlajoiden rannasta erottama sauna, jonka siniset savut kiertelevät Kivijärvelle joka lauantai-ilta ja kaartavat joskus tuulen mukana kartanollekin. Silloin lehahtaa tuttu saunantuoksu sieraimiin ja tuo mieleen vastat ja löylyt.

Ulkorakennukset ovat pihan metsänpuolisella sivulla aivankuin piiloon pyrkimässä. Siellä ovat tallit, navetat ja halkovajat ja niiden takana kanala, mutta etu vierellä on parihuoneinen pieni renkitupa. Samassa rivissä seisoo kartanon kanssa pihan sivussa punainen metsähuvila kuin valkean kartanon pieni tytär.

Kartanopihalta aukeaa Kivijärvelle ihana näköala. Edessä näkyy Parkkisaari niemineen ja pienine tytärsaarineen, mutta kauempana on Petäjäsaari ja sen takana Rapasalo. Koppolniemen kärjen kohdalla on Yttsaari ja sen takana kaunis Sarviniemi, joka on kuin saari kapeine, rantaan yhdistyvine venhekannaksineen. Sen päässä on ohut hietikkoniemi, jonka suuntaa tuulet aina kääntelevät mielensä mukaan, milloin sarveksi itään, milloin sarveksi länteen päin. Kotkaniemen hiekkaiselta uimarannalta, saunan takaa, näkyy kapea Haapaniemi. Mutta Sarviniemen ja Haapaniemen väliltä näkyy vain saaria loppumattomiin, eikä Kivijärvi pääse leventelemään vesiään suuriksi seliksi. Edessä oleva Kotkanselkäkin on avoimilla kohdillaan vain kilometrin, parin levyinen, vaikka Kivijärvi itse on kaksikymmenkilometrinen kaikille suunnille.

Kun Kivijärveltä nousevat synkät ukkospilvet ja aurinko luisuu niiden mustaan reunaan, silloin valahtaa taivaalta ihmeen kaunis ja sadunomainen valaistus yli Kotkaniemen. Koivujen pitkät oksat riippuvat hopeanhohtoisina, ja Kivijärven pinta värähtelee sadetta odottaen. Mutta kun pilvet ovat purkaneet vihansa, kimaltelevat sadepisarat lehdissä ja odottelevat jälleen aurinkoa.

Kotkaniemen valkea kartano on kuin linna Salpausselällä, jonka viereisiä rantoja Kivijärvi hyväilee ja jolle mäntymetsä huojuu surujaan ja ilojaan. Se on kuin linna senkin takia, että sitä ympäröivät kivet ja kalliot, joiden lomiin koivut ovat tunkeneet juurensa syvälle Suomen multaan.